torstai 31. joulukuuta 2015

Alyson Noël - Musta liekki

Ever auttaa parasta ystävätärtään Havenia muuttumaan kuolemattomaksi ja yrittää samalla murtaa kirouksen, joka uhkaa tuhota hänen ja Damenin välisen rakkauden. Hädissään Ever turvautuu mustaan magiaan, vaikka tietää, ettei taikuutta saisi käyttää itsekkäisiin tarkoituksiin. Tasapainoillessaan synkkien uhkakuvien kanssa ja taistellessaan vanhaa perivihollista Romania vastaan Ever tulee vaarantaneeksi kaiken rakastamansa - jopa suhteensa Dameniin.

Ehdin vielä kirjoittamaan tämän vuoden viimeisen kirja-arvostelun ja toivottamaan kaikille lukijoille Hyvää uutta vuotta 2016! Itselläni tuleva vuosi tarkoittaakin perheenlisäystä ja näin ollen aivan uudenlaiseen elämään tutustumista ja äitiyden opettelua. :)

Musta liekki on Kuolemattomat -sarjan neljäs osa. Kirja tuntui aika tasapaksulta pakkopullalta lähes tulkoon alusta loppuun. Juoni tuntui junnaavan koko ajan paikoillaan, eikä se edennyt yhtään mihinkään. Kirjassa keskityttiin mielestäni liikaa Damenin hehkuttamiseen, sekä Romanin ja Everin siteeseen, josta ei tuntunut millään kerralla saavan mitään uutta. Kirjassa oli mielestäni kohtia, joista olisi ollut mielenkiintoista lukea vähän enemmänkin, esimerkiksi Damenin kohtaamat historialliset henkilöt, nämä kohtaukset ohitettiin kuitenkin olan kohautuksella ja oli onnistuttu tekemään todella tylsiksi.

Kirjan hahmot eivät myöskään säväyttäneet, eivätkä he tunnu kehittyvän millään tavalla. Havenista tuli todella ylimielinen muuttumisensa jälkeen, Ever hehkuttaa Damenia koko ajan ja tuntuu aika yksinkertaiselta, Damenin täydellisyys alkaa hipoa jo taivaita. Hahmoissa olisi siis huomattavasti kehittämisen varaa ja heistä olisi pitänyt saada vähän enemmän irti.

Olen pettynyt tähän kirjasarjaan, koska pidin ensimmäisestä osasta, mutta nyt kirjat tuntuvat menevän joka kerta vaan alemmas ja alemmas. Sarjassa olisi vielä seuraavina osina Kirkas tähti ja Elämän värit, mutta en usko lukevani enää näitä, koska juoni ei pidä enää millään tavalla otteessaan vaan toistaa samoja asioita jatkuvasti, eikä hahmojenkaan kohtalo juuri hetkauta.


Alkuperäinen nimi: Dark flame, 2010
Arvosana: 2
Sivut: 315
Otava, 2012

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Brian Jacques - Sammalkukkametsän sota

Peloton hiirisoturi Martin saapuu Sammalkukkametsään ja joutuu heti julman villikissakuninkaan vangiksi. Samaan aikaan kuninkaan armoton tytär Tsarmina kaappaa vallan ja alkaa hallita seutua hirmuisten joukkojen avulla. Vankityrmässä viruva rohkea Martin on metsänasukkien ainoa toivo voittaa taistelu säälimätöntä Tsarmiinaa vastaan.

Sammalkukkametsän sota on Redwallin taru -sarjan toinen osa, joka kertoo tapahtumista kauan ennen ensimmäisen osan tapahtumia. Kirja oli juoneltaan ihan hyvä, vaikkei mukana ollutkaan sen suurempia juonenkäänteitä. Teksti ja juoni yleensäkin kulki aika tasaisesti eteenpäin, mutta silti löysin kirjasta jotain taikaa joka saa lukemaan kirjaa eteenpäin. Jacquesin kirjoitustyyli on myös sellaista, jota on helppo ja mukava lukea. En kuitenkaan pitänyt tästä osasta niin paljoa kuin ensimmäisestä, joka lumosi minut jopa raaoillakin kohtauksilla, tästä teoksesta kun ei tuntunut löytyvän yhtään raakaa kohtausta, joita odotin kirjan alusta loppuun. Kirjassa pääsee kuitenkin mukaan eläinten seikkailuun, johon kirja painottuukin huomattavasti ensimmäistä osaa enemmän.

Joskus ajattelin näiden kirjojen olevan lapsellista luettavaa, mutta olen saanut näiden kahden teoksen kohdalla ettei näin kuitenkaan ole. Eläimet hahmoina tekevät kirjasta mielenkiintoista luettavaa, enkä usko että kirja olisi läheskään näin mielenkiintoinen jos päähenkilöinä olisivat ihmiset. Eläinhahmot ovat mielenkiintoisia, vaikka välillä tuntuu että eläinten kokoja on huomattavasti suurenneltu, mutta kaipa se kuuluu tämän tyyppiseen fantasiaan.

Suosittelen kirjaa eläinfantasiasta pitäville ja ensimmäisestä Redwallin taru -kirjasta innostuneille lukijoille, kirja sopii myös hyvin seikkailun janoisille. Tämä kirja sopii myös nuoremmille lukijoille. Sivumäärästä huolimatta kirja on aika kevyttä ja nopeaa luettavaa.

Alkuperäinen nimi: Mossflower, 1988
Arvosana: 3

Sivut: 432
Otava, 1999

torstai 17. joulukuuta 2015

Anna-Leena Härkönen - Akvaariorakkautta

Saara on nuori tarjoilija, joka tapaa toimittajana työskentelevän Jounin. Pariskunnan viattomasta illasta alkaa kuitenkin kehkeytyä jotakin suurempaa, jota joku voisi kutsua jo rakkaudeksi. Pariskunnan matka rakkauden satamaan ei kuitenkaan tule olemaan helppo, kun seksistä tulee pakkomielle, joka alkaa pikku hiljaa syömään suhdetta.

En ole eläessäni lukenyt yhtään erotiikka-aiheista kirjaa, joten päätin nyt katsastaa tämänkin genren. Nettiselailun jälkeen löysinkin Härkösen kirjoittaman Akvaariorakkautta -kirjan, sivumääräkään ei ollut päätähuimaava, joten päätin lainata kyseisen teoksen kirjastosta ja aloittaa varovasti uuden aluevaltauksen. Saaran ja Jounin suhde tuntuu perustuvan pitkälti vain seksille, ainakaan kirjassa ei juurikaan mainita heidän tekevän yhdessä oikeastaan mitään muuta kuin petipuuhia. Tuntuu että molemmat ovat vähän epävarmoja itsestään, kun he sahaavat koko ajan edestakaisin tunteidensa ja ajatustensa kanssa "olenko riittävä, en riitä toiselle..", joka alkaa ainakin itseäni hiukan ärsyttämään. Tuntuu, että alkuhuuman jälkeen pariskunnan elämään ei mahdu muuta kuin jatkuvaa kinastelua seksistä.

Pidin Saarasta päähenkilönä paljon ja tämän ajattelumaailmasta, sekä useista letkautuksista. Hän oli hahmona uskottava, vaikka välillä aika ailahtelevainen. Jouni puolestaan oli aluksi todella hellyyttävä, mutta pakkomielle Saaran laukeamisista alkoi korventaa lukemista. Aluksi seksin olisi pitänyt olla Jounin mielestä maailmaa mullistavaa, kunnes lopuksi syytti Saaraa tästä ajattelutavasta.

Kirja oli ihan hyvää luettavaa ja Härkönen on onnistunut kirjoittamaan tekstin, joka pitää mielenkiintoa yllä ja saa lukemaan luvun toisensa jälkeen, kunnes kirja onkin jo loppusuoralla. Ensimmäiseksi erotiikka-aiheiseksi kirjaksi pidin teosta hyvänä, se oli kevyt aloitus genren maailmaan, koska käsitteli myös paljon muutakin kuin pelkkää seksiä ja seksi pysyi myös pitkälti normaaliuden rajoissa ilman mitään dominointeja. Suosittelen lukemaan, mikäli pitää Härkösen teoksista ja uskaltautuu lukemaan myös rohkeampaa tekstiä. Kansikuvalle plussaa selkeydestään ja yksinkertaisuudestaan, vaikkei käsirautaleikit kuuluneetkaan varsinaisesti tämän teoksen sisältöön.


Arvosana: 4
Sivut: 190
Otava, 1990

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Satu Mattila-Laine - Parantola

15-vuotias epilepsiaa sairastava Elisa saa epileptisen kohtauksen vanhassa ja ränsistyneessä parantolassa, jossa heidän oli ystävien kanssa tarkoitus viettää iltaa. Herätessään Elisa huomaa olevansa 1930-luvulla samassa parantolassa, mutta tällä kertaa se on täydessä toimivuudessaan kaatumatautiparantolana. Elisa ystävystyy potilaana olevan Annan kanssa. Parantolan lääkärillä on julmia suunnitelmia molempien tyttöjen varalle.

Parantola -kirjassa pääsee tutustumaan epilepsiaan ja hiukan myös sen vanhoihin hoitotapoihin, itselle epilepsia oli jo entuudestaan tuttu työn puolesta, joten itse en saanut sairaudesta mitään uutta tietoa, paitsi nyt tietenkin entisaikojen hoidoista. Kirjan alkua lukiessa tuli omat peruskouluaikaiset asiat ja kommellukset mieleen, kuinka kolmekymppisiäkin pidettiin jo aivan ikäloppuina, kuten kirjassakin sanottiin. Teksti oli aika tasaista, eikä kirjassa tapahtunut mitään päätähuumaavia juonenkäänteitäkään, jos sellaisia nyt sattui olemaan yhtäkään. Juonesta puuttui se jokin, joka olisi saanut pidettyä mielenkiinnon alusta loppuun asti esillä, mutta nyt tarina oli aika tasapaksua, eikä mitenkään erityisen kiinnostavaa.

Odotin kirjalta jollakin tavalla enemmän. Olisi ollut kiva päästä vähän paremmin hahmoihin sisään ja tutustumaan heihin paremmin, nyt kaikki hahmot tuntuivat jäävän jotenkin vaisuiksi, vaikka sivuhahmoinakin oli mielenkiintoisia persoonia. Itseäni kirja ei juurikaan säväyttänyt ja se tuntuikin olevan suunnattu selkeästi nuorille lukijoille, varmaan juurikin peruskouluikäisille. Kirja tuntui mielenkiintoiselta takakannen tekstin perusteella, mutta valitettavasti joudun harmikseni sanomaan että  todellisuus olikin jotain aivan muuta.


Arvosana: 2
Sivut: 153
Karisto, 2015

Jeff Vandermeer - Hävitys

Alue X on joutunut vuosikymmeniä sitten tuntemattoman voiman eristämäksi. Sinne lähetetyille retkikunnille on aina käynyt huonosti. Nyt retkikunta 12 yrittää saada selvyyttä rajan takaisesta todellisuudesta. Alue ylittää kuitenkin heidän hurjimmatkin odotuksensa. Herää kysymys, onko retkikunnalle valehdeltu alusta lähtien.

Hävitys aloittaa Jeff Vandermeerin Eteläraja -trilogian melko onnistuneella suorituksella. Juoni tuntui kuitenkin välillä aika laimealta, tarina ei tuntunut välillä etenevän yhtään mihinkään kun keskityttiin vaan päähahmona olleen biologin ajatuksiin menneestä elämästään. Voi olla että osa tapahtumista kietoutuu jossain kohtaa yhteen kirjan juonen kanssa, mutta uskallan epäillä. Kirjan idea itsessään on todella mielenkiintoinen ja nerokas, vaikka alku tuntuukin jotenkin tahmealta. Kaikki kirjan jännittävimmät tapahtumat tuntuvat sijoittuvan kirjan loppupuoliskolle ja tarina alkaa tiivistyä, sekä saa onnistuneesti pidettyä mielenkiintoani yllä.

Kirjan kuvauksen perusteella odotin melko karua maastoa (jota se ilmeisesti olikin), mutta lisäksi vielä ajattelin kirjan sisältävän paljon Avatar -tyyppistä meininkiä, kaikkine omituisine otuksineen ja kasveineen, mutta nyt se tuntui siltä osin melko laimealta. Kirjaan oli kuitenkin lisätty toisella tavalla mielenkiintoisia otuksia, vaikka sitten tuiki tavallinen delfiini, joka ei loppujen lopuksi ollutkaan niin tavallinen veden nisäkäs. Kirjan loppu antoi paljon toivoa seuraavaa osaa kohtaan ja innolla jo odotankin että pääsen lainaamaan sen kirjastosta.

Palautteesta huolimatta kirjassa oli se jokin, joka sai lukemaan sitä vain eteenpäin ja yks kaks luin jo viimeistä sivua. Täytyy myöntää että Vandermeer tietää kuitenkin miten pitää lukijan mielenkiintoa yllä. Kirjan kansi on myös mielestäni onnistunut ja kaunis kaikessa yksinkertaisuudessaan.


Alkuperäinen nimi: Annihilation
Arvosana: 3,5
Sivut: 222
Like, 2015

Eteläraja

Eteläraja (The southern reach trilogy) -scifitrilogia on Jeff Vandermeerin kirjoittama amerikkalainen myyntimenestys. Trilogia kertoo Alue X:stä, joka on joutunut vuosikymmeniä sitten tuntemattoman voiman eristämäksi. Paikalla on käynyt toistakymmentä retkikuntaa, kunnes retkikuntaan 12 kuulunut biologi saa tietää että ryhmille on valehdeltu alusta asti alueen vaarallisuudesta ja mitä kaikkea se todellisuudessaan pitää sisällään. Biologi löytää retkikuntien päiväkirjoja, joita on päivätty jo paljon aikaisemmin kuin ensimmäinen retkikunta on hänen tietojensa mukaan lähtenyt alueelle.










Kirjat:

1. Hävitys, 2015 (Annihilation, 2014)
2. Hallinta, 2015 (Authority, 2014)
3. Hyväksyntä, 2016 (Acceptance, 2014)

tiistai 15. joulukuuta 2015

Hanna-Riikka Kuisma - Käärmeenpesä

Julius ja Veera asuvat yhdessä ja heidän elämänsä on täyttynyt parisuhdeväkivallalla, masennuksella ja huumeilla. Heidän elämäänsä astuu pian molemmille entuudestaan tuttu Miro, Juliuksen vanha kaveri ja Veeran entinen kumppani, Miro onnistuu sekoittamaan pariskunnan pakan.

Käärmeenpesä on jo pitkään ollut lukulistallani ja nyt sain vihdoinkin aikaiseksi lainata sen kirjastosta ja nyt myös luettua. Ajattelin sen olevan mielenkiintoinen teos, joka olisi ehdottomasti luettava. Nyt olen kuitenkin täysin eri mieltä. Käärmeenpesä alkaa parisuhdeväkivallalla, jota Julius joutuu päivittäin kohtaamaan Veeran suunnalta. Pidinkin kirjasta aluksi ja se tuntuikin mielenkiintoiselta, mutta pian todellisuus löi vasten kasvoja. Kirjasta puuttui lähes kokonaan mielenkiintoinen juoni, eikä kirja koukuttanut millään tavalla. Ensimmäisten sivujen jälkeen tarina lopahti kokonaan, eikä ollut millään tavalla kiinnostava, pelkästään outo.

Hahmot olivat kaikki tavallaan samanlaisia, kaikki tuntuivat kärsivän jollakin tasolla mielenterveydellisistä sairauksista ja olivat kaikki aika epävakaita. Julius oli ainoa tarinan sympaattinen henkilö, mies jonka naisystävä hakkasi tätä ja mies joka halusi olla jotain muuta kuin mitä oli. Veeraan puolestaan oli laitettu aivan liikaa kaikkea, oli masennusta, päihderiippuvuutta, mielisairautta ja ties mitä. Tapani tykkäsi salakuvata naisia ja tälle Veera oli suuri pakkomielle. Mirokin vaikutti jotenkin olevan aika epätasapainoinen.

Valitan, mutta en keksi juurikaan mitään positiivista sanottavaa tästä kirjasta, koska sellaista ei ollut. Suositteluista puhumattakaan. Voi olla että itse en vain ymmärtänyt tämän teoksen nerokkuutta, tai sitten sellaista ei vain yksinkertaisesti ollut.


Arvosana: 1
Sivut: 166
WSOY, 2007

maanantai 14. joulukuuta 2015

Charlaine Harris - Yllätyksiä haudan takaa

Harper Connelly on kutsuttu yhdessä velipuolensa Tolliverin kanssa Memphisiin vanhalle hautausmaalle, jotta Harper voisi kertoa vainajien kuolintapoja kykynsä avulla. Harperin hämmästykseksi yhdessä haudoista on myös nuoren tytön tuoreempi ruumis, eikä kuolintapa ole tapaturmainen. Harper ja Tolliver tempautuvat mukaan nuoren tytön kuoleman selvittelyyn. Kaksikko päättää tutkia tapausta keskenään ja he suuntavat keskiyöllä takaisin hautausmaalle, tällöin haudasta löytyy taas uusi ruumis.

Yllätyksiä haudan takaa on Harper Connelly -kirjasarjan toinen osa. Kirjan juoni oli melko tasaista alusta loppuun asti, jonka takia en pitänyt tästä osasta aivan niin paljoa kuin ensimmäisestä. Jännittäviä juonenkäänteitä ei myöskään mahtunut tähän teokseen juurikaan mukaan. Juoni ei kuitenkaan ollut periaatteessa ennalta-arvattava, toki oli selvää että murhaajaksi paljastuisi lopulta joku Morgensternien perheestä, mutta kenenkään käyttäytymisen perusteella ei voinut tietää kuka se loppujen lopuksi tulisi olemaan. Loppukohtaus pääsi myös jollain tapaa sujahtamaan nopeasti ohi, olisin toivonut vähän enemmän jännitystä kirjan loppuun, nyt se tuntui loppuvan ennen kuin ehti alkaakkaan.

Tolliver suhtautuu Harperiin ehkä jopa liian omistushaluisesti ja mustasukkaisesti kun on kyse Harperin vähäisistä miehistä. Myös kaksikon tunteet olivat melko ennalta-arvattavia, jossakin vaiheessa arvelin toisen tunteiden kuumenevan toista kohtaan, vaikka en olisi niin halunnutkaan käyvän tässä tarinassa. Vaikkei pari käytännössä mitään sukua toisilleen olekaan, tuntuu se jollain tavalla hieman irstaalta ja tekee tarinasta mielestäni huonomman.

Kirja oli ihan perushyvää luettavaa, vaikka ei aivan yltänytkään edellisen osan tasolle jännityksensä ja tapahtumiensa puolesta.


Alkuperäinen nimi: Grave surprise
Arvosana: 3
Sivut: 279
Gummerus, 2015

perjantai 11. joulukuuta 2015

J. K. Johansson - Venla

Lauran murhaaja on nyt selvillä, mutta poliisitutkinta ei vieläkään tule päätökseen, kun lenkkeilijä löytää metsästä taas uuden naisuhrin. Samaan aikaan Noorasta tehdään katoamisilmoitus, hänestä ei ole kuulunut mitään sen jälkeen kun tyttö nousi limusiiniin. Myös Venlan tapaus alkaa vihdoin ratketa.

Venla on maailmanmenestyksen saavuttaneen Palokaski -trilogian kolmas ja viimeinen osa. Tässä kirjassa tuntui olevan niin mutkikkaita juonenkäänteitä, ettei meinannut mukana pysyä. Kirjassa annettiin välillä pieniä vihjailuja siitä, ketkä ovat sekaantuneet nuorten tyttöjen ja Tiinan murhiin, mutta myöhemmin osoittautuikin että olin päätellyt kaiken aivan väärin. Kirjaa lukiessa kannattaa siis olla kunnolla hereillä, muuten voi olla että tippuu totaalisesti kärryiltä.

Venla onnistuu kietomaan koko trilogian langanpätkät yhteen ja palaset alkavat vihdoin loksahdella lukijan päässä paikoilleen. Itse kehittelin montakin teoriaa, mitä kirjassa tulee tapahtumaan, mutta kirjoittajat ovat ovelasti kumonneet kaikki omat teoriani ja onnistuneet kehittämään ennalta-arvaamattoman trilogian. Itselleni jäi kuitenkin muutamia kysymyksiä auki, kuten oliko Oinonen ja Saastamoinen lopulta sama henkilö, uskoakseni oli. Ja oliko Aikun uusi lapsi Niken? Menikö Nikke lopulta takaisin Suskin helmoihin vain koska Aikku sai jälleen haluamansa lapsen ja potkaisi Niken pihalle? Tavallaan olin myös jollain tasolla hiukan pettynyt kirjan loppuun, tuntui kuin loppuratkaisu olisi vain lyöty kasvoille sitä sen enempää miettimättä.

Kaiken kaikkiaan pidin tästä trilogiasta todella paljon. Sarjasta ei missään nimessä puuttunut jännitystä ja yllättäviä käänteitä. Suosittelen ehdottomasti lukemaan, trilogia oli mukavan kevyttä luettavaa, joka herätti paljon ajatuksia kirjojen edetessä.


Arvosana: 4
Sivut: 204
Tammi, 2015

torstai 10. joulukuuta 2015

J. K. Johansson - Noora

Lauran kuoleman tutkimus on päättynyt ja kuolema raportoitiin onnettomuudeksi. Pian tutkimusten päätyttyä konstaapeli Korhosen lapsenlapsi Saska löytyy murhattuna kuntosalilta. Onko Lauran ja Saskan kuolemien välillä jokin yhteys? Ja voisiko Venlankin kuolema liittyä siihen? Miia alkaa yhdessä Korhosen kanssa selvittää epävirallisesti tapausta. Samaan aikaan Noora alkaa kirjoittaa blogia Madde -nimimerkillä, päästäkseen pakoon todellisuutta.

Noora on Palokaski -trilogian toinen osa. Kirja ei ollut ehkä ihan niin jännittävä alusta loppuun, mitä ensimmäinen osa Laura oli. Kaikki jännitys tuntui olevan säästetty kirjan loppuun, jonne suurimmat juonenkäänteetkin tuntuivat menneen. Juoneltaan kirja oli kuitenkin hyvä ja murhaajakin saatiin selville suuren jännitysnäytelmän kautta, mutta uskon että viimeisessä osassa Venla riittää vielä aihetta jännitykseen viitaten murhaajan viimeisimpiin sanoihin ja Miian viimeiseen löytöön.

Kirjassa tunnuttiin keskittyvän aika paljon Nooran blogin pitämiseen ja vähän vähemmän itse tapauksen selvittämiseen, vaikka Nooran tarinaa oli ihan kiva seurata ja pääsi hyvin tutustumaan uuteen hahmoon, tuntui että kirja pyöri silti liikaa blogin ympärillä. Hahmona Noora oli vähän ristiriitainen, tavallaan todella sympaattinen, mutta toisaalta ehkä hivenen jopa ärsyttävä angsti luonteensa takia. Mukana oli, kuten aiemmassakin osassa, myös vähän arkaluonteisempaa aihetta lapsettomuudesta ja sen vaikutuksesta parisuhteeseen. Kaikki kirjan tapahtumat olivat hyvin kuvailtuja ja tapahtumissa pysyi hyvin mukana, eikä kiinnostuskaan päässyt missään kohtaa lopahtamaan, vaan tämäkin osa lukaistiin nopeasti läpi. Kirjassa ei juurikaan ollut mitään suurempia käännekohtia, vaan se oli pitkälti ennalta-arvattavissa, ensimmäisessä osassa kun sai jo niin paljon vihjeitä mahdollisista tulevista tapahtumista, kuten esimerkiksi yhdestä murhiin liittyvästä henkilöstä.

Kirjan kansi sopii hyvin itse kirjan sisältöön. Tässä teoksessa kun pääosassa on vähän syrjäytynyt tyttö, joka tuntee olevansa vankilassa oman elämänsä kanssa. Kirjaa suosittelisin nuorille aikuisille, joiden ei välttämättä ole oltava kovinkaan dekkarihenkisiä, kirja kun ei ole ihan perus dekkari, vaan taittaa hyvin myös jännityksen puolelle. Kirjassa on myös muutamia seksikohtauksia.

Adlibris.

Arvosana: 4
Sivut: 270
Tammi, 2014

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Becca Fitzpatrick - Hiljaisuus

Nora herää keskellä yötä hautausmaalla, eikä tiedä lainkaan miten on sinne joutunut. Pian hän saa kuulla olleensa kadoksissa kolme kuukautta, muistamatta mitään tapahtumista kidnappauksen aikana tai jo viikkoja ennen sitä. Nora päättää ottaa selvää ketä ovat salaperäiset Patch, Jev ja Scott, edes hänen paras ystävänsä Vee ei halua auttaa häntä muistamaan Patchia. Ja kuka on pelottavana pidetty Musta Käsi?

Hiljaisuus on Langennut enkeli -kirjasarjan kolmas osa, jonka olen vasta nyt saanut aikaiseksi lukea. Aikaisempien osien lukemisesta on kulunut jo sen verran aikaa, että Noran muistikatkos osui hyvään saumaan ja sai itsenikin muistamaan aikaisempien kirjojen tapahtumia. Nyt sain lukea taas jatkoa Noran ja Patchin välillä jopa vähän hämmentävältäkin tuntuneelle rakkaustarinalle. Fitzpatrick on onnistunut tekemään sarjasta todella koukuttavan, kuten myös tämänkin kirjan osalta sain taas huomata. Kirjassa on sopivasti romantiikkaa, mutta kirja ei jatkuvasti pyöri useiden fantasiakirjojen tavalla sen ympärillä, vaan antaa hyvät mahdollisuudet keskittyä myös itse juoneen. Juoni onkin suunniteltu hyvin ja myös tässä osassa oli täysin ennalta-arvaamattomiakin kohtauksia, jotka käänsivät kirjan täysin päälaelleen. Odotankin erityisesti kirjan seuraavan ja viimeisen osan lukemista, miten Nora ja Patch meinaavat selviytyä nefilien ja langenneiden enkelten välisestä taistelusta, varsinkin nyt kun molemmat ovat eri puolilla.

Kirjailija on onnistunut kirjoittamaan tekstin kiinnostavasti, eikä se ollut missään vaiheessa tylsä tai laimea, vaan teksti onnistui pitämään koko ajan otteessaan. Vähän miinusta kirjan ulkoasussa täytyy antaa fonttikoolle, joka tuntui olevan vähän turhan pientä, varsinkin kun itse olen tottunut lukemaan tiran verran isommalla fontilla varustettuja kirjoja. Väsyneenä lukeminen ei tässä vaiheessa oikein tuottanut tulosta, vaikka ei millään olisi malttanut laskea kirjaa käsistään, tuntui ettei pysty kunnolla keskittymään tekstiin fontin takia.

Adlibris.

Alkuperäinen nimi: Silence, 2011
Arvosana: 4½ 
Sivut: 334
WSOY, 2012

tiistai 1. joulukuuta 2015

R. L. Stine - Yön maku

Destiny ja Livvy ovat olleet aina läheisiä, kunnes Livvy päätti valita ihmisyyden sijasta elämän vampyyrinä. Destiny haluaa epätoivoisesti kaksoissisarensa takaisin, mutta Livvy tuntuu nauttivan liikaa uudesta elämästään. Molempien elämään pamahtaa pian uudet rakkaudet, mutta toinen näistä rakkauksista ei olekaan ihan sitä miltä näyttää, pian molemmat siskokset huomaavat olevansa suuressa vaarassa.

Yön maku on R. L. Stinen luoman Vampyyrisiskokset -kirjasarjan toinen ja viimeinen osa. Pidin tästä teoksesta huomattavasti enemmän kuin aikaisemmasta osasta. Yön maku -kirja ei jättänyt aivan kylmäksi vaan sisälsi monia yllättäviäkin juonenkäänteitä, sekä yllättävän paljon aavistuksen jännittäviäkin tapahtumia. Hiukan laimeasta alusta huolimatta kirjailija on onnistunut kirjoittamaan tekstin, jota oli ilo lukea ja seurata. Kirjan loppua ajatellen olisin uskonut, että sarjaan kuuluisi vielä ainakin kolmas osa, mutta en ainakaan ole löytänyt kyseistä teosta internetin ihmeellisestä maailmasta. Nyt kirja tuntui jäävän jollakin tavalla hiukan auki.

Kirja tuntui kuitenkin olevan hieman tunteeton, isossakin osassa aikaisemmassa kirjassa olleiden hahmojen kuolema ei juurikaan liikuttanut toisia hahmoja, eikä niin järin itseänikään. Olisinkin siis toivonut että kirjoittaja olisi onnistunut luomaan kirjaan vähän enemmän tunnetta. Mikey tuntui jotenkin liioitellun rasittavalta ja lellityltä, ehkä jollakin tasolla jopa liian häiriintyneeltä. Välillä kirjassa tunnuttiin liikkuvan liiaksi Mikeyn tunteiden ympärillä - miten jokainen siskosten tekemä liike vaikuttaa poikaan ja häiriinnyttää tätä vaan lisää. Siskokset on pidetty aika lailla samanlaisina kuin aiemmassakin osassa, Destiny onnistui kuitenkin kohottamaan pisteitään omissa silmissäni.

Vampyyrisiskokset oli ihan luettavaa suht' peruskamaa, kuitenkin pienellä erilaisuuden vivahteella vampyyrielämään liittyvien eläinmuutosten takia. Kirjasarja on suunnattu ehkä vähän nuoremmille lukijoille, siitä kun ei juurikaan paistanut raakuus, vaikka välillä tuntui olevan hyvin ainekset koossa kunnon jytinälle.

Alkuperäinen nimi: The taste of night, 2004
Arvosana: 3½
Sivut: 266
WSOY, 2006