keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Kiera Cass - Ainoa

Kun America kutsuttiin mukaan Valintaan, hän ei koskaan kuvitellut pääsevänsä lähelle kruunua - tai prinssi Maxonin sydäntä. Kilpailun lähestyessä loppuaan ja palatsin muurien ulkopuolelta tulevien uhkien käydessä yhä säälimättömämmiksi, America kuitenkin käsittää, miten paljon hänellä on hävittävänään - ja miten kovasti hänen on taisteltava haluamansa tulevaisuuden puolesta.

Ainoa jatkaa Kiera Cassin kirjoittamaa suosittua Valinta sarjaa mielenkiintoisin ja jännittävin juonenkääntein. Kirjaa lukiessa monet eri tunnetilat hyppäsivät esiin, mukaan mahtui paljon iloisia ja vihastuttavia kohtauksia, mutta myös todella surullisia.

Vain neljä tyttöä on jäljellä Valinnassa, eikä America ole lainkaan varma Maxonin tunteista, puhumattakaan ahdistavasta kuninkaasta, joka haluaa päästä Americasta eroon. American omat tunteet ovat jo selvillä vesillä, mutta hän ei uskalla pukea niitä sanoiksi.

Vähän hahmojen ajatusmaailmassa jäi ihmetyttämään Aspenin tunnekuohu Americaa kohtaan, kun lopputulos hänen kohdallaan oli aivan toisenlainen mitä herran omasta suusta tuli, lopputulokseen olen kuitenkin tyytyväinen. Myös Maxonin tunteettomuus omia vanhempiaan kohtaan kirjan lopussa ihmetytti. Pidin kuitenkin kirjasta todella paljon, eikä mielenkiintoni sitä kohtaan lopahtanut missään vaiheessa. Kaiken kruunasi huikean jännittävä loppu, jossa kuolonuhreilta ei voitu välttyä.Odotan innolla jatkoa.

Alkuperäinen nimi: The one, 2014
Arvosana: 4,5
Sivut: 318

Pen & paper, 2017

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti