Nadine Matheson: Palapelimies

 

Kun murhaaja alkaa levitellä ruumiinosia pitkin Thames-joen rantapenkereitä, rikoskomisario Anjelica Henley saa tapauksen tutkittavakseen. Pian selviää, että ruumiita on enemmän kuin yksi ja lisää on tulossa.
Käynnistyy psykologinen kilpajuoksu, jossa ovat vastakkain tuntematon kopiomurhaaja, häntä jahtaavat poliisit ja vankilassa istuva alkuperäinen paloittelumurhaaja, palapelimies Peter Olivier.
Muistot palaavat piinaavina Henleyn mieleen, kun hän joutuu kohtaamaan sarjamurhaajan, joka oli puukottaa hänet hengiltä.

Palapelimies lempinimen saanut paloittelumurhaaja Olivier istuu vankilassa, mutta pian kaupunkiin alkaa ilmestyä ruumiita, jotka vaikuttavat pelottavasti Olivierin uhreilta. Poliisit alkavat tutkia tapausta ja samaan aikaan Olivier suunnittelee pakoaan vankilasta. Kun Olivier on vapaalla jalalla on poliiseilla tutkittavanaan kahden sarjamurhaajan mittelöt, joissa ruumiita vain tulee.

Taidokkaasti kerrottu Palapelimies on melko raakaa luettavaa paikka paikoin, eikä tämän vuoksi sovi heikkohermoisille. Juoni pitää hyvin otteessaan alusta loppuun asti, vaikkei kirjassa sinänsä mitään mystisyyttä olekkaan, vaan kaikki kerrotaan ihan avoimesti heti alusta lähtien.

Olivier on murhaajanroolissaan aika karmiva tyyppi, enpä haluaisi törmätä tähän kaveriin kadulla, tai missään muuallakaan. Olivier osaa manipuloida ihmisiä ja saa heidät melkein syömään kädestään, huolimatta siitä että tietävät tämän taustoista. Henley puolestaan on oiva esimerkki virkavallan edustajasta, joka joutuu rikollisen piinaamaksi, lopulta pelkotilat osoittautuvat niin voimakkaiksi että sitä kuvittelee näkevänsä kyseisen rikollisen kaikissa vastaantulevien kasvoissa.

Vähän rankemmista dekkareista pitävät tulevat varmasti pitämään myös tästä.


Alkuperäinen teos: The jigsaw man, 2021
Sivumäärä: 463
Otava, 2021
Arvosana: 4,5/5

Elly Griffiths: Maan alla

 

Arkeologi Ruth Galloway löytää maanalaisesta tunnelista luita, jotka on vastikään haudattu - ja sitä ennen keitetty. Onko kyseessä kannibalismi? Entä kuka murhaa kylmäverisesti kodittomia ja kaappaa naisia? Ruth ja komisario Harry Nelson taistelevat aikaa vastaan etsiessään syyllistä. Ainoa johtolanka on salaperäinen mies, joka ilmestyy keskelle tietä ja katoaa sitten jättäen jälkeensä vain valtavan reiän asfalttiin.
Yhtäkkiä vaara tuntuu vaanivan lähempänä Ruthin kotia kuin koskaan. Ennen kuin on liian myöhäistä, Ruthin ja Nelsonin on selvitettävä, mitä perhe heille todella merkitsee.

Arkeologi Ruth löytää vanhoja luita maanalaisesta tunnelista, jotka pienen tutkimisen jälkeen osoittautuvatkin odotettua tuoreemmiksi ja poliisit alkavat miettiä kannibalismia yhtenä vaihtoehtona. Samaan aikaan kodition mies ilmoittaa naispuolisen ystävänsä kadonneeksi ja pian tämän jälkeen kodittomia alkaa löytyä murhattuna ympäri kaupunkia. Liittyvätkö tapaukset yhteen? Poliisit ottavat tapauksen hoitaakseen, mutta heillä ei tunnu olevan minkäänlaisia johtolankoja.

Takakannen luettuani ajattelin kirjan olevan melko raaka huomatessani sanan kannibalismi, mutta se ei sitä kuitenkaan ollut, mikä ei kyllä haitannut yhtään. Kirja on todella mielenkiintoista ja koukuttavaa luettavaa alusta loppuun asti, poliisityön ohella saa sukeltaa myös mukaan heidän ihmissuhdekiemuroihin.

Pidin todella paljon kirjan hahmoista, varsinkin Ruthista ja Nelsonista, jotka ovat tuntuneet ajautuvan jonkinmoiseen oravanpyörään tunteidensa kanssa.

Kirja kuuluu Ruth Galloway mysteereihin ja tämä onkin niistä yhdeksäs. En ole itse aiemmin tutustunut näihin teoksiin, mutta tämän luettuani voisin hyvin lukea myös toisenkin, oli tämä sen verran taidokkaasti kerrottu.


Alkuperäinen teos: The chalk pit, 2017
Sivumäärä: 352
Tammi, 2021
Arvosana: 4,5/5

Jenni Multisilta: Mitä tapahtui merenneidoille

 

"Mitä tekisit, jos tietäisit, että olen täällä yhä?"

Ilma-akrobaatti Nella valmistautuu elämänsä rooliin, mutta keskittymistä varjostaa hänen parhaan ystävänsä katoaminen. Linda on jättänyt jälkeensä keskeneräisen taideteoksen, jonka kätkemä karmiva salaisuus alkaa vähitellen nousta pintaan. Mysteerin taustalta paljastuu hylätty saari Oulun edustalla ja sadan vuoden takainen veneonnettomuus, jossa hukkui parikymmentä naista. Mitä oikein tapahtui, ja missä on Linda? Miksi jäljet johtavat Nellaan - ja hänen rooliinsa Pienessä merenneidossa?

Sairaalloinen kunnianhimo ajaa ystävykset yhä vaarallisemmaksi käyvään leikkiin terävässä psykologisessa trillerissä.

Nyt täytyy myöntää että Mitä tapahtui merenneidoille on todella vaikuttava teos ja todellakin saa lukijankin epäilemään omaa mielenterveyttään. Kirjan tapahtmat sijoittuvat sekä menneisyyteen, että nykyisyyteen. Menneisyydestä paljastetaan ripauksittain mitä Lindalle on saattanut tapahtua ja nykyisyydessä kerrotaan pikku hiljaa mitä todella tapahtui, eikä todellakaan suuria palasia kerrallaan.

Itse olin niin pyörällä päästäni että kävin kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja läpi Lindan kohtalosta, joista yksikään ei lopulta tainnut osua oikeaan. Osan kirjan tapahtmista osasin ennustaa, mutta ennustuksetkin vaihtuivat välillä todella epävarmoiksi.

Juoni pitää todella hyvin otteessaan, eikä kirjan tapahtumia pysty 100% ennustamaan etukäteen, vaan kirjailija antaa lukijoilleen pieniä palasia sieltä täältä, pieniä mahdollisuuden jyviä. Kirjassa on todella paljon erilaisia tapahtumia ja sain rakentaa päässäni palapeliä yrittäessäni miettiä mikä on totta ja mikä harhaa.

Varjakansaari jäi todella mystiseksi paikaksi ja olisikin upeaa päästä käymään siellä ja fiilistellä kirjan tapahtumapaikkaa. Pakko myöntää että Googletin Varjakansaaren ja kyllähän se talo aika aavemmaiselta suurimmassa osassa kuvia näytti.


Sivumäärä: 325
Like, 2021
Arvosana: 5/5

Jo Nesbø : Verta lumella II

 

Yksinäinen mies astuu ulos linja-autosta pikkuruisessa Kåsundin kylässä Finnmarkissa, Pohjois-Norjassa.
Paikalle sattuneelle saamelaiselle hän esittäytyy Olofiksi. Se ei ole hänen oikea nimensä.
Mies sanoo tulleensa metsästämään, vaikka metsästyskausi ei ole vielä alkanut.
Ystävälliset kåsundilaiset auttavat Olofia majoittumaan ja asettumaan kylään.
Pian myös toisenlainen metsästäjä, Johnny Moe, saapuu Kåsundiin. Hänen toimeksiantajansa on Kalastaja, joka muiden toimiensa ohessa hallitsee Oslon humekauppaa. Suvereenisti nyt, kun Daniel Hoffmann on pysyvästi poissa kuvioista.
Olof on Johnnyn kohde, Kalastajan etsimä mies, jonka veren on tarkoitus värjätä karu maa punaiseksi, kun kaksi asiainhoitajaa kohtaa.

Olof päätyy karkumatkalla Pohjois-Norjaan, jossa hän onnekseen tutustuu ystävälliseen perheeseen joka ottaa hänet siipiensä suojiin. Luultavasti jossakin maailman kolkassa on oikeasti noin ystävällisiä ihmisiä vailla itsesuojeluvaistoa, kun tarjosivat vieraalle miehelle majapaikan ja vielä aseen kaupanpäälliseksi. Kalastajan miehet löytävät Olofin ja kamppailu elämästä ja kuolemasta käydään pohjoisen metsissä, eikä vaarassa ole ainoastaan Olofin henki kun aave perheen lähimenneisyydestä janoaa kostoa. Olof teki välillä aika uskomattomia asioita pysyäkseen hengissä, kuten tunki itsensä poronraadon sisään päästäkseen piiloon takaa-ajajiltaan, ei olisi itselleni tullut ihan ensimmäisenä mieleen tehdä niin.

"Miten...", aloitin, mutta minut keskeytti uusi kirkaisu. Tällä kertaa se ei ollut lintu. Vaan Knut. Me pomppasimme pystyyn. Kalastaja löytää aina etsimänsä.

Pidin tästä kirjasta ehkä vähän enemmän kuin ensimmäisestä. Kirjassa keskityttiin enemmän muihinkin asioihin kun pelkästään dekkarimaiseen tunnelmaan, siihen onnistuttiin ujuttamaan vielä ihan mukiin menevä rakkaustarinakin. Verta lumella II on tiivistunnelmainen ja jännittävä, erittäin koukuttavaa luettavaa.


Alkuperäinen teos: Mere blod, 2015
Sivumäärä: 272
Johnny Kniga, 2015
Arvosana: 4,5

Jari Järvelä: Tyttö ja seinä

 

Metro ei pakene, ei vaikka hänen perässään on venäläisen oligarkin lisäksi mies joka on surmannut Rustin, Metron poikaystävän.
Tukikohdakseen nuori nainen ottaa metsän keskellä Kymenlaaksossa sijaitsevan Onnenmäen. Ränsistynyttä taloa asuttaa hänen äitinsä entinen miesystävä, hautaustoimistoyrittäjänäkin kunnostautunut Voltti. Onnenmäeltä käsin Metro jatkaa kostoiskujaan, joissa aseena toimii spraymaali ja joiden toteuttamiseen löytyy Kouvolan ja Kotkan betoniviidakosta runsaasti seinäpinta-alaa.
Mutta pikkuhiljaa silmukka Metron ympärillä kiristyy, ja kun ratkaisun hetki viimein koittaa vaarassa ei ole vain hänen oma henkensä vaan myös Suomeen ilmestynyt pikkuveli Samuel.

Metro trilogian jännittävässä päätösosassa Metro saa viimein asiansa päätökseen ja kohtaa takaa-ajajansa silmästä silmään, eikä tälläkään kertaa voida välttyä veriseltä loppukohtaukselta jossa hahmoja kuolee. Myös tässä osassa jännitys on käsinkosketeltavaa ja juoni on hyvä alusta loppuun asti. Jotkut kohdat ovat ennalta-arvattavia, mutta sain siitä huolimatta kokea myös yllättyneisyyttä kirjaa lukiessani.

Oikealle, Kaljupää sanoi.Se tönäisi kylkiluiden alle kipeämmin. Vilkaisin alaspäin, näin metallisen piipun. Samalla mua läimäytettiin korvalle.

Kirjan tapahtumat toistavat itseään jokaisessa kirjassa, siitä pieni miinus. Jokaisessa kirjassa ihmiset joihin Metro luuli voivansa luottaa, pettävät hänet, jonka seurauksena Metro on takaa-ajajille kuin tarjottimella tarjoiltuna, mutta tyypit onnistuvat silti mokaamaan mahdollisuutensa, kerta toisensa jälkeen.

Trilogia on tähän mennessä parhaimpia suomalaisia dekkareita joita olen lukenut. Mikäli emmit vielä näiden kirjojen lukemista, suosittelen rohkeasti vaan avaamaan kirjan ja se luultavasti imaisee sinut mukaansa graffitikulttuuriin.


Sivumäärä: 259
Tammi, 2016
Arvosana: 4,5

Jari Järvelä: Tyttö ja rotta

 

Parikymppinen Metro on joutunut pakenemaan kotikaupungistaan Kotkasta väkivaltaisen tapahtumaketjun seurauksena. Hän on jättänyt jälkeensä kolme ruumista, myös poikaystävänsä Rustin jonka kuolema on syössyt Metron mukaan koston kierteeseen.
Berliinissä Metro päättää omistautua toiselle suurelle rakkaudelleen, graffiteille, ja löytää ympärilleen porukan jonka kanssa toteuttaa unelmaansa. Yhdessä he tekevät yhä hurjemmiksi käyviä iskuja ympäri kaupungin paraatipaikkoja. Kunnes eräänä yönä kaikki muuttuu. Palatessaan maalauskeikalta Metro löytää majapaikkansa tuhottuna: lattia lainehtii verestä ja kokonainen seinä on hävinnyt.
Alkaa takaa-ajo joka vie Metron takaisin Kotkaan, kaupunkiin jonne hän on päättänyt olla ikinä palaamatta.

Metron karkumatka on päätynyt lopulta Suomesta Berliiniin, jossa hän jatkaa edeleen graffittiensa tekoa. Metro on löytänyt sieltä uusia kavereita, mutta tapahtumat alkavat pian toistaa itseään kun hän löytää ystävänsä kuolleena majapaikastaan ja taas alkaa Metron pakomatka.

Maailma oli kivettynyt, isä oli jähmettynyt kiveksi, Samuel oli kiveä, mä olin kiveä.Yksikään jalankulkija ei hievahtanut. Ainoa liikkuva asia kivimaailmassa oli kiiltävä musta auto, joka oli jo kadonnut korttelien päähän. Ja kenkä. Se vieri lopulta katuun pudottuaan vielä kymmeniä kierroksia pitkin asfalttia.

Metro tutustuu uusien ihmisten lisäksi myös uudelleen Berliinissä asuvaan isäänsä ja saa samalla tietää että hänellä on velipuoli. Metrolla tuntuu olevan todella huono onni ihmissuhteidensa kanssa ja kaikki ihmiset hänen ympäriltään joko kuolevat tai pettävät hänet, myös hänen isänsä.

Kertojana toimii tällä kertaa pelkästään Metro.Tässä osassa Metro tuli taas hieman tutummaksi lukijalle ja itse ainakin pidin hänestä paljon enemmän kuin ensimmäisen osan kohdalla. Nyt Metro tuntui näyttävän jo enemmän inhimillisiäkin tunteita, vaikka on edelleen todella uhmakas.

Juoni pysyi yhtä tasaisena ja jännittävänä kuin ensimmäisessäkin osassa. Myös tässä osassa Metro joutui todella taistelemaan henkensä puolesta, varsinkin kirjan lopussa. Odotan innolla trilogian päätösosaa, miten Metrolle lopulta tulee käymään.


Sivumäärä: 248
Tammi, 2015
Arvosana: 5

Jari Järvelä: Tyttö ja pommi

 

Suomalainen satamakaupunki muuttuu öisin graffitintekijöiden valtakunnaksi. Heistä yksi on Metro, 19-vuotias tyttö, toinen Rust, hänen poikaystävänsä. Heidän pahimpia vihollisiaan ovat valvontakamerat ja vartijat, Rotat.
Kaikki muuttuu yhtenä väkivaltaisena yönä; koston ja ajojahdin kierre käynnistyy eikä jätä ketään ennalleen.

Tyttö ja pommi on äärimmäisen hyvä dekkari ja se imaisi minut totaalisesti syvyyksiinsä. Kirjassa on kaksi kertojaa, toinen on Bakteeriksi kutsuttu graffittitaiteilija Metro ja toinen Rottiin kuuluva vartija Jere. En oikein tiedä kumman päähenkilön puolella olisin ollut, molemmat tekivät niin äärimmäisiä tekoja toistensa päänmenoksi, luulen että olen tässä asiassa puolueeton. Välillä toivoin metron jäävän kiinni ja välillä taas toivoin ettei Jere saa häntä kiinni.

Tapahtumat etenevät lopulta siihen pisteeseen ettei Metro tiedä enää keneen voi luottaa ja keneen ei, kaikki tuntuvat vain pettävän hänen luottamuksensa ja haluavan että Rotat saavat hänet kiinni. Vaikka Metro on välillä tarjolla hopeatarjottimella, onnistuvat Rotat kuitenkin sössimään hänen kiinniottonsa.

Rotta mulkaisi ikkunaan, se haki autotallista kirveen ja alkoi huitoa samaa juurta poikki. Jos mulla olisi onnea, se huitaisisi omaa jalkaansa.

Kirja sai minusta lukijana otteen jo heti ensimmäisistä sivuista lähtien ja jännitys pysyi yllä aivan viimeisille sivuille asti. Kaksikon kissa-hiiri leikki sai todella surullisen päätöksen lopussa, enkä itse ainakaan osannut sitä odottaa.

Se kuinka uskottava tarina loppujen lopuksi oli, en tiedä voisiko näin tapahtua oikeasti Suomessa, ehkä voisikin.


Sivumäärä: 261
Crime time, 2014
Arvosana: 5

Hugh Howey: Siilo

 

Ihmiskunta on siirtynyt elämään siiloihin, koska ilma maan päällä on myrkyllistä hengittää. Yhteiskunta pysyy koossa tiukkojen sääntöjen avulla. Jules ei kuitenkaan suostu enää uskomaan ylhäältä ladeltuja totuuksia, vaan päättää paljastaa siilon salaisuudet.

Kirja on odotellut hyllyssäni jo muutaman vuoden jotta saisin sen aloitettua, mutta aina olen valinnut sen ohi jonkin toisen teoksen. Nyt otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja päätin avata tämän paljon kehutun Siilo trilogian avausosan.

Hän näki Marnesin kirkkaat ja nurkistaan kurttuiset silmät, jotka katsoivat häneen, sitten miehen katse siirtyi kenttäpulloon. Marnesin kantamaan kenttäpulloon. Vesi, Jahns tajusi, ja siinä ollut myrkky oli tarkoitettu apulaisseriffille.

Aluksi mietin että näinköhän tapahtumat menee läpi kirjan kun hahmo toisensa jälkeen kuoli juuri kun aloin päästä heistä kärryille. Sitten mukaan astui Jules, jonka kanssa sain käydä läpi jännittävän matkan siilosta toiseen ja takaisin. Useamman kerran ajattelin että hahmon kohtalo on sinetöity, mutta aina tämä urhea henkilö vain päihitti kaikki vaarat ja haistatti kuolemalle pitkät. En kuitenkaan päässyt ihan täysillä perille Julesista, toivottavasti häneen tutustutaan paremmin vielä seuraavassa osassa.

Lukas ei saanut varoitusta, lähtölaskentaa ei kuulunut. Tuntikausia kestänyt rauhallinen odotus, sietämätön joutilaisuus, puhkesi vain äkisti väkivallaksi.

Itse juoni oli alusta asti mielenkiintoinen ja piti hyvin otteessaan. Uusia juonenkäänteitä tuntui tulevan jatkuvasti, eikä niitä voinut oikein ennalta-arvata. Kirjassa törmätään niin rakkauden huumaan, kuin petollisuuteenkin ja kaikkeen siltä väliltä. 

Kirja loppui mielestäni hyvin. Aluksi pelästyin Luukasin kohtaloa, mutta onneksi kaikki päättyi kuitenkin hyvin ja jopa ihan onnellisesti. Luen ihan mielelläni jossain veiheessa myös seuraavan osan Siilosta.

Alkuperäinen teos: Wool, 2013
Sivumäärä: 575
Like, 2013
Arvosana: 4

Erin Kelly: Kiviäidit

Marianne kasvoi vanhan viktoriaanisen mielisairaalan varjossa, joka vainoaa häntä yhä hänen unissaan. Marianne oli 17-vuotias lähtiessään pakoon kaupunkia, perhettään, poikaystäväänsä Jesseä - ja ruumista, jonka he hautasivat. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Mariannen on pakko palata, ja hän tuntee heti menneisyyden kuristavan otteen. Yhä katkera Jesse uhkaa viimein paljastaa totuuden.
Marianne tekisi mitä vain vaaliakseen rakentamaansa elämää ja tytärtään, jonka ei halua koskaan kuulevan menneisyydestään. Mutta Marianne ei tiedä koko tarinaa - eikä hän ole ainoa, joka on valmis epätoivoisiin tekoihin varjellakseen salaisuuksiaan.

Mariannen mies on ostanut osakkeen remontoidusta entisestä mielisairaalasta, joka saa Mariannen ihon nousemaan kananlihalle ja muistamaan taas oman menneisyytensä kauhut. Vihjailut Mariannen karmeasta menneisyydestä alkavat jo siis aivan kirjan alkupuoliskolla, joka sai itseni jatkamaan lukemista innolla, sillä halusin tietää mikä se jokin oikein on, mikä karmea teko saa Mariannen kavahtamaan entistä mielisairaalaa.

Suustani ei lopulta pääse kirkaisua vaan sen vastakohta, kuiva ja epätoivoinen hengenveto, jossa ei ole happea, vain pölyä. "En pysty menemään sisälle", saan sanottua. "Sa,, ole kiltti äläkä pakota minua palaamaan tuonne."

Mariannen menneisyys alkaa toden teolla kummitella kun hän kohtaa ensirakkautensa Jessen, joka vaikuttaa luonteeltaan yhä siltä samalta teinipojalta, johon hän kerran rakastui, totuus on kuitenkin jotain aivan muuta. Myös Jesse liittyy vahvasti näihin Mariannen vaalimiin salaisuuksiin.

Juoni oli ihan hyvä, joskin paikka paikoin vähän tuntui junnaavan paikoillaan, eikä asiat tuntuneet liikkuvan suuntaan tai toiseen. Plussaa tulee juonen ennalta-arvaamattomuudesta, ainakaan itse en osannut etukäteen tietää miten kirjan henkilöille tulee loppujen lopuksi tapahtumaan.

Alkuperäinen teos: Stone mothers, 2019
Sivumäärä: 427
Gummerus, 2020
Arvosana: 4

Niko Rantsi: Sinun puolestasi vuodatettu

Veli-Matti Suojasen elämä on solmussa. Vanha tuttu pikkurikollinen on vainonnut järjestyspoliisissa työskentelevää Veli-Mattia ja hänen perhettään jo pitkään, eivätkä viranomaiset voi painostavalle tilanteelle mitään. Lopulta Suojasen mitta täyttyy ja hän päättää toimia, ennen kuin kenellekään käy huonosti. Samaan aikaan Suojasen lapsuudenystävä sotkeutuu tunnetun ammattirikollisen bisneksiin. Päästäkseen niistä irti hän tarvitsee Suojasen apua. Kun poliisi löytää hylätystä vajasta vainajan, alkaa murhatutkinta, jossa Suojanen istuu kuulustelupöydän väärällä puolella.

"Viime vuonna, joskus keväällä, yksi tyyppi alkoi seurailla ja uhkailla mua. Asia eteni rikostutkintaan, ja siitä pitäisi olla oikeudenkäynti lähiaikoina."

Kirjassa käsitellään vaikeita asioita, sekä poliisin puolesta, että tavallisen maallikon jonka yhden virheen takia hänen koko elämänsä on pilalla. Kirja on taidokkaasti kirjoitettu ja ainakin minut se piti otteessaan alusta loppuun asti. Kirjasta tekee vielä paremman se tosiasia, että sen on kirjoittanut poliisi, joka todellakin osaa asiansa. Kirjaa lukiessa saa huomata, että poliisitkin ovat virkapukunsa alla aivan tavallisia ihmisiä, jotka joutuvat myös taistelemaan virkatehtävissä omienkin tunteidensa kanssa.

Henkilöhahmot ovat uskottavia ja pidin varsinkin Suojasesta, joka joutuu totuuden  kuultuaan kamppailemaan tunteidensa kanssa, ja joutuu tekemään vaikean valinnan - onko hän lojaali virkapukuaan vai läheistään kohtaan.

"Päivää päivää, minkälaista asiaa teillä on? nainen kysyy. 
Kauluspaidassa on vain sukunimi. Rinne.
Tuota, tulin tänne, koska ex-mieheni on kadonnut. Jussi Lehto."

Jussin kohtalo jäi vähän surettamaan, kun ei saatu tietää mitä hänelle tarkalleen tapahtui. Mutta tämä on valitettavasti monelle ihmiselle tapahtunut oikeasti, joten ymmärrän miksi tietoisuus Jussin kohtalosta jäi pimentoon.

Lukisin ehdottomasti rikosylikonstaapeli Niko Rantsilta lisääkin teoksia ja toivon että hän jatkaa myös kirjailijan roolissa poliisityönsä lisäksi. Kiitos Suomen poliisille heidän arvokkaasta työstään, jossa he joutuvat riskeeraamaan oman henkensä meidän muiden puolesta.

Sivumäärä: 346
Tammi, 2020
Arvosana: 5

Suzanne Collins: Balladi laululinnuista ja käärmeistä

On elonkorjuun aamu ja kymmenes vuotuinen Nälkäpeli on alkamassa. 18-vuotias Coriolanus Snow valmistautuu Capitolissa hohdokkaaseen tehtävään yhtenä Nälkäpelin ohjaajista. Ennen niin mahtava Snow-suku elää kovia aikoja, ja sen ainoa heikko toivo on Coriolanus: onnistuuko hän päihittämään koulutoverinsa viehätysvoimassa, älyssä ja oveluudessa ja ohjaamaan tribuuttinsa voittoon?

Lähtöasetelma on Coriolanukselle kehno. Hänet määrätään ohjaajaksi tribuuteista heikoimmalle, Vyöhykkeen 12 tytölle. Kaksikon kohtalo on nyt hitsattu yhteen - jokainen Coriolanuksen valinta voi johtaa suosioon tai epäonnistumiseen, voittoon tai tuhoon. Areenan sisäpuolella käydään kamppailua elämästä ja kuolemasta. Areenan ulkopuolella Coriolanus puolestaan tajuaa, että hänellä on tunteita kuolemaan tuomittua tribuuttiaan kohtaan... ja hänen on päätettävä, noudattaako sääntöjä vai pyrkiäkö voittoon keinoja kaihtamatta.

Coriolanusta oksetti, mutta hän ei pystynyt kääntämään katsettaan pois. Olisi ollut kauheaa nähdä mitä tahansa olentoa kohdeltavan sillä tavalla - koiraa, apinaa, jopa rottaa - mutta että ihmistä? Ja vieläpä poikaa, jonka ainoa rikos oli ollut paeta henkensä edestä?

Coriolanus Snow on joskus ollut kuin kuka tahansa muu ihminen, oikeudenmukainen ja seurannut omaa sydäntään. Uusimmassa Nälkäpelissä lukijat saavat vihdoin tietää miten Coriolanus muuttui tuosta tavallisesta pojasta koko Panemin tyrannimaiseksi hallitsijaksi, jolta ei löydy empatiaa ketään kohtaan. Kirjassa selviää myös miksi Corniolanus vihaa juuri vyöhykettä 12 niin paljon.
Coriolanus ihastuu päätä pahkaa ohjaamaansa tribuuttiin, Lucy Grayhyn ja on valmis tekemään rakkautensa eteen mitä vain, vaikka se tarkoittaisi koko Panemin pettämistä.

Aiemmissa Nälkäpeleissä en pitänyt yhtään Snowsta, en sitten tippaakaan. Mutta tässä kirjassa Coriolanus on oikeasti mielenkiintoinen ja pidettävä hahmo, joka haluaisi olla kaikkia kohtaan oikeudenmukainen ja haluaisi kovasti tehdä oikeita ratkaisuja.

Jos Coriolanuksella olisi ollut parempi olo, hän olisi nauranut sille, kuinka ironisen nopeasti heidän suhteensa oli taantunut henkilökohtaiseksi Nälkäpeliksi. 

Kirja on todella hyvä lisä Nälkäpeli sarjaan, joka auttaa edes vähän ymmärtämään Snown tyrannimaisuutta ja hänen vihaansa vyöhykkeitä kohtaan, varsinkin vyöhykkeen 12 tribuuttia.


Alkuperäinen teos: The ballad of songbirds and snakes, 2020
Sivumäärä: 598
WSOY, 2020
Arvosana: 4,5

Jessie Burton: Nukkekaappi

Nuori aviovaimo Nella koputtaa uuden kotinsa oveen Amsterdamissa vuonna 1686. Vastassa ei olekaan hänen miehensä, kauppias Johannes Brandt, vaan tämän synkkä ja teräväkielinen sisko ja kaksi omituista palvelijaa. Kun Johannes lopulta saapuu, hänellä on mukanaan erikoinen häälahja: nukkekaappi, joka on tarkka kopio heidän kodistaan. Nella alkaa sisustaa pienoistaloaan, mutta mystinen miniatyristi lähettää pyytämättä esineitä, jotka tuntuvat ennustavan tulevaa. Yrittääkö nukentekijä paljastaa talon kätkemät salaisuudet Nellalle ennen kuin on liian myöhäistä, vai haluaako hän tuhota kuvaamansa talon asukkaat?

"Jäljellä on vielä yksi mustaan kankaaseen kääritty nyytti, muita pienempi. Nella rohkenee tuskin avata sitä, mutta lopulta uteliaisuus vie voiton. Mustan kankaan avautuessa hän alkaa kuitenkin voida pahoin."

