Tuulia Aho - Urpukas

Julkaisuvuosi: 2011
Sivumäärä: 186
Kustantaja: WSOY
ISBN: 978-951-0-36729-2











Takakansi kertoo:

Jännittävä, luontoa kunnioittava fantasiaromaani ammentaa pohjoisista perinteistä. Urpukas on vasta kuudentoista, mutta jo taitava kuparinvalaja. Kyläläiset karttavat häntä, sillä hän on hallava: puoliksi ihminen, puoliksi haltia. Haltioilla on tärkeä tehtävä luonnon suojelijoina, mutta jotkut haluaisivat päästä heistä eroon. Kun kyläläiset kaatavat vanhan haltiapuun, kylän ylle lankeaa kirous ja sen asukkaat sairastuvat hengenvaaralliseen suoviluun. Vain omassa rauhassaan viihtyvän suomunkaiskansan apu voi auttaa kylää selviytymään. Oikeamielisenä itseään pitänyt Urpukas lähtee hakemaan apua, mutta joutuu vastakkain heikkoutensa kanssa, eikä voi edes aavistaa, mitä suomunkaiset haluavat avustaan vastalahjaksi.

Arvostelijan mielipide:

16-vuotias Urpukas on puoliksi ihminen ja puoliksi haltia, eli heidän kielessään hallakka. Hän saa siskonsa kanssa osakseen muilta kyläläisiltä kieroja katseita tämän takia, osalta kateudesta ja osalta erilaisuuden vuoksi. Kyläläiset päättävät kaataa vanhan haltiapuun, jonka seurauksena saavat koko kylän ylle kirouksen ja kirouksen mukana tulee tappava tauti nimeltä suovilu. Pian myös Urpukkaan pikkusisko saa kyseisen taudin ja Urpukas päättää lähteä hakemaan toisesta kylästä apua seuranaan oman kylänsä näkijä ja haltiaystävänsä ja joutuu näin elämänsä suurimpaan seikkailuun.

Kirjan idea on mielenkiintoinen ja hyvin ajateltu, juoni tosin kulkee välillä todella hitaasti eteenpäin jatoisinaan taas liian lujalla tempolla eteenpäin. Olisinkin toivonut kirjailijalta vähän tarkempaa kuvausta tapahtumista jne. Kirja tuntui aluksi varsin tappavan tylsältä, mutta kiinnostukseni alkoi hiukan kohottaa päätään loppua kohden, mutta ei kuitenkaan naulinnut sitä.

Hahmot tuntuivat jokseenkin keskeneräisiltä ja puutteellisilta, heistä ketään ei juurikaan pompannut yli muiden, eikä ketään saanut minkäänlaisia tunteita herätettyä - eli toisin sanoen, hahmoihin olisi pitänyt panostaa huomattavasti enemmän. Hahmojen nimistä pitää kyllä antaa pointsit, nimet kun olivat erilaisia ja soinnukkaita.

Lyhyenä yhteenvetona en pitänyt tästä Tuulia Ahon teoksesta ja toivonkin että kirjailijan muut teokset yllättäisivät minut positiivisesti.

Adlibris. 

J.K. Rowling - Harry Potter ja Viisasten kivi

Julkaisuvuosi: 1998
Sivumäärä: 335
Kustantaja: Tammi
ISBN: 951-31-1912-2










Takakansi kertoo:

Harry Potter on mielestään ihan tavallinen poika. Hän tosin asuu huoltajiensa luona portaiden alla olevassa kaapissa. Harryn elämä muuttuu täysin, kun hän saa 11-vuotispäivänään merkillisen kirjeen. Se on kutsu Tylypahkan velhojen ja noitien kouluun. Harrylle avautuu kokonaan uusi maailma, johon kuuluvat velhot, noidat, yksisarviset ja lohikäärmeet. Harry saa tietää olevansa velhojen sukua! Silti kaikki on aloitettava alusta. Tylypahkassa Harry opiskelee taikuuden alkeita, kuten muodonmuutoksia, taikajuomien tekoa, loitsuja ja suojautumista pimeyden voimilta. Koulunkäynti on hauskaa, mutta henkeäsalpaavan jännittäväksi se muuttuu, kun Harry ryhtyy ratkaisemaan kiehtovaa arvoitusta ystäviensä Ron Weasleyn ja Hermione Grangerin kanssa, ja pelissä on tiedät-kai-kuka.

Arvostelijan mielipide:

Harry Potter on 11-vuotias poika, jonka vanhemmat ovat kuolleet tämän ollessa vasta vauva. Harry on joutunut muuttamaan tätinsä karmivan perheen luo. Harryn elämä muuttaa kuitenkin täydellisesti suuntaansa, kun kuvioihin ilmestyy mystinen Hagrid, joka kertoo Harryn vanhemmista ja ilmoittaa Harryn olevan velho. Harry pääseekin aloittamaan velhokoulun Tylypahkaan, jossa hän on suuri julkkis häädettyään vanhempiensa tappajan pahisvelho Voldemortin pois kuvioista jo vauvana, muistoksi Harry sai otsaansa salama-arven. Pian Harry kuitenkin huomaa ettei Tylypahkassa kaikki ole ihan kunnossa ja huomaa Voldemortin olevan lähempänä kuin kukaan osasi odottaa.

Sain nyt vasta aikaiseksi lukea tämän velhoista ja kaikenlaisista örkeistä kertovan kirjan, olen jo niin monta vuotta lykännyt tämän lukemista. Ajattelin ettei kirja luultavasti ole minua varten, mutta väärässä olin. Enhän saanut kirjan lukemisa loppumaan laisinkaan, ei tarvittu kuin kaksi lukukertaa ja kirja oli kannesta kanteen luettu. Eli juoni siis on todella koukuttava, eikä lukemista vaan malta lopettaa kesken. Kirjoittajalla on ollut selkeä idea hahmojen ja tarinan kannalta, ja ajatus on selkeästi viety loppuun asti.

Tarinaa on kerrottu uskottavasti ja teksti kulki sujuvasti eteenpäin, eikä pitkästymisestä ollut pelkoa. Hahmot tosiaan ovat todella huolella pähkäiltyjä ja jokaisesta pompsahtelee selkeästi luonteenpiirteet esiin. Hahmoihin on saatu myös paljon aitoutta, vaikka kyse olisikin sitten velhoista.

 Adlibris

Jan Jalutsi - Tarinoita matkasellistä

Julkaisuvuosi: 2011
Sivumäärä: 144
Kustantaja: Crime time
ISBN: 978-952-5918-30-4









Takakansi kertoo:

Tarinoita matkasellistä on vankilapaoistaan kuuluisaksi tulleen Jan Jalutsin toinen kirja. Äskettäin koevapauteen päässyt Jalutsi ehti istua erilaisista rikoksista, muun muassa pankkiryöstöistä, parikymmentä vuotta Suomen ja Ruotsin vankiloissa.

Matkasellitarinoissa hän kertoo muurin takaisista hauskoista, erikoisisa, jopa uskomattomista tapahtumista. Mukana ovat kertomukset mm. Kakolan lintumiehestä, vankien rakastamasta Turha-Topi-huumekoirasta tai vaikkapa siitä, mitä tapahtui kun Paha-Make sai väärennetyn tonnin setelin.

Arvostelijan mielipide:

Kirja on tosiaan entisen vankilakundi Jan Jalutsin kirjoittama. Kirjassa hän kertoo humoristisesti vankilassa tapahtuvista asioista, ehkä hieman väritellen. Kirja koostuu useista muutaman sivun mittaisista tarinanpätkistä, joissa kaikissa on erit tapahtumat ja henkilöt.

Kirja on mielestäni todella mielenkiintoista luettavaa, varsinkin kun en itse tiedä yhtään mitään vankilamaailmasta. Toki saattaa olla että vankilaelämä on muuttunutkin näiden aikojen jälkeen, tai ehkä ei. Joka tapauksessa pidin paljon kirjan kerrontatavasta ja kirjoittajan huumorista. Oli mielenkiintoista päästä tutustumaan erilaisten tarinoiden kautta millaista vankilaelämä saattaa olla. Tässä tapauksessa itseäni ei haitannut, että tarinat olivat niin lyhyitä.

En ole aiemmin törmännyt tositapahtumiin perustuviin vankilakirjoihin, joten jos jollekin sellainen tulee näin äkkiseltään mieleen niin kertokaa ihmeessä, kunhan kirja on myös lukemisen arvoinen.

Kirjasta on ilmestynyt myös jatkoteos, joka kantaa nimeä Tarinoita matkasellistä 2. Kirjoittaja on julkaissut myös omaelämänkertansa nimeltä Ammattina vankikarkuri, jonka aion varmasti lukea myös jossakin vaiheessa.

Alyson Noël - Varjojen maa

Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 332
Kustantaja: Otava
ISBN: 978-951-1-25205-4








Takakansi kertoo:

Everin ja Damenin rakkautta on koeteltu jo useamman elämän ja reinkarnaation ajan. Juuri kun heidän kohtalonsa on vihdoin täyttymässä, heidän ylleen lankeaa kirouksista kauhein. Jos he koskettavat toisiaan, Damen joutuu ikiajoiksi Varjojen maahan, synkkään kuoleman ulottuvuuteen. Damenin pelastaakseen Ever turvautuu kyseenalaiseen magiaan - ja kohtaa salaperäisen Jude Knightin. Rakkaus Dameniin joutuu kovemmalle koetukselle kuin koskaan. Mutta onko Jude valon vai pimeyden palveluksessa?


Arvostelijan mielipide:

Kuolemattomat -kirjasarjan kolmas osa jatkuu luonnollisesti siihen mihin toinen osa jäi. Ever joutuu suureen tunnemyrskyyn saadessaan tietää hänen ja Juden menneisyydestä aiemmilla elämillään, tilannetta pahentaa vielä se että Damen haluaa Everin tutustuvan Judeen paremmin, antaa Judelle edes mahdollisuuden. Ever tutustuu myös tarkemmin Juden työpaikalta löytämäänsä kirjaan - joka käsittelee voimakkaasti noituutta. Ever päättääkin kokeilla yhtä loitsua, saadakseen Damenin ja hänen kirouksensa lankeamaan, kaikki ei kuitenkaan mene ihan suunnitelmien mukaan ja Ever onnistuu herättelemään pimeyden voimia.

Juoni on ihan hyvä ja kiinnostava, mutta kirjoittaja ei saa juonta pidettyä kunnolla kasassa, jonka takia ainakin oma kiinnostukseni kirjaan lopahti pitkälti jo ensimmäisien sivujen jälkeen. Tätä kyseistä manifestointia käytetään jo kirjassa liikaa, eikä tunnu enää mitenkään ihmeelliseltä. Pidin ainoastaan kirjan lopusta, jossa juoni tiivistyi ihan muutamille loppusivuille, ne olivatkin ainoat sivut jotka pitivät kirjaa lukiessani otteessaan. Kirjassa keskitytään taas aivan liikaa Damenin ja Everin tunteisiin ja himoihin, toki kirjassa onkin heidän rakkaustarinansa etusijalla, mutta kun siihen liittyy vielä niin paljon muutakin.

Hahmot puolestaan.. noh. Hahmot alkavat olla todella kasaan kuivuneita. Ever on alkanut ärsyttää eniten hahmoista, tämä kohtelee Damenia kuin jumalaa ja käyttäytyminen on muutenkin paikka paikoin todella lapsellista lukioikäiseltä. Samaa voin sanoa Havenista ja Milesistä ja heidän turhanpäiväisistä kommenteistaan. Hahmot saavat siis rutkasti miinusta, ovat jotenkin todella keskeneräisiä, eivätkä erotu toisistaan lainkaan.

Adlibris. 

Cassandra Clare - Tuhkakaupunki

Julkaisuvuosi: 2010
Sivumäärä: 399
Kustantaja: Otava
ISBN: 978-951-1-23221-6







Takakansi kertoo:

Enemmän kuin mitään muuta Clary Fray haluaisi kaiken palaavan normaaliksi. Entiseen ei kuitenkaan ole paluuta: varjometsästäjät eivät päästä häntä otteestaan, varsinkaan Jace, Claryn vastikään löytynyt veli. Kun vielä paras ystävä on muuttunut vampyyriksi, äiti on koomassa ja joku surmaa New Yorkin alamaailman lapsia, paremminkin voisi mennä. Lisäksi Claryn ja Jacen isä, vallanhimoinen mielipuoli Valentine, saa haltuunsa jo toisen kohtalokkaista Muutoksen välineistä, joiden avulla hän voi hallita demoniarmeijaa. Mutta pahin on vasta edessä. Rakkautensa kohdetta ei voi valita, eikä haluaan lahjoittaa sille, joka sen eniten ansaitsisi. Aina niin rohkean Jacenkin on kohdattava suurimmat pelkonsa, ja varjometsästäjien kohtalosta on vastuussa yksin Clary, taistelijoista kokemattomin.


Arvostelijan mielipide:

Varjojen kaupungit -kirjasarjan toinen osa kertoo suurista vastoinkäymisistä Claryn elämässä. Matka valon hoviin, Simonin muuttuminen vampyyriksi, Jacen joutuminen vangiksi, taistelu Valentinea vastaan ja ennen kaikkea kielletyt tunteet Jacea kohtaan tuntuvat olevan Clarylle liikaa, lisäksi Clary huomaa omaavansa erikoisen kyvyn, josta onkin suuresti hyötyä taistelussa Valentinea vastaan.

Juoni tässäkin kirjassa on hyvä ja miellyttävä, se kulkee sujuvasti eteenpäin ja tapahtumat kulkevat sopivaa vauhtia, joskin lopputaistelu menee yhdessä hujakassa ja tuntuu paikkapaikoin jopa hivenen sekavalta. Kerrontatapa ei ollut sieltä parhaimmasta päästä, yhdessä luvussa oli niin paljon eri tapahtumia eri hahmojen näkökulmasta että sai aikaan sekavan tunnelman, välillä hiukan matkaa luettuani ihmettelin tapahtumien nopeaa vaihtumista ja huomasin että kertoja olikin jo vaihtunut. Kirjan loppu oli taas jokseenkin yllättävä, olin aivan varma että lopussa rakkaus taas roihuaa Claryn ja Jacen välillä, varsinkin Simonin päätöksen jälkeen.

Hahmot ovat hivenen kasvaneet sitten ensimmäisen osan. Claryssa ei ole enää niin paljoa ärsyttäviä piirteitä. Mielestäni oli melko huono heitto valita Claryn kyvyksi juuri uusien riimujen luonti, luulisi että varjometsästäjien hommista tulee aivan liian helppoa tämän myötä, senkun keksii uuden riimun ja Valentine sinkoutuu avaruuteen. Jace taas ei ollut lainkaan niin miellyttävä kirjan alussa, kuin ekassa osassa. Nyt Jace oli jotenkin liian pliisu edellisen kirjan tapahtumien vuoksi, eikä yhtään niin kiinnostava ja humoristinen. Simon puolestaan saa pisteitä, luonne muuttui loppua kohden aina vain miellyttävämmäksi ja suurempi kitinä hälveni, miellyttävintä kuitenkin oli että Simon tajusi jättää omien tunteidensa kanssa Claryn rauhaan, ja siirtyä uusille vesille.

Adlibris. 

Cassandra Clare - Luukaupunki

Julkaisuvuosi: 2009
Sivumäärä: 443
Kustantaja: Otava
ISBN: 9789511231387






Takakansi kertoo:

15-vuotias newyorkilainen Clary Fray joutuu outojen tapahtumien todistajaksi. Hän näkee teini-ikäisen pojan surmattavan klubilla, hänen kotiinsa hyökkää hirviö ja hänen äitinsä kaapataan.Tapahtumien myötä hän tutustuu Varjometsästäjiin, jotka pitävät yllä järjestystä yliluonnollisten olentojen maailmassa. Kaupungin arkisen todellisuuden laitamilla, tavalliselta kansalta näkymättömissä, elävät kiihkeää elämäänsä haltijat, vampyyrit ja ihmissudet.Jace Wayland on Varjometsästäjien yksinäinen susi, jonka kanssa Clarylla alkaa heti kipinöidä. Yhdessä he ryhtyvät rohkeasti etsimään Claryn äitiä ja Muutoksen maljaa, yhtä kolmesta taikaesineestä, jonka joutuminen vääriin käsiin voi olla kohtalokasta.


Arvostelijan mielipide:

Cassandra Claren Varjojen kaupungit -sarjan ensimmäinen osa kertoo Clarysta, joka joutuu klubilla raa'an murhan todistajaksi, Clarylla on vain yksi ongelma - kukaan muu ei tunnu näkevän samoja asioita kuin hän itse. Pian hän tapaa murhaajien joukossa olleen pojan - Jacen, uudelleen ja joutuu kotonansa hirviön hyökkäyksen kohteeksi, ja saa huomata äitinsä kadonneen mystisesti. Clary tutustuu joukkoon varjometsästäjiä ja saa samalla kuulla totuuksia itsestään ja läheisistään - totuuksia, joiden hän ei uskonut olevan edes mahdollisia. Clary ja hänen ystävänsä Simon joutuvat elämänsä päätähuimaavaan ja vaaralliseen seikkailuun yhdessä varjometsästäjien kanssa - päämääränään löytää kuuluisa Muutoksen malja.

Kirjan juoni etenee suhteellisen hyvään tahtiin ja tapahtumista kerrotaan pääsääntöisesti monipuolisesti ja selkeästi. Juoni on mukaansatempaava ja kirjan aloitettuani en meinannut pystyä enää lopettamaan lukemista. Tarina on myös erilinen, mitä muissa lähiaikoina lukemissani fantasiakirjoissa, kaikki ei aina olekaan niin mustavalkoista, kirjan loppu yllätti myös todella ja jäi ehkä myös hiukan harmittamaankin - vaikkakin on hyvä että tarinoissa on välillä myös sitä oikeasti kiellettyä rakkautta, eikä pari aina saakkaan toisiaan, kuten molemmat osapuolet olivat toivoneet ja ajatelleet.

Hahmot olivat myös mielenkiintoisia ja hyvin suunniteltuja. Jacen ylimielinen käytös ei omasta mielestäni ollut lainkaan ärsyttävää, se toi vaan lisää värikkyyttä ja hauskuutta kirjaan. Clary puolestaan esitti kilttiä kaupunkilaistyttöä, jonka elämä suistui yhdessä hujauksessa pois raiteiltaan, jotkut piirteet Claryssa välillä ärsyttivät, mutta pääpiirteittäin tämäkin päähenkilö oli hyvin toteutettu, ja 'maallikoksi' hänestä oli tehty myös sopivan avuton, eikä mitään supernaista jolla on hommat heti hallussa. Alec ja Isabelle ovat kiva lisäys kirjaan, molemmilla on täysin erilaiset luonteet ja täydentävät mukavasti kirjan henkilösisältöä - Isabelle on räiskyvä ja päättäväinen, kun taas Alec on joukon ajattelija ja sisäänpäinsuuntautunut. Simon puolestaan - plaah, raivostuttava, tylsä ja joukkion kitisijä, aina änkeämässä joka paikkaan ja valittaa joka asiasta, puhumattakaan loputtomasta mustasukkaisuudesta Clarya kohtaan. Kirjassa esiintyvät sivuhahmot ja demonit olivat myös hyvin suunniteltuja ja kuvailtuja.

Kirjasta on julkaistu 2013 myös samanniminen elokuva, joka syventää mukavasti kirjan tapahtumia.

Adlibris. 

Tuija Lehtinen - Roskisprinssi

Julkaisuvuosi: 1991
Sivumäärä: 249
Kustantaja: Otava
ISBN: 978-951-1-25249-8





Takakansi kertoo:

Oli kesäkuun kuudes, mahtava aurinkoinen päivä, mun syntymäpäivä. Mä täytin seitsemäntoista. Just sopiva päivä lähteä junalla kohti tuntematonta. Mä pakkasin muovikassiin passin, pankkikortin, kaks kirjaa ja korvalappustereot. Mä menin peilin eteen. Mä näin pitkän hoikan kundin, jolla oli risaset farkut, musta t-paita, lenkkarit joiden nauhat retkotti pitkin maata. Se kundi katseli mua huoneenkorkuisten verenpunaisten spraymaalilla suihkutettujen kirjainten välistä. Mun viesti kuului: KIITTI, MULLE RIITTI. Mä iskin kuvalleni silmää ja kävelin ulos mun entisestä elämästä.

Arvostelijan mielipide:

Tarina kertoo Jed nimisestä pojasta, joka päättää hakea jännitystä elämäänsä ja karata kotoa. Jed haluaa aloittaa kokonaan uuden elämän uudessa paikassa, hän tapaa ensimmäisinä päivinään Lulun, tuon ärsyttävän ja juopottelevan pikkuteinin, joka ei lähde enää kulumallakaan. Hän tapaa paljon uusia ihmisiä, mutta miten käy kun yksi heistä saa kuulla hänen salaisuutensa?

Pidin todella paljon kirjan kerrontatavasta, Jedin letkautukset olivat välillä hulvattoman hauskoja ja saivat hymyn huulille. Kirjassa oli paljon jaarittelua, mutta se ei lainkaan tuntunut siltä, koko teksti tuntui sulavan yhteen ja oli mielekästä luettavaa austa loppuun. Ehdottomasti yksi parhaimpia Lehtisen kirjoja, joita olen lukenut.

Hahmot olivat mielenkiintoisia, etenkin pääroolissa oleva Jed. Odotin alusta asti, että Jed kertoo miksi hän lähti kotoa, olin loppujenlopuksi vähän pettynyt, olisin toivonut jotain vähän räiskyväpää syytä. Lulu tuntui välillä raivostuttavalta, mutta loppujenlopuksi mielenkiintoiselta. Vaikutti loppujenlopuksi aika samanlaiselta kuin Jed. Sivurooleissa olleet henkilöt taas olivat aika mitäänsanomattomia. Myös Jesse James -koira oli hellyyttävää seurattavaa.

Olisin toivonut kirjaan myös vähän erilaisempaa loppua, olisi ollut edes vähän enemmän romanttinen, kuten odotin sen olevan. Kirjassa jankattiin niin paljon Lulun ja Jedin välejä, ja lopulta ei tapahtunut edes mitään romanttista.

Kirjasta on tehty myös samanniminen elokuva, joka julkaistiin vuonna 2011.

Adlibris. 

Clive Barker - Veren kirjat 1

Julkaisuvuosi: 1989
Sivumäärä: 159
Kustantaja: Jalava
ISBN: 951-9201-87-4




Takakansi kertoo:

Kauhun uuden mestarin, englantilaisen Clive Barkerin huikeat novellit aukovat uusia uria kauhukirjallisuuden kentässä. Veren kirjat 1 kokoelmaan sisältyy viisi pitkää novellua sekä johdanto.

Keskiyön lihajuna on vertahyytävä kertomus New Yorkin metrosta, jossa salaperäine teurastaja tappaa yöjunan matkustajia. Supatus ja Jack on mustanhauska novelli, jossa demoni yrittää järkyttää Jackin henkistä tasapainoa ja samalla pitää kiinni demonien säännöistä. Sianveren blues kertoo koulukotia pelon vallassa pitävästä ihmissyöjäemakosta. Seksiä, kuolemaa ja tähtien loistetta on hillitön tarina haudasta nousevista näyttelijöistä.

Arvostelijan mielipide:

Ensimmäinen novelli Veren kirja alkaa lupaavasti, mutta tapahtumat etenevät niin hurjalla vauhdilla, että se saa kertomuksen menemään ihan päälaelleen. Henkilöt jäävät pimentoon ja novellin juoni menee pilalle. Tästä olisi saanut mielestäni todella hyvän kauhuromaanin, mikäli tapahtumia olisi menty vähän pidemmän kaavan mukaisesti ja selkeämmin.

Keskiyön lihajuna oli mielestäni todella onnistunut novelli. Siinä ei ollut mitään liikaa ja tapahtumat etenivät sulavasti noinkin lyhyessä kertomuksessa. Tekstissä ei jääty säästelemään sen raakuutta, vaan kaikki kuvailtiin hyvinkin yksityiskohtaisesti. Olisin voinut lukea tätä pidempäänkin.

Supatus ja Jack ei ole mikään kauhunovelli, vaan hilpeä kertomus epätoivoisesta demonista, joka yrittää saada Jackin hulluuden partaalle, siinä kuitenkaan onnistumatta. Novelli oli piristävää vaihtelua, vaikkei se päässytkään kunnolla loistamaan missään vaiheessa. Novellissa esiintyi muutama kohta joita en oikein ymmärtänyt, enkä saanut kysymyksiini lainkaan vastausta.

Sianveren blues oli taas vähän erilainen novelli, mitä olen tottunut lukemaan. Ihan hyvä idea, vaikkei ehkä niin hirveän kiinnostava, enimmäkseen kiinnostus lopahti sian alkaessa puhumaan.  Ajoittain novelli oli vähän sekava ja meni yli ymmärryksen, sitä oli myös turhan paljon liioiteltu. Pointsit kuitenkin loppukohtauksesta, jossa päähenkilö ei selviytynytkään, vaan joutui sian ja sikapojan suuhun.

Seksiä, kuolemaa ja tähtien loistetta ei ollut omasta mielestäni mielenkiintoinen, idea oli toki hyvä, mutta toteutus ei niinkään. Alussa tapahtui paljon turhanpäiväisiä asioita, eikä itse juoni saanut kovinkaan paljoa nauttia parrasvaloista, vaan oli pätkittynä siellä täällä tekstin joukossa. Henkilöt olivat myös hieman sekavat, itse sekosin koko ajan että kuka kukin oli.

Kukkuloilla kaupungit -novelli oli taas aika mitäänsanomaton ja idea oli vähän omituinen. Aikamoista pakkopullaa luka tämä, siitä oli myös tehty mielestäni vähän turhan pitkä - liian paljon turhaa tekstiä ja liian vähän itse juonta.

Erin Hunter - Salaisuuksien metsä

Julkaisuvuosi: 2010
Sivumäärä: 298
Kustantaja: Art house
ISBN: 978-951-884-463-4



Takakansi kertoo:

Soturikissaklaanen välit ovat vanhojen reviirikiistojen takia edelleen kireät, ja jotkut soturit käyttäytyvät selittämättömällä tavalla. On vaikea tietää, keneen luottaa ja kenelle olla uskollinen. Samaan aikaan luonnonvoimat näyttävät mahtinsa: ankaran kylmyyden jälkeen sää viimein lämpenee, mutta hiirenkorvan aika tuo mukanaan reviirejä uhkaavan tulvan.

Myrskyklaanin urhea soturi Tulisydän on päättänyt saada selville totuuden klaaninsa entisen varapäällikön Punahännän salaperäisestä kuolemasta. Etsiessään vastauksia hän pääsee sellaisten salaisuuksien jäljille, jotka joidenkuiden mielestä olisi parempi jättää selvittämättä...

Arvostelijan mielipide:

Kirjan juoni meni mielesäni vähän turhankin nopealla tempolla eteenpäin. Hopeavirran kuoleman tapahtumien kuvaus oli ehkä vähän sekava ja kohtaus oli liian nopeasti ohi, Hopeavirran kuolema muutti kuitenkin kirjan juonta loppujen lopuksi aika radikaalisti. Myös Tiikerikynnen petollisuuden paljastuminen oli jotenkin liian nopeasti ohi, sekin on kuitenkin ollut todella suuressa osassa kaikissa lukemissani kolmessa kirjassa, tosin olen aika varma että tästäkin kissasta kuullaan vielä.

Kirjassa oli myös paljon tunteellisia kohtia, kuten juurikin tuo mainitsemani Hopeavirran kuolema, sekä Harmaaraidan päätös lähteä Myrskyklaanista pentujensa kanssa ja liittyä Jokiklaaniin. Myös Rikkohännän kuolema herätti paljon ajatuksia, etenkin se tekijä ja tekotapa.

Jännityksellä odotan mitä seuraavassa kirjassa tapahtuu, varsinkin nyt kun Tulisydän nousi Myrskyklaanin varapäälliköksi ja Harmaaraita ei enää edustakkaan Myrskyklaanin soturien joukkiota.

Adlibris. 

Erin Hunter - Tuli ja jää

Julkaisuvuosi: 2009
Sivumäärä: 299
Kustantaja: Art house
ISBN: 978-951-884-461-0


Takakansi kertoo:

Soturikissojen tarina jatkuu... Nuoresta Tulitassusta on tullut urhea Myrskyklaanin soturi Tulisydän, mutta vaara vaanii edelleen metsässä - ja ehkä lähempänä kuin hän arvaakaan. Lehtikadon ajan saapuessa nälkä, vallanhimo ja salaiset liitot uhkaavat neljän klaanin välistä rauhaa. Samaan aikaan Tulisydämen paras ystävä Harmaaraita heittäytyy suhteeseen, jolla voi olla kohtalokkaat seuraukset. 

Kun tilanne kiristyy äärimmilleen, Tulisydäntä ei uhkaa vain taistelu vaan myös petos hänen omiensa joukosta.

Arvostelijan mielipide:

Kutkuttavan jännittävän Soturikissat- kirjasarjan toinen osa, jonka juonesta eivät ovelat käänteet lopu kesken. Juoni oli siis mielestäni hyvä, ellei jopa loistava. Pidin siitä kuinka Harmaaraita löysi itselleen kumppanin toisesta klaanista - jopa vihollisklaanista. Mielestäni hyvä lisäys juoneen oli Tulisydämen ja Prinsessan tapaaminen, sekä Prinsessan pennun liittyminen Myrskyklaaniin.

Kirjan teksti sai myös omatkin tunteet pintaan, erityisesti Prinsessan pennun kohtelu klaanissa, kuinka tätä pidettiin alempiarvoisena kuin muita klaanin pentuja - koska ei ollut klaanisyntyinen, unohtamatta tietenkään Tuhkatassun kohtaloa. Harmaaraidan kiukuttelu sai välillä myös inhon nousemaan pintaan.

Hahmot olivat viimeisen päälle onnistuneita, kaikkine luonteenpiirteineen. Aloin tässä kirjassa pitää enemmän Hiekkatassustakin, koska ei enää ollut niin v-mäinen. Tomutassu ja hänen kuittailunsa alkavat välillä vähän ärsyttää. Tiikerikynsi alkaa myös nostatta mielenkiintoani - mikä hänellä on tässä kaikessa taka-ajatuksena?

Adlibris.