torstai 28. huhtikuuta 2016

Charlaine Harris - Väristyksiä haudan takaa

Harper Connelly lähtee Doravilleen, Pohjois-Carolinaan etsimään kadonnutta teinipoikaa, yhtä monista, jotka ovat kadonneet viimeisen viiden vuoden aikana. Ja kaikki heistä kutsuvat Harperia luokseen. Järkytyksekseen Harper löytää poikien ruumiit haudattuina jäiseen maahan. Harper haluaisi häipyä pikaisesti kylästä ennen kuin joutuu keskelle mediamyrskyä, mutta sitten hänen kimppuunsa hyökätään. Harper saa tietää Doravillen synkistä, kauan vaalituista salaisuuksista enemmän kuin haluaisi. Nämä tiedot uhkaavat saattaa myös hänet ennenaikaiseen hyiseen hautaan.

Väristyksiä haudan takaa on Harper Connelly kirjasarjan kolmas osa. Kirjan alku tuntui taas vain samojen asioiden toistamiselta, kuinka Harper sai kykynsä, perhetaustoista ja niin edelleen. Kun oltiin päästy tämän esittelyvaiheen yli alkoi Harrisin luoma jännittävä juoni, jossa ei juonenkäänteiltäkään voitu välttyä. Kirjoissa vaan tuntuu olevan kaikissa vähän samantyyppinen juoni, murhaajakin yrittää aina saada Harperia hengiltä. Olisinkin toivonut juoniin vähän erilaisuutta, Harrisilla kun tuntuu kuitenkin olevan luovuutta kirjojen kirjoittamiseen. Kirjan murhamysteeri on erityisen raaka ja julma, alkoi itseäkin kuvottaa kirjaa lukiessa.

Harperin ja Tolliverin suhteen muuttuminen ei tullut yllätyksenä, siitä kun vihjattiin jo edellisessä osassa. Olisin vain odottanut että tämä päätyisi vasta viimeiseen osaan ja kehittyisi pikkuhiljaa, mutta se tulikin ilmi kerta rytinällä. Toivottavasti parin kuhertelu ja lemmenleikit eivät pilaa nyt sarjan viimeistä osaa. Odotan myös innolla, joko Harper saa tietää siskonsa kohtalon viimeisessä osassa.


Alkuperäinen nimi: An ice cold grave, 2007
Arvosana: 3
Sivut: 278
Gummerus, 2015

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Jeff VanderMeer - Hallinta

Etelärajaan, hallituksen salaiseen laitokseen, tuodaan pahamaineiselta Alue X:ltä åalanneen retkikunnan selviytyjät. Laitosta johtava agentti kuulustelee heitä raottaakseen näkymättömän rajan taakse kätkeytyvän maailman mysteeriä. Hän kuulee pelkoa herättäviä, ristiriitaisia vihjailuja, että raja liikkuisi vääjämättä kohti laitosta, mutta huomaa, ettei voi luottaa saamiinsa tietoihin. Sabotoiko joku hänen työtään peitelläkseen totuutta Alue X:n ja retkikuntien kohtalosta?

Hallinta on Eteläraja -trilogian toinen osa. Tämä toinen osa oli mielestäni aikamoinen pettymys. Ensimmäinen osa jäi niin jännittävään kohtaan, mutta tämä seuraava osa ei tuntunut edistävän juonta juuri ollenkaan. Teksti tuntui välillä jotenkin kovin sekavalta ja vaikeasti seurattavalta, menneisyyden haamut tuntuivat kummittelevan tässäkin osassa vähän väliä sekoittamassa tapahtumia. Kirjan tapahtumat taas tuntuivat junnaavan välillä todella pahasti paikoillaan ja vasta kirjan viimeisillä sivuilla alkoi enemmän tapahtua. Odotukset on kuitenkin silti kovat viimeisen osan kohdalla, toivon ainakin kovasti että tapahtumat sijoittuvat Alue X:lle ja lukijat saavat tietää mitä alueella todella tapahtuu ja mitä tarkoittaa tämä "selviytyjien" paluu. Kirjan viimeinen lausahdus antaa ainakin toivoa tämän suhteen, ellei seuraavakin kirja hiukan floppaa. Harmittaa vaan kun kirjan aihe on todella mielenkiintoinen ja antaisi vaikka minkälaisia mahdollisuuksia, mutta kirjoittaja ei vaan ole ottanut näistä mahdollisuuksista iloa irti.

Hahmot tuntuivat jotenkin todella etäisiltä, enkä ainakaan itse tuntenut heitä kovinkaan läheisiksi kirjaa lukiessa. Tuntui että aivan sama mitä hahmoille loppujen lopuksi tapahtuu. Toivotaan seuraavalta osalta vähän enemmän.



Alkuperäinen nimi: Authority, 2014
Arvosana: 2,5
Sivut: 382
Like, 2015

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Erin Hunter - Vaikea taival

Etsiessään turvallista asuinpaikkaa Lykky ja villi lauma kohtaavat hurjakoirien lisäksi toisenkin vihollislauman ja sen raivohullun johtajan. Reitille osuu myös muita vaaroja, vastoinkäymisiä ja kiperiä tilanteita. Kosdka villin lauman Alfan johtajantaidot näyttävät olevan hukassa, Lykyltä ja muilta koirilta vaaditaan erityistä urheutta ja uskallusta. Vahvemmin kuin kertaakaan aiemmin Lykky tuntee olevansa osa laumaa ja suurta koirien tarinaa, jossa salaperäiset Taivaskoirat ja muut Henkikoirat ovat tärkeässä osassa. Mutta onko tosiaan olemassa Pelkokoira, joka hallitsee kaikkia muita Henkikoiria?

Vaikea taival on Erin Hunterin luoman koira-aiheisen Selviytyjät -kirjasarjan neljäs osa, jossa Lykyn lauma etsii itselleen uutta ja turvallista asuinpaikkaa. Tämä osa on ehdottomasti paras tähän astisista lukemistani sarjan kirjoista. Juonessa on paljon uusia käänteitä, eikä vauhdikkailta ja surullisiltakin tilanteilta voida välttyä. Kirjasarja paranee huomattavasti loppua kohden ja tunnelmakin alkaa tiivistyä. Löytääkö Lykky pienen ryhmänsä kanssa takaisin laumaan? Ja onko laumassa kaikki asiat kuten ennen porukan lähtöä? Miten laumasta lähteneen Nilkun paluu otetaan vastaan?

Hahmot ovat muuttuneet matkan varrella paljon ja myös hihnakoirina tunnetut hahmot alkavat saada jo parempia piirteitä. Plussaa oli taas uuden lauman ujuttaminen kirjaan, vaikkei hahmoihin sen enempää päässytkään tutustumaan. Myös hurjakoirien ylläpitämä uhka leijuu koko ajan ilmassa. Jään innolla odottamaan seuraavan osan lukemista.


Alkuperäinen nimi: Broken path, 2014
Arvosana: 4
Sivut: 239
Jalava, 2015

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Robert Kirkman & Jay Bonansinga - Tie Woodburyyn

Lilly Caul pakenee henkensä kaupalla alati kasvavaa zombilaumaa Woodburyn kaupunkiin. Kaikki ei kuitenkaan ole sitä miltä näyttää. Lakia ja järjestystä pitää yllä itsensä kuvernööriksi nimittänyt Philip Blake, joka on valmis äärimmäisiin tekoihin suojellakseen asemaansa. Uhmatessaan kuvernööriä Lilly ja joukko kapinallisia päästävät helvetin valloilleen.

The walking dead -kirjasarjan toisessa osassa tarinaa kerrotaan enimmäkseen Lillyn ja hänen ystäviensä näkökulmasta, kuinka viiden hengen ryhmä lähtee telttakaupungista ja päätyvät Woodburyyn. Pidin tästä kirjasta enemmän kuin ensimmäisestä osasta, tässä teoksessa tuntuu tapahtuvan paljon enemmän kuin aiemmassa osassa ja päästään kunnolla käsiksi zombimeininkiin.

Juoni piti hyvin otteessaan ensimmäisistä sivuista aivan viimeisille sivuille asti. Tapahtumia oli juuri sopivasti, eikä verisiltäkään kohtauksilta vältytty. Myöskään jännitystä ei tästä kirjasta puuttunut, koskaan ei tiedä kuka kuolee seuraavana tai keneen todellisuudessa voi luottaa.

Pidin kirjan henkilöistä paljon, etenkin Lillysta ja Joshista. Joshin kohtalo olikin surullista luettavaa. Toivottavasti kolmannessa osassa päästään seuraamaan vielä Lillya ja hänen kohtalonsa selviää lukijoille. Toisaalta myös Scott oli piristävä henkilö ja jäinkin vähän kaipaamaan tietoa Scottin kohtalosta - miten kaverille kävi niin?


Alkuperäinen nimi: The road to Woodbury, 2012
Arvosana:4½
Sivut: 362
Like, 2015

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Robert Louis Stevenson - Aarresaari

Eräänä päivänä Jim Hawkinsin perheen majatalossa tapetaan vanha merimies. Jim löytää miehen kätköistä saaren kartan, jonka kerrotaan olevan aarrekartta. Jim lähtee ystäviensä kanssa etsimään kultaa, mutta kaikki matkalla olijat eivät olekkaan heidän puolellaan.

Kirja on lyhyempi versio alkuperäisestä Aarresaaresta. En ole ikinä lukenut merirosvokirjallisuutta, joten päätin aloittaa lukemalla jotain kevyttä. Päädyin juuri tähän kirjaan kun olen joskus katsonut kyseisen elokuvan. Pidin kirjasta, toki tapahtumat menivät hujauksessa ohi kun sivumäärä ei ollut päätähuimaava, mutta olisin kyllä tulevaisuudessa valmis lukemaan alkuperäisen teoksenkin. Vaikka tämä kyseinen teos on suunnattu enemmän lapsille, ei tästä oltu kuitenkaan sensuroitu raakohkojakin kohtauksia pois, mutta varmasti niitä oli hiukan kevennetty.

Juoneltaan kirja oli hyvä ja mieleenpainuva, mutta pienestä sivumäärästä johtuen liian nopeatempoinen. Haluaisinkin lukea alkuperäisen teoksen juurikin päästäkseni juoneen paremmin käsiksi ja tutustumaan enemmän kirjan hahmoihin.


Alkuperäinen nimi: Treasure Island
Arvosana: 3
Sivut: 59
Otava