Erin Hunter: Veren ja luun voima

 

Norsu, jolla on ainutlaatuinen lahja. Leijona, jolla o vaarallinen tavoite. Paviaani, joka tietää kauhean totuuden.
Uljasmaan eläimiä johtaa nyt murhaaja. Löytävätkö Taivas, Oka ja Peloton toisensa - ja keinon, jolla hirveä johtaja selätetään?

Oka tietää totuuden Piikin karmivasta salaisuudesta ja on sen vuoksi hengenvaarassa. Hän pakenee yhdessä paviaaniystävänsä Pöpin kanssa ja törmää toiseen paviaanilaumaan, joka kertoo enemmän Piiki  petollisuudesta. Taivas etsii laumansa kanssa epätoivoisesti suurta emoa, mutta joutuu kerta toisensa jälkeen pettymään. Peloton on päättänyt saada itselleen nuorista leijonista koostuvan lauman ja tämän avulla päihittää koko savannia uhkaavan Jätin lauman. Lopuksi on suuren taistelun aika, mutta kenen puolella kukin taistelee?

Uljasmaan kolmas osa jatkaa yhtä jännittävällä tunnelmalla kuin kaksi edeltäjäänsäkin. Hahmot ovat mielenkiintoisia ja jokainen on omalla tavallaan sympaattinen. Edelleen yksi ehdoton lempparini on Peloton, joka on päättänyt kostaa isänsä kuoleman ja vihdoinkin tähän tarjoutuu tilaisuus.

Odotan mielenkiinnolla millaisen päätöksen sarja saa ja kuinka kaikille tarinan hahmoille tulee lopulta käymään. Lopuksi suuren emon henki löytää itselleen uuden ruumiin johon majoittua, mutta keneen se on mennyt, se selvinnee seuraavassa osassa.


Alkuperäinen teos: Blood and bone, 2018
Sivumäärä: 309
WSOY, 2021
Arvosana: 4,5/5

Erin Hunter: Hehkuva tähti

 

Vuoristokissojen joukkioiden ensimmäisessä suuressa taistelussa on vuodatettu verta neljän tammen notkoon, ja kaikkien pesätovereita on kaatunut. Nyt kissojen on keksittävä, miten jatkaa eteenpäin.

Vaikka kissat ovat vannoneet keskinäistä rauhaa, asiat eivät ota sujuakseen. Harmaa Siipi on menettänyt Kilpikonnan Hännän ja luovuttanut päällikkyyden Myrskylle, eikä hän enää löydä paikkaansa. Kirkkaan Taivaan ote metsän kissoista alkaa lipsua, kun hänen joukkoonsa liittyy vaarallinen yksisilmäinen kulkukissa.

Ja mikä pahinta, kissaleirejä uhkaa jokin tuntematon, kohtalokas sairaus. Vain yksi asia voi pelastaa heidät: heidän on löydettävä hehkuva tähti.

Klaanien synty -saaga saa jatkoa Hehkuvalla tähdellä, joka on sarjan neljäs osa. Kissat kohtaavat taas vastoinkäymisiä vastoinkäymisten perään ja kissojen usko toisiinsa alkaa horjua. Klaanit ovat vihdoinkin alkaneet elää rinnakkain, kunnes yksi kissa on tuhota kaiken.

Kirjassa on onnistuttu taas hienosti kuvaamaan kissojen elekieltä ja elämää. Soturikissojen pariin on aina mukava uppoutua kerta toisensa jälkeen, vaikka kirjat ovatkin alkaneet toistaa itseään, on niissä silti jokin koukku joka saa minut palaamaan aina uudelleen kissojen seikkailujen syövereihin.


Alkuperäinen teos: Warriors, Dawn of the Clans: The Blazing Star, 2014
Sivumäärä: 294
Art house 2020
Arvosana: 4/5

Erin Hunter: Ensimmäinen taistelu

 

Nuori Myrsky on palannut turvallisesti isänsä Kirkkaan Taivaan leiristä nummelle Harmaan Siiven luokse.
Kissojen välirikko kuitenkin syvenee koko ajan. Harmaa Siipi uskoo edelleen, että joukkiot voisivat elää rauhanomaisesti rinnakkain, mutta Kirkas Taivas puolestaan on tiukasti sitä mieltä, että ainut keino ovat ankarat säännöt ja rajatut reviirit.

Kahden veljeksen välisistä väärinymmärryksistä alkanut vihoittelu on räjähtänyt käpäliin, ja nyt joka ikisen alueelle asettuvan kissan - vuoristolaisen, kulkukissan tai kotikissan - on valittava puolensa.

Kirkkaan Taivaan ja Harmaa Siiven välit tulehtuvat entisestään Kirkkaan Taivaan yrittäessä vimmatusti suurentaa omaa reviiriään, Harmaa Siiven joukko on puolestaan sitä mieltä että metsä kuuluu kaikille. Harmaa Siiven klaania kohtaa uusi vaara kun Kilpikonnan Hännän pennut varastetaan, eikä pelastusretki mene aivan suunnitelmien mukaan ja taas kissojen joukko kohtaa suuren surun.

Petollinen Kirkas Taivas pettää veljensä ja usuttaa klaaninsa kissat Harmaa Siiven ja tämän klaanin kimppuun ja kuolonuhreja tulee liian paljon. Taistelun päätteeksi kissat törmäävät ensimmäistä kertaa Tähtiklaaniin.

Soturikissojen juoni on jälleen kerran mukaansa tempaava ja täynnä juonenkäänteitä. Tämä osa on yksi koskettavimmista Soturikissa kirjoista mitä olen tähän mennessä lukenut, hahmot kokivat niin monia koskettavia menetyksiä.

Kirjat kuitenkin pyörivät aika paljon samojen teemojen ja aiheiden ympärillä ja alkavat pahasti toistaa itseään kerta toisensa jälkeen. Juoni on jokaisessa pikkuisen erilainen, mutta tapahtumat toistavat itseään, hahmot vaan vaihtuvat. Toivoisinkin seuraavalta osalta nyt jotain aivan uutta, mitä ei ole Soturikissojen elämässä vielä tapahtunut.


Alkuperäinen teos: Warriors, Dawn of the Clans: The First Battle, 2014
Sivumäärä: 319
Art house 2019
Arvosana: 4/5

Erin Hunter: Myrskyn aika

 
Vuoriston kissat ovat taivaltaneet uudelle reviirille yltäkylläisen elämän toivossa. Ruokaa kyllä riittääkin, mutta kissojen välit ovat alkaneet kiristyä - ja tiiviisti yhtä pitänyt joukko on jkautunut kahdeksi.
Nuori kolli nimeltä Myrsky on jäänyt isänsä hylkäämäksi ja päätynyt tämän kanssa eri leiriin. Kun hän metsäpalon uhatessa näyttää kyntensä, isä pyytääkin häntä takaisin luokseen. Myrsky on vaikean valinnan edessä: kumpi on tärkeämpää, verisukulaisuus vai ajan mittaan kehittynyt toveruus?

Klaanien synty jatkaa Myrskyn aika -teoksella vuoristokissojen seikkailua heidän uudella reviirillään. Kissojen matka reviirille ei ollut helppo, mutta vaikeudet eivät myöskään päättyneet siihen kun kissat löysivät uuden kotinsa. Uudessa kodissa heillä on vaivanaan entisiä ystäviään, vieraita kissoja ja myös ihmisiä. Nyt yksi päähahmoista haikailee kuolleen ihastuksensa perään, eikä huomaa kuinka hänen vierellään on häntä rakastava kissa, lopputulos tulee varmasti olemaan se että nämä kaksi päätyvät yhteen, vaikka Harmaa Siiven sydän kaipaakin Ukkosta. Samanlainen kolmiodraama kuin aikoinaan Tulisydämellä.

Muut olivat asettuneet suojaamaan Kuun Varjoa, joka vaikeroi vieläkin tuskissaan. Pitkä Varjo seisoi veljensä vierellä vihreät silmät suurina pelosta ja murheesta.

Kirja tuntuu alkavan jo toistaa itseään, eikä tunnu niin kauheasti tarjoavan enää mitään uutta. Juonta on fiksattu hiukan erilaisemmaksi ja pääosien kissat ovat vaihtuneet, mutta muuten kirjoissa pyöritellään samoja ongelmia kuin aikaisemminkin, on metsäpaloa, ukkospolkua, entisiä ystäviä jotka alkavat vaikuttaa enemmän vihollisilta. Toivoisin jotain pientä fiksausta juoneen, ettei lukeminen tunnu vanhan toistolta.

Kaikesta huolimatta pidän kuitenkin uppoutumisesta Soturikissojen maailmaan ja jokin näissä kirjoissa saa minut lukemaan kirjan toisensa perään, vaikka juoni välillä tuntuukin junnaavalta ja toistuvalta.


Alkuperäinen teos: Thunder rising, 2013
Sivumäärä: 316
Art house, 2019
Arvosana: 3

Erin Hunter: Auringon polku

 

Lukemattomien kuiden ajan villien kissojen heimo on elänyt rauhaisasti syrjäisessä vuoristossa. Saalista on kuitenkin niukasti ja olot ovat ankarat. Heimo kärsii nälkää, ja tilanne näyttää toivottomalta.
Kun heimon tietäjä näkee enteellisen näyn nousevasta auringosta, joukko nuoria kissoja lähtee etsimään onneaan - maata, jossa on ylenpalttisesti saalista, vettä ja suojaa.
Kissasiirtolaisilla on kuitenkin edessään suuria vaaroja. Vierailla mailla tulee vastaan erakoita ja hurjia kulkukissoja, jotka kaikki kamppailevat metsästysmaista ja vallasta. Entä missä on auringon polun pää?

Auringon polku aloittaa jälleen yhden Soturikissa saagan, Klaanien synty. Tällä kertaa lähdetään matkaamaan aikojen alkuun ja tutustutaan miten klaanit ovat oikeastaan syntyneetkään. Mielestäni ihan mielenkiintoinen lisäys Soturikissoihin, toivon vaan ettei tämä kirjasarja ala toistaa itseään edellisten tavoin.

Hän nousi ja tassutti painanteen poikki tarkastamaan Kilpikonnan Hännän vuoteen. Se oli kylmä ja tyhjä, ja naaraan tuoksu oli laimea. Huoli iski Harmaaseen Siipeen kuin ketun terävät hampaat. Missä hän on? Miksei hän ole tullut kotiin?

Tällä kertaa lukija pääseekin matkaamaan aivan uusien kissojen mukaan. Hahmoja tuli koko ajan lisää sellaisella rytinällä että olen itsekin jo hieman pyörällä päästäni että kuka olikaan kuka, mutta eiköhän ne tässä seuraavassa osassa tule jo enemmän tutuksi.

Edeltäjiensä tavoin myös Auringon polku sisälsi muutamia raakoja kohtauksia ja kissoja kuoli juuri kun heidät oppi vähän paremmin tuntemaan, mutta niinhän se on jokaisessa osassa ollut. Veljekset Harmaa siipi ja Rosoinen huippu ovat tällä hetkellä omat lempihahmoni.

Jään mielenkiinnolla odottamaan onko lopussa syntynyt Myrsky-pentu suuren Myrskyklaanin perustaja, jonka matkassa olen itsekin viettänyt niin monta tuntia.


Alkuperäinen teos: The sun trail, 2015
Sivumäärä: 332
Art house, 2019
Arvosana:3,5

Erin Hunter: Savannin laki

 

Paviaani, joka on paljastanut petoksen. Norsu, joka on epävarma kohtalostaan. Leijona, joka on valmiina iskuun.
Savannin lakia on rikottu. Oka, Taivas ja Peloton saavat taistella yhteistuumin, jotta oikeus voittaisi - ennen kuin Uljasmaan eläinlajien herkkä tasapaino särkyy ikiajoiksi.

Uljasmaan toinen osa on aivan yhtä koukuttavaa luettavaa kuin ensimmäinenkin, ellei jopa enemmän. Juoni kulkee tasaisesti eteenpäin ja juonenkäänteitä riittää. Lukiessa ei voi koskaan tietää miten hahmojen tulee oikeasti käymään tai kuka heistä kuuluu hyvien ja kuka pahojen puolelle. Itse ainakin yllätyin muutaman kerran kirjaa lukiessani.

Kohdasta, jossa virtahevot ja krokotiilit olivat taistelleet, levisi järveen tumma tahra. Taivas kahlasi pahoinvoivana takaisin laumansa luo. Tällaistako elämä tulee olemaan ilman suurta emoa?

Hahmot ovat niin ihastuttavia ja loppuun asti mietittyjä, jokaiselta löytyy oma persoonallisuus. Kirjan tapahtumiin on helppo sukeltaa ja pystyn oikeasti ajattelemaan tapahtumat sijoittumaan savannille.

Savannin laki jäi todella jännään kohtaan ja ajatukseni on, että joudunko oikeasti odottamaan vielä kuukausia ennen kuin saan tietää Okan kohtalosta. Toivon että lopputulema on yhtä hyvä kuin ensimmäisessä osassa Pelottomalla.