Kirjassa sukelletaan romanttisen Amsterdamin pyörteisiin, mutta kaikki ei olekaan pelkkää ruusuilla tanssimista, vaan vastassa on kevyen romantiikan lisäksi myös jännitystä, petoksia ja yllättävää ystävyyttä. Paikoitellen kirjan tunnelma oli jopa vähän ahdistavakin. Aikakausi astui mielestäni hyvin esiin kirjassa, ja oli mukavaa vaihtelua päästä sukeltamaan välillä historian syövereihin.

Kirjan juoni on hyvä ja piti otteessaan, kuitenkin siitä jäi jotain puuttumaan. Olen myös vähän pettynyt kirjan loppuun, loppu oli jotenkin vähän kökkö ja hätäinen. Olen vähän kahden vaiheilla pidinkö tästä kirjasta lopulta vai en.

Alkuperäinen teos: The miniaturist, 2014
Sivumäärä: 431
Arvosana: 3
Otava, 2016

Josh Malerman: Punainen piano

Pianisti Philip Tonka herää koomasta lähes kaikki luut murskana. Puoli vuotta aiemmin hän ja hänen bänsinsä, toisen maailmansodan kolmekymppisistä veteraaneista lppstuva The Danes, sai Yhdysvaltain armeijalta rahakkaan tehtävän: Namibin aavikolla on kuultu ääni, joka on saattanut ydinpomminkin toimintakelvottomaksi. Onko kyseessä uusi kylmän sodan voimasuhteet mullistava ase? Mitä bändi oikein löysi aavikolta? Tai.. mikä löysi heidät?

"Philip, en kuvittelekaan että sattuisit tietämään ihmiskehon kaikkien luiden nimet, mutta minä yritän tässä kertoa, että sinulta ei ole murtunut ainoastaan ranteet ja kyynärpäät. Sinulta on murtunut melkein kaikki."

Kirjan juoni on todella mielenkiintoinen. Olin ihan myyty jo heti ensimmäisistä sivuista lähtien. Malerman osaa todellakin pitää lukijan otteessaan ja tietää tarkalleen miten se tapahtuu. Kirjassa ei ole lainkaan pitkästyttäviä kohtia, vaan se on kannesta kanteen täynnä mielenkiintoisia tapahtumia.

Henkilöhahmot ovat myös mieleeni. Philip on hurmaava naistenmies, joka saa pelkällä hymyllään naisten jalat veteliksi, mutta joka ei ole tehtävän jälkeen enää omaitsensä, ei sisäisesti eikä varsinkaan ulkoisesti. Ellen on empaattinen ja sydämellinen hoitaja, joka tuntee vetoa koomasta heränneeseen Philipiin.

"Kun Philip pääsee pimeydestä, Ross on poissa. Ja vain sorkanjäljet, matkalla aavikolle, ovat jäljellä."

Olen vähän hämilläni kirjan "pahiksen" osalta. En lopussa tuntunut ymmärtävän enää ollenkaan mitä oikein tapahtui ja kuka oli kaiken takana. Mikä oli todellisuudessa tuon äänen lähde tai miten koko homma oikein toimii. Ilmeisesti kaikki on vain katsojan silmässä.

Alkuteos: Black mad wheel, 2017
Sivumäärä: 326
Karisto, 2020
Arvosana: 4,5

Bo Svernström: Uhri ja pyöveli

Tukholman pohjoispuolelta ladonseinään ristiinnaulittuna löytyy alaston mies. Käynnistyy tutkinta joka osoittautuu haastavimmaksi rikoskomisario Carl Edsonin uralla. Uhri on tunnettu rikollinen, jolla vihamiehiä riittää myös alamaailmassa. Rikospaikan läheisyydestä löytyy ainoastaan autonavaimet jotka toimittaja Alexandra Bengtsson sattumalta löytää. 
Ilmenee yhä uusia brutaaleja murhia, joissa tunnetut rikolliset ovat uhreina. Edson hakee teoista muita yhteisiä nimittäjiä, mutta huomaa pian olevansa tekemisissä poikkeuksellisen ovelan murhaajan kanssa. Sekä komisario Edson että reportteri Bengtsson päätyvät lopulta tapahtumien hektisimpään polttopisteeseen.

Kirja on ehdottomasti raain koskaan lukemani kirja, eikä se todellakaan sovi heikkohermoisille. Murhat ovat toinen toistaan raaempia, eikä niiden kuvailuissa ja yksityiskohdissa ole säästelty yhtään.
En ihan hirvittävästi ole lukenut dekkareita, koska en tunne saavani niistä koskaan mitään irti, mutta tämä kirja.. huhhuh.

”Hyi helvetti! Carl Edson sanoi kaksi tuntia myöhemmin, kun hän tuli vainajan luo. Ruumis oli jäänyt maahan jumiin.”

Juoni on mielenkiintoinen ja murhaajan oveluus ensiluokkaista. Raakuudesta huolimatta pidin paljon tästä kirjasta, ehkä juurikin sen takia ettei tapahtumia ole kaunisteltu kuten muissa lukemissani vähäisissä dekkareissa. Yksityiskohtaiset tapahtumien kuvaukset sai itseni syventymään enemmän kirjan tapahtumiin.

”Voimakas fyysinen kipu on tunteista kaikkein aidoin. Sitä on mahdoton kiistää ja vääristää. Toisin kuin muita tunteita. Ihminen ei voi koskaan uskotella itselleen, ettei tunne kovaa kipua.”

Kirjassa on mukana myös murhaajan ajatuksia, joissa hän muistelee paitsi murhia, myös lapsuuttaan. Jo pelkästään näistä ajatuksista selviää, ettei murhaaja tunne katumusta. Murhaajan henkilöllisyys tuli itselleni yllätyksenä, aluksi jäi vähän harmittamaan että se paljastettiin jo kirjan puolivälissä, jolloin paljastetaan myös motiivi ja murhaajan taustoja. Puolivälin jälkeen ääneen pääsee myös murhaaja.

Alkuperäinen nimi: Offrens offer, 2018
Arvosana: 4,5
Sivut: 523
WSOY, 2020 

S. K. Tremayne: Äänet

Jo muuttaa eron jälkeen älyteknologialla varustettuun asuntoon. Virtuaalinen kotiapulainen Elektra pyörittää asuntoa ja pitää Jolle seuraa. Eräänä päivänä Elektra kuitenkin paljastaa jotain hirvittävää, jotain, mikä voi repiä Jon maailman kappaleiksi...

Jon menneisyydessä on tapahtunut kamala, kuolemaan johtanut onnettomuus, joka on Jon ja hänen ystävänsä Tabithan syytä. Tapahtuma palaa kummittelemaan menneisyydestä kun älyteknologia kääntyy Jota vastaan ja yrittää tuhota hänen koko elämänsä ja saada hänet tekemään itsemurhan.

"Minä tiedän sinun salaisuutesi. Minä tiedän mitä sinä teit. Minä tiedän kaiken."
 
Äänet on tiivistunnelmainen ja karmiva tarina ihmismielen syövereistä, kun todellisuus ja fiktio sekoittuvat, eikä voi enää luottaa mihinkään tai kehenkään, ei edes itseensä. Piinaaminen alkaa pienillä vihjailuilla, mutta pian se muuttuu realistisemmaksi ja pian Jo pelkää henkensä edestä.

Jo päättää ettei häntä nujerreta noin vain ja laittaa kampoihin tekoälylle ja päättää selvittää kuka on kaiken takana. Menneisyydestä alkaakin selvitä yhtä sun toista ja Jolle selviää suuri valheiden vyyhti. Jon piinaajan henkilöllisyys tuli itselleni täytenä yllätyksenä, ajattelin lähes kaikkia muita hahmoja tekojen taakse, paitsi tätä yhtä kyseistä henkilöä ja tekojen syy järkyttää varmasti lukijoita.

Pidän paljon kirjan hahmoista, kaikki hahmot ovat realistisia ja heihin on helppo samaistua. Usein kirjoissa jotkut hahmot alkavat jossain vaiheessa kirjaa jollain tavalla ärsytää itseäni, nyt niin ei kuitenkaan käynyt.

Kirja on aidosti viihdyttävää luettavaa ja sen lukeminen meni yhdessä hujauksessa. Tässä on taas yksi kirja, joita en olisi millään malttanut laskea käsistäni.

Alkuperäinen nimi: The assistant, 2019
Arvosana: 5
Sivut: 398
Otava, 2020

Caroline Kepnes: Sinä

Minä myyn kirjoja, sinä haluaisit kirjoittaa niitä. Mutta ei sinusta kirjailijaa tule. Somepäivityksesi ovat luovempia kuin novellisi, vaikka ei sitä sinulle kukaan sano. Paitsi selkäsi takana. Minä tiedän. Minä tiedän synkimmät salaisuutesi, naurettavimmat heikkoutesi ja arkisimmat unelmasi. Minä tiedän sinusta ihan kaiken. Sinä olet erilainen kuin muut. Minulle tarkoitettu. Eikä mikään saa asettua rakkautemme tielle. Et edes sinä itse.

Olen Netflixistä seurannut kirjojen pohjalta tehtyä samannimistä tv-sarjaa ja täytyy myöntää että pidän enemmän tv-sarjasta kuin kirjasta.

On mielenkiintoista päästä karmivan stalkkeri Joen pään sisään, joka oikeasti ajattelee olevansa ihan normaali ihminen ja pitää omaa toimintaansa normaalina. Joe on niin kieroutunut ja ahdistava että välillä tuntuu että ahdistuin itsekin lukiessani hänen touhuistaan.

En voi olla vertaamatta tv-sarjaa ja kirjaa keskenään, varsinkin kahta päähenkilöä. Tv-sarjassa Joe on jotenkin sympaattisen oloinen hahmo (vaikka stalkkeri onkin) eikä läheskään noin karmiva kuin kirjassa. Beck puolestaan on kirjassa itseään tyrkyttävä seksiaddikti, eikä hahmo napannut ollenkaan.

Juoneltaan kirja on aika vauhdikas ja tapahtumat etenevät nopsaan, mutta ei kuitenkaan liian nopeasti. Enpä itse haluaisi kohdata Joen kaltaista ihmistä, tuskin kukaan haluaisi.


Alkuperäinen nimi: You, 2014

Arvosana: 4
Sivut: 405
Tammi, 2019

Marko Hautala: Unikoira

Raastava ero on ajanut Joonaksen epätoivoon. Hänellä on kaksi vaihtoehtoa: löytää elämälle merkitys tai tappaa itsensä. Edes hypnoosi ei tunnu missään, hän ei löydä sisimmästään paljon puhuttuja tervehdyttäviä voimia. Viimein alkaa tapahtua, muttei sitä, mitä Joonas odotti.
Eidolon-terapian vetäjä Aliisa kiinnostuu Joonaksesta ja rakkaussuhde alkaa orastaa. Joonaksen työpaikalla puolestaan alkaa tapahtua outoa ilkivaltaa, ja nuoruudenystävä Jyri ilmestyy takaisin kuvioihin.
Yllättäen terapia alkaa kantaa hedelmää. Tähän asti Joonas on nähnyt hypnoositilassa pelkkiä yliopiston käytäviä, mutta nyt ilmestyy elävä olento. Omituinen koira, joka haluaa johdattaa hänet jonnekin. Onko unikoira pelkkää mielikuvitusta vai jotain muuta, vierasta ja vaarallista?

Marko Hautala kuuluu yksiin lempikirjailijoistani, olen pitänyt hänen teoksistaan, ne osaavat sekoittaa lukijan päätä. Myös Unikoira kuuluu näihin kyseisiin teoksiin, kirjan loppu yllätti todella paljon, eikä ollut ainakaan omassa päässäni ennustettavissa, mutta kirjan loppuun päästyäni jäi mieleen monia kysymyksiä ja jäin miettimään tajusinko loppujen lopuksi yhtään mitään mitä kirjassa tapahtui.

Tästä huolimatta pidin kirjasta ja sen ideasta, vaikkei kaikki ihan täysillä mulle auennutkaan. Hautala osaa kirjoittaa koukuttavasti ja sekoittamaan päähenkilön pääkopan niin totaalisesti, että se sekoittuu myös lukijalla.

Arvosana: 3½
Sivut: 266
Tammi, 2012

 

Päivi Alasalmi: Riivatut

Kun kaksi outoa kulkijaa ilmestyy Sunilan kylänraitille marraskuussa 1891, kylän rauha järkkyy. Kohta räyhähenki riivaa torppari Manu Lauhaa, hänen vaimoaan Lahjaa sekä heidän keuhkotautista piikaansa Herttaa. Koko kylä todistaa henkensä uhalla Lauhan tuvassa, kuinka kirveet ja huonekalut lentävät ilmassa. Onko kyseessä kostonhimoinen piru vai vaarallinen joukkoharha?
Sanomalehtimies Hugo Untamo lähetetään paikalle selvittämään, onko Tampereelle asti kantautuneilla huhuilla todenperää. Naisten kertomukset kylän salatusta elämästä ja maalaisidyllin pimeästä puolesta kietovat lehtimiehen pelon ja intohimon tahmeaan verkkoon. Kunnianhimon riivaaman lehtimiehen on löydettävä juorujen keskeltä totuus, ja kun hän löytää sen, hänen henkensä on vaarassa.

Riivatut on hyvin kuvailtu teos, jossa tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1891. Kirjassa pääsee hyvin käsiksi myös siihen, millaista Suomessa on ollut tuona aikakautena. Tykästyin paljon kirjan hahmoihin, kaikilla tuntui olevan omanlaisensa persoona ja ne sopivatkin hyvin tuohon aikakauteen. Erityisesti pidin toisesta kertojasta, lehtimies Hugosta, joka oli kunnianhimoinen ja hyväsydäminen. Myös toisena kertojana toiminut Hertta sai aluksi kaikki sympatiani puolelleen, kunnes ne pikku hiljaa alkoivat juonen edetessä rapistua, kun Hertan todellinen luonto alkoi paljastua.

Odotin ehkä vähän enemmän karvoja nostattavaa jännitystä, nyt tapahtumat jäivät pitkälti pienen pelottelun tasolle. Iitan kuoleman jälkeen aavistin jo miten kirja suurinpiirtein tulee lopumaan ja olin siinä aivan oikeassa.

Kaiken kaikkiaan kerronta on sujuvaa ja kirja oli kokonaisuudessaan viihdyttävää luettavaa, huolimatta siitä että odotin että olisin saanut vilkuilla olkani taakse kirjaa lukiessani.

Arvosana: 4

Sivut: 267
Gummerus, 2018

Elena Mady: Varjelija

Alex Winter on ottanut kiinni menneisyytensä varjon - nyt hänen on valittava tulevaisuutensa.
Lontoossa koivut ja palmut kasvavat sulassa sovussa, ja vaihdokas, tyttö vieraassa elämässä sulautuu joukkoon siinä missä muutkin kapinalliset.Tilaisuus aloittaa alusta houkuttelee Alexia. Mutta osaksi saatu rakkaus ja ymmärrys vahvistavat ja velvoittavat. Alex janoaa saada murhaajan vastuuseen teoistaan ja oikeutta Wintereille.Eikä mikään korvaa Jesseä...Mystisen rakkaustrillerin kolmas osa vie Alex Winterin jälleen elämän ja kuoleman rajamaille - ja panokset ovat kovemmat kuin koskaan. Ottaako Alex roolinsa varjelijana?

 Varjelija on The body jumper trilogian päätösosa. Tykkäsin paljon ensimmäisestä osasta, mutta sarja muuttuu vain laimeammaksi loppua kohden, tämä teos oli mielestäni jo aikamoinen floppi ja väkisin väännetty. En saanut kirjasta mitään irti ja tapahtumatkin alkoivat vasta aivan kirjan lopussa, muuten kirja oli vain päähenkilön haikailua poikaystävänsä ja äitinsä perään. Jotkut kohtauksista menivät todella nopeasti ohi ja niistä jäi vähän sekavat fiilikset. Kirjan lukeminenkin kesti melkein kaksi kuukautta kun tuntui niin pakkopullalta jatkaa tätä aina, mutta pakkohan se oli loppuun asti lukea. Trilogian juoni itsessään oli todella hyvä, mutta toteutus ei uponnut ainakaan itseeni lukijana.

Arvosana: 2
Sivut: 413
WSOY, 2018

Gena Showalter: Selviytyjät

Aden Stone jatkaa elämäänsä ranchilla ja on saavuttanut jo ohjaajansa luottamuksen hyvän koulumenestyksensä ansiosta. Adenin päässä asuu kodittomia sieluja, jotka eivät aina anna hänelle rauhaa ja ulkopuoliset tulkitsevatkin hänen sielujen kanssa käymänsä keskustelut mielenvikaisuudeksi.
Oklahoman Crossroadsin lukio on enemmän kuin pinnan päälle näyttää. Adenin ja hänen ystäviensä ympärillä suorastaan parveilee yliluonnollisia olentoja. Aden on rakastunut vampyyriprinsessa Victoriaan, koulun priimus Mary Ann seurustelee ihmissuden kanssa ja yhdessä toverukset saavat kerätä kaiken rohkeutensa selviytyäkseen peikkojen, noitien ja haltioiden juonista.
Ikiaikainen vampyyri Vlad Seivästäjä tuhotaan ja Adenin täytyisi näyttää paikkansa uutena kuninkaana, mutta kuinka ihminen ja monen joukon puolustaja selviytyy tehtävästä? Ei ainakaan vuodattamatta verta...

Selviytyjät jatkaa Interwined -sarjaa sen toisena osana. Tämä osa ei myöskään pettänyt, vaan luin mielenkiinnolla teoksen parissa päivässä läpi kun vain sain sen aloitettua. Tarina oli täynnä mielenkiintoisia ja ennalta-arvaamattomia kohtauksia, ja monessa sai myös nauraa. Aloin pitää tämän osan myötä enemmän myös hahmoista, varsinkin Rileysta. Selviytyjät loppui sen verran jännittävään kohtaan, etten malta odottaa seuraavan ja samalla viimeisen osan lukemista.


Alkuperäinen nimi: Unraveled, 2010

Arvosana: 5
Sivut: 433
Harlequin, 2012