Erin Kelly: Kiviäidit

Marianne kasvoi vanhan viktoriaanisen mielisairaalan varjossa, joka vainoaa häntä yhä hänen unissaan. Marianne oli 17-vuotias lähtiessään pakoon kaupunkia, perhettään, poikaystäväänsä Jesseä - ja ruumista, jonka he hautasivat. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Mariannen on pakko palata, ja hän tuntee heti menneisyyden kuristavan otteen. Yhä katkera Jesse uhkaa viimein paljastaa totuuden.
Marianne tekisi mitä vain vaaliakseen rakentamaansa elämää ja tytärtään, jonka ei halua koskaan kuulevan menneisyydestään. Mutta Marianne ei tiedä koko tarinaa - eikä hän ole ainoa, joka on valmis epätoivoisiin tekoihin varjellakseen salaisuuksiaan.

Mariannen mies on ostanut osakkeen remontoidusta entisestä mielisairaalasta, joka saa Mariannen ihon nousemaan kananlihalle ja muistamaan taas oman menneisyytensä kauhut. Vihjailut Mariannen karmeasta menneisyydestä alkavat jo siis aivan kirjan alkupuoliskolla, joka sai itseni jatkamaan lukemista innolla, sillä halusin tietää mikä se jokin oikein on, mikä karmea teko saa Mariannen kavahtamaan entistä mielisairaalaa.

Suustani ei lopulta pääse kirkaisua vaan sen vastakohta, kuiva ja epätoivoinen hengenveto, jossa ei ole happea, vain pölyä. "En pysty menemään sisälle", saan sanottua. "Sa,, ole kiltti äläkä pakota minua palaamaan tuonne."

Mariannen menneisyys alkaa toden teolla kummitella kun hän kohtaa ensirakkautensa Jessen, joka vaikuttaa luonteeltaan yhä siltä samalta teinipojalta, johon hän kerran rakastui, totuus on kuitenkin jotain aivan muuta. Myös Jesse liittyy vahvasti näihin Mariannen vaalimiin salaisuuksiin.

Juoni oli ihan hyvä, joskin paikka paikoin vähän tuntui junnaavan paikoillaan, eikä asiat tuntuneet liikkuvan suuntaan tai toiseen. Plussaa tulee juonen ennalta-arvaamattomuudesta, ainakaan itse en osannut etukäteen tietää miten kirjan henkilöille tulee loppujen lopuksi tapahtumaan.

Alkuperäinen teos: Stone mothers, 2019
Sivumäärä: 427
Gummerus, 2020
Arvosana: 4

Josie Silver: Tule takaisin

Lydia Bird on onnentyttö, sillä hän on menossa naimisiin elämänsä rakkauden, Freddie Hunterin kanssa. Mutta kun Freddie menehtyy yllättäen auto-onnettomuudessa, Lydian elämältä putoaa pohja.
Musertavan surun keskellä Lydialle avautuu mahdollisuus elää rinnakkain kahta elämää: yhtä, jossa Freddie on yhä elossa, ja toista, jossa hän jatkaa vähitellen elämäänsä ja huomaa rakastuvansa uudelleen. Lopulta Lydian on tehtävä valinta kahden maailman välillä.
 
Tule takaisin on todella koskettava selviytymistarina puolisonsa menettäneen Lydian elämästä, jossa hän opettelee elämään uudelleen ilman rakasta miestään. Kirja on mielenkiintoinen kannesta kanteen, eikä tämän lukemisessa mennyt todellakaan kauaa kun sen viimein sain ensimmäisen kerran avattua. Kävin itsekin monia tunteita läpi kirjaa lukiessani, se osasi naurattaa, mutta myös itkettää ja sai itsenikin ajattelemaan asioita monelta kantilta.

"Pitikö hän kiirettä minun takiani? Oliko onnettomuus minun syytäni? Olisinpa vain sanonut rakastavani häntä. Tietenkin olisin sanonut niin, jos olisin tiennyt, että sain silloin puhua hänen kanssaan viimeisen kerran."

Lydia yrittää kovasti päästä takaisin jaloilleen Freddien kuoleman jälkeen, mutta kaikki muistuttaa häntä vain siitä ettei näkisi tätä enää koskaan - kuinka lakanoiden vaihtaminenkin ensimmäisen kerran kuoleman jälkeen saa hänet romahtamaan. Lydia alkaa elää rinnakkaistodellisuutta uniensa kautta, jossa hänen rakas Freddie on edelleen elossa, pian hän kuitenkin joutuu huomaamaan ettei rinnakkaiselo olekaan aina niin hyvä vaihtoehto. Pikku hiljaa Lydia alkaa kuitenkin saada taas elämänilonsa takaisin ja ryhtyy tapaamaan jälleen uusia ihmisiä.

Kirjan loppu on aivan ihana ja se pakahdutti ainakin oman sydämeni totaalisesti. Loppu oli kyllä ennalta-arvattava, mutta oli ihanaa kun kirja loppui juurikin tällä tavalla. En keksi tästä teoksesta mitään huonoa sanottavaa.

Alkuperäinen teos: The two lives of Lydia Bird, 2020
Sivumäärä: 431
Otava, 2020
Arvosana: 5

Sally Rooney: Normaaleja ihmisiä

Lukiossa Connell on suosittu jalkapalloilija, Marianne paarialuokkaa. Heidän välilleen muodostuu yhteys, jonka Connell kuitenkin salaa muilta. Yliopistossa osat vaihtuvat: Mariannen outous alkaa säkenöidä ja Connell jää paitsioon. He tapaavat muita ihmisiä, mutta jokin vetää heidät kerta toisensa jälkeen yhteen.

Kirja on kertomus vaikeasta rakkaudesta, kuinka mikään ei tunnu menevän oikein ja pari saa aikaiseksi vain leikkiä toistensa kanssa kissa-hiiri -leikkiä. Kirjassa käsitellään myös vaikeaa aihetta, nimittäin perheväkivaltaa, jonka uhrina Marianne on, oman veljensä toimesta. Henkisesti ja fyysisesti loukatun Mariannen luonteessa näkyy pieniä pilkahduksia jäljistä, joita väkivalta on häneen jättänyt.Kirjassa käsitellään myös masennusta ja siihen liittyviä itsemurha-ajatuksia.

Sitten etuovi sulkeutuu, ja Marianne ja Connell ovat kahdestaan. Marianne tuntee, miten hartialihakset rentoutuvat niin kuin heidän yksityinen rauhansa olisi huumetta.

Connell vaikutti aluksi aika kylmältä, mutta tarinan edetessä jääsydämeksi osoittautuikin välillä myös Marianne. Mariannella oli kuukausien aikana useitakin poikaystäviä, kun Connell puolestaan löysi itselleen ensimmäisen tyttöystävän Mariannen jälkeen, tuntui se olevan seurustelevalle Mariannelle maailmanloppu. Connell ja Marianne ovat molemmat mielestäni hyviä ja onnistuneita hahmoja, ja kaiken kaikkiaan aitoja ja uskottavia.

Marianne hymyilee pientä hymyä, niin kuin olisi voittanut kiistan. Connellista on mukava saada hänessä aikaan sellainen olo. Hetken tuntuu mahdolliselta pitää molemmat maailmat, molemmat versiot elämästä ja liikkua niiden välillä niin kuin kulkisi ovesta.

Normaaleja ihmisiä on loppujen lopuksi aika hämmentävä teos, itselleni jäi ainakin vähän hämmentynyt olo tämän luettuani. Johtunee varmaankin tuosta mainitsemastani kissa-hiiri -leikistä, jota päähenkilöt Connell ja Marianne tässä harrastavat heidän jatkuvalla on-off suhteellaan.

Alkuperäinen teos: Normal people, 2018
Sivumäärä: 258
Otava, 2020
Arvosana: 4

Salla Simukka: Lukitut

Te olette nyt vankilassa. Teidät on vangittu, koska on olemassa vahvat perusteet olettaa, että jokainen teistä tekee jossain vaiheessa rikoksen, josta teitä kuuluu rangaista. Ette ole tehneet noita rikoksia vielä, mutta todennäköisyyslaskelmat osoittavat, että teette ne. Olette täällä siksi, että nyt on viimeinen hetki tehdä parannus. Jos pystytte ennen kahdeksantoistavuotissyntymäpäiväänne tunnustamaan tulevan rikoksenne ja osoittamaan katumusta, pääsette vankilasta. Mikäli ette, jäätte kärsimään rangaistustanne.

Pidin paljon kirjan juonesta, mutta valitettavasti toteutus ei ollut niinkään hyvä. Lukitut tuntui hätäisesti tehdyltä, ja juonen toteutus ontui, välillä tuntui että kirjan idea unohtui itseltäkin ihan kokonaan.

"Illalla ajatukset kiertyivät toistensa ympärille kiihtyvällä vauhdilla Vegan mielessä eikä hän saanut unta. Internet. Niin oli lukenut hänen rikosvihjeessään. Vegaa se oli naurattanut, sillä hän tiesi kyllä, mitä hän voisi tulevaisuudessa tehdä. Hän voisi tehdä kyberhyökkäyksiä."

Hahmoja löytyy monenkirjava joukko, mutta en päässyt oikein kunnolla perehtymään yhteenkään heistä. Kertojahahmoja oli mielestäni liian monta näin pieneen teokseen ja olivat jääneet vähän vajaavaisiksi ja latteiksi. Eniten pidin Oliverista, mutta hänkin jäi kovin etäiseksi.

Lukitut on selvästi tarkoitettu nuoremmille lukijoille, se käsittelee paljon nuorten ongelmia ja heidän ajatuksiaan mm. omasta seksuaalisuudestaan. Ehkä olen jo liian vanha tämänkaltaisille kirjoille, koska en saanut siitä mitään irti. Voisin kuvitella että muutama vuosi sitten olisin voinut pitää teoksesta enemmän.

Sivumäärä: 284
Arvosana: 1,5
Tammi, 2020