Tuomas Nyholm: Samu Haber

 

Samu Haber ei esiintyjänä paljoa esittelyjä kaipaa, mutta kuka oikeasti on esiintyjän "maskin" takana? Itse olen vuosien varrella enemmän ja vähemmän fanittanut Sunrise avenueta ja kuullessani kuinka Samu Haberista julkaistaisiin kirja, lisäsin sen samantien luettavien kirjojen joukkoon. Olihan se pakko päästä lukemaan.

Haberin kunnianhimo on käsin kosketeltavaa ja nostan hattua kuinka kaveri päätti kuitenkin lopettaa bändin, vaikka suosiota löytyi ympäri maailman. Haber ei kuitenkaan itse saanut siitä enää niin paljoa irti kuin aikaisemmin ja kyllä se tekstin kautta välittyi hyvin kuinka hankalan matkan Haber on käynyt päästäkseen pinnalle. Menestyksellä on ollut hintansa. Välillä tekstin läpi kuulsi että Haberilla olisi aika iso ego ja välillä vähän itseään täynnä, mutta eihän tuollaista julkisuutta saakkaan pelkästään nurkassa istuskelemalla.

Kirjan loppupuolella käsiteltiin myös huumevyyhtiä, johon Haber joutui osalliseksi alkuvuodesta ja kerrottiin miten asiat olivat menneet niin kuin ne olivat menneet.

Kirjassa puhuttiin myös kuinka usein Sunrise avenue sai pakit levy-yhtiöiltä, voisin veikata että näitä lemppaajia on myöhemmin enemmän tai vähemmän harmittanut kun bändi iskikin lopulta ulkomaita myöten kuuluisuuteen.

Kuten aikaisemmin totesin, Haber on käynyt vaikean polun päästäkseen huipulle, mutta ovathan he sen huipun kyllä bändinsä kanssa ansainneetkin.


Sivumäärä: 509
Otava, 2020
Arvosana: 4,5

Stephanie Garber: Finale

 

On kaksi kuukautta siitä, kun kohtalot vapautuivat korttipakan kahleista, kun Legend julistautui kruununperijäksi ja kun Tellalle selvisi, että hänen