maanantai 14. joulukuuta 2015

Charlaine Harris - Yllätyksiä haudan takaa

Harper Connelly on kutsuttu yhdessä velipuolensa Tolliverin kanssa Memphisiin vanhalle hautausmaalle, jotta Harper voisi kertoa vainajien kuolintapoja kykynsä avulla. Harperin hämmästykseksi yhdessä haudoista on myös nuoren tytön tuoreempi ruumis, eikä kuolintapa ole tapaturmainen. Harper ja Tolliver tempautuvat mukaan nuoren tytön kuoleman selvittelyyn. Kaksikko päättää tutkia tapausta keskenään ja he suuntavat keskiyöllä takaisin hautausmaalle, tällöin haudasta löytyy taas uusi ruumis.

Yllätyksiä haudan takaa on Harper Connelly -kirjasarjan toinen osa. Kirjan juoni oli melko tasaista alusta loppuun asti, jonka takia en pitänyt tästä osasta aivan niin paljoa kuin ensimmäisestä. Jännittäviä juonenkäänteitä ei myöskään mahtunut tähän teokseen juurikaan mukaan. Juoni ei kuitenkaan ollut periaatteessa ennalta-arvattava, toki oli selvää että murhaajaksi paljastuisi lopulta joku Morgensternien perheestä, mutta kenenkään käyttäytymisen perusteella ei voinut tietää kuka se loppujen lopuksi tulisi olemaan. Loppukohtaus pääsi myös jollain tapaa sujahtamaan nopeasti ohi, olisin toivonut vähän enemmän jännitystä kirjan loppuun, nyt se tuntui loppuvan ennen kuin ehti alkaakkaan.

Tolliver suhtautuu Harperiin ehkä jopa liian omistushaluisesti ja mustasukkaisesti kun on kyse Harperin vähäisistä miehistä. Myös kaksikon tunteet olivat melko ennalta-arvattavia, jossakin vaiheessa arvelin toisen tunteiden kuumenevan toista kohtaan, vaikka en olisi niin halunnutkaan käyvän tässä tarinassa. Vaikkei pari käytännössä mitään sukua toisilleen olekaan, tuntuu se jollain tavalla hieman irstaalta ja tekee tarinasta mielestäni huonomman.

Kirja oli ihan perushyvää luettavaa, vaikka ei aivan yltänytkään edellisen osan tasolle jännityksensä ja tapahtumiensa puolesta.


Alkuperäinen nimi: Grave surprise
Arvosana: 3
Sivut: 279
Gummerus, 2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti