perjantai 4. kesäkuuta 2021

Erin Hunter: Veren ja luun voima

 



Norsu, jolla on ainutlaatuinen lahja. Leijona, jolla o vaarallinen tavoite. Paviaani, joka tietää kauhean totuuden.
Uljasmaan eläimiä johtaa nyt murhaaja. Löytävätkö Taivas, Oka ja Peloton toisensa - ja keinon, jolla hirveä johtaja selätetään?


Oka tietää totuuden Piikin karmivasta salaisuudesta ja on sen vuoksi hengenvaarassa. Hän pakenee yhdessä paviaaniystävänsä Pöpin kanssa ja törmää toiseen paviaanilaumaan, joka kertoo enemmän Piiki  petollisuudesta. Taivas etsii laumansa kanssa epätoivoisesti suurta emoa, mutta joutuu kerta toisensa jälkeen pettymään. Peloton on päättänyt saada itselleen nuorista leijonista koostuvan lauman ja tämän avulla päihittää koko savannia uhkaavan Jätin lauman. Lopuksi on suuren taistelun aika, mutta kenen puolella kukin taistelee?

Uljasmaan kolmas osa jatkaa yhtä jännittävällä tunnelmalla kuin kaksi edeltäjäänsäkin. Hahmot ovat mielenkiintoisia ja jokainen on omalla tavallaan sympaattinen. Edelleen yksi ehdoton lempparini on Peloton, joka on päättänyt kostaa isänsä kuoleman ja vihdoinkin tähän tarjoutuu tilaisuus.

Odotan mielenkiinnolla millaisen päätöksen sarja saa ja kuinka kaikille tarinan hahmoille tulee lopulta käymään. Lopuksi suuren emon henki löytää itselleen uuden ruumiin johon majoittua, mutta keneen se on mennyt, se selvinnee seuraavassa osassa.


Alkuperäinen teos: Blood and bone, 2018
Sivumäärä: 309
WSOY, 2021
Arvosana: 4,5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti