perjantai 11. joulukuuta 2015

J. K. Johansson - Venla

Lauran murhaaja on nyt selvillä, mutta poliisitutkinta ei vieläkään tule päätökseen, kun lenkkeilijä löytää metsästä taas uuden naisuhrin. Samaan aikaan Noorasta tehdään katoamisilmoitus, hänestä ei ole kuulunut mitään sen jälkeen kun tyttö nousi limusiiniin. Myös Venlan tapaus alkaa vihdoin ratketa.

Venla on maailmanmenestyksen saavuttaneen Palokaski -trilogian kolmas ja viimeinen osa. Tässä kirjassa tuntui olevan niin mutkikkaita juonenkäänteitä, ettei meinannut mukana pysyä. Kirjassa annettiin välillä pieniä vihjailuja siitä, ketkä ovat sekaantuneet nuorten tyttöjen ja Tiinan murhiin, mutta myöhemmin osoittautuikin että olin päätellyt kaiken aivan väärin. Kirjaa lukiessa kannattaa siis olla kunnolla hereillä, muuten voi olla että tippuu totaalisesti kärryiltä.

Venla onnistuu kietomaan koko trilogian langanpätkät yhteen ja palaset alkavat vihdoin loksahdella lukijan päässä paikoilleen. Itse kehittelin montakin teoriaa, mitä kirjassa tulee tapahtumaan, mutta kirjoittajat ovat ovelasti kumonneet kaikki omat teoriani ja onnistuneet kehittämään ennalta-arvaamattoman trilogian. Itselleni jäi kuitenkin muutamia kysymyksiä auki, kuten oliko Oinonen ja Saastamoinen lopulta sama henkilö, uskoakseni oli. Ja oliko Aikun uusi lapsi Niken? Menikö Nikke lopulta takaisin Suskin helmoihin vain koska Aikku sai jälleen haluamansa lapsen ja potkaisi Niken pihalle? Tavallaan olin myös jollain tasolla hiukan pettynyt kirjan loppuun, tuntui kuin loppuratkaisu olisi vain lyöty kasvoille sitä sen enempää miettimättä.

Kaiken kaikkiaan pidin tästä trilogiasta todella paljon. Sarjasta ei missään nimessä puuttunut jännitystä ja yllättäviä käänteitä. Suosittelen ehdottomasti lukemaan, trilogia oli mukavan kevyttä luettavaa, joka herätti paljon ajatuksia kirjojen edetessä.


Arvosana: 4
Sivut: 204
Tammi, 2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti