torstai 12. marraskuuta 2015

J. K. Johansson - Laura

Miia on juuri aloittanut uuden työnsä Palokasken koulun erityisopettajana, oltuaan aiemmin töissä nettipoliisina. Miian työt alkavatkin ikävissä merkeissä kun yksi koulun oppilaista katoaa mystisesti jälkiäkään jättämättä. Miia alkaakin epävirallisesti selvittää tapausta, pian hän kuitenkin järkytyksekseen huomaa, että hänen oma veljensä tietää Laurasta enemmän kuin kertoo ja pian Nikke teljetäänkin telkien taakse.

Laura on Palokaski -trilogian jännittävä avausosa, jonka on kirjoittanut J. K. Johansson -nimimerkin takana oleva liuta eri ammattikirjoittajia.

Kirjan juoni oli todella onnistunut ja itse haalin kirjan melkeinpä yhdeltä istumalta. Paljon jäi kysymyksiä auki, mutta eiköhän niihin saa vastauksen kirjan kahdessa vähintäänkin yhtä jännittävässä jatko-osassa. Kirjoittajat ovat todellakin onnistuneet pitämään juonen tiiviinä ja koukuttavana, eikä kirjassa ollut mielestäni mitään ylimääräistä. Mukaan mahtui paljon jännittäviä kohtauksia mukaansatempaavine juonenkäänteineen, mutta myös ripaus seksiäkin. Vaikka kirjoittajia on useita, ovat he kuitenkin osanneet pelata hyvin yhteen ja punninneet kohtauksia hyvin. Kirja ei aiheestaan huolimatta ollut liian vakava, vaan Miia oli hyvässä osassa tasapainottamaan kirjaa hyvillä tempauksillaan yhdessä kavereidensa kanssa.

Kirjan henkilöhahmot olivat mielestäni onnistuneita ja aitoja. Mukaan mahtui jos jonkin sortin kieroilijaa ja salaperäisyydellään uhkuvaa hahmoa. Pidin siitä, miten kirjassa paneuduttiin Miian elämään ja itse pidinkin todella paljon kirjan päähenkilöstä, mutta toki myös muista henkilöistä.

Kirja ei ole ihan perus dekkari ja uskaltaudunkin suosittelemaan tätä kirjaa myös sellaisille, jotka eivät dekkareista niinkään välitä. Itse odotan jo kovasti pääseväni lukemaan kirjan seuraavan osan Noora, johon viitattiin myös jo tämän kirjan lopussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti