Marko Hautala - Kuiskaava tyttö

Ei tarvitse olla hullu kuullakseen kuiskausta. Se on kuin tinnitus. Mutta tarttuu, jos vain olet kuullut tai lukenut kuiskaavasta tytöstä. Mitäpä siitä. Kuiskausta se vain on. Taukoamatta. Myös nukkuessa. Joskus saattaa tuntea hengityksen. Aivan kuin perhonen lepattaisi korvalehteä vasten. Tai huulet olisivat niin lähellä, että ne välillä koskettaisivat. Se saa hieromaan korvalehteä, joskus verille asti. 
Työtoveri on kuollut oudolla tavalla ja jättänyt Antonille punaisen kansion, Iida Hallaston potilaskertomuksen. Anton ei ole nähnyt Iida-tytärtään vuosiin. Eikä kansiokaan paljon kerro, pelkkää huuhaata koko juttu. Vai onko? Ehkä joku kuiskaa vastauksen. Haluat tai et.

Hautalalta olen aikaisemmin lukenut teoksen Kuokkamummo, nämä kaksi teosta muistuttavan paljon toisiaan, vaikka juoni onkin erilainen. Kuiskaava tyttö tarjoaa psykologista kauhua, joka osuu ja uppoo lukijan mieleen. Kirjaa lukiessa välillä alkaa tuntua että joku kuikuttelee omaankin korvaan, mutta onneksi se on vain mielikuvitusta. Vai onko?

Antonin kollega Unto Mäkilä kokee karmaisevan lopun kun hänet murhataan työpaikallaan. Psykoterapeutti Mäkilä jättää kuitenkin jälkeensä punaisen kansion, joka johdattaa Antonin Kuiskaavan tytön legendaan, kansio olisi kuitenkin kannattanut jättää avaamatta. Pian Anton huomaa olevansa keskellä psykedeelistä kauhua, jossa pelinappulana toimii hänen oma elämänsä.

Juoneltaan kirja on hyvä ja uskottava, siinä on paljon realistisia piirteitä, jotka tuovat kirjaan vain lisää elävyyttä ja aitouden tunnetta. Välillä tuntui ettei kirjaa vain voinut laskea käsistään, vaan olisin heti halunnut kauhaista ison osan siitä. Myös paljon jäi itselleni kuitenkin pimentoon ja olisin kaivannut näihin mietteisiini vastauksia, mutta olen ihan tyytyväinen lopputulokseen, vaikken vastauksia saanutkaan. Marko Hautala alkaa kyllä sijoittua yhdeksi omaksi lempparikseni, mitä tulee kotimaiseen kirjallisuuteen.

Arvosana: 4,5
Sivut: 255
Tammi, 2016