sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Yoshihiro Takahashi: Hopeanuoli 10

Mutsun kenraalien ansaan jääneet Ouun soturit valmistautuvat kohtaamaan ylivoimaisen vihollisen. Gin kiiruhtaa ystäviensä avuksi niin nopeasti kuin pääsee, mutta ehtiikö hän paikalle ajoissa?

Hopeanuoli jatkaa joukkojensa vahvistamista sarjakuvan osassa 10. Pidän paljon Takahashin piirtämistyylistä, vaikka paikka paikoin kuvat onkin melkoista sekamelskaa kun yhdessä ruudussa tapahtuu samanaikaisesti niin paljon asioita, eikä värittömyys helpota sekamelskan selvittämistä silmien avulla. Tai ehkä se riippuu tottumattomuudesta, itse kun en ole koskaan ollut mikään intohimoinen sarjakuvien lukija, Hopeanuolen kohdalla olen kuitenkin tehnyt poikkeuksen, koska olen lapsesta asti rakastanut tätä tarinaa yli kaiken, kun joskus katsoimme ystäväni kanssa näitä leikattuna versiona vhs:ltä. Eikä se vielä näin 28-vuotiaanakaan jaksa kyllästyttää.








Alkuperäinen nimi: Ginga Nagareboshi Gin vol 10, 1983
Arvosana: 4,5
Sivut: 179
Punainen jättiläinen, 2011

tiistai 17. maaliskuuta 2020

Anna-Leena Härkönen: Kenraaliharjoitus

Matkatoimistossa työskentelevä Jane järkyttyy, kun hänen näyttelijämiehensä ehdottaa parinvaihtoa. Janen on tosin pakko tunnustaa, että seksistä on jossakin vaiheessa tullut kotityö muiden joukossa. Mutta eivätkös he kuitenkin ole ihan onnellisia, asuntolainastakin on maksettu melkein puolet?
Vastahankaisesti Jane suostuu kokeiluun, mutta ensimmäinen yritys heittää eteen tosikkomaisen feministimiehen, joka tilaa baarissa makean siiderin: ei Janen tyyppiä. Fiaskoksi osoittautuneilta tuplatreffeiltä paetessaan Jane kuitenkin törmää salaperäiseen tuntemattomaan, joka kiskaisee hänet häkellyttävään seikkailuun.


Parinvaihto, siitä saattaa irrota jos jonkinmoista huumoria kirjaan, näin ajattelin ottaessani tämän teoksen kirjaston hyllyltä kannen pistäessä aluksi silmääni. Parinvaihto idea tyssäsi kuitekin heti kirjan alkupuoliskolla ja kuivui kasaan. Huumoria kirjasta kuitenkin löytyi, ainakin pienissä määrin. Kirja on aika nopeaa luettavaa ja piti yllä mielenkiintoa.

Jane on hukassa itsensä kanssa, eikä oikein tunnu tietävän mitä elämältään haluaisi. Suhde äitiin tuntuu aluksi rennolta, mutta todellisuudessa myös siitä löytyy katkeruutta. Suhde Mikkiin on suhteellisen tasapainoinen, vaikka arki tuntuukin tasapaksulta, kunnes Mikki töksäyttää haluavansa vähän jotain muutakin suhteeltaan. Kuvioihin astuva Valma ei helpota päähenkilön elämää yhtään, kaikki tuntuu vain menevän vaikeammaksi, puhumattakaan siitä kun Jane saa kuulla ettei hänen kuollut välinpitämätön renttu isä todellisuudessa ollutkaan hänen isänsä.

Hahmona Jane on aika tuuliviiri, toisinaan hänen ajatusmaailmansa vaikuttaa hyvinkin aikuismaiselta, kun taas hänen tekonsa ja puheensa vaikuttavat olevan enemmänkin uhmakkaan teinin tasolla, eikä sen kummemmin ajattele sanojensa vaikutuksia toisiin ihmisiin.

Härkönen on onnistunut luomaan nopeasti luettavan aivojen nollaus -kirjan, joka on vähäisestä sivumäärästä huolimatta uskomattoman täynnä tapahtumia.



Arvosana: 4

Sivut: 212
Otava, 2019

maanantai 16. maaliskuuta 2020

Nonna Wasiljeff: Loukkupoika

15-vuotias Aaron elää Loukussa, vankilassa, jota hallitsevat harmaaunivormuiset Tomut. Loukusta on vain yksi tie ulos: salaperäinen Toinen taso, josta kukaan ei halua puhua.
Aaron on oppinut selviämään pysyttelemällä näkymättömänä. Sitten Loukkuun tuodaan veljekset, jotka alkavat suunitella pakoa. Aaron ei aio päästää uusia ystäviään lähtemään, mutta kun kaikki menee kammottavalla tavalla pieleen, hänen on valittava: turvallinen vankeus tai kammottu Toinen taso, joka vilisee Tomuja...

Loukkupoika on samannimisen fantasiatrillerin avausosa. Kirja on juoneltaan todella mielenkiintoinen ja erilainen, kirjailija tietää millä saa fantasiasta pitävät pitämään myös tämän kirjan otteessaan. Teksti etenee hyvällä tempolla eteenpäin, eikä kyydistä pääse putoamaan. Aluksi kirja tuntui hieman sekavalta, mutta pian juonesta sai kuitenkin kiinni kun alkoi selvitä enemmän Loukun ideaa, sekä millaisia Tomut oikein ovatkaan.

Hahmoina Aaron on kiltti poika, joka on aina pitänyt Loukussa asumista normaalina. Tavattuaan kaksi veljestä alkaa myös Aaronin kapinallisuus puskea esiin ja hänestä kuoriutuu kuin uusi ihminen. Veljeksistä pidin myös todella paljon, varsinkin Holtista ja täytyy myöntää että hiukan alkoi harmittamaan hahmon kohtalo, oikeastaan molempien kohtalo. Toivon että myös seuraavassa osassa tullaan näkemään uusia ja valloittavia hahmoja.

Odotan innolla saavani lukea myös seuraavan osan Tomupoika.


Arvosana: 4½
Sivut: 336
Otava, 2018

Loukkupoika

Loukkupoika on Nonna Wasiljeffin kirjoittama fantasiatrilleri. Loukku on paikka, jossa vartijat vartioivat Luonnokkaita, joita taas salaperäiset Tomut hakevat kokeisiinsa, toiset Luonnokkaista palaavat vielä takaisin, mutta toiset taas eivät palaa enää koskaan.

Aaron on ainoa joka on syntynyt Loukussa, eikä näin ollen tiedä ulkomaailmasta mitään, vaan hänen tietonsa on toisten Luonnokkaiden tarinoiden varassa. Eräänä päivänä hän tapaa kaksi uutta tulokasta, veljekset Holt ja Evert. Yhtenä päivänä Tomut vievät Holtin ja Aaron tietää ettei tämä tulisi enää takaisin, joten Aaron päättää pelastaa hänet, hinnalla millä hyvänsä. Heidän paollaan on kuitenkin tuhoisat seuraukset, joiden aikana Aaron saa tietää kuka hän todellisuudessa onkaan.




1. Loukkupoika, 2018
2. Tomupoika, 2019

perjantai 13. maaliskuuta 2020

Robert Bloch: Psyko

Mary Crane ei aavista mitään kaartaessaan syrjäisen motellin pihaan rankkasateen piiskatessa tuulilasia. Motellin pitäjä Norman Bates osoittautuu mukavaksi mieheksi - ehkä hieman omalaatuiseksi tosin, mutta ystävälliseksi. Mary päättää yöpyä ja jatkaa matkaa huomenna. Herra Batesin tarjoaman leppoisan ilta-aterian ja hyvin nukutun yön jälkeen asiat alkavat varmasti näyttää valoisemmilta...

Päätin vihdoin ja viimein tarttua tähän suuren suosion saavuttaneeseen teokseen, niin elokuva- kuin kirjamaailmassakin. Täytyy myöntää, etten ole koskaan katsonut itse elokuvaa alusta loppuun, tiedän kyllä pääpiirteittäin mitä siinä tapahtuu, joten sinänsä tämä oli ensikosketukseni Psykon maailmaan.

Tapahtuman menivät nopsasti eteenpäin, mutta pysyin silti kiitettävästi mukana. Henkilöhahmot olivat mielenkiintoisia, varsinkin itse Norman Bates, kun alkoi enemmän oppia hänestä.

Kirjaa on kuvailtu todella pelottavaksi ja yhdeksi kauhukirjallisuuden kuninkaaksi, itse olen aivan toista mieltä. Tämä kirja ei itseäni juurikaan pelottavuudellaan säväyttänyt, se oli kuitenkin siitä huolimatta viihdyttävää luettavaa, vaikka en siitä itselleni mieluista kauhua saanutkaan irti. En tiedä millainen kirjan pitäisi oikein olla, että se saisi ihokarvani nousemaan pystyyn pelosta, ehkä olen itsekin vähän psyko.


Alkuperäinen nimi: Psycho, 1959
Arvosana: 3½
Sivut: 228
Gummerus, 1960

torstai 12. maaliskuuta 2020

Päivi Alasalmi: Riivatut

Kun kaksi outoa kulkijaa ilmestyy Sunilan kylänraitille marraskuussa 1891, kylän rauha järkkyy. Kohta räyhähenki riivaa torppari Manu Lauhaa, hänen vaimoaan Lahjaa sekä heidän keuhkotautista piikaansa Herttaa. Koko kylä todistaa henkensä uhalla Lauhan tuvassa, kuinka kirveet ja huonekalut lentävät ilmassa. Onko kyseessä kostonhimoinen piru vai vaarallinen joukkoharha?
Sanomalehtimies Hugo Untamo lähetetään paikalle selvittämään, onko Tampereelle asti kantautuneilla huhuilla todenperää. Naisten kertomukset kylän salatusta elämästä ja maalaisidyllin pimeästä puolesta kietovat lehtimiehen pelon ja intohimon tahmeaan verkkoon. Kunnianhimon riivaaman lehtimiehen on löydettävä juorujen keskeltä totuus, ja kun hän löytää sen, hänen henkensä on vaarassa.

Riivatut on hyvin kuvailtu teos, jossa tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1891. Kirjassa pääsee hyvin käsiksi myös siihen, millaista Suomessa on ollut tuona aikakautena. Tykästyin paljon kirjan hahmoihin, kaikilla tuntui olevan omanlaisensa persoona ja ne sopivatkin hyvin tuohon aikakauteen. Erityisesti pidin toisesta kertojasta, lehtimies Hugosta, joka oli kunnianhimoinen ja hyväsydäminen. Myös toisena kertojana toiminut Hertta sai aluksi kaikki sympatiani puolelleen, kunnes ne pikku hiljaa alkoivat juonen edetessä rapistua, kun Hertan todellinen luonto alkoi paljastua.

Odotin ehkä vähän enemmän karvoja nostattavaa jännitystä, nyt tapahtumat jäivät pitkälti pienen pelottelun tasolle. Iitan kuoleman jälkeen aavistin jo miten kirja suurinpiirtein tulee lopumaan ja olin siinä aivan oikeassa.

Kaiken kaikkiaan kerronta on sujuvaa ja kirja oli kokonaisuudessaan viihdyttävää luettavaa, huolimatta siitä että odotin että olisin saanut vilkuilla olkani taakse kirjaa lukiessani.


Arvosana: 4
Sivut: 267
Gummerus, 2018

tiistai 10. maaliskuuta 2020

Sirpa Saarikoski: Kesä kasiysi

Kirjastoautoa ajava Kati ottaa tehtäväkseen hankkia työkaverilleen Mikalle tyttöystävän. Ja veikkei hän varsinaisesti etsikään itselleen miesseuraa, hän antaa lennossa puhelinnumeronsa Modern Talkingin Thomasin ja Dieterin risteymältä näyttävälle kaverille, johon törmää yöllä nakkikioskilla ravintolatanssien jälkeen. Kesän huippukohdaksi muodostuvat festarit, joille Kati onnistuu agiteeraamaan bussilastillisen kirjaston asiakkaita ja muutaman muun tutun. Ennen kuin festareille ylipäätään päästään, Kati joutuu tekemään joitain omaperäisiä järjestelyjä, mutta mitäpä tyttö ei tekisi repäisevän festarimeiningin takia. Ja perillä sitä vasta sattuu ja tapahtuu.

Pidin paljon kirjan ideasta ja teemasta, mutta jotenkin toteutus jäi ontumaan. Kirja on kepeää luettavaa, ehkä jopa liian kepeää omaan makuuni. Kirja on todella nopeatempoinen ja tapahtumat vilisevät nopeasti ohi.

Kirja antoi pieniä vihjeitä miten Katin ja Mikan tarina tulee päättymään, rivienvälistä ei ollut kovinkaan vaikea tajuta Mikan tunteita. Kirja oli pieni throwback omaan lapsuuteen, vaikka 90-luvun puolella olenkin syntynyt, on kuitenkin moni asia ollut samanlaista, mainittakoon nyt esimerkiksi lankapuhelimet, joiden vierellä sai aina päivystää jos odotti kaverin puhelua ja kirjastoauto, jota aina odotin saapuvaksi kun asuimme niin kaukana kirjastosta.


Arvosana: 2
Sivut: 176
Karisto, 2017

maanantai 9. maaliskuuta 2020

Estelle Maskame: Älä kerro kenellekään

17-vuotiaalla Tyler Brucella on upea tyttöystävä, kova maine ja iso kaveriporukka. Itsevarman, kapinallisen kuorensa alla Tyler on kuitenkin palasina eikä tiedä, kuka edes oikeasti on - ja hän tekee kaikkensa pitääkseen sen salaisuutena.
Sitten eräänä kesänä Eden tulee jäädäkseen. Hän on avoin, fiksu ja paljon vetävämpi kuin ei-biologisen siskopuolen pitäisi olla. Eden näkee, että Tylerin pahan pojan roolin takana piileskelee haavoittuva poika, joka otti kaikki iskut vastaan. Eden on ensimmäinen, joka saa Tylerin puolustuksen murenemaan.

Älä kerro kenellekään on DIMILY -trilogian jatko-osa, jossa päästään sukeltamaan Tylerin ajatuksiin. Kirjassa vuorotellaan nykyhetken ja viiden vuoden takaisten tapahtumien välillä, kun Tylerin isä pahoinpiteli häntä.

Pidin myös tästä kirjasta todella paljon. Kirja auttaa ymmärtämään paremmin Tyleria ja antaa vastauksia, jotka jäivät itseäni mietityttämään trilogian ensimmäisessä osassa. Pidin Tylerista jo ennen tätä teosta, mutta tämän kirjan myötä aloin pitää hahmosta vieläkin enemmän. Kirjassa käsitellään vaikeaa aihetta, eikä tapahtumia ole juurikaan kaunisteltu, joten se on välillä aika surullista ja tunteikasta luettavaa ja sai ainakin itselläni kyyneleet silmiin.

Harmikseni joudun jättämään nyt nämä hahmot taakseni kun viimeinenkin osa heidän rakkaustarinastaan on nyt luettu, eikä jatkoa ole näillä näkymin luvassa.


Alkuperäinen nimi: Just don't mention it, 2018
Arvosana: 4½
Sivut: 509
Gummerus, 2018

torstai 5. maaliskuuta 2020

Estelle Maskame: Kaipaan

Eden ja Tyler eivät ole puhuneet vuoteen. Eden on yhä raivoissaan Tylerille, joka vuosi sitten lähti ja jätti hänet hoitamaan yksin tuhoisan sotkun, joka heidän suhteensa paljastumisesta seurasi. Eden yrittää nyt keskittyä psykologian opintoihin Chicagon yliopistossa. Kesätauolla hän palaa Santa Monicaan, mutta kaikkien yllätykseksi sinne palaa myös Tyler...
Missä Tyler on oikein ollut viimeisen vuoden, ja kuinka hän on voinut muuttua ja kasvaa vuodessa niin paljon? Tyler houkuttelee Edenin tutustumaan uuteen kotiinsa ja elämäänsä. Eden joutuu pohtimaan, onko jo liian myöhäistä antaa anteeksi vai voisiko aika olla heillekin uusi? Kenen hyväksyntää he oikeastaan niin kipeästi kaipaavat?

DIMILY -trilogian viimeisessä osassa saadaan vihdoinkin tietää miten Edenin ja Tylerin kielletyn rakkauden tulee käymään. Olen niin rakastunut tähän trilogiaan ja sen hahmoihin. On ollut aivan ihanaa kolmen kirjan verran uppoutua heidän tarinaansa ja uppoutumisella tarkoitan todellakin uppoutumista. Kaipaan oli myös teos, jota ei vain voinut laskea käsistään ja unetkin jäivät lyhyiksi kun en vain voinut laskea kirjaa käsistäni ennen nukkumaan menoa, päätin aina lukea vielä yhden luvun, jonka jälkeen ajattelin että luen nyt vielä yhden ja taas ja taas.

Kirjan hahmot ovat onnistuneet kasvamaan henkisesti todella paljon, varsinkin Tyler, joka on näiden kolmen kirjan aikana muuttunut todella paljon. Odotan innolla pääseväni aloittamaan Älä kerro kenellekään, jossa pääsee sukeltamaan suoraan Tylerin pään sisälle, missä kohtaa Tyler huomasi rakastavansa Edeniä.

Pidin todella paljon kirjan lopusta. Kuinka pari teki kovasti töitä saadakseen kaikkien läheistensä kanssa sovun aikaiseksi ja saada heidät hyväksymään heidän rakkautensa. Myös Eden onnistui saamaan ärsyttävän isänsä kanssa sovun aikaiseksi, ainakin jonkinmoisen.

Tämä on mielestäni yksi parhaista rakkaustarinoista, joita itse olen tähän mennessä lukenut. Tapahtumat ovat toisaalta ennakoitavia, mutta sisältää myös hieman yllättäviäkin kohtauksia, jotka itselleni tulivat vähän yllätyksenä.


Alkuperäinen nimi: Did I mention I miss you? 2016
Arvosana: 4½
Sivut: 375
Gummerus, 2016

keskiviikko 4. maaliskuuta 2020

Estelle Maskame: Tarvitsen

On kulunut vuosi siitä, kun 19-vuotias Eden Munro näki viimeksi Tyler Brucen: uuden velipuolensa... ja kielletyn rakkautensa. Eden ja Tyler päättivät tukahduttaa tunteensa ja lopettaa orastavan suhteensa perheidensä tähden. Jokin Edenissä kuitenkin läikähtää, kun Tyler kutsuu hänet kesäksi luokseen New Yorkiin - huolimatta siitä, että Eden on onnellinen uuden poikaystävänsä kanssa ja Tylerkin elää nyt uutta elämää.
Kesä kaksin kaukana perheistä ja ystävistä New Yorkin vastustamattomassa sykkeessä osoittaa, etteivät Eden ja Tyler ole päässeet yli toisistaan. Mutta voivatko he vastustaa kiusausta? Ja mitä seuraa, jos he antavat tunteilleen vallan ja uhmaavat kaikkia sääntöjä?

Tarvitsen on DIMILY trilogian toinen osa. Kirja ei yltänyt aivan ensimmäisen osan tasolle, mutta oli se kuitenkin viihdyttävää luettavaa, yllätin usein itseni hymyilemästä tai hörähtämästä kirjan tapahtumille ja Snaken hölmöille touhuille ja letkautuksille. Maisemat ovat vaihtuneet New Yorkiin, mutta pidin enemmän Kaliforniasta tapahtumapaikkana, mielestäni edellisessä kirjassa ympäristön kuvailut olivat parempia kuin tässä osassa. Teksti tuntui välillä ontuvan ja kirjailijan nuori ikä ja ajatusmaailma saattoivat hiukan näkyä tässä teoksessa.

Mitä päähenkilöön tulee, välillä tuntuu kuin hän olisi ollut aivan eri ihminen. Varsinkin järjetön mustasukkaisuus Tylerista oli välillä todella naurettavaa ja tyhmää. Tylerista pidän ihan yhtä paljon kuin aikaisemminkin. Uudet hahmot Snake ja Emily puolestaan, no Snake oli aivan huippu, kun taas Emily jäi vähän salaperäiseksi tytöksi. Tiffanin luonne ja hirvittävyys pääsi taas aivan uuteen ulottuvuuteen ja vihaan tätä hahmoa entistä enemmän.

Kirjan loppu vähän yllätti. Pari tuntuu soutavan ja huopaavan edes takaisin. Eden ei ole valmis kiellettyyn suhteeseen, sitten hän taas on ja taas ei ole, kun he lopulta saavat asian kakistettua ulos, on Tyler se joka karkaa. Odotan kuitenkin jo ahmaisevani viimeisenkin osan ja innolla odotan, millaisiin vaikeuksiin Eden ja Tyler joutuvat seuraavassa osassa ja miten heidän rakkaudelleen lopulta käy.


Alkuperäinen nimi: Did I mention I need you? 2015
Arvosana: 3½
Sivut: 384
Gummerus, 2016

tiistai 3. maaliskuuta 2020

Estelle Maskame: Rakastan

Portlandissa äitinsä kanssa asuvan 16-vuotiaan Eden Munron vanhemmat ovat eronneet. Kun Eden päättää viettää kesän isänsä luona Santa Monican rantakaupungissa Kaliforniassa, hän ei arvaa, mihin tulee oikein lähteneeksi. Uuden äitipuolen lisäksi Eden saa kolme uutta velipuolta.
Edeniä vähän vanhempi Tyler Bruce on paha poika, jolla on lyhyt pinna ja iso ego. Vaikka Tyler ja Eden eivät alussa voi sietää toisiaan, jokin salaperäisessä pojassa kuitenkin vetää Edeniä puoleensa. Mitä paremmin hän pääsee tutustumaan Tylerin herkkään puoleen, sitä peruuttamattomammin hän huomaa olevansa ihastumassa siihen ainoaan ihmiseen, johon ei saisi: omaan velipuoleensa. Kun kuvioihin lisätään vielä Tylerin takertuva tyttöystävä ja Edeniin silmänsä iskenyt poika, luvassa on sydänsuruja, valheita ja kosolti draamaa. Saako Eden selville, millaisia salaisuuksia Tylerin kovan ulkokuoren alla piilee? Ja pystyykö Eden hallitsemaan kielletyt tunteensa?

Törmäsin kirjastossa tähän trilogiaan ja takakannen tekstin perusteella päätin lainata ensimmäisen osan, siellä kun lupailtiin kirjan olevan taas yksi näitä teoksia joita ei voisi laskea kädestään - ja niinhän se olikin. Jäin kirjaan koukkuun heti ensimmäisten sivujen jälkeen ja mitä pidemmälle kirjaa luin, sitä varmemmin kirja pysyi kourassani. Kirjassa on ihanaa teinihömppää, puhumattakaan draamasta.

Päähenkilö Eden antaa itsestään kiltin tytön kuvan, mutta kyllä hänkin osaa rajojaan venyttää ja lähteä jopa kielletylle polulle. Tyler on maineeltaan paha poika uhmakkaalla asenteellaan. Petyin vähän siihen kuinka nopeasti Tylerin suojamuurit murtuivat, eikä aikaakaan kun pojasta tuli enemmän koiranpennun luonteen omaava, kuin pahan pojan. Tapahtumapaikkana toimiva Kalifornia lisäsi ihanilla paikoillaan mielikuvaa kirjan tapahtumille.

Teksti on sujuvaa ja viihdyttävää, huolimatta kirjailijan nuoresta iästä. En muista koska olisin viimeksi lukenut tämän tyylisen kirjan yhtä nopeasti kuin tämän


Alkuperäinen nimi: Did I mention I love you? 2015
Arvosana: 5
Sivut: 409
Gummerus, 2016

DIMILY

Dimily on Estelle Maskemen kirjoittama trilogia. Edenin vanhemmat ovat eronneet, eikä hän ole nähnyt isäänsä kolmeen vuoteen, saati sitten tämän uutta perhettä. Hän on päättänyt mennä Kaliforniaan viettämään kesälomaa isän uuden perheen kanssa. Edenillä on kolme velipuolta, joista vanhin, Tyler, omaa pahan pojan maineen. Eden ei aluksi pidä yhtään Tylerista ja tunne tuntuu olevan molemmin puolinen. Pian hän kuitenkin huomaa tunteidensa muuttuvan ja tuntevansa vetoa Tyleriin. Asioita ei helpota Tylerin takertuva tyttöystävä, eikä suhdesotkut ja draamat joihin Eden saa itsensä sekoitettua.









1. Rakastan, 2016 (Did I mention I love you? 2015)
2. Tarvitsen, 2016 (Did I mention I need you 2015)
3. Kaipaan, 2016 (Did I mention I miss you? 2016)

Lisäosat:

1. Älä kerro kenellekään, 2019 (Just don't mention it, 2018)

sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Jouni Tikkanen: Lauma

Sudet tappoivat vuosina 1880-1881 Turun seudulla 22 lasta. Lapsensurmista tuli oman aikansa suuri mediatapaus ja kansallinen kysymys, joka on vaikuttanut susiasenteisiin meidän päiviimme asti. Mitä lopulta tiedämme susista ja surmien taustoista? Lauma tarkastelee lastensurmien tapahtumahetkiä, vaikuttimia ja surmista kerrottuja sokumentteja tutkivin silmin. Se on väkevä tarina susista ja ihmisistä ankarissa oloissa.

Varasin tämän kirjan kirjastosta jo kuukausia sitten, kuten olivat tehneet sata muutakin ennen minua ja odotuskin oli sen mukainen. Vihdoin saatuani tämän käsiini ei lukemisessa mennyt kuin yksi hujaus. Uppouduin kirjaan täysin. Olen aina ollut kiinnostunut susista ja oli mielenkiintoista päästä lukemaan niistä enemmän, millaista on ollut olla susi 1800-luvun lopulla, ei ainakaan helppoa. Itse olen aina asunut Varsinais-Suomessa, juurikin noiden kirjan tapahtumien läheisyydessä, joten sinänsä paikkakunnat ovat tuttuja, vaikkei kaikki paikat tarkasti olisikaan, joten pystyin hyvin kuvittelemaan itseni tuohon menneen Suomen aikaan.

Pidin paljon kirjoittajan tavasta kertoa tapahtumista, hän on selvästi syventynyt kirjan tekemiseen ja käyttänyt tiedonhakuun paljon aikaa. Itse en kuulu susivihaajiin, eikä tämä kirja muuttanut mieltäni vieläkään susista, vaikka se olikin paikka paikoin aika kamalaa luettavaa. Kirjassa annetaan hyvät avut, miksi tapahtumat ovat saattaneet mennä siihen pisteeseen, että sudet kävivät lasten kimppuun. Kaikki ei aina ole niin mustavalkoista, eivätkä kaikki sudet automaattisesti ole ihmissyöjiä. Suomi on kuitenkin muuttunut todella paljon kirjan tapahtumista. Kirja oli ehdottomasti noiden kuukausien odottamisen arvoinen.


Arvosana: 5
Sivut: 272
Otava, 2019