perjantai 24. elokuuta 2018

Erin Hunter: Kuun merkki

Myrskyklaaniin nimitetään kaksi uutta soturia, Kyyhkysiipi ja Murattilampi. Heidän kannettavanaan on paljon suurempi taakka kuin sotureilla yleensä: yhdessä Närhisulan ja Leijonaroihun kanssa he tietävät, että klaanit voivat tuhoutua iäksi, elleivät he onnistu selvittämään profetian merkitystä ja paljastamaan Synkän metsän aikeita.
Kun Murattilampi sinnittelee yhä raaemmaksi käyvässä yöllisessä koulutuksessaan ja Leijonaroihu kiroaa kohtaloaan, Närhisulka saa yllättävän käskyn lähteä vuoristoon. Hänen on taivallettava heimokissojen luo etsimään vastauksia, jotka yhdistävät klaanit ja heimon toisiinsa arvaamattomalla tavalla.

Kuun merkki jatkaa Soturikissojen Tähtien enne -sarjaa sen neljäntenä osana. Närhisulka lähtee jännittävälle matkalle kohti heimokissoja selvittääkseen miksi hänet on lähetetty sinne. Siellä Närhisulka tempautuu kauas heimokissojen menneisyyteen ja saa kuulla ennustukseen kuuluvasta neljännestä kissasta.

Närhisulan lähteminen muinaisten heimokissojen luota tuntui kovin haikealta ja sydäntä raastavalta, kun hän joutui luopumaan rakastamastaan kissasta. Kirja ei yltänyt aivan edellisen osan tasolle ja lopussa lukeminen tuntui vähän takkuavankin. Siitäkin huolimatta kirja sisälsi paljon mielenkiintoisia kohtauksia ja juoni lipui hiljakseen eteenpäin. Jokaisessa Soturikissojen sarjassa on ollut yksi kirja joka tuntui enemmän junnaavan paikoillaan ja Tähtien enne -sarjassa se oli juurikin tämä.


Alkuperäinen nimi: Sign of the moon, 2011
Arvosana: 3,5
Sivut: 292
Art house, 2018

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti