lauantai 31. lokakuuta 2015

Mia Vänskä - Valkoinen aura

Mia Vänskän kolmas teos Valkoinen aura kertoo nuoresta Iinasta, joka muuttaa sairaanhoitajaopintojen takia lapsuudenkodistaan asuntolaan. Iina kuulee, että asuntolassa on joskus murhattu nuori nainen ja pian hän saa huomata, ettei asuntolassa ole kaikki ihan kunnossa. Iina saa kuulla menneisyydestään karmivan totuuden, jonka hän itse on kokonaan unohtanut ja pian hän tempautuukin mukaan outoihin ja kammottaviin tapahtumiin, eikä kuolonuhreilta voi välttyä.

»"Minä olen lääkäri -", hän aloitti, mutta Kujala pysäytti hänet ja pudisti päätään. "Ei siellä tarvita enää lääkäriä."»

Juoneltaan kirja on hyvä ja Mia Vänskä osaakin kirjoittaa tekstiään hyvin ja koukuttavasti, mutta tästä teoksesta puuttuu kuitenkin se jokin - nimittäin kauhu. Kirjassa olisi ollut hyvät ainekset hiuksianostattavaan kauhuun, mutta Vänskä on onnistunut tekemään siitä jollain tavalla laimean. Tästäkin huolimatta pidin kuitenkin kirjasta, vaikken sitä varsinaisesti ihan kauhun puolelle laskisi. Täytyy myöntää että pidän Vänskän aikaisemmista teoksista Saattajasta ja Mustasta kuusta paljon enemmän kuin tästä. Satuin myös huomaamaan että aiempien teosten nimetkin Vänskä oli onnistunut sujauttamaan mukaan tähän teokseen. Pidin kirjan juonessa sen yliluonnollisuudesta ja varsinkin aiheesta, mutta kuten mainitsinkin niin jotenkin se ei kuitenkaan puhunut tässä edukseen.

Hahmot olivat myös mielenkiintoisia ja Iinan "kuudes aisti" oli jotenkin kiehtova, vaikkakin karmiva. Kirjassa esiintyi myös vanhempi rouva nimeltään Rosalind, en ole ihan varma miten häneen olisi pitänyt suhtautua ja kuka hän loppujen lopuksi oli. Kirjassa ei sen kummemmin käynyt ilmi, että kuka hän oli ja mitä hänelle tapahtui, vai oliko häntä loppujen lopuksi edes olemassakaan. Pidin myös kirjassa esiintyvästä pienestä romanssinpoikasesta Iinan ja hänen hetkellisen sijaisopettajansa Aleksin välillä, olisinkin toivonut että tämä olisi voinut jatkua, mutta Vänskä oli päättänyt haluta Iinan joutuvan samanlaiseen oravanpyörään kuin Elisen äitikin oli joutunut, jotenkin se saikin kirjalle onnistuneen ja kieroutuneen loppuratkaisun.

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Charlaine Harris - Kuiskauksia haudan takaa

Harper Connellyyn on iskenyt teini-iässä salama, jonka seurauksena hän sai erikoisen kyvyn: hän pystyy aistimaan kuolleiden viimeiset hetket ja heidän sijaintinsa. Harper tienaa kyvyllään elantonsa yhdessä hänen velipuolensa Tolliverin kanssa auttaen tällaisissa asioissa apua tarvitsevia ihmisiä. He saavat keikan Sarnen pikkukaupunkiin selvittämään teinitytön katoamista, mutta tempautuvatkin mukaan kieroon kuolemanrinkiin.

»Yhtäkkiä sisältä ojentui käsi, joka tarttui olkavarteeni ja pyöräytti minut ympäri. Sitten minut kiskaistiin huoneeseen ja lensin mattoon pelottavaa vauhtia.»

Kuiskauksia haudan takaa on Charlaine Harrisin kirjoittaman Harper Connelly kirjasarjan avausosa. Kirja oli aluksi todella tylsänoloinen, mutta mitä enemmän kirjaan syventyi ja sivut etenivät, alkoi myös juoni kiinnostaa enemmän. Positiivista oli myös se, ettei kirjaa ollut pilattu turhalla romantiikalla ja lässytyksellä, vaikka sitä useampi lukija olisikin varmasti halunnut. Maailma on täynnä romanttista fantasiaa ja mielestäni oli vain positiivista että tämä kirja onnistuttiin pitämään vain pienen ja viattoman hauskanpidon puolella. Kirja oli helppolukuinen ja juoni mukaansatempaava, vaikkakin juoni tuntui välillä vähän junnaavan paikoillaan. Odotin jollain tavalla enemmän fantasiamaista jännitystä ja enemmän yliluonnollisuutta mukaan Harperin kykyyn, mutta kirja piti hyvin otteessaan siitäkin huolimatta.

Hahmot olivat kiinnostavia, varsinkin päähenkilönä toimiva Harper. Toisena päähenkilönä oli Tolliver, mutta itse en juurikaan saanut tästä henkilöhahmosta mitään sen kummempaa irti. Harris oli onnistunut luomaan sekä rakastettavia, että vihattavia hahmoja, kuten kuuluukin. Yhdestäkään hahmosta ei oltu tehty täydellisyyttä hipovaa, vaan jokaiselta tuntui löytyvän omat negatiiviset puolensa, toisista vähän enemmän kuin toisista.

Harper Connelly

Harper Connelly on Charlaine Harrisin neliosainen fantasiakirjasarja. Päähenkilönä esiintyy Harper Connelly, johon on iskenyt teini-iässä salama, jonka seurauksena Harper on saanut kyvyn hähdä kuolleiden ihmisten viimeiset hetket ja heidän sijaintinsa. Harper onkin päättänyt yhdessä velipuolensa Tolliverin kanssa käyttää tätä kykyä hankkiakseen elantonsa. He kiertävät kaupungista toiseen saadessaan yhteydenottoja, etsimässä kuolleita ja selvittämässä mitä heille on tapahtunut.

Kirjasarjassa pääset mukaan Harperin yliluonnollisen kyvyn tarjoamaan maailmaan, joka uhkuu jännitystä, eikä vaaratilanteiltakaan voi koskaan välttyä.





Kirjat:

1. Kuiskauksia haudan takaa, 2014 (Grave sight, 2005)
2. Yllätyksiä haudan takaa, 2015 (Grave surprise, 2006)
3. Väristyksiä haudan takaa, 2015 (An ice cold grave, 2007)
4. Salaisuuksia haudan takaa, 2016 (Grave secret, 2009)

perjantai 23. lokakuuta 2015

Veera Laitinen - Surunsyöjät

Hopen kouluun astelee uusi poika, joka tuntuu sulattavan kaikkien sydämet, paitsi Hopen. Hope tuntee aluksi vihaa uutta poikaa kohtaan, mutta pian hän huomaa että tunteet alkavat muuttua aivan toiseen suuntaan - eivätkä ne ole yksipuolisia. Tämän myötä myös Hopen surullinen menneisyys palaa taas hänen mieleensä ja tyttö saa huomata ettei Victor ole ihan sitä miltä vaikuttaa.

»Minunlaisiani kutsutaan monilla eri nimillä: kyynelvaras ja aika usein myös nimellä kuolema. Yleisin nimitys on kuitenkin surunsyöjä.» 

Olin todella ennakkoluuloinen tätä kirjaa kohtaan, koska en yleensä pidä kotimaisesta fantasiasta, josta on yleensä onnistuttu tekemään melko laimeaa, ja tässä tapauksessa myös ottaen huomioon kirjailijan todella nuoren iän. Sain kuitenkin huomata ennakkoluuloni turhiksi, olin erittäin positiivisesti yllättynyt kirjaa kohtaan. Juoni oli toimiva ja piti koukussaan aivan alusta loppuun asti, eikä mennyt kauaakaan kun koko teos oli jo luettu läpi. Kirja oli toki paljolti samanlainen kuin Twilightin jälkeen massana ilmestyneet fantasiat: yliluonnollinen poika tulee kouluun, tyttö ja poika raskastuvat ja näin päin pois, mutta kirjassa oli kuitenkin myös jotain erilaista ja uuttakin. Odotin myös innolla lukevani seuraavan osan, mutta petyin kun huomasin että kirjan muut osat on jätetty kokonaan julkaisematta. Kirjasarjassa olisi pitänyt olla tietojeni mukaan kaikkiaan viisi kirjaa.

Henkilöhahmot olivat mielestäni kiinnostavia ja eniten pidin kirjan päähenkilö Hopesta ja hänen ystävästään Sarahista, jotka molemmat vaikuttivat aidoilta ja todentuntuisilta. Luonteisiin oli mielestäni myös panostettu hyvin, Hopen luonteeseen oli onnistuneesti lisätty tulisuutta ja tappuraa. Victor puolestaan oli vaihtelevasti mielenkiintoinen ja ärsyttävä, välillä tuntui vähän liiankin ylimieleiseltä, ja tätä olisikin voinut hiukan hänessä vähentää. Pidin myös, miten mystiseksi olennoksi surunsyöjät olivat tehty, ripaus enkeliä ja ripaus vampyyriä. Positiivista oli myös se, että sai tutustua uutenlaiseen fantasiaolentoon, joka poikkesi aika hyvin normaaleista lukukokemusten olennoista.

torstai 22. lokakuuta 2015

Patricia McCormick - Viilto

Viilto kertoo nuoren 15-vuotiaan Callien ahdistuksesta, kuinka hän purkaa omaa pahaa oloaan itsensä viiltelyyn. Hän on joutunut tämän vuoksi psykiatriseen sairaalaan, jossa on myös syömishäiriöistä kärsiviä ja päihdeongelmaisia. Callie ei pysty puhumaan kuin perheelleen, ei edes terapeutilleen tai muille potilaille, mutta oman pahan olonsa hän pitää kokonaan itsellään.

»Tuntui kuin koko ruumiini olisi ollut vain tämä yksi kohta käsivarressani, joka rukoili tulla raavituksi, veistetyksi, viilletyksi - ihan mitä tahansa - helpotuksen aikaansaamiseksi.» 

Takakannen perusteella Viilto on henkeäsalpaavaa luettavaa, mutta todellisuudessa se oli jotain ihan muuta. Juoni tuntui junnaavan paikoillaan, enkä kokenut saavani tekstistä mitään irti. Kerronta oli melko mitäänsanomaton ja paikoin jopa hieman sekava, Carrie kertoi siis tarinaa terapeutilleen tekstin muodossa. Välillä kirja tuntui hieman ahdistavalta, mutta odotin siltä kuitenkin paljon enemmän, aihe on kuitenkin todella rankka. Callien viiltelyn taustalla tuntui olevan jotenkin heppoiset syyt, vaikkakin ymmärrettävät. Toki kirja on suunnattu enemmän nuorille lukijoille, joten rankempi tarina olisi siirtänyt lukijakunnan vähän vanhempaan ikäluokkaan.

Henkilöhahmot olivat mielenkiintoisia ja hahmoja löytyi vähän joka lähtöön, niiden luonteissa ja kehityksessä McCormick oli myös selkeästi onnistunut. Hahmot olivat jotenkin sympaattisia ja lukija sai huomata että myös näiden kovien ulkokuorien alla piilee herkkä sisus.

maanantai 19. lokakuuta 2015

Samuli Antila - Rajat ja muita kauheita tarinoita

Kirja sisältää seitsemän Samuli Antilan parhainta kauhunovellia Keikka, Juoksuhauta, Viheltäjä, Rallikuski, Rajat, Synnytetty ja Tapulinrakentaja. Novellien pääteemoina ovat kummitukset.

»Miehet kaivavat pahojen aavistusten vallassa. Seuraavaksi löytyy pääkallo, jonka silmäkuoppia peittää puoliksi lahonnut sidottu liina.» 

Olen lukenut pitkälti vain positiivista palautetta Samuli Antilan kauhunovellikokoelmasta, mutta olen melko pettynyt teokseen. Saattaa olla että odotin kirjalta ihmeitä ja tämän takia petyin niin pahasti. Odotin hiuksia nostattavia kummitusjuttuja, mutta tekstit ovat mielestäni melko laimeita, eivätkä saa ainakaan omia niskakarvojani pystyyn.

Mielestäni paras kirjan novelleista oli Rajat, jossa perheenisä törmää pelottavaan rajahuutajaan. Miehen vaimo yrittää käskeä rajahuutajan jatkamaan matkaansa, mutta vaimon teolla on kohtalokkaat seuraukset. Pidän novellin juonesta ja sen kulusta. Tässä novellissa olisi hyvät pohjat vaikka kauhuromaanille, jolla voisi olisi valtaa isommallekin lukijakunnalle.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Jukka Nieminen - Zombie vyöhyke

Verenhimoiset zombit ovat vallanneet maailman ja niillä on elämässään vain yksi tarkoitus - syödä ihmislihaa. Yksi puraisu riittää ja pian muuttuu samanlaiseksi laahustelijaksi kuin nekin ovat ja menettää itsensä kokonaan. Pieni ryhmä on onnistunut pelastamaan itsensä zombie apokalypsiltä, mutta heidän taistelunsa elämästä jatkuu edelleen, turvapaikkaa on vaikea löytää ja ruoan hankkiminen on haastavaa, jokainen ruoanhakureissu voi jäädä viimeiseksi. Zombieiden lisäksi vaarana ovat myös toiset selviytyneet.

»Neea yritti syöksyä portaikkoon, mutta oli viivytellyt liikaa. Hän tunsi suun kaulavaltimoaan vasten, ja tiesi - oli varma - kuolemastaan.»

Jukka Niemisen Zombie vyöhyke on teemaltaan kiinnostava kirja, itse kun en ainakaan zombie kirjoja juurikaan tiedä. Juoni oli tavallaan ihan hyvä, vaikkakin ennalta-arvattava, mutta jäi kyllä aika vaisuksi. Olisin toivonut juoneen vähän enemmän yllättäviä käänteitä, nyt tuntui että porukka pysyi pitkälti koko ajan turvassa, eikä verisiä kohtauksia juurikaan päässyt mukaan tekstin joukkoon.

Hahmot olivat aika mitäänsanomattomia, eivätkä juurikaan erottunut edukseen. Hahmoista sai todella vähän irti ja kuvauksetkin tuntuivat jäävän jotenkin puutteellisiksi. Olisin toivonut myös zombeihin vähän enemmän raakuutta. Ostoskärryjä lykkäävä tai rollaattorin kanssa liikkuva zombi ei nyt juurikaan saa mitään pelkoa aikaiseksi, vaan saa lähinnä silmien pyörittelyä osakseen.

Aiheessa olisi ollut valinnanvaraa vaikka ja mihin, mutta nyt se tuntui jäävän jotenkin vaisuksi ja keskeneräiseksi. Tämän voi luetella kirjoihin, jotka nyt kerran elämässään voi lukea, mutta mistään ei jää paitsi jos ei niin tee.

perjantai 16. lokakuuta 2015

Sauli Uhlgren - Kuolema kulkee yöllä

Sauli Uhlgrenin Kuolema kulkee yöllä on tiivistunnelmainen dekkari, joka sijoittuu Kuopioon. Talonmies Miettinen saa puhelun koskien naispuolista talon asukasta, Miettistä pyydetään käymään naisen asunnolla, koska tämä ei ole ilmaantunut töihin. Asunnosta Miettistä kohtaa järkyttävä näky, puolialaston nainen makaa kuolleena sängyssään. Rikoskomisario Makkonen alkaa tutkia naisen murhaa.

»Syyllisyys on jossakin muualla, kaukana, poissa. Ja päällimmäisenä on vain selkeästi määrittelemätön kohteeton viha.» 

Kirjan takakannen mukaan kyseessä on tositapahtumiin perustuva tarina nöyryytyksestä, mielen järkkymisestä ja kostosta, joka saakin ajattelemaan kirjaa aivan uudesta näkökulmasta.

Juoni on mielestäni koukuttava ja mukaan mahtuu paljon juonenkäänteitä vaikka kirjan sivumäärä ei olekaan päätä huumaava. Juoni kulkee sujuvasti eteenpäin, vaikka olisin toivonut jotenkin toisenlaista loppua. Nyt tuntuu että kaikki oli silmänräpäyksessä ohi. Henkilöt olivat todentuntuisia ja murhaaja oli juurikin niin mystinen kuin toivoinkin näin lyhyeltä dekkarilta.

torstai 15. lokakuuta 2015

Marko Hautala - Kuokkamummo

Samuel palaa kotipaikkakunnalleen Suvikylään isänsä kuoltua. Kaikki teini-iän muistot alkavat pikku hiljaa hiipiä takaisin nyt jo aikuisen miehen mieleen, eivätkä kaikki muistot ole niinkään muistamisen arvoisia, varsinkaan teini-iän ensirakkauden, Julian kohtalo.

Maisa palaa myös lapsuusmaisemiinsa Vaasan Suvikylään tehdessään väitöskirjaa Suvikylän historiasta, johon liittyy myös erittäin voimakkaasti paikallisten asukkaiden kertoma tarina palottavasta, lapsia tappavasta kuokkamummosta. Maisa tarttuu tähän ja alkaa selvittää Kuokkamummon legendaa, mutta olisiko legendan pitänyt vain antaa olla? Samaan aikaan Maisan tuntema teinityttö Sagal katoaa ja hän saa huomata paikallisen teinijengin liittyvän myös asiaan.

»Joiltakin se syö sydämet. Se kaivaa ne rinnasta kuokalla, olit elossa tai et.»

Kirjaa on paljon kuvailtu "epätasaisen hyytäväksi" ja itse olen myös paljon samoilla linjoilla epätasaisuuden kanssa. Juoni hyppi ja pomppi melko paljon ja juuri kun tuntui ettei pysy enää juonessa lainkaan mukana, tapahtui taas jokin yllättävä käänne joka sai katsomaan kokonaisuutta täysin uudella tavalla. Juoni on myös kekseliäs ja kiinnostava, oli mielenkiintoista seurata miten kyläläisten urbaani legenda alkoi kehkeytyä yhä todellisemmaksi ja todellisemmaksi.

Kirjassa ei ollut hyytäviä kohtauksia niin paljoa kuin olisin odottanut, mutta Hautala onnistui kuitenkin lisäämään niitä sinne tänne kirjaan onnistuneesti. Teksti oli muutenkin sujuvaa ja helppolukuista, ja huolimatta pelottavien kohtausten vähäisyydessä piti todella hyvin otteessaan. Tekstiin mahtui myös tunteita herättäviä kohtauksia, kuten itseäni kuvottava koiran tappaminen, joka oli kuvattu varsin yksityiskohtaisesti.

Pidin kirjan henkilöhahmoista. Erityisesti Samuelin ja Julian tarina oli kiinnostava, johon myös kirjassa eniten keskityttiin. Hahmot tuntuivat aidoilta ja kaikilla oli omat yksityiskohtaiset piirteensä, jotka elävöittivät kivasti. Olisin toivonut vähän enemmän paneutumista hahmojen kohtaloon, nyt monien kohtalot jäivät kokonaan auki - mitä hahmoille lopulta tapahtui?