BB Easton: Sex / life neljä miestäni

 

Sex / life neljä miestäni on tuolilta pudottavan hauska ja suorasukainen kuvaus naisen seksuaalisuudesta. Mitään ei jää piemntoon, kun BB Easton kertoo entisistä poikaystävistään - ja siitä mikä vaikutus heillä on Eastonin avioelämään.
Yritettyään turhaan piristää avioliittonsa väljähtänyttä seksielämää BB kääntyy päiväkirjansa puoleen. Sinne hän kirjoittaa muistojaan entisistä poikaystävistään. Noista tatuoiduista, testosteronia tihkuvista pahoista pojista, joiden kanssa pinkkitukkainen punkkarityttö vietti nuoruutensa.
Jos sellaista intohimoa ei pääsisi enää kokemaan, siitä voisi ainakin kirjoittaa. Kenenkään ei tarvitsisi tietää...
Vaan kuinkas käykään? Aviomies Ken löytää salaisen päiväkirjan. Ja päättää panna paremmaksi. Eastonia odottaa elämänsä yllätys.

BB on kyllästynyt omaan seksielämäänsä ja päättääkin alkaa kirjoittaa päiväkirjaansa nuoruuden menneistä tuulista ja hurjaakin hurjemmista poikaystävistään. BB:n epäonneksi tai onnekseen hänen aviomiehensä löytää tämän päiväkirjan ja päättää pistää paremmaksi kuin menneet heilat. BB alkaakin käyttää päiväkirjojaan pienenä töytäisynä ja kirjoittaakin sinne juuri sen mitä miehensä haluaa tekevän.

Pidin paljon kirjan kirjavasta hahmojoukosta, vaikkakin BB:n ajatukset ja teot vaikuttivat välillä todella pikkumaisilta, mutta kai me kaikki joskus olemme vähän pikkumaisia.

Kirja ei sisällä pelkkiä eroottisia kohtauksia vaan se on täynnä huumoria ja tunnekuohuja, parasta kaikessa on että tapahtumat perustuvat BB:n omaan elämään, tietenkin pienellä twistillä ja lisämausteella jottei kukaan tunnista itseään, tai jottei BB:n aviomies saisi koskaan tietää.

Kirjan pohjalta on tänä vuonna tulossa myös draamakomediasarja Netflixiin, en malta odottaa!


Alkuperäinen teos: 44 chapters about 4 men, 2016
Sivumäärä: 320
Minerva, 2021
Arvosana: 4,5/5

Marja Kangas: Miestä näkyvissä

 

 Kesken varsin intiimin hetken Sirkun aviomies päättää vetäytyä, sekä Sirkusta että heidän avioliitostaan. Jalon päätös sysää Sirkun kriisiin, jossa lähetetään liikaa tekstiviestejä, hankitaan uusi tukka, käydään mielijohteesta urkukonsertissa ja juodaan laatikkoviiniä morsiuspukuun sonnustautuneena.
Kaupunginteatterin näyttelijänä Sirkun pitäisi osata käsitellä kaikenlaisia tunteita, mutta tätä myrskyä hän ei osaa hallita. Apuun kutsutaan niin ystävät, terapeutit kuin universumikin.
Mitä jää jäljelle kun avioliitto kaatuu? Mitä tapahtuu, kun pakon edessä täytyy siirtyä oman elämänsä päähenkilöksi? Miten tavoitella täydellisyyttä ja lopulta päästää siitä irti?

Aivan ensimmäinen reaktio kirjasta oli että päähenkilöhän on aivan kaheli. Sirkku vaikuttaa todella epätasapainoiselta ja lapselliselta ihmiseltä, jonka ajatusmaailma vaikuttaa välillä olevan teinin tasolla. Sirkun kuullessa Jalon erohaluista, alkaa tämä vaikuttaa oikein kunnon riippakiveltä kaikkine miljoonine tekstiviesti vinkumisineen ja aneluineen. Toki Jalokaan ei ansainnut omalla käytöksellään ja petoksellaan papukaijamerkkiä. Ehkä voisin itsekin vähän seota jos mies töksäyttäisi tuollaisessa tilanteessa ja tuollaisella tavalla haluavansa erota.

Jalo kierähtää minusta pois. En käsitä vielä ollenkaan, että minulta saattaa puuttua pian aviomies. Liimaudun Jalon selkään kiinni, mutta hän riuhtaisee itsensä irti minusta:
- Sirkku, tää on nyt tässä.

Täytyy myöntää että en juurikaan pitänyt kirjan sivuhahmoistkaan. Alma on vähän hassumainen, mutta hänestä pidin ehkä kaikkein eniten. Alma on jotenkin sympaattinen. Margaretha puolestaan on liian räväkkä ja suorapuheinen, eikä ajattele elämää kuin yhtenä isona taideteoksena. Puhumattakaan nyt teatterin väestä, ehkä siellä todella on noin surkuhupaisa meininki oikeastikin kuin Sirkun työpaikalla. 

Ja sen kummempia ajattelematta minä kurlautan kurkusta räkäklimpin ja sylkäisen sen Jalon päälle. Se osuu silmiin. Puukoru hyökkää pöydän yli ja työntää minut selkänojaan kiinni:
- Nyt tyttö! Täällä täytyy käyttäytyä!

Kävin kirjaa lukiessani monta erilaista tunnetilaa läpi, koin myötähäpeää Sirkun touhuista, mutta osasi hän myös naurattaa. Ero on varmasti todella raskas prosessi, varsinkin kun se tulee aivan puskista, mutta Sirkku ei tuntunut huomaavan omia virheitään lainkaan käsitellessään eroa, vaan hän etsi virheitä vain miehestään.

Ei voi muuta sanoa kuin: jos mielit eroon kumppanistani, toimi kuten Sirkku ja onnistut siinä varmasti.

 
Sivumäärä: 351
WSOY, 2020
Arvosana: 3

Riikka Suominen: Suhteellisen vapaata

 

 

 

Klaara rakastaa Ilmaria, mutta kuuden yhteisen vuoden jälkeen parisängyn toiselle puolelle jaksaa könytä kerran kvartaalissa. Asiantuntijat neuvovat piristämään seksiä, mutta ruuhkavuosien keskellä voimat eivät riitä sirkustemppuihin. 

Kun lapsuudenystävä kuolee, Klaara päättää, että elämä on liian lyhyt velvollisuusseksiin. Hän pussailee työpaikan pikkujouluissa, ja ehdottaa Ilmarille avointa suhdetta. Molemmat kirjautuvat Tinderiin ja alkavat treffailla.

Kipinä syttyy taas kotimakuuhuoneessakin, mutta ystävät epäilevät. Mitä, jos joku ihastuu - tai enemmän?

Suhteellisen vapaata kertoo kuinka avioparin seksielämä on lakastunut, koska vaimo ei enää halua miestään, vaan on kiinnostunut enemmänkin seksistä vieraiden miesten kanssa. Kirjoittaja todellakin tietää mistä puhuu kun on kirjoittanut kirjan vapaasta suhteesta, sillä hän elää myös itse sellaisessa avioliitossa.

 

Seksissä on hienoa, että keho tietää, mitä se haluaa eikä teeskentele muuta. Jos se haluaa, se kostuu, kovettuu, turpoaa ja venyy. Jos se ei halua, ei tapahdu mitään. Tällä hetkellä tapahtuu aika vähän.

En oikein pitänyt kirjan päähenkilöstä Klaarasta, hän on jotenkin todella pikkumainen, eikä mikään tunnu oikein riittävän hänelle. Myös hänen miehensä Ilmari jäi todella etäiseksi ja samalla myös koko heidän parisuhteensa. Suhteellisen vapaata on kerrottu Klaaran näkökulmasta, joten miehen todelliset ajatukset Klaaran ehdotukselle vapaasta suhteesta jäivät mysteeriksi. Välillä tuntui kun Klaaran avioliitto olisi hänelle joku suurempikin mörkö, ainakin siihen malliin hän välillä laukoo ajatuksiaan puhuessaan parisuhteesta persoonana.

"En mä käytä vapauttani etsimällä parempaa suhdetta. Se mitä mä vapaudellani teen tapahtuu meidän suhteen ulkopuolella. Mua ei kiinnosta mitä sä teet omallasi. Vaikka pukeutuisit vaippoihin tai panisit Saarnin kanssa. Se ei ole multa pois. Mua kiinnostaa vaan, millaista meillä on keskenämme."

Kirjan alkupuoli oli aika tylsää ja tasapaksua luettavaa, tuntui ettei juoni edennyt yhtään minnekkään ja meinasinkin jättää kirjan kesken kun ajattelin ettei tämä teos ole ollenkaan mun juttu, mutta sinnikkäästi jatkettuani aloin pitää siitä enemmän ja enemmän.

Oli mielenkiintoista uppoutua asiaan, joka on itselleni kovin vieras. Itse en välttämättä pystyisi avoimeen suhteeseen, mutta hyvä että jotkut ihmiset pystyvät pelastamaan liittonsa tai seksittömyytensä avoimen suhteen avulla.

Sivumäärä: 380

Otava, 2020

Arvosana: 4

Sally Rooney: Normaaleja ihmisiä

Lukiossa Connell on suosittu jalkapalloilija, Marianne paarialuokkaa. Heidän välilleen muodostuu yhteys, jonka Connell kuitenkin salaa muilta. Yliopistossa osat vaihtuvat: Mariannen outous alkaa säkenöidä ja Connell jää paitsioon. He tapaavat muita ihmisiä, mutta jokin vetää heidät kerta toisensa jälkeen yhteen.

Kirja on kertomus vaikeasta rakkaudesta, kuinka mikään ei tunnu menevän oikein ja pari saa aikaiseksi vain leikkiä toistensa kanssa kissa-hiiri -leikkiä. Kirjassa käsitellään myös vaikeaa aihetta, nimittäin perheväkivaltaa, jonka uhrina Marianne on, oman veljensä toimesta. Henkisesti ja fyysisesti loukatun Mariannen luonteessa näkyy pieniä pilkahduksia jäljistä, joita väkivalta on häneen jättänyt.Kirjassa käsitellään myös masennusta ja siihen liittyviä itsemurha-ajatuksia.

Sitten etuovi sulkeutuu, ja Marianne ja Connell ovat kahdestaan. Marianne tuntee, miten hartialihakset rentoutuvat niin kuin heidän yksityinen rauhansa olisi huumetta.

Connell vaikutti aluksi aika kylmältä, mutta tarinan edetessä jääsydämeksi osoittautuikin välillä myös Marianne. Mariannella oli kuukausien aikana useitakin poikaystäviä, kun Connell puolestaan löysi itselleen ensimmäisen tyttöystävän Mariannen jälkeen, tuntui se olevan seurustelevalle Mariannelle maailmanloppu. Connell ja Marianne ovat molemmat mielestäni hyviä ja onnistuneita hahmoja, ja kaiken kaikkiaan aitoja ja uskottavia.

Marianne hymyilee pientä hymyä, niin kuin olisi voittanut kiistan. Connellista on mukava saada hänessä aikaan sellainen olo. Hetken tuntuu mahdolliselta pitää molemmat maailmat, molemmat versiot elämästä ja liikkua niiden välillä niin kuin kulkisi ovesta.

Normaaleja ihmisiä on loppujen lopuksi aika hämmentävä teos, itselleni jäi ainakin vähän hämmentynyt olo tämän luettuani. Johtunee varmaankin tuosta mainitsemastani kissa-hiiri -leikistä, jota päähenkilöt Connell ja Marianne tässä harrastavat heidän jatkuvalla on-off suhteellaan.

Alkuperäinen teos: Normal people, 2018
Sivumäärä: 258
Otava, 2020
Arvosana: 4

Caroline Kepnes: Sinä

Minä myyn kirjoja, sinä haluaisit kirjoittaa niitä. Mutta ei sinusta kirjailijaa tule. Somepäivityksesi ovat luovempia kuin novellisi, vaikka ei sitä sinulle kukaan sano. Paitsi selkäsi takana. Minä tiedän. Minä tiedän synkimmät salaisuutesi, naurettavimmat heikkoutesi ja arkisimmat unelmasi. Minä tiedän sinusta ihan kaiken. Sinä olet erilainen kuin muut. Minulle tarkoitettu. Eikä mikään saa asettua rakkautemme tielle. Et edes sinä itse.

Olen Netflixistä seurannut kirjojen pohjalta tehtyä samannimistä tv-sarjaa ja täytyy myöntää että pidän enemmän tv-sarjasta kuin kirjasta.

On mielenkiintoista päästä karmivan stalkkeri Joen pään sisään, joka oikeasti ajattelee olevansa ihan normaali ihminen ja pitää omaa toimintaansa normaalina. Joe on niin kieroutunut ja ahdistava että välillä tuntuu että ahdistuin itsekin lukiessani hänen touhuistaan.

En voi olla vertaamatta tv-sarjaa ja kirjaa keskenään, varsinkin kahta päähenkilöä. Tv-sarjassa Joe on jotenkin sympaattisen oloinen hahmo (vaikka stalkkeri onkin) eikä läheskään noin karmiva kuin kirjassa. Beck puolestaan on kirjassa itseään tyrkyttävä seksiaddikti, eikä hahmo napannut ollenkaan.

Juoneltaan kirja on aika vauhdikas ja tapahtumat etenevät nopsaan, mutta ei kuitenkaan liian nopeasti. Enpä itse haluaisi kohdata Joen kaltaista ihmistä, tuskin kukaan haluaisi.


Alkuperäinen nimi: You, 2014

Arvosana: 4
Sivut: 405
Tammi, 2019

Anna-Leena Härkönen: Kenraaliharjoitus

Matkatoimistossa työskentelevä Jane järkyttyy, kun hänen näyttelijämiehensä ehdottaa parinvaihtoa. Janen on tosin pakko tunnustaa, että seksistä on jossakin vaiheessa tullut kotityö muiden joukossa. Mutta eivätkös he kuitenkin ole ihan onnellisia, asuntolainastakin on maksettu melkein puolet?
Vastahankaisesti Jane suostuu kokeiluun, mutta ensimmäinen yritys heittää eteen tosikkomaisen feministimiehen, joka tilaa baarissa makean siiderin: ei Janen tyyppiä. Fiaskoksi osoittautuneilta tuplatreffeiltä paetessaan Jane kuitenkin törmää salaperäiseen tuntemattomaan, joka kiskaisee hänet häkellyttävään seikkailuun.

Parinvaihto, siitä saattaa irrota jos jonkinmoista huumoria kirjaan, näin ajattelin ottaessani tämän teoksen kirjaston hyllyltä kannen pistäessä aluksi silmääni. Parinvaihto idea tyssäsi kuitekin heti kirjan alkupuoliskolla ja kuivui kasaan. Huumoria kirjasta kuitenkin löytyi, ainakin pienissä määrin. Kirja on aika nopeaa luettavaa ja piti yllä mielenkiintoa.

Jane on hukassa itsensä kanssa, eikä oikein tunnu tietävän mitä elämältään haluaisi. Suhde äitiin tuntuu aluksi rennolta, mutta todellisuudessa myös siitä löytyy katkeruutta. Suhde Mikkiin on suhteellisen tasapainoinen, vaikka arki tuntuukin tasapaksulta, kunnes Mikki töksäyttää haluavansa vähän jotain muutakin suhteeltaan. Kuvioihin astuva Valma ei helpota päähenkilön elämää yhtään, kaikki tuntuu vain menevän vaikeammaksi, puhumattakaan siitä kun Jane saa kuulla ettei hänen kuollut välinpitämätön renttu isä todellisuudessa ollutkaan hänen isänsä.

Hahmona Jane on aika tuuliviiri, toisinaan hänen ajatusmaailmansa vaikuttaa hyvinkin aikuismaiselta, kun taas hänen tekonsa ja puheensa vaikuttavat olevan enemmänkin uhmakkaan teinin tasolla, eikä sen kummemmin ajattele sanojensa vaikutuksia toisiin ihmisiin.

Härkönen on onnistunut luomaan nopeasti luettavan aivojen nollaus -kirjan, joka on vähäisestä sivumäärästä huolimatta uskomattoman täynnä tapahtumia.

Arvosana: 4

Sivut: 212
Otava, 2019

Anna-Leena Härkönen - Akvaariorakkautta

Saara on nuori tarjoilija, joka tapaa toimittajana työskentelevän Jounin. Pariskunnan viattomasta illasta alkaa kuitenkin kehkeytyä jotakin suurempaa, jota joku voisi kutsua jo rakkaudeksi. Pariskunnan matka rakkauden satamaan ei kuitenkaan tule olemaan helppo, kun seksistä tulee pakkomielle, joka alkaa pikku hiljaa syömään suhdetta.

En ole eläessäni lukenyt yhtään erotiikka-aiheista kirjaa, joten päätin nyt katsastaa tämänkin genren. Nettiselailun jälkeen löysinkin Härkösen kirjoittaman Akvaariorakkautta -kirjan, sivumääräkään ei ollut päätähuimaava, joten päätin lainata kyseisen teoksen kirjastosta ja aloittaa varovasti uuden aluevaltauksen. Saaran ja Jounin suhde tuntuu perustuvan pitkälti vain seksille, ainakaan kirjassa ei juurikaan mainita heidän tekevän yhdessä oikeastaan mitään muuta kuin petipuuhia. Tuntuu että molemmat ovat vähän epävarmoja itsestään, kun he sahaavat koko ajan edestakaisin tunteidensa ja ajatustensa kanssa "olenko riittävä, en riitä toiselle..", joka alkaa ainakin itseäni hiukan ärsyttämään. Tuntuu, että alkuhuuman jälkeen pariskunnan elämään ei mahdu muuta kuin jatkuvaa kinastelua seksistä.

Pidin Saarasta päähenkilönä paljon ja tämän ajattelumaailmasta, sekä useista letkautuksista. Hän oli hahmona uskottava, vaikka välillä aika ailahtelevainen. Jouni puolestaan oli aluksi todella hellyyttävä, mutta pakkomielle Saaran laukeamisista alkoi korventaa lukemista. Aluksi seksin olisi pitänyt olla Jounin mielestä maailmaa mullistavaa, kunnes lopuksi syytti Saaraa tästä ajattelutavasta.

Kirja oli ihan hyvää luettavaa ja Härkönen on onnistunut kirjoittamaan tekstin, joka pitää mielenkiintoa yllä ja saa lukemaan luvun toisensa jälkeen, kunnes kirja onkin jo loppusuoralla. Ensimmäiseksi erotiikka-aiheiseksi kirjaksi pidin teosta hyvänä, se oli kevyt aloitus genren maailmaan, koska käsitteli myös paljon muutakin kuin pelkkää seksiä ja seksi pysyi myös pitkälti normaaliuden rajoissa ilman mitään dominointeja. Suosittelen lukemaan, mikäli pitää Härkösen teoksista ja uskaltautuu lukemaan myös rohkeampaa tekstiä. Kansikuvalle plussaa selkeydestään ja yksinkertaisuudestaan, vaikkei käsirautaleikit kuuluneetkaan varsinaisesti tämän teoksen sisältöön.

Adlibris.

Arvosana: 4

Sivut: 190
Otava, 1990