Alkuperäinen teos: Bravelands: Code of honor, 2018
Sivumäärä: 390
WSOY, 2020
Arvosana:4,5

Erin Hunter: Hajonnut lauma

Leijona, jonka lauma on hylännyt.
Norsu, joka osaa lukea totuuden vainajien luista.
Paviaani, joka kapinoi kohtaloaan vastaan.
Sukupolvesta toiseen Afrikan tasankojen eläimet ovat noudattaneet ankaraa lakia: tapa vain elääksesi. Mutta nyt petojen ja saaliin välinen hauras tasapaino on vaakalaudalla, ja lain tulevaisuus riippuu näistä kolmesta epätodennäköisestä sankarista.

"Minä halusin vain olla perheeni kanssa. Ja nyt he ovat poissa ainiaaksi. Pian minäkin olen. Hän nieli pelkonsa ja ärisi uhmakkaasti. Tällä kertaa en pakene. Tällä kertaa kohtaan kuoleman rohkeasti..."

Kuten muissakin Erin Hunterin kirjoissa, myös Uljasmaassa eläimet uskovat vakaasti enteisiin ja lakeihin, niiden voima on myös Uljasmaan aloittavassa Hajonnut lauma -kirjassa suuressa osassa. Juoni on mielestäni mielenkiintoinen ja uppouduinkin kirjaan ihan täysillä sitä lukiessani. Hunter osaa totisesti luoda lukijalleen miellyttävän lukuelämyksen.

Pidin todella paljon kirjan hahmoista. Suosikkeihini kuuluu ehdottomasti Peloton, jolla riittää haasteita elämässä paviaanien kanssa kun kaikki lauman jäsenet eivät hyväksy häntä laumaan ja Peloton tunteekin itsensä usein ulkopuoliseksi. Oka on viisas apina, joka saa selville lauman johtajan murhaajan, joka ei tavallaan tullut itselleni yllätykseksi. Vähiten äänessä oli nuori Taivas norsu, joten tämä hahmo jäi vielä vähän tuntemattomammksi kuin muut hahmot.

Varasin kirjastosta jo Uljasmaan seuraavan osan Savannin laki, joka julkaistaan näillä näkymin lokakuussa.

Alkuperäinen nimi: Broken pride, 2017
Arvosana: 4,5
Sivumäärä: 328
WSOY, 2020

Yoshihiro Takahashi: Hopeanuoli 11

Koirien on tullut aika kokoontua Ouun johtajan luokse, ja viimeinen taistelu Akakabuto-karhua vastaan lähestyy. Ensin on kuitenkin voitettava Aakakabuton lukuisat ja vahvat alaiset.

Hopeanuolen osassa 11 koirat pääsevät vihdoinkin aloittamaan taistelunsa karhuja vastaan. Sarjakuvia on jäljellä vielä seitsemän ennen loppua ja mietin vain kuinka paljon uutta sarjakuva tuo aiemmin nähdyn tv-sarjan rinnalle kun osia on vielä noin paljon ja taistelu on jo alkanut.

Sarjakuvapokkarin kannesta pitää sanoa sen verran, että on ehdottomasti kamalin kansi, joita näissä Hopeanuolissa on ollut tähän mennessä. Karhukin näyttää aivan joltain seinätaljalta.











Alkuperäinen nimi: Ginga Nagareboshi Gin vol 11, 1983

Arvosana: 4
Sivut: 181
Punainen jättiläinen, 2011

Yoshihiro Takahashi: Hopeanuoli 10

Mutsun kenraalien ansaan jääneet Ouun soturit valmistautuvat kohtaamaan ylivoimaisen vihollisen. Gin kiiruhtaa ystäviensä avuksi niin nopeasti kuin pääsee, mutta ehtiikö hän paikalle ajoissa?

Hopeanuoli jatkaa joukkojensa vahvistamista sarjakuvan osassa 10. Pidän paljon Takahashin piirtämistyylistä, vaikka paikka paikoin kuvat onkin melkoista sekamelskaa kun yhdessä ruudussa tapahtuu samanaikaisesti niin paljon asioita, eikä värittömyys helpota sekamelskan selvittämistä silmien avulla. Tai ehkä se riippuu tottumattomuudesta, itse kun en ole koskaan ollut mikään intohimoinen sarjakuvien lukija, Hopeanuolen kohdalla olen kuitenkin tehnyt poikkeuksen, koska olen lapsesta asti rakastanut tätä tarinaa yli kaiken, kun joskus katsoimme ystäväni kanssa näitä leikattuna versiona vhs:ltä. Eikä se vielä näin 28-vuotiaanakaan jaksa kyllästyttää.








Alkuperäinen nimi: Ginga Nagareboshi Gin vol 10, 1983

Arvosana: 4,5
Sivut: 179
Punainen jättiläinen, 2011

Jouni Tikkanen: Lauma

Sudet tappoivat vuosina 1880-1881 Turun seudulla 22 lasta. Lapsensurmista tuli oman aikansa suuri mediatapaus ja kansallinen kysymys, joka on vaikuttanut susiasenteisiin meidän päiviimme asti. Mitä lopulta tiedämme susista ja surmien taustoista? Lauma tarkastelee lastensurmien tapahtumahetkiä, vaikuttimia ja surmista kerrottuja sokumentteja tutkivin silmin. Se on väkevä tarina susista ja ihmisistä ankarissa oloissa.

Varasin tämän kirjan kirjastosta jo kuukausia sitten, kuten olivat tehneet sata muutakin ennen minua ja odotuskin oli sen mukainen. Vihdoin saatuani tämän käsiini ei lukemisessa mennyt kuin yksi hujaus. Uppouduin kirjaan täysin. Olen aina ollut kiinnostunut susista ja oli mielenkiintoista päästä lukemaan niistä enemmän, millaista on ollut olla susi 1800-luvun lopulla, ei ainakaan helppoa. Itse olen aina asunut Varsinais-Suomessa, juurikin noiden kirjan tapahtumien läheisyydessä, joten sinänsä paikkakunnat ovat tuttuja, vaikkei kaikki paikat tarkasti olisikaan, joten pystyin hyvin kuvittelemaan itseni tuohon menneen Suomen aikaan.

Pidin paljon kirjoittajan tavasta kertoa tapahtumista, hän on selvästi syventynyt kirjan tekemiseen ja käyttänyt tiedonhakuun paljon aikaa. Itse en kuulu susivihaajiin, eikä tämä kirja muuttanut mieltäni vieläkään susista, vaikka se olikin paikka paikoin aika kamalaa luettavaa. Kirjassa annetaan hyvät avut, miksi tapahtumat ovat saattaneet mennä siihen pisteeseen, että sudet kävivät lasten kimppuun. Kaikki ei aina ole niin mustavalkoista, eivätkä kaikki sudet automaattisesti ole ihmissyöjiä. Suomi on kuitenkin muuttunut todella paljon kirjan tapahtumista. Kirja oli ehdottomasti noiden kuukausien odottamisen arvoinen.

Arvosana: 5

Sivut: 272
Otava, 2019

Yoshihiro Takahashi: Hopeanuoli 9

Gin pistää henkensä likoon haastaessaan maailman vahvimman koiran, Benizakuran kaksintaisteluun, päämääränään saada tämä liittymään Ouun laumaan. Samaan aikaan Mutsuun lähteneet koirat kohtaavat uuden vihollisen.

Huippusuosittu Yoshihiro Takahashin Hopeanuolen seikkailu saa jatkoa sarjakuvan yhdeksännessä osassa. Välillä sarjakuva tuntui vähän sekavalta kun se poukkoili niin monessa eri paikassa, mutta hyvin siinä kuitenkin pysyi kärryillä, varsinkin kun suurin osa tapahtumista on itselleni tv-sarjan pohjalta tuttuja, vaikka sarjakuvassa onkin useita eri tapahtumia kuin sarjassa.











Alkuperäinen nimi: Ginga Nagareboshi Gin vol 9, 1983

Arvosana: 4,5
Sivut: 185
Punainen jättiläinen, 2011

Erin Hunter: Klaanien laki

Soturikissat ovat eläneet soturilain mukaan niin kauan kuin yksikään elävä kissa muistaa. Laki määrää, missä järjestyksessä saalis jaetaan, miten reviirien rajoja vartioidaan, kenestä tulee päällikkö ja miten klaanien yhteiset kokoontumiset järjestetään.

Tässä kirjassa tutustutaan soturilakiin kohta kohdalta ja kerrotaan kiehtovat tarinat siitä, miten lain säännökset ovat saaneet alkunsa, ja mitä säännöksiä ei ole otettu lakiin mukaan.

Klaanikissoilla on yhteensä 15 kohtaa soturilaissa, tässä kirjassa paneudutaan tarkemmin, miten nämä lait ovat syntyneet. Pidin tästä osasta huomattavasti enemmän kuin Klaanien kirjojen ensimmäisestä osasta ja kaikki tässä kirjassa oli itselleni uutta. Oli mukava päästä seuraamaan miten klaanien lait ovat alkujaan syntyneet ja miksi. Jokainen laki oli oma itsenäinen tarinansa ja vie lukijan mennessään menneisyyteen. Lopussa petyin vähän tyrmättyihin soturilain kohtiin, niitä ei ollut kuin pari ja niistä kerrottiin vain lyhyesti, odotin niitä olevan vähän enemmän.






Alkuperäinen nimi: Code of the clans, 2009

Arvosana: 4,5
Sivut: 187
Art house, 2019

Erin Hunter: Klaanien salaisuudet

Tee opastettu kierros klaanien leireihin metsässä ja järvellä, tutki kirjojen maisemia kartoista, tutustu tärkeimpiin päälliköihin ja parantajiin ja uppoudu klaanien historiaan ja mytologiaan.

Kirjassa Tulitähti, Keltahammas, Lehtilampi ja yli 20 muuta kissaa kertovat klaanien elämästä, uskomuksista, tavoista, taisteluista sekä ennustuksista ja niiden täyttymisestä.

Klaanien salaisuudet on pieni infopaketti ja lukijat pääsevät paremmin tutustumaan Soturikissojen maailmaan. Valitettavasti kirja ei tuonut juuri mitään uutta näkökulmaa asioihin vaan paikat oli tulleet jo tutuksi luettuani useat muut Soturikissojen teokset. Myöskään tarinoissa ei ollut juurikaan mitään uutta, toki pieniä palasia oli kissojen menneisyydestä, mutta myös vanhojen jo kertaalleen kerrottujen asioiden toistamista. Ikävä sanoa, mutta en olisi menettänyt mitään jos olisin jättänyt tämän kirjan kokonaan lukematta.








Alkuperäinen nimi: Secrets of the clans, 2007

Arvosana: 1,5
Sivut: 224
Art house, 2018

Erin Hunter: Viimeinen toivo

Tiikeritähden yölliset oppilaat ovat punoneet petollisia juoniaan monta kuuta, ja nyt he ovat valmiita iskemään järven ympärillä asuvien kissaklaanien kimppuun. Aika on käymässä vähiin, vaikka kaikki eivät sitä tiedäkään.

Klaanien välit ovat kireät, ja reviireiltä löytyvät hajut ja jäljet vaativat selityksiä. Jakautunut Tähtiklaani on ajautumassa keskelle lehtikatoa, ja klaanien parantajat eristäytyvät toisistaan. Närhisulka, Kyyhkysiipi ja Leijonaroihu odottavat epätoivoisesti ja ristiriitaisin tuntein Ikuisen Metsästyksen Heimon lupaamaa neljättä kissaa, joka pelastaa tilanteen. 

On koittanut klaanien historian synkin hetki - taistelu Synkkää Metsää vastaan.

Tämä on ehdottomasti yksi parhaita ja samalla myös surullisimpia Soturikissa kirjoja. Lopussa tuntui itselläkin tulevan kyyneleet silmiin kun koko Soturikissaseikkailun aikana ihastuttanut hahmo kuolee ja täyttää viimein ennustuksensa. Juoni piti hyvin alusta asti otteessaan ja jännitys pysyi hyvin yllä. Joskin odotin lopputaistelulta vähän enemmän, se oli loppujen lopuksi todella nopeasti ohi, vaikka koko Tähtien enne -sarja valmisteli lukijaa siihen.

Soturikissat on kyllä ihan huikea seikkailu, sarjan kirjoja on jo paljon luettu, mutta vielä niitä on paljon myös lukematta, eikä kaikkia ole vielä edes suomennettu ja niitä myös kirjoitetaan edelleen lisää.

Alkuperäinen nimi: The last hope, 2012

Arvosana: 5
Sivut: 332
Art house, 2018

Erin Hunter: Unohdettu soturi

Myrskyklaanin retkikunta on palannut vuorilta. Matka on jättänyt Kyyhkysiipeen rajut jäljet: häntä piinaavat jatkuvat painajaiset, ja hän on menettänyt erityisaistinsa. Samaan aikaan Närhisulka on ymmällään, kun Ikuisen metsästyksen heimon profetiassa luvattua neljättä kissaa ei löydy. Voiko profetia enää toteutua?
Yllättäen järvelle saapuu muukalainen, joka kylvää eripuraa kissojen keskuuteen ja ajaa klaaneja ja klaanitoveruksia yhä kauemmas toisistaan. Kissojen huomio kiinnittyy keskinäisiin välienselvittelyihin, vaikka todellinen uhka on joukkojaan edelleen kasvattava Synkkä metsä, pahojen henkikissojen Tähdetön maa.

Odotin kovasti, josko tässä kirjassa edistyttäisi jo Synkän metsän kissojen kanssa, mutta siinä suhteessa kirja ei tarjonnut mitään uutta. Kuten kirjan nimestäkin jo voi päätellä, saa Myrsyklaani vanhan jäsenensä takaisin, tuoden lisää eripuraa jo valmiiksi jännitteiseen ilmapiiriin. Välillä kirja tuntui vähän junnaavan paikoillaan, eikä tuonut mitään uutta lisää juoneen, mutta juoni itsessään meni taas pikku hiljaa eteenpäin, ehkä vähän epävarmemmin askelin kuin tavallisesti. Olen toiveikas viimeisen osan osalta, josko siinä sattuisi ja tapahtuisi.





Alkuperäinen nimi: The forgotten warrior, 2011

Arvosana: 3,5
Sivut: 303
Art house, 2018

Yoshihiro Takahashi: Hopeanuoli 8

Gin saa viimein tilaisuuden taistella Ouun suunnitelmia sabotoinutta Sniperiä vastaan, mutta onko pienellä pennulla mahdollisuuksia voittaa täysikasvuista dobermannia, joka ei ole aiemmin jättänyt yhtäkään vihollista eloon?

Hopeanuolen tarina saa jatkoa sarjakuvan kahdeksannessa osassa. Ginin lauma kasvaa kasvamistaan, mutta vastoinkäymisiä tuntuu tulevan eteen tuon tuostakin, kun ryhmä saa kuulla huonoja uutisia toisista Ouun sotureista.

Pidän siitä miten paljon erilaisia kohtauksia itse sarjakuvassa on, mitä tv-sarjassa, näin kaikki ei ole ihan tuttua mitä eteen sattuu tulemaan ja tarinoihin paneudutaan paljon enemmän. Seuraava osa polttelee jo hyllyllä.








Alkuperäinen nimi: Ginga Nagareboshi Gin vol 8, 1983

Arvosana: 5
Sivut: 187
Punainen jättiläinen, 2011

Yoshihiro Takahashi: Hopeanuoli 7

Akamen ja Kurojakin pitkä vihanpito saa dramaattisen lopun. Gin saa kuulla Akakabuton vahvistavan armeijaansa ja päättää etsiä käsiinsä Shikoku-saaren vahvimmat uroot. Heidän vastaanottonsa on kuitenkin kaikkea muuta kuin lämmin...

Kogan koirat käyvät taisteluun Ginin laumaa vastaan ja lopputulos on verinen. Gin laumoineen jatkaa selvittyään matkaansa kohti Shikokua ja Gin lähtee etsimään saaresta taistelukoiria pienen ryhmänsä kanssa, kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan ja pian Kain veljeksen huomaavat olevansa kuoleman vaarassa.

Sarjakuvat ovat kyllä todella nopsaa luettavaa, tämänkään lukemisessa ei montaa minuuttia kulunut, mutta omaa mielikuvitustaan tapahtumista ei pääse käyttämään samalla tavalla kuin kirjoissa, joten siinä syy miksi nämä ovat jääneet todella vähälle lukemiselle, tai oikeastaan en lue sarjakuvia ollenkaan, lukuunottamatta nyt tätä Hopeanuolen sarjaa. Ginin matka kohti Akakabutoa kulkee eteenpäin hitaasti, mutta varmasti, kun hän yrittää laumoineen etsiä parhaat koirat mukaansa suureen taisteluun. Ihan viihdyttävää luettavaa/katsottavaa tämäkin osa oli. Ja onhan Hopeanuoli nyt ihan kuningas.




Alkuperäinen nimi: Ginga Nagareboshi Gin vol 7, 1983

Arvosana: 5
Sivut: 187
Punainen jättiläinen, 2010

Erin Hunter: Kuun merkki

Myrskyklaaniin nimitetään kaksi uutta soturia, Kyyhkysiipi ja Murattilampi. Heidän kannettavanaan on paljon suurempi taakka kuin sotureilla yleensä: yhdessä Närhisulan ja Leijonaroihun kanssa he tietävät, että klaanit voivat tuhoutua iäksi, elleivät he onnistu selvittämään profetian merkitystä ja paljastamaan Synkän metsän aikeita.
Kun Murattilampi sinnittelee yhä raaemmaksi käyvässä yöllisessä koulutuksessaan ja Leijonaroihu kiroaa kohtaloaan, Närhisulka saa yllättävän käskyn lähteä vuoristoon. Hänen on taivallettava heimokissojen luo etsimään vastauksia, jotka yhdistävät klaanit ja heimon toisiinsa arvaamattomalla tavalla.

Kuun merkki jatkaa Soturikissojen Tähtien enne -sarjaa sen neljäntenä osana. Närhisulka lähtee jännittävälle matkalle kohti heimokissoja selvittääkseen miksi hänet on lähetetty sinne. Siellä Närhisulka tempautuu kauas heimokissojen menneisyyteen ja saa kuulla ennustukseen kuuluvasta neljännestä kissasta.

Närhisulan lähteminen muinaisten heimokissojen luota tuntui kovin haikealta ja sydäntä raastavalta, kun hän joutui luopumaan rakastamastaan kissasta. Kirja ei yltänyt aivan edellisen osan tasolle ja lopussa lukeminen tuntui vähän takkuavankin. Siitäkin huolimatta kirja sisälsi paljon mielenkiintoisia kohtauksia ja juoni lipui hiljakseen eteenpäin. Jokaisessa Soturikissojen sarjassa on ollut yksi kirja joka tuntui enemmän junnaavan paikoillaan ja Tähtien enne -sarjassa se oli juurikin tämä.


Alkuperäinen nimi: Sign of the moon, 2011

Arvosana: 3,5
Sivut: 292
Art house, 2018

Erin Hunter - Yön kuiskaukset

Myrskyklaanin ja Varjoklaanin välinen ankara taistelu on ohi, mutta klaanien suhteet ovat edelleen kireät. Närhisulka ja Leijonaroihu ovat päättäneet selvittää taistelun perimmäisen syyn ja alkavat samalla hiljalleen aavistaa, mitä on meneillään.
Totuutta ei pääse pakoon: Synkän metsän henget kietovat vähä vähältä pauloihinsa yhä useampia nuoria kissoja ja kouluttavat heitä käymään klaanitovereitaan vastaan. Närhisulka, Leijonaroihu ja Kyyhkytassu joutuvat huomaamaan, että pahuus on joskus hädin tuskin viiksenmitan päässä - ja silti jopa Tähtiklaanin ulottumattomissa.
Edessä on vääjäämätön taistelu. Pelastaakseen klaanit lopulliselta tuholta kolmikko päättää lähettää Kyyhkytassun sisaren Murattitassun suorittamaan äärimmäisen vaarallista tehtävää.

Oli mukavaa palata taas pitkästä aikaa Soturikissojen maailmaan, nämä kirjat eivät koskaan petä lukijaa. Sisältö oli sujuvaa ja tapahtumat mielenkiintoisia, eikä mikään kohta jättänyt kylmäksi. Kirja loppui jännittävään kohtaan, joten aion kahmaista seuraavan osan Kuun merkki samaan syssyyn.

Olen lukenut muualta paljon mietteitä Soturikissat -sarjan lapsellisuudesta, toki se voi olla joltain osin lapsellinen, mutta kirjoihin kuuluu paljon vanhemmillekin lukijoille suunnattua sisältöä. Itse viihdyn tämän sarjan parissa, enkä ajatellut lopettaa sen lukemista, ehkä sitten olen vähän lapsellinen itsekin. :D


Alkuperäinen nimi: Night whispers, 2010

Arvosana: 4,5
Sivut: 303
Art house, 2017

Yoshihiro Takahashi - Hopeanuoli 6

Ninjakoirien maille saapuneet Oun joukot joutuvat heti vihollisen hyökkäyksen kohteeksi. Pian käy kuitenkin ilmi, että taistelu on väärinkäsityksen syytä. Pahaksi onneksi Oun koirat ovat jo ehtineet astua myrkkyohdakkeisiin, ja ainoa vastalääke löytyy todellisen vihollisen alueelta.

Kogan ninjakoirat ovat järjestäneet Benin laumalle ansan uskottelemalla että kuuluvat Akamen laumaan. Iga koirien luullessa taas Benin lauman kuuluvan Kogaan. Akamen joukko onkin järjestänyt Benin laumalle tappavan ansan, ennen kuin tajuavat mitä oikein on tapahtunut.

Myös tästä kansikuvasta ja sen väreistä pidän paljon, tietty kannessa voisi pienenä lisänä olla vielä sekä Kogan että Igan johtajat. Pidin tästäkin osasta paljon, raaoilta tapahtumilta ei voi myöskään välttyä kun koirat tappelevat viimeiseen hengenvetoon asti. Osa loppuu taas jännittävään kohtaan kun Ginillä on vastassa Kogan johtaja Kurojaki.







Alkuperäinen nimi: Ginga Nagareboshi Gin vol 6, 1983

Arvosana: 5
Sivut: 185
Punainen jättiläinen, 2010