torstai 27. marraskuuta 2014

Tuulia Aho - Urpukas




Julkaisuvuosi: 2011
Sivumäärä: 186
Kustantaja: WSOY
ISBN: 978-951-0-36729-2













Takakansi kertoo:

Jännittävä, luontoa kunnioittava fantasiaromaani ammentaa pohjoisista perinteistä. Urpukas on vasta kuudentoista, mutta jo taitava kuparinvalaja. Kyläläiset karttavat häntä, sillä hän on hallava: puoliksi ihminen, puoliksi haltia. Haltioilla on tärkeä tehtävä luonnon suojelijoina, mutta jotkut haluaisivat päästä heistä eroon. Kun kyläläiset kaatavat vanhan haltiapuun, kylän ylle lankeaa kirous ja sen asukkaat sairastuvat hengenvaaralliseen suoviluun. Vain omassa rauhassaan viihtyvän suomunkaiskansan apu voi auttaa kylää selviytymään. Oikeamielisenä itseään pitänyt Urpukas lähtee hakemaan apua, mutta joutuu vastakkain heikkoutensa kanssa, eikä voi edes aavistaa, mitä suomunkaiset haluavat avustaan vastalahjaksi.

Arvostelijan mielipide:

16-vuotias Urpukas on puoliksi ihminen ja puoliksi haltia, eli heidän kielessään hallakka. Hän saa siskonsa kanssa osakseen muilta kyläläisiltä kieroja katseita tämän takia, osalta kateudesta ja osalta erilaisuuden vuoksi. Kyläläiset päättävät kaataa vanhan haltiapuun, jonka seurauksena saavat koko kylän ylle kirouksen ja kirouksen mukana tulee tappava tauti nimeltä suovilu. Pian myös Urpukkaan pikkusisko saa kyseisen taudin ja Urpukas päättää lähteä hakemaan toisesta kylästä apua seuranaan oman kylänsä näkijä ja haltiaystävänsä ja joutuu näin elämänsä suurimpaan seikkailuun.

Kirjan idea on mielenkiintoinen ja hyvin ajateltu, juoni tosin kulkee välillä todella hitaasti eteenpäin jatoisinaan taas liian lujalla tempolla eteenpäin. Olisinkin toivonut kirjailijalta vähän tarkempaa kuvausta tapahtumista jne. Kirja tuntui aluksi varsin tappavan tylsältä, mutta kiinnostukseni alkoi hiukan kohottaa päätään loppua kohden, mutta ei kuitenkaan naulinnut sitä.

Hahmot tuntuivat jokseenkin keskeneräisiltä ja puutteellisilta, heistä ketään ei juurikaan pompannut yli muiden, eikä ketään saanut minkäänlaisia tunteita herätettyä - eli toisin sanoen, hahmoihin olisi pitänyt panostaa huomattavasti enemmän. Hahmojen nimistä pitää kyllä antaa pointsit, nimet kun olivat erilaisia ja soinnukkaita.

Lyhyenä yhteenvetona en pitänyt tästä Tuulia Ahon teoksesta ja toivonkin että kirjailijan muut teokset yllättäisivät minut positiivisesti.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

J.K. Rowling - Harry Potter ja Viisasten kivi




Julkaisuvuosi: 1998
Sivumäärä: 335
Kustantaja: Tammi
ISBN: 951-31-1912-2












Takakansi kertoo:

Harry Potter on mielestään ihan tavallinen poika. Hän tosin asuu huoltajiensa luona portaiden alla olevassa kaapissa. Harryn elämä muuttuu täysin, kun hän saa 11-vuotispäivänään merkillisen kirjeen. Se on kutsu Tylypahkan velhojen ja noitien kouluun. Harrylle avautuu kokonaan uusi maailma, johon kuuluvat velhot, noidat, yksisarviset ja lohikäärmeet. Harry saa tietää olevansa velhojen sukua! Silti kaikki on aloitettava alusta. Tylypahkassa Harry opiskelee taikuuden alkeita, kuten muodonmuutoksia, taikajuomien tekoa, loitsuja ja suojautumista pimeyden voimilta. Koulunkäynti on hauskaa, mutta henkeäsalpaavan jännittäväksi se muuttuu, kun Harry ryhtyy ratkaisemaan kiehtovaa arvoitusta ystäviensä Ron Weasleyn ja Hermione Grangerin kanssa, ja pelissä on tiedät-kai-kuka.

Arvostelijan mielipide:

Harry Potter on 11-vuotias poika, jonka vanhemmat ovat kuolleet tämän ollessa vasta vauva. Harry on joutunut muuttamaan tätinsä karmivan perheen luo. Harryn elämä muuttaa kuitenkin täydellisesti suuntaansa, kun kuvioihin ilmestyy mystinen Hagrid, joka kertoo Harryn vanhemmista ja ilmoittaa Harryn olevan velho. Harry pääseekin aloittamaan velhokoulun Tylypahkaan, jossa hän on suuri julkkis häädettyään vanhempiensa tappajan pahisvelho Voldemortin pois kuvioista jo vauvana, muistoksi Harry sai otsaansa salama-arven. Pian Harry kuitenkin huomaa ettei Tylypahkassa kaikki ole ihan kunnossa ja huomaa Voldemortin olevan lähempänä kuin kukaan osasi odottaa.

Sain nyt vasta aikaiseksi lukea tämän velhoista ja kaikenlaisista örkeistä kertovan kirjan, olen jo niin monta vuotta lykännyt tämän lukemista. Ajattelin ettei kirja luultavasti ole minua varten, mutta väärässä olin. Enhän saanut kirjan lukemisa loppumaan laisinkaan, ei tarvittu kuin kaksi lukukertaa ja kirja oli kannesta kanteen luettu. Eli juoni siis on todella koukuttava, eikä lukemista vaan malta lopettaa kesken. Kirjoittajalla on ollut selkeä idea hahmojen ja tarinan kannalta, ja ajatus on selkeästi viety loppuun asti.

Tarinaa on kerrottu uskottavasti ja teksti kulki sujuvasti eteenpäin, eikä pitkästymisestä ollut pelkoa. Hahmot tosiaan ovat todella huolella pähkäiltyjä ja jokaisesta pompsahtelee selkeästi luonteenpiirteet esiin. Hahmoihin on saatu myös paljon aitoutta, vaikka kyse olisikin sitten velhoista.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Jan Jalutsi - Tarinoita matkasellistä




Julkaisuvuosi: 2011
Sivumäärä: 144
Kustantaja: Crime time
ISBN: 978-952-5918-30-4











Takakansi kertoo:

Tarinoita matkasellistä on vankilapaoistaan kuuluisaksi tulleen Jan Jalutsin toinen kirja. Äskettäin koevapauteen päässyt Jalutsi ehti istua erilaisista rikoksista, muun muassa pankkiryöstöistä, parikymmentä vuotta Suomen ja Ruotsin vankiloissa.

Matkasellitarinoissa hän kertoo muurin takaisista hauskoista, erikoisisa, jopa uskomattomista tapahtumista. Mukana ovat kertomukset mm. Kakolan lintumiehestä, vankien rakastamasta Turha-Topi-huumekoirasta tai vaikkapa siitä, mitä tapahtui kun Paha-Make sai väärennetyn tonnin setelin.


Arvostelijan mielipide:

Kirja on tosiaan entisen vankilakundi Jan Jalutsin kirjoittama. Kirjassa hän kertoo humoristisesti vankilassa tapahtuvista asioista, ehkä hieman väritellen. Kirja koostuu useista muutaman sivun mittaisista tarinanpätkistä, joissa kaikissa on erit tapahtumat ja henkilöt.

Kirja on mielestäni todella mielenkiintoista luettavaa, varsinkin kun en itse tiedä yhtään mitään vankilamaailmasta. Toki saattaa olla että vankilaelämä on muuttunutkin näiden aikojen jälkeen, tai ehkä ei. Joka tapauksessa pidin paljon kirjan kerrontatavasta ja kirjoittajan huumorista. Oli mielenkiintoista päästä tutustumaan erilaisten tarinoiden kautta millaista vankilaelämä saattaa olla. Tässä tapauksessa itseäni ei haitannut, että tarinat olivat niin lyhyitä.

En ole aiemmin törmännyt tositapahtumiin perustuviin vankilakirjoihin, joten jos jollekin sellainen tulee näin äkkiseltään mieleen niin kertokaa ihmeessä, kunhan kirja on myös lukemisen arvoinen.

Kirjasta on ilmestynyt myös jatkoteos, joka kantaa nimeä Tarinoita matkasellistä 2. Kirjoittaja on julkaissut myös omaelämänkertansa nimeltä Ammattina vankikarkuri, jonka aion varmasti lukea myös jossakin vaiheessa.

Alyson Noël - Varjojen maa




Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 332
Kustantaja: Otava
ISBN: 978-951-1-25205-4










Takakansi kertoo:

Everin ja Damenin rakkautta on koeteltu jo useamman elämän ja reinkarnaation ajan. Juuri kun heidän kohtalonsa on vihdoin täyttymässä, heidän ylleen lankeaa kirouksista kauhein. Jos he koskettavat toisiaan, Damen joutuu ikiajoiksi Varjojen maahan, synkkään kuoleman ulottuvuuteen. Damenin pelastaakseen Ever turvautuu kyseenalaiseen magiaan - ja kohtaa salaperäisen Jude Knightin. Rakkaus Dameniin joutuu kovemmalle koetukselle kuin koskaan. Mutta onko Jude valon vai pimeyden palveluksessa?


Arvostelijan mielipide:

Kuolemattomat -kirjasarjan kolmas osa jatkuu luonnollisesti siihen mihin toinen osa jäi. Ever joutuu suureen tunnemyrskyyn saadessaan tietää hänen ja Juden menneisyydestä aiemmilla elämillään, tilannetta pahentaa vielä se että Damen haluaa Everin tutustuvan Judeen paremmin, antaa Judelle edes mahdollisuuden. Ever tutustuu myös tarkemmin Juden työpaikalta löytämäänsä kirjaan - joka käsittelee voimakkaasti noituutta. Ever päättääkin kokeilla yhtä loitsua, saadakseen Damenin ja hänen kirouksensa lankeamaan, kaikki ei kuitenkaan mene ihan suunnitelmien mukaan ja Ever onnistuu herättelemään pimeyden voimia.

Juoni on ihan hyvä ja kiinnostava, mutta kirjoittaja ei saa juonta pidettyä kunnolla kasassa, jonka takia ainakin oma kiinnostukseni kirjaan lopahti pitkälti jo ensimmäisien sivujen jälkeen. Tätä kyseistä manifestointia käytetään jo kirjassa liikaa, eikä tunnu enää mitenkään ihmeelliseltä. Pidin ainoastaan kirjan lopusta, jossa juoni tiivistyi ihan muutamille loppusivuille, ne olivatkin ainoat sivut jotka pitivät kirjaa lukiessani otteessaan. Kirjassa keskitytään taas aivan liikaa Damenin ja Everin tunteisiin ja himoihin, toki kirjassa onkin heidän rakkaustarinansa etusijalla, mutta kun siihen liittyy vielä niin paljon muutakin.

Hahmot puolestaan.. noh. Hahmot alkavat olla todella kasaan kuivuneita. Ever on alkanut ärsyttää eniten hahmoista, tämä kohtelee Damenia kuin jumalaa ja käyttäytyminen on muutenkin paikka paikoin todella lapsellista lukioikäiseltä. Samaa voin sanoa Havenista ja Milesistä ja heidän turhanpäiväisistä kommenteistaan. Hahmot saavat siis rutkasti miinusta, ovat jotenkin todella keskeneräisiä, eivätkä erotu toisistaan lainkaan.