tiistai 3. maaliskuuta 2020

Estelle Maskame: Rakastan

Portlandissa äitinsä kanssa asuvan 16-vuotiaan Eden Munron vanhemmat ovat eronneet. Kun Eden päättää viettää kesän isänsä luona Santa Monican rantakaupungissa Kaliforniassa, hän ei arvaa, mihin tulee oikein lähteneeksi. Uuden äitipuolen lisäksi Eden saa kolme uutta velipuolta.
Edeniä vähän vanhempi Tyler Bruce on paha poika, jolla on lyhyt pinna ja iso ego. Vaikka Tyler ja Eden eivät alussa voi sietää toisiaan, jokin salaperäisessä pojassa kuitenkin vetää Edeniä puoleensa. Mitä paremmin hän pääsee tutustumaan Tylerin herkkään puoleen, sitä peruuttamattomammin hän huomaa olevansa ihastumassa siihen ainoaan ihmiseen, johon ei saisi: omaan velipuoleensa. Kun kuvioihin lisätään vielä Tylerin takertuva tyttöystävä ja Edeniin silmänsä iskenyt poika, luvassa on sydänsuruja, valheita ja kosolti draamaa. Saako Eden selville, millaisia salaisuuksia Tylerin kovan ulkokuoren alla piilee? Ja pystyykö Eden hallitsemaan kielletyt tunteensa?

Törmäsin kirjastossa tähän trilogiaan ja takakannen tekstin perusteella päätin lainata ensimmäisen osan, siellä kun lupailtiin kirjan olevan taas yksi näitä teoksia joita ei voisi laskea kädestään - ja niinhän se olikin. Jäin kirjaan koukkuun heti ensimmäisten sivujen jälkeen ja mitä pidemmälle kirjaa luin, sitä varmemmin kirja pysyi kourassani. Kirjassa on ihanaa teinihömppää, puhumattakaan draamasta.

Päähenkilö Eden antaa itsestään kiltin tytön kuvan, mutta kyllä hänkin osaa rajojaan venyttää ja lähteä jopa kielletylle polulle. Tyler on maineeltaan paha poika uhmakkaalla asenteellaan. Petyin vähän siihen kuinka nopeasti Tylerin suojamuurit murtuivat, eikä aikaakaan kun pojasta tuli enemmän koiranpennun luonteen omaava, kuin pahan pojan. Tapahtumapaikkana toimiva Kalifornia lisäsi ihanilla paikoillaan mielikuvaa kirjan tapahtumille.

Teksti on sujuvaa ja viihdyttävää, huolimatta kirjailijan nuoresta iästä. En muista koska olisin viimeksi lukenut tämän tyylisen kirjan yhtä nopeasti kuin tämän


Alkuperäinen nimi: Did I mention I love you? 2015
Arvosana: 5
Sivut: 409
Gummerus, 2016

2 kommenttia:

  1. Tämä trilogia on odottanut hyllyssä ikuisuuden. Jotenkin sen aloittaminen vaan aina jää. :D Kuulostaa kyllä hyvältä tämän sinun postauksesi perusteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ehdottomasti lukemisen arvoinen. Mulla aina sattuu myös niin että joku kirja lojuu hyllyssä ikuisuuden, eikä sitä vaan ala lukemaan, kunnes vihdoin aloitan sen ja osoittautuukin todella hyväksi ja sitten miettii miksei aloittanut jo aikaisemmin. :D

      Poista