perjantai 16. lokakuuta 2015

Sauli Uhlgren - Kuolema kulkee yöllä

Sauli Uhlgrenin Kuolema kulkee yöllä on tiivistunnelmainen dekkari, joka sijoittuu Kuopioon. Talonmies Miettinen saa puhelun koskien naispuolista talon asukasta, Miettistä pyydetään käymään naisen asunnolla, koska tämä ei ole ilmaantunut töihin. Asunnosta Miettistä kohtaa järkyttävä näky, puolialaston nainen makaa kuolleena sängyssään. Rikoskomisario Makkonen alkaa tutkia naisen murhaa.

»Syyllisyys on jossakin muualla, kaukana, poissa. Ja päällimmäisenä on vain selkeästi määrittelemätön kohteeton viha.» 

Kirjan takakannen mukaan kyseessä on tositapahtumiin perustuva tarina nöyryytyksestä, mielen järkkymisestä ja kostosta, joka saakin ajattelemaan kirjaa aivan uudesta näkökulmasta.

Juoni on mielestäni koukuttava ja mukaan mahtuu paljon juonenkäänteitä vaikka kirjan sivumäärä ei olekaan päätä huumaava. Juoni kulkee sujuvasti eteenpäin, vaikka olisin toivonut jotenkin toisenlaista loppua. Nyt tuntuu että kaikki oli silmänräpäyksessä ohi. Henkilöt olivat todentuntuisia ja murhaaja oli juurikin niin mystinen kuin toivoinkin näin lyhyeltä dekkarilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti