maanantai 19. syyskuuta 2016

Erin Hunter - Aamunkoi

Soturikissojen ikiaikainen kotimetsä on tuhoutumassa lopullisesti, kun kaksijalat rakentavat ukkospolun sen halki. Klaanit kärsivät nälkää; eivätkä leiritkään tarjoa enää turvaa. Vaaralliselta matkaltaan palanneet nuoret soturit ovat vaikean tehtävän edessä: miten saada klaanit lähtemään mailtaan kohti uusia asuinsijoja, kohti tuntematonta? Vaikka vihollisklaanit suostuisivatkin yhteistyöhön, reviirien ulkopuolella odottaa arvaamaton maailma eivätkä kissat tiedä, minne mennä. Antaisipa Tähtiklaani jonkin merkin!

Soturikissojen Uusi profetia -sarja jatkuu Erin Hunterin kolmannella osalla, jossa klaanikissat joutuvat etsimään itselleen uuden kodin ihmisten tuhotessa heidän leirejään. Tämäkin osa Soturikissojen matkasta on hellyyttävää luettavaa, eikä jopa vähän surullisiltakin kohtauksilta voida välttyä, kun kissoja kuolee, kaapataan tai jättää klaaninsa.

Kirjaan olisi saatu enemmän tunnetta, jos kirjassa kuolevat kissat olisivat olleet vähän enemmän kirjoissa esillä, eikä vaan mainittu kuoleman hetkellä ensimmäistä kertaa. Tällä kertaa kertojina toimivat taas tuttuun tapaan Myrskyklaanin kissat Oravatassu ja Lehtitassu. Olisi ollut mielenkiintoista päästä lukemaan myös muiden klaanien aatteita, mutta voi olla että kirjasta olisi tullut näin ollen liian pitkä tai sekava.

Valitettavasti kirja ei ollut ihan niin mielenkiintoinen kuin aiempi osa. Tuntui että Aamunkoi mateli alussa eteenpäin ja loppu olikin vähän liian nopeatempoinen kun koko sarjan ideana on klaanikissojen uuden kodin etsintä. On mielenkiintoista lukea, mitä kissojen elämässä seuraavaksi tapahtuu.


Alkuperäinen nimi: Dawn, 2006
Arvosana: 3
Sivut: 320
Art house, 2013

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti