John Green - Tähtiin kirjoitettu virhe

Takakansi kertoo:

Rakkaus on aina vaikeaa, mutta ei mahdotonta silloinkaan, kun on parantumattomasti sairas. Syöpää sairastava 16-vuotias Hazel on onnekas saatuaan muutaman lisävuoden. Elämä tuntuu silti jo eletyltä, kunnes hän tapaa hurmaavan Augustus Watersin. Toisistaan Hazel ja Augustus löytävät sen, mitä eivät ole vielä ehtineet menettää.


Arvostelijan mielipide:

John Greenin Tähtiin kiroitettu virhe kertoo 16-vuotiaasta parantumatonta syöpää sairastavasta Hazelista, joka tapaa vertaistukiryhmässä itseään vuotta vanhemman hurmaavan Augustuksen. Hazel yrittää pitää suhteensa Augustukseen kaikin puolin ystävätasolla, mutta saa pian huomata että heidät on tarkoitettu yhteen ja antaa tunteilleen vallan.

»Joku poika tuijotti minua. Olin ihan varma, etten ollut nähnyt häntä aikaisemmin. Hän oli pitkä ja hoikka mutta lihaksikas, ja muovinen koulutuoli näytti hänen allaan kääpiön kalusteelta.»

Kirja sai juonellaan minut heti mukaan kirjan tapahtumiin, varsinkin kun kirjassa ei ollut mitään sen turhempia lätinöitä, vaan keskittyi Hazelin tunteisiin ja ajatuksiin, sekä syövästä että Hazelin perheestä ja Augustuksesta. Pidin kirjan humoristisuudesta, vaikka kirjan aihe onkin rankka, pidin myös siitä ettei kirja keskittynyt täysin romanttisiin hömppiin. Kirjassa oli paljon kohtauksia joissa sai nauraa, mutta myös niitä joissa sai vapaasti itkeä, erityisesti kohtaukset Augustuksen syövän uusiutumisesta ja hänen kuolemastaan ja jälkikirjeestä Hazelille. Kirjasta teki myös erityisen koskettavan se, että se kertoi juurikin syöpäsairaista nuorista, joiden päivät alkoivat olla luetut, mutta jotka kaikesta huolimatta pystyvät pitämään elämäänsä elämisen arvoisena.

»Tajusin polvistuessani, että Augustuksen silmät oli suljettu - niimpä tietysti - enkä näkisi hänen sinisiä silmiään enää koskaan.»

Kirjan hahmot olivat todella sympaattisia ja humoristisia ja vitsailivat välillä aika rankallakin kädellä omasta sairaudestaan. Hahmot olivat hyväksyneet sairautensa, ja sen, ettei paluuta entiseen ollut. He eivät niinkään ajatelleet omaa kuolemaansa, vaan mitä heidän läheisilleen tapahtuisi kun he olisivat poissa. Hahmot tuntuvat kaikin puolin todellisilta ja Green on onnistunut saamaan kaikkiin eloa ja luonnetta.

Kirjasta on tehty myös samanniminen elokuva, jota suosittelen myös lämpimästi kaikille kirjastakin pitävälle.

Adlibris.

J.K. Rowling - Harry Potter ja liekehtivä pikari

Takakansi kertoo:

Harryn neljäntenä kouluvuonna Tylypahkan koulussa järjestetään kolmivelhoturnajaiset, joihin osallistuu oman koulun lisäksi kaksi muuta velhokoulua, Beauxbatons ja Durmstrang. Kustakin osallistujakoulusta valitaan ottelija kolmeen rohkeutta, taitoa ja ajattelua mittaavaan taikakoetukseen, ja kolmen koulun nuoret velhot ja noidat seuraavat turnajaisia omia suosikkejaan kannustaen. Ottelupäivien välissä koulunkäynti jatkuu: Hagridin tunneilla tutustutaan räiskeperäisiin sisuliskoihin, Sibylla Punurmio ennustaa Harrylle synkkää kohtaloa ja pimeyden voimilta suojautumista opettaa omalaatuinen Alastor "Villisilmä" Vauhkomieli. Seuralaisen pyytäminen joulutanssiaisiin tuntuu Harrysta lähes ylivoimaisen vaikealta tehtävältä, mutta edessä ovat vielä koitokset, joiden veroisia Harry ei ole koskaan aikaisemmin kokenut.


Arvostelijan mielipide:

J.K. Rowlingin neljäs Harry Potter -kirja kertoo Tylypahkassa järjestettävistä kolmivelhoturnajaisista, jotka ovat useita vuosia olleet lakkautettuna, koska ottelijoita on kuollut niissä niin paljon, mutta nyt kolmivelhoturnajaiset päätetään pitää jälleen. Liekehtivä pikari valitsee yli 17-vuotiaiden halukkaiden joukosta mielestään kolme parasta ottelijaa, Harryn epäonneksi joku on salaa laittanut myös hänen nimensä pikariin ja joutuu neljänneksi ottelijaksi. Kaikki kolme tehtävää ovat hengenvaarallisia, ja kolmas niistä saa täysin odottamattoman käänteen, eikä tälläkään kerralla säästytä vainajilta.

»Salissa oli kauan hiljaista, kun Dumbledore tuijotti lappusta kädessään ja koko muu sali tuijotti Dumbledorea. Sitten Dumbledore rykäisi ja luki lapusta - "Harry Potter."»

Luettuani ensimmäiset reilu sata sivua, ajattelin kirjan olevan tappavan tylsä ja mietin jo kirjailijan epäonnistuneen tässä teoksessaan, mutta sitten jännitys alkoi pikku hiljaa nostaa päätään ja kirjan juoni tempaisi minut täysin mukanaan. Kirjassa tipahteli jatkuvasti uusia juonenkäänteitä, jotka saivat minut uppoutumaan kirjan juoneen oikein toden teolla ja sai lukemaan kirjaa eteenpäin nopeahkolla tempolla, jotta saan vastauksen mietteisiini. Kirjailija päätti kuitenkin vastata odotuksiini kertarysäyksellä kirjan lopussa, jolloin kaikkiin juonenkäänteisiin tuli selvyys. Odotin kirjan loppukohtauksen nostavan tunteitani pitaan, kuten elokuvassakin, mutta - ei mitään. Siihen olinkin aika pettynyt, ettei kirjailija saanut surulliseen loppuun tuotua vähän lisää tunnetta. Kirja tarjosi myös pientä huumorinpoikasta ja saikin melko usein hymyn nousemaan huulille.

»Iho valkeampi kuin pääkallo, suuret ja vimmaiset, helakanpunaiset silmät ja nenä litteä kuin käärmeen, sieraimina viillokset... Lordi Voldemort oli noussut.»

Henkilöistä pidin ehkä jopa enemmän kuin aikaisemmin. Harry Potter ei tunnu enää niin rasittavalta kuin aikaisemmin, Hermionesta kuoriutui nätti tyttö, sekä Ron alkaa näyttää tunteitaan Hermionea kohtaan. Ulkomailta tulleet kilpailijat puolestaan olivat niin itseään täynnä, etten pitänyt heistä ollenkaan, luulivat itsestään vähän liikoja. Hagrid oli taas niin ressukka ja kävi tämä hahmo oikein sääliksi töykeän toimittajan lehtikirjoitusten takia. Kaiken kaikkiaan henkilöhahmot olivat onnistuneita ja todellisen tuntuisia, eikä pidä taaskaan unohtaa näitä Rowlingin ihmeellisiä luomuksia, kuten räiskeperäiset sisuliskot, jotka ovat taas yksi hyvä näyte kirjailijan mielikuvituksesta.

Adlibris.

Sofi Oksanen - Baby Jane

Takakansi kertoo:

Sofi Oksasen Baby Jane on moderni versio Bette Davis -elokuvasta Mitä tapahtuikaan Baby Janelle. Se on piinaava kolmiodraama, jonka osapuolet ovat ajautuneet hyvinvointiyhteiskunnan turvaverkkojen ulkopuolelle.


Arvostelijan mielipide:

Sofi Oksasen Baby Jane kertoo kahdesta naisesta, jotka rakastavat toisiaan. Molemmilla heistä on diagnosoitu masennus ja molemmilla asia ilmenee eri tavoin. Naiset päättävät yhdessä perustaa naisten alusvaatteita myyvän yrityksen - joka on tarkoitettu eritoten perversseille miehille. Pariskunnan rakkaus kukoistaa, mutta pian mustasukkaisuus ottaa vallan ja kaikki ei menekään enää ihan kuten pariskunta on toivonut.

»Nauroin, kun hän heti kotiovellani suuteli minut täyteen, ja nauruni kiersi ympäri keväthumisevaa juopumustani ja sekoittui muihin ääniin.»

Kirja on ensimmäinen Sofi Oksasen kirjoittama kirja jonka luen, ja olen melko vaikuttunut kirjailijan tyylistä. Kirjan juoni on todella hyvä ja mukaansatempaava. Jo alkusivuilla huomasin pitäväni kirjasta, joka huokuu erilaisuudellaan ja kekseliäisyydellään. Kirjassa käy varsin hyvin ilmi, miten paljon tukea ihmiset tarvitsevat oikeasti mielenterveyteen liittyvissä asioissaan, ja millä tavalla valtio ei heitä mielestäni tarpeeksi tue. Vaikka teos onkin jo kymmenen vuotta vanha, ei asiat ole mielestäni muuttuneet kovinkaan paljoa parempaan suuntaan, varsinkaan niin paljoa kuin pitäisi. Miinusta tulee kuitenkin siitä, että osa kohtauksista on aika sekavia ja hujahtavat vähän turhan nopeasti ohi. En myöskään pitänyt kuinka kohtaukset hyppivät edes takaisin ja saa ainakin itseni pohtimaan mitä milloinkin on loppujen lopuksi tapahtunutkaan. Itseäni jäi vähän harmittamaan, kun en tiedä mitä Pikille todellisuudessa olikaan tapahtunut.

»Nyt minäkin olen vankilassa. Vähän toisenlaisessa kuin sinun omasi, mutta vankilassa kuitenkin. Ehkä kohta ymmärrän. Ehkä tulen lähemmäksi sinua kuin koskaan.»

Kirjassa esiintyvät hahmot ovat aitoja ja uskottavia, sekä luonteeltaan täysin erilaisia, toiset ovat avoimia ja toiset taas sulkeutuneet omaan kovaan kuoreensa. Jäi jotenkin sellainen tunne, ettei hahmoja ole kauaa mietitty ja pyöritelty, mikä vaan lisää hahmojen aitoutta, jos olisi toisin voisivat hahmotkin olla liian teeskennellyn oloisia ja kirja olisi romahtanut kokonaan.

Adlibris.

Erin Hunter - Pimeyden hetki

Takakansi kertoo:

Tiikeritähden vallanhimo syöksee metsän pahempaan vaaraan kuin koskaan aiemmin, ja klaanipäälliköiden on tehtävä vaikeita valintoja. Tähtiklaanin pahaenteiset sanat askarruttavat Tulitähteä. Edessä on viimeinen taistelu metsän kohtalosta, mutta kaikki ei menekään niin kuin Tulitähti on kuvitellut. On enteiden täyttymisen aika, ja pimeyden hetki koittaa Myrskyklaanille...


Arvostelijan mielipide:

Soturikissojen kuudes ja viimeinen osa painottuu viimeiseen taisteluun metsän herruudesta. Tulitähti kohtaa uuden yllättävän ja voimakkaan vihollisen, joka pakottaa kaikki klaanikissat pakenemaan metsästä tai kohtaamaan oman kuolemansa. Voiko Tulitähti kuitenkaan tehdä mitään näin voimakkaan vihollisen edessä?

»Neljästä tulee kaksi. Leijona ja tiikeri kohtaavat taistelussa, ja metsä hukkuu veren valtaan.»

Tämä kirja uhkuu jännitystä juonellaan, kun suuri lopputaistelu alkaa lähestyä. Olin kuitenkin jokseenkin pettynyt, kun Tiikeritähti on ollut niin suuressa osassa kaikissa kirjoissa, ja juoni on keskittynyt pitkälti tämän pahuudentekoihin, ja kun Tiikeritähti lopulta kuolee tässä osassa, on tuo kuolema nopea, eikä edes yhdenkään klaanikissan tekemä. Pidin kyllä ideasta tuoda kirjaan täysin uusi ja vahva vihollinen, ehkä vihollinen oli kuitenkin vähän liioiteltu kaikkine koiranhammaspantoineen ja kynsineen, joka vähän laski tämän kirjan pisteitä. Olen pitänyt kirjasarjassa juurikin siitä, että kissat ovat pysyneet kissamaisina, eikä niille ole luotu mitään ihmismäisiä piirteitä. Lopputaistelussa osa kohtauksista sai omiakin tunteita nousemaan vähän pintaan, varsinkin Valkomyrskyn kuollessa. Olisi ollut myös realistisempaa, että tässä suuressa lopputaistelussa olisi menetetty myös Myrskyklaanin osalta vähän enemmän henkiä, annettiin kuitenkin ymmärtää, että vastus on todella paha.

»Veriklaanin päällikkö nousi takajaloilleen ja nosti etukäpälänsä kuoliniskuun. Tulitähti räpiköi sivuun, mutta ei ollut kyllin nopea. Hänen päässään räjähti, kun vahvistetut kynnet osuivat maaliinsa. Hänen silmissään hulmahtivat liekit, jotka jättivät jälkeensä pelkkää pimeyttä.»

Kirjasarjan hahmot ovat olleet onnistuneita ja realistisia ihan ensimmäisestä kirjasta lähtien. On tavattu paljon uskollisuutta ja petturuutta, ystävyyttä ja vihanpitoa, eikä juonikaan ole käynyt missään vaiheessa tylsäksi, vaan on pitänyt lukijansa hyvin otteessaan alusta loppuun asti. Toisaalta vähän harmittaa, kun Soturikissat päättyvät tähän, mutta onneksi kirjasarjasta on julkaistu jo useita jatko-osia, joten niitä lukemalla voi tyydyttää suuremman Soturikissat kirjainnon. Aluksi epäröin vähän koko kirjasarjan lukemista, ajattelin sen olevan vähän turhan lapsellista luettavaa, mutta täytyy sanoa että olen positiivisesti yllättynyt kuinka huikeaksi kirjasarjaksi tämä loppujen lopulta paljastuikin.

Adlibris. 

Erin Hunter - Vaarallinen polku

Takakansi kertoo:

Varjoklaani on saanut uuden vahvan päällikön, Tiikeritähden. Tulisydän pelkää, että hänen kostonhimoisen vihollisensa nousu liittyy painajaisiin, jotka piinaavat häntä öisin. Samaan aikaan reviireiltä löytyvät riistantähteet, oudot hajut ja varoittavat enneunet herättävät soturien epäilykset: metsässä vaanii salaperäinen uhka, jollaista ei ole ennen nähty. Myrskyklaanin päällikkö Sinitähti on kääntänyt selkänsä soturiesi-isille, eikä hänestä ole Tulisydämelle apua. Onko Tähtiklaani hylännyt heidät iäksi?


Arvostelijan mielipide:

Vaarallinen polku on huippusuositun Soturikissat -kirjasarjan viides osa. Tulisydämen klaani kohtaa taas uusia vaaroja, kun metsän valtaa verenhimoisten koirien lauma, eikä Sinitähden oikukkuus helpota klaanin tilannetta tippaakaan. Tulisydämen mieltä painaa myös Tiikeritähti, olisiko hän vihdoin jättänyt Myrskyklaanin rauhaan ja tyytynyt johtamaan Varjoklaania? Klaaniin liittyy myös uusi jäsen, joka on jo entuudestaan tuttu. Valitettavasti myös tälläkään kertaa Myrskyklaani ei selviä ilman klaanijäseniensä menettämistä.

»"Mitä tapahtui?" Tulisydän toisti. "Kuka teki tämän?" Kirkastassu päästi heikkoa vaikerrusta, joka otti hiljalleen sanojen muodon. Tulisydän tuijotti oppilasta kauhun vallassa, kun ymmärsi lopulta, mitä tämä yritti sanoa. "Lauma, lauma", Kirkastassu kuiskasi. "Tapa, tapa."»

Juoni piti todella hyvin koukussa kirjan alkusivuista ihan viimeiseen sivuun asti. Kyllähän kirjan kirjoittajat keksivät taas jotakin uutta kirjasarjan juoneen, vaikka sitä pähkäilinkin edellisen osan luettuani. Klaani koki taas paljon menetyksiä ja vastoinkäymisiä ja on juonen kannalta hyvä että tarinassa pystytään luopumaan myös merkittävistäkin henkilöistä. Tähän kirjaan oli saatu ehkä kaikkein eniten tunteita herättäviä kohtauksia, varsinkin tuo kohtaus Myrskyklaanin suuren päällikön kuolemasta. Nyt toivon mukaan seuraavassa ja viimeisessä osassa Tiikeritähti saa tuta nahoissaan kaikki tekemänsä kauheudet.

»"Sinusta tulee loistava päällikkö." Sinitähden ääni oli hyvin heiveröistä kuiskausta. "Yksi kaikkien aikojen suurimmista koko metsässä. Tulet suojelemaan klaania tulen lämmöllä ja puolustamaan sitä liekin raivolla. Sinusta tulee Tulitähti, Myrskyklaanin valaisija."»

Henkilöt ovat pysyneet pitkälti samanlaisina, kuin edellisessäkin osassa, eikä mitään sen suurempia muutoksia ole tapahtunut. Jotenkin oli helpottavaa kun Sinitähti käytti viimeisenkin henkensä, alkoi johtajattaresta tulla jo sen verran vainoharhainen ja ärhäkkä ettei niitä märmätyksiä olisi jaksanut lukea enää seuraavassa osassa.

Adlibris.

P.C. Cast & Kristin Cast - Määrätty

Takakansi kertoo:

Zoey on vihdoin turvassa kotona Stark rinnallaan ja yhdessä he valmistautuvat kohtaamaan Neferetin. Yön talossa vaikuttavat kuitenkin uudet voimat: vaarallisimpana Neferetin salainen ase, teinipoika Aurox, joka on kuitenkin myös jotakin muuta kuin mitä päällisin puolin näyttää.
Paljastuuko Neferetin todellinen luonne ennen lopullista tuhoa? Ehtiikö Zoey loihtia Auroxin pinnan alla lymyilevän ihmisyyden esiin?


Arvostelijan mielipide:

Määrätty on suositun Yön talo -kirjasarjan yhdeksäs osa, jonka P.C. Cast on kirjoittanut yhdessä tyttärensä kanssa. Zoeyn edelliset koettelemukset ovat ohi, mutta palattuaan Yön taloon hän huomaa Neferetillä olevan uusi suunnitelma, johon kuuluu myös ihmispoika Aurox, joka on kuitenkin jotain muuta kuin päällisin puolin näyttää. Aurox on itse pahuuden luoma ase. Myös Kalona ilmestyy taas mukaan kuvioihin, mutta kumpi on tällä kertaa hänelle todellinen uhka?

»Kalona nojautui lähemmäs ja veti poikasa lähemmäs, niin että Refaim lepäsi hänen sylissään. Kuolematon katsoi Refaimia hyvin pitkältä tuntuvan ajan, ja sitten hän sanoi äänellä, jonka tunnekuohu sai värisemään: "Refaim, minä olen pahoillani. Anna minulle anteeksi vihani ja typeryyteni." Ja sitten Nyksin langennut soturi sulki silmänsä, laski päänsä ja lisäsi: "Jumalatar, ole kiltti. Älä anna hänen maksaa minun virheistäni."»

Kirja piti tällä kertaa juonellaan paremmin kiinni, kuin aikaisemmat osat. Uusi vihollinen Kalonan sijaan on piristävä yllätys, varsinkin kun Neferet tulee varmasti loppujen lopuksi saamaan aseestaan omille näpeilleen. En oikein tiedä mitä ajattelisin Haethin sielun paluusta, jollain tavalla ihan kiva että sielu asustaa nyt sonnissa, mutta sitten taas, eikö nuo Zoeyn miesasiat ole käsitelty jo liiankin useaan kertaan? Kirja jäi melko jännään kohtaan: miten käy Auroxin ja onko Kalonalla ehdottelujensa takana pahat mielessä vai onko langennut soturi löytänyt Nyksin uudelleen? Teksti oli melko sujuvaa ja sitä oli ihan kiva lukea eteenpäin. Lukemisessakaan ei mennyt niin kauaa kuin kirjasarjan aiemmissa osissa, koska teksti ei ollut niin tönkköä ja täynnä teinislangia.

»Se tapahtui tuosta noin vain. Afrodite selitti juuri jotain täysin normaalia lintsaamisesta, kun hänen koko ruumiinsa alkoi kouristella. Hän muuttui jäykäksi. Hänen silmämunansa muljahtivat taaksepäin ja hän alkoi itkeä verikyyneliä.»

Pidin huomattavasti enemmän tämän kirjan hahmoista, kuin edellisen, vaikka ne samat ovatkin niin huomasin kehitystä niiden luonteissa ja yksityiskohdissa. Zoey nyt on aina niin sinisilmäinen kuin ennenkin, joskin havaittavissa on pientä muutosta. Shauneen ja Erinin riita, voi että kuinka onnellinen olin siitä että heidän teinikäyttäytymisensä laski minimiin riidan jälkeen, eivätkä tytöt olleet muutenkaan niin suuresti esillä tässä kirjassa. Afrodite puolestaan on samanlainen kuin ennenkin, jotenkin keskeneräiseksi jäänyt pissis, josta en pidä. Kirjan ehdottomia suosikkejani on Refaim ja Kalona, helvetillisiä kuolemattomia olentoja, jotka molemmat astuvat lopullisesti hyvyyden puolelle kirjasarjan lopussa.

Adlibris.

David Safier - Huono karma

Takakansi kertoo:

Kolmekymppisellä Kim Langella menee lujaa: hänellä on rakastava aviomies (jota hän pettää), ihana tytär (jolle hänellä ei ole aikaa) ja loistokas ura televisiossa (ja alaisia joille kiukutella). Hänelle myönnetään Saksan tv-alan merkittävä palkinto, ja kaikki tuntuu menevän putkeen. Mutta silloin kohtalo puuttuu peliin.


Kim jää venäläisestä avaruusasemasta pudonneen lavuaarin alle, kuolee ja syntyy uudelleen - muurahaiseksi. Hän saa kuulla keränneensä roppakaupalla huonoa karmaa, ja nyt hänen on aloitettava hyvän karman hankkiminen muurahaisen ruumiissa. Pian hän tapaa kohtalotoverin, kuuluisan Casanovan, ja kun nämä kaksi syntisäkkiä yhdistävät voimansa, alkaa hervottoman hauska seikkailu, jossa päähenkilöt syntyvät milloin koiran, milloin marsun ruumiiseen.


Arvostelijan mielipide:

Kim Lange voittaa tv-palkinnon ja samana iltana pettää aviomiestään hurmaavan Danielin kanssa. Kohtalo puuttuukin peliin ja sen seurauksena Kim kuolee, kun avaruudesta syössyt lavuaari tippuu hänen päähänsä. Kun Kim vihdoin herää, hän huomaa olevansa muurahaisen ruumiissa ja kuulee jäävänsäkin sellaiseksi ellei ala kerätä roppakaupalla hyvää karmaa. Kim huomaa kuin huomaakin rakastavansa vielä aviomiestään ja tekeekin kaikkensa ollakseen hänen ja heidän tyttärensä lähellä. Kimin entinen ystävä Nina yrittää kuitenkin pilata kaiken vikittelemällä hänen miestään. Jonkin ajan kuluttua Kimille selviää, että Nina on menossa naimisiin hänen aviomiehensä kanssa - Kim tekeekin kaikkensa estääkseen häät. Mutta onko se kuitenkaan tarpeeksi?

»Räväytin silmäni auki ja näin hehkuvan tulipallon, joka syöksyi suoraan minua kohti. Tajusin välittömästi, etten mitenkään ehtisi väistää. Niinpä ajattelin vain: "On tämäkin älytön tapa kuolla!"»

En ole ennen lukenut kyseiseltä kirjailijalta yhtään teosta, jos totta puhutaan niin en ollut edes kuullut koko kirjailijasta (kyseiseltä kirjailijalta on suomennettu ilmeisesti vain kaksi teosta tämä mukaan lukien). Törmäsin kirjaan netissä ja takakannen tekstin perusteella se kuulosti niin tyhmältä, että kirja oli tietty pakko lisätä lukulistaani. Yllätyin, ja todellakin positiivisesti, kirja oli oikeasti todella hyvä. En malttanut lopettaa lukemista ollenkaan, vaan luin koko teoksen yhdessä hujauksessa läpi. Juoni piti hyvin otteessaan ja kerronta oli sujuvaa ja humoristista, jotkut kohtaukset ja letkautukset saivat todellakin hymyn nousemaan huulilleni. Odotin mielenkiinnolla, miten Kimin perheen käy, ja loppuratkaisua edeltävät hetket saivatkin tunteet nousemaan pintaan.

»Olin aina luullut, että sydänsuruihin kuoleminen oli pelkkä myytti siinä missä yksi ainoa tosirakkauskin. Mutta minä toden totta luhistuin alttarin eteen. Ja koska on hyvin harvinaista, että koiraa varten soitetaan ambulanssi, jossa on defibrillaattori, minä kuolin jo kirkossa.»

Pidin todella paljon kirjan päähenkilöstä - Kimistä, joka juurikin sai hymyn nousemaan korviin asti huvittavilla letkautuksillaan ja mietteillään. Kim kasvoi ihmisenä tai eläimenä - no sanotaan vaikka että henkisesti hurjan paljon kirjan aikana ja tämä rohkea nainen alkoi olla aina vain miellyttävämpi ja hyvää karmaa ovaamampi kirjan edetessä. Myöskin suurissa sivuosissa olleet henkilöt (Casanova, Lilly, Alex ja David olivat miellyttäviä persoonia ja tuntuivat aidoilta. Nina taas.. argh. Ninan luonteen vangitsemisessa on onnistuttu todella hyvin ja saa varmaan lähes kaikki lukijat katsomaan tätä hahmoa kieroon.

Adlibris. 

Erin Hunter - Myrsky nousee

Takakansi kertoo:

Tulisydämen tehtävä Myrskyklaanin varapäällikkönä on vaikea. Kaikki eivät hyväksy hänen uutta asemaansa, ja klaanin päällikkö Sinitähti on entisen varapäällikön petollisuudesta niin järkyttynyt, ettei ole enää oma itsensä. Tulisydämen paras ystävä Harmaaraita on vaihtanut klaania, ja vanha vihamies Tiikerikynsi vaanii yhä metsässä. Viherlehden aikana metsä on päivä päivältä kuumempi ja kohtalokas metsäpalo uhkaa klaanien reviirejä. Myrsky on nousemassa...

Arvostelijan mielipide:

Myrsky nousee on Soturikissojen neljäs osa. Tässä osassa käsitellään Myrskyklaanin vastoinkäymisiä ankaralla kädellä. Myrskyklaani menettää jäseniään näille vastoinkäymisille ja koko klaanin usko omaan päällikköönsä alkaa hiipua, koska tämä ei ole palautunut enää entiselleen Tiikerikynnen petollisuuden jälkeen, ja uudet vastoinkäymiset syöksevät tätä urheaa kissaa hurjaa vauhtia alaspäin. Voiko klaani enää koskaan palata ennalleen?

»Tulisydän kiepahti ympäri nähdäkseen, mikä oli täyttänyt Valkokaulan viimeiset hetken sellaisella kauhulla. Hänen sydämensä hyppäsi kurkkuun, kun hän näki, kuka seisoi Ukkospolun reunalla - tumma soturi, joka oli kummitellut hänen unissaan jo kauan. Tiikerikynsi.»

Kirjan juoni piti alusta loppuun asti hyvin otteessaan, koska kirjassa oli todella paljon mielenkiintoisia juonenkäänteitä, myöskin sellaisia joihin en osannut lainkaan valmistautua. Toki varmasti jokainen tämän kirjan lukenut osasi arvata Tiikerikynnen paluun tapahtuvan jo näinkin pian, mutta kirjassa tosiaan oli paljon odottamattomiakin kohtia, kuten esimerkiksi juurikin tuo tulipalo, Varjoklaanin uusi päällikkö ja pennun kaappaus. Kirjan seuraava osa on ehdottomasti luettava tämän jälkeen, kirja jäi sen verran jännittävään kohtaan ja odotukset ovat korkealla myöskin seuraavassa osassa. Joskin vähän mietityttää että mitä kirjoittajat ovat vielä keksineet seuraavaan osaan, tämä löi kuitenkin useat kortit jo pöytään.

Hahmot ovat kasvaneet huomattavasti sitten ensimmäisen osan, varsinkin Tulisydän, josta alkaa kehkeytyä oikeudenmukainen ja urhea nuori varapäällikkö. Olen alkanut pitää myös välillä vähän jääräpäisestäkin Hiekkamyrskystä ja odotan jo innolla selvitystä näiden kahden nuoren kissan tunnemyrskyistä. Myöskin Pilvipennun pisteet ovat alkaneet nousta silmissäni, aluksi kun pentu vaikutti niin raivostuttavalta ipanalta ettei mitään rajaa, mutta tuon kaappauksen jälkeen pennustakin kuoriutui hyväntahtoinen ja vahva kissa.

Adlibris.