Erin Hunter: Ensimmäinen taistelu

 

Nuori Myrsky on palannut turvallisesti isänsä Kirkkaan Taivaan leiristä nummelle Harmaan Siiven luokse.
Kissojen välirikko kuitenkin syvenee koko ajan. Harmaa Siipi uskoo edelleen, että joukkiot voisivat elää rauhanomaisesti rinnakkain, mutta Kirkas Taivas puolestaan on tiukasti sitä mieltä, että ainut keino ovat ankarat säännöt ja rajatut reviirit.

Kahden veljeksen välisistä väärinymmärryksistä alkanut vihoittelu on räjähtänyt käpäliin, ja nyt joka ikisen alueelle asettuvan kissan - vuoristolaisen, kulkukissan tai kotikissan - on valittava puolensa.

Kirkkaan Taivaan ja Harmaa Siiven välit tulehtuvat entisestään Kirkkaan Taivaan yrittäessä vimmatusti suurentaa omaa reviiriään, Harmaa Siiven joukko on puolestaan sitä mieltä että metsä kuuluu kaikille. Harmaa Siiven klaania kohtaa uusi vaara kun Kilpikonnan Hännän pennut varastetaan, eikä pelastusretki mene aivan suunnitelmien mukaan ja taas kissojen joukko kohtaa suuren surun.

Petollinen Kirkas Taivas pettää veljensä ja usuttaa klaaninsa kissat Harmaa Siiven ja tämän klaanin kimppuun ja kuolonuhreja tulee liian paljon. Taistelun päätteeksi kissat törmäävät ensimmäistä kertaa Tähtiklaaniin.

Soturikissojen juoni on jälleen kerran mukaansa tempaava ja täynnä juonenkäänteitä. Tämä osa on yksi koskettavimmista Soturikissa kirjoista mitä olen tähän mennessä lukenut, hahmot kokivat niin monia koskettavia menetyksiä.

Kirjat kuitenkin pyörivät aika paljon samojen teemojen ja aiheiden ympärillä ja alkavat pahasti toistaa itseään kerta toisensa jälkeen. Juoni on jokaisessa pikkuisen erilainen, mutta tapahtumat toistavat itseään, hahmot vaan vaihtuvat. Toivoisinkin seuraavalta osalta nyt jotain aivan uutta, mitä ei ole Soturikissojen elämässä vielä tapahtunut.


Alkuperäinen teos: Warriors, Dawn of the Clans: The First Battle, 2014
Sivumäärä: 319
Art house 2019
Arvosana: 4/5

Stephanie Garber: Finale

 

On kaksi kuukautta siitä, kun kohtalot vapautuivat korttipakan kahleista, kun Legend julistautui kruununperijäksi ja kun Tellalle selvisi, että hänen rakastettuaan ei tosiasiassa ole olemassakaan.
Ihmishenkien, keisarikunnan ja sydänten tulevaisuus on vaakalaudalla. Tellan on päätettävä, luottaako Legendiin vai entiseen viholliseen. Sisar Scarlett, joka saa selville mullistavan salaisuuden, on puolestaan toivottoman tehtävän äärellä. Ja Legendillä on edessään ratkaiseva, lopullinen valinta.
Caraval on päättynyt, mutta nyt pelissä on paljon enemmän kuin koskaan aiemmin. Finalessa jokainen joko voittaa tai häviää kaiken.

Caraval trilogian päätösosa uhkuu jännitystä ja huimia juonenkäänteitä, eikä siitä löydy yhtäkään pitkästyttävää kohtaa. Tämä trilogia on ollut viihdyttävää luettavaa kannesta kanteen jokaisen kirjan kohdalla, ja taso on pysynyt hyvänä jokaisen kirjan kohdalla.

Kertojana vuorottelevat tällä kertaa Scarlett ja Tella. Kohtalot ovat päässeet valloilleen ja molemmilla siskoksilla on oma roolinsa maailman pelastamisessa, heidän tulee kuitenkin vaarantaa tehtävässä jatkuvasti omat elämänsä ja tulevaisuutensa.

Tellan ja Legendin kissa-hiiri -leikki kulkee mukana läpi kirjan. Toivoin välillä että Herttaprinssi muuttaisi tapansa parempaan suuntaan ja veisi Tellan sydämen, jotta Legendin kanssa pelatut pelit olisivat vihdoinkin ohitse, mutta turhaan elättelin toiveita.

Kirjan loppu oli osittain ennalta-arvattava, mutta ennalta-arvattavuus ei kuitenkaan pahentanut kirjaa. Tämä trilogia on ehdottomasti lukemisen arvoinen, itse ainakin pidin siitä ja se oli juoneltaan vähän erilaisempi kuin monet muut fantasiakirjat.


Alkuperäinen teos: Finale, 2019
Sivumäärä: 396
WSOY, 2019
Arvosana: 4,5

Erin Hunter: Myrskyn aika

 
Vuoriston kissat ovat taivaltaneet uudelle reviirille yltäkylläisen elämän toivossa. Ruokaa kyllä riittääkin, mutta kissojen välit ovat alkaneet kiristyä - ja tiiviisti yhtä pitänyt joukko on jkautunut kahdeksi.
Nuori kolli nimeltä Myrsky on jäänyt isänsä hylkäämäksi ja päätynyt tämän kanssa eri leiriin. Kun hän metsäpalon uhatessa näyttää kyntensä, isä pyytääkin häntä takaisin luokseen. Myrsky on vaikean valinnan edessä: kumpi on tärkeämpää, verisukulaisuus vai ajan mittaan kehittynyt toveruus?

Klaanien synty jatkaa Myrskyn aika -teoksella vuoristokissojen seikkailua heidän uudella reviirillään. Kissojen matka reviirille ei ollut helppo, mutta vaikeudet eivät myöskään päättyneet siihen kun kissat löysivät uuden kotinsa. Uudessa kodissa heillä on vaivanaan entisiä ystäviään, vieraita kissoja ja myös ihmisiä. Nyt yksi päähahmoista haikailee kuolleen ihastuksensa perään, eikä huomaa kuinka hänen vierellään on häntä rakastava kissa, lopputulos tulee varmasti olemaan se että nämä kaksi päätyvät yhteen, vaikka Harmaa Siiven sydän kaipaakin Ukkosta. Samanlainen kolmiodraama kuin aikoinaan Tulisydämellä.

Muut olivat asettuneet suojaamaan Kuun Varjoa, joka vaikeroi vieläkin tuskissaan. Pitkä Varjo seisoi veljensä vierellä vihreät silmät suurina pelosta ja murheesta.

Kirja tuntuu alkavan jo toistaa itseään, eikä tunnu niin kauheasti tarjoavan enää mitään uutta. Juonta on fiksattu hiukan erilaisemmaksi ja pääosien kissat ovat vaihtuneet, mutta muuten kirjoissa pyöritellään samoja ongelmia kuin aikaisemminkin, on metsäpaloa, ukkospolkua, entisiä ystäviä jotka alkavat vaikuttaa enemmän vihollisilta. Toivoisin jotain pientä fiksausta juoneen, ettei lukeminen tunnu vanhan toistolta.

Kaikesta huolimatta pidän kuitenkin uppoutumisesta Soturikissojen maailmaan ja jokin näissä kirjoissa saa minut lukemaan kirjan toisensa perään, vaikka juoni välillä tuntuukin junnaavalta ja toistuvalta.


Alkuperäinen teos: Thunder rising, 2013
Sivumäärä: 316
Art house, 2019
Arvosana: 3

Erin Hunter: Auringon polku

 

Lukemattomien kuiden ajan villien kissojen heimo on elänyt rauhaisasti syrjäisessä vuoristossa. Saalista on kuitenkin niukasti ja olot ovat ankarat. Heimo kärsii nälkää, ja tilanne näyttää toivottomalta.
Kun heimon tietäjä näkee enteellisen näyn nousevasta auringosta, joukko nuoria kissoja lähtee etsimään onneaan - maata, jossa on ylenpalttisesti saalista, vettä ja suojaa.
Kissasiirtolaisilla on kuitenkin edessään suuria vaaroja. Vierailla mailla tulee vastaan erakoita ja hurjia kulkukissoja, jotka kaikki kamppailevat metsästysmaista ja vallasta. Entä missä on auringon polun pää?

Auringon polku aloittaa jälleen yhden Soturikissa saagan, Klaanien synty. Tällä kertaa lähdetään matkaamaan aikojen alkuun ja tutustutaan miten klaanit ovat oikeastaan syntyneetkään. Mielestäni ihan mielenkiintoinen lisäys Soturikissoihin, toivon vaan ettei tämä kirjasarja ala toistaa itseään edellisten tavoin.

Hän nousi ja tassutti painanteen poikki tarkastamaan Kilpikonnan Hännän vuoteen. Se oli kylmä ja tyhjä, ja naaraan tuoksu oli laimea. Huoli iski Harmaaseen Siipeen kuin ketun terävät hampaat. Missä hän on? Miksei hän ole tullut kotiin?

Tällä kertaa lukija pääseekin matkaamaan aivan uusien kissojen mukaan. Hahmoja tuli koko ajan lisää sellaisella rytinällä että olen itsekin jo hieman pyörällä päästäni että kuka olikaan kuka, mutta eiköhän ne tässä seuraavassa osassa tule jo enemmän tutuksi.

Edeltäjiensä tavoin myös Auringon polku sisälsi muutamia raakoja kohtauksia ja kissoja kuoli juuri kun heidät oppi vähän paremmin tuntemaan, mutta niinhän se on jokaisessa osassa ollut. Veljekset Harmaa siipi ja Rosoinen huippu ovat tällä hetkellä omat lempihahmoni.

Jään mielenkiinnolla odottamaan onko lopussa syntynyt Myrsky-pentu suuren Myrskyklaanin perustaja, jonka matkassa olen itsekin viettänyt niin monta tuntia.


Alkuperäinen teos: The sun trail, 2015
Sivumäärä: 332
Art house, 2019
Arvosana:3,5

Harri Gustafsberg ja Heidi Holmavuo: Karhuryhmä

 

Poliisin erikoiskoulutettu valmiusyksikkö Karhu toimii poikkeavissa tilanteissa ja olosuhteissa. Sen alaa ovat vaativat kiinniotot, panttivankitilanteet ja tehtävät, joissa normaali poliisitoiminta ei riitä.
Harri Gustafsberg vie lukijan Karhun keikoille koviin paikkoihin ja hetkiin, joissa tilannetietoisuus hämärtyy ja henkinen kompassi hajoaa. Tapahtumakuvauksia avataan tilanneanalyyseillä, jotka auttavat ymmärtämään ihmisen mielen toimintaa. Mielen suorituskykyä ja henkisiä voimavaroja käsittelevät tietoluvut antavat eväitä äärikokemuksista selviämiseen.
Karhuryhmä ei ole ainoastaan viihdyttävä kertomus valmiusyksikön arjesta, vaan hyödyllinen opas paineen alla ja vaikeissa tilanteissa työskentelyyn.

Kirja on alusta loppuun todella mielenkiintoista ja koukuttavaa luettavaa. Se on kannesta kanteen täyttä asiaa ja sai itseni ainakin miettimään uudelleen millaiset paineet poliiseilla oikeasti on, miten heidän on tehtävä valintoja silmänräpäyksessä ja myöhemmin toivottava että ratkaisu oli oikea.

Päästessämme oikealle kerrostasanteelle näky oli todella kaamea. Kaksi isoa miestä makasi päälletysten ristiin aseteltuna, ja koko käytävä oli veren peitossa.

Kirjassa on useita keikkoja, joita Karhuryhmä on kohdannut. Toiset näistä keikoista on vähän huumoripitoisia, mutta monet taas ovat todella surullisia ja saa miettimään mitä ihmismielessä pitää oikein tapahtua että päätyy noinkin raakoihin tekoihin.

Keskivaiheilla kirjasta löytyy myös useita valokuvia Karhuryhmästä ja sen toiminnasta. Yksi kuva heidän autostaan on aika hurja, uskon kuvan linkittyvän juurikin yhteen kirjasta löytyvään keikkaan, jossa yhtä karhulaista ammuttin.

Toivoisin ehdottomasti lisää tämänkaltaisia kirjoja, joissa ihmiset pääsevät uppoutumaan juurikin siihen oikeaan totuuteen mitä poliisit tekevät pitääkseen meidät muut turvassa.

Tämä kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Itse varasin sen kirjastosta aikoja sitten, mutta vasta nyt sain sen vihdoinkin käsiini. Lukeminen tapahtui yhdessä hujauksessa.

Sivumäärä: 280
Otava, 2019
Arvosana: 5

Caroline Kepnes: Sinä

Minä myyn kirjoja, sinä haluaisit kirjoittaa niitä. Mutta ei sinusta kirjailijaa tule. Somepäivityksesi ovat luovempia kuin novellisi, vaikka ei sitä sinulle kukaan sano. Paitsi selkäsi takana. Minä tiedän. Minä tiedän synkimmät salaisuutesi, naurettavimmat heikkoutesi ja arkisimmat unelmasi. Minä tiedän sinusta ihan kaiken. Sinä olet erilainen kuin muut. Minulle tarkoitettu. Eikä mikään saa asettua rakkautemme tielle. Et edes sinä itse.

Olen Netflixistä seurannut kirjojen pohjalta tehtyä samannimistä tv-sarjaa ja täytyy myöntää että pidän enemmän tv-sarjasta kuin kirjasta.

On mielenkiintoista päästä karmivan stalkkeri Joen pään sisään, joka oikeasti ajattelee olevansa ihan normaali ihminen ja pitää omaa toimintaansa normaalina. Joe on niin kieroutunut ja ahdistava että välillä tuntuu että ahdistuin itsekin lukiessani hänen touhuistaan.

En voi olla vertaamatta tv-sarjaa ja kirjaa keskenään, varsinkin kahta päähenkilöä. Tv-sarjassa Joe on jotenkin sympaattisen oloinen hahmo (vaikka stalkkeri onkin) eikä läheskään noin karmiva kuin kirjassa. Beck puolestaan on kirjassa itseään tyrkyttävä seksiaddikti, eikä hahmo napannut ollenkaan.

Juoneltaan kirja on aika vauhdikas ja tapahtumat etenevät nopsaan, mutta ei kuitenkaan liian nopeasti. Enpä itse haluaisi kohdata Joen kaltaista ihmistä, tuskin kukaan haluaisi.


Alkuperäinen nimi: You, 2014

Arvosana: 4
Sivut: 405
Tammi, 2019

Nonna Wasiljeff: Tomupoika

15-vuotias Aaron on paennut Loukusta ja päätynyt keskelle Tomuja. Hänen syvyydensilmänsä herättää pelkoa ja vetää puoleensa outoa väkeä. Kaikkialla häntä seuraa varjona salaperäinen nocturna Lazar, joka vahtii hänen jokaista liikettään.
Aaron yrittää selvitä Tomujen kovassa koulussa, mutta saa myös yllättäviä ystäviä. Loukun synkkä varjo häälyy kuitenkin kaiken yllä, ja Aaronin on palattava takaisin vielä kerran.

Tomupoika on mukaansatempaavan Loukkupojan seuraava osa. Aluksi kirja tuntui vain junnaavan paikoillaan, eikä siinä ollut mitään koukuttavaa langanpätkää vasta kirjan loppupuolella mielenkiintoni heräsi kokonaan ja ahmaisin viimeiset sivut hujauksessa. Vaikka alku olikin aika mitäänsanomaton, oli kirjan loppupuolisko todella hyvä ja mukaansatempaava. Kirja loppui kunnon rytinällä.

Sivuhahmot eivät olleet niin mielenkiintoisia kuin ensimmäisessä osassa, ainoastaan salaperäinen Lazar jäi päälimmäisenä mieleeni.

Toivon todella että sarjasta saadaan vielä kolmas osa, jossa kaikki asiat tulevat päätökseen. Pelkäänpä että mikäli sarjaa jatketaan trilogiasta suuremmaksi, alkaa niiden sisältökin menettää kiinnostustani, kuten kävi jo tämän toisen osan kohdalla.

Arvosana: 3
Sivut: 334
Otava, 2019

Anna-Leena Härkönen: Kenraaliharjoitus

Matkatoimistossa työskentelevä Jane järkyttyy, kun hänen näyttelijämiehensä ehdottaa parinvaihtoa. Janen on tosin pakko tunnustaa, että seksistä on jossakin vaiheessa tullut kotityö muiden joukossa. Mutta eivätkös he kuitenkin ole ihan onnellisia, asuntolainastakin on maksettu melkein puolet?
Vastahankaisesti Jane suostuu kokeiluun, mutta ensimmäinen yritys heittää eteen tosikkomaisen feministimiehen, joka tilaa baarissa makean siiderin: ei Janen tyyppiä. Fiaskoksi osoittautuneilta tuplatreffeiltä paetessaan Jane kuitenkin törmää salaperäiseen tuntemattomaan, joka kiskaisee hänet häkellyttävään seikkailuun.

Parinvaihto, siitä saattaa irrota jos jonkinmoista huumoria kirjaan, näin ajattelin ottaessani tämän teoksen kirjaston hyllyltä kannen pistäessä aluksi silmääni. Parinvaihto idea tyssäsi kuitekin heti kirjan alkupuoliskolla ja kuivui kasaan. Huumoria kirjasta kuitenkin löytyi, ainakin pienissä määrin. Kirja on aika nopeaa luettavaa ja piti yllä mielenkiintoa.

Jane on hukassa itsensä kanssa, eikä oikein tunnu tietävän mitä elämältään haluaisi. Suhde äitiin tuntuu aluksi rennolta, mutta todellisuudessa myös siitä löytyy katkeruutta. Suhde Mikkiin on suhteellisen tasapainoinen, vaikka arki tuntuukin tasapaksulta, kunnes Mikki töksäyttää haluavansa vähän jotain muutakin suhteeltaan. Kuvioihin astuva Valma ei helpota päähenkilön elämää yhtään, kaikki tuntuu vain menevän vaikeammaksi, puhumattakaan siitä kun Jane saa kuulla ettei hänen kuollut välinpitämätön renttu isä todellisuudessa ollutkaan hänen isänsä.

Hahmona Jane on aika tuuliviiri, toisinaan hänen ajatusmaailmansa vaikuttaa hyvinkin aikuismaiselta, kun taas hänen tekonsa ja puheensa vaikuttavat olevan enemmänkin uhmakkaan teinin tasolla, eikä sen kummemmin ajattele sanojensa vaikutuksia toisiin ihmisiin.

Härkönen on onnistunut luomaan nopeasti luettavan aivojen nollaus -kirjan, joka on vähäisestä sivumäärästä huolimatta uskomattoman täynnä tapahtumia.

Arvosana: 4

Sivut: 212
Otava, 2019

Jouni Tikkanen: Lauma

Sudet tappoivat vuosina 1880-1881 Turun seudulla 22 lasta. Lapsensurmista tuli oman aikansa suuri mediatapaus ja kansallinen kysymys, joka on vaikuttanut susiasenteisiin meidän päiviimme asti. Mitä lopulta tiedämme susista ja surmien taustoista? Lauma tarkastelee lastensurmien tapahtumahetkiä, vaikuttimia ja surmista kerrottuja sokumentteja tutkivin silmin. Se on väkevä tarina susista ja ihmisistä ankarissa oloissa.

Varasin tämän kirjan kirjastosta jo kuukausia sitten, kuten olivat tehneet sata muutakin ennen minua ja odotuskin oli sen mukainen. Vihdoin saatuani tämän käsiini ei lukemisessa mennyt kuin yksi hujaus. Uppouduin kirjaan täysin. Olen aina ollut kiinnostunut susista ja oli mielenkiintoista päästä lukemaan niistä enemmän, millaista on ollut olla susi 1800-luvun lopulla, ei ainakaan helppoa. Itse olen aina asunut Varsinais-Suomessa, juurikin noiden kirjan tapahtumien läheisyydessä, joten sinänsä paikkakunnat ovat tuttuja, vaikkei kaikki paikat tarkasti olisikaan, joten pystyin hyvin kuvittelemaan itseni tuohon menneen Suomen aikaan.

Pidin paljon kirjoittajan tavasta kertoa tapahtumista, hän on selvästi syventynyt kirjan tekemiseen ja käyttänyt tiedonhakuun paljon aikaa. Itse en kuulu susivihaajiin, eikä tämä kirja muuttanut mieltäni vieläkään susista, vaikka se olikin paikka paikoin aika kamalaa luettavaa. Kirjassa annetaan hyvät avut, miksi tapahtumat ovat saattaneet mennä siihen pisteeseen, että sudet kävivät lasten kimppuun. Kaikki ei aina ole niin mustavalkoista, eivätkä kaikki sudet automaattisesti ole ihmissyöjiä. Suomi on kuitenkin muuttunut todella paljon kirjan tapahtumista. Kirja oli ehdottomasti noiden kuukausien odottamisen arvoinen.

Arvosana: 5

Sivut: 272
Otava, 2019

Erin Hunter: Klaanien laki

Soturikissat ovat eläneet soturilain mukaan niin kauan kuin yksikään elävä kissa muistaa. Laki määrää, missä järjestyksessä saalis jaetaan, miten reviirien rajoja vartioidaan, kenestä tulee päällikkö ja miten klaanien yhteiset kokoontumiset järjestetään.

Tässä kirjassa tutustutaan soturilakiin kohta kohdalta ja kerrotaan kiehtovat tarinat siitä, miten lain säännökset ovat saaneet alkunsa, ja mitä säännöksiä ei ole otettu lakiin mukaan.

Klaanikissoilla on yhteensä 15 kohtaa soturilaissa, tässä kirjassa paneudutaan tarkemmin, miten nämä lait ovat syntyneet. Pidin tästä osasta huomattavasti enemmän kuin Klaanien kirjojen ensimmäisestä osasta ja kaikki tässä kirjassa oli itselleni uutta. Oli mukava päästä seuraamaan miten klaanien lait ovat alkujaan syntyneet ja miksi. Jokainen laki oli oma itsenäinen tarinansa ja vie lukijan mennessään menneisyyteen. Lopussa petyin vähän tyrmättyihin soturilain kohtiin, niitä ei ollut kuin pari ja niistä kerrottiin vain lyhyesti, odotin niitä olevan vähän enemmän.






Alkuperäinen nimi: Code of the clans, 2009

Arvosana: 4,5
Sivut: 187
Art house, 2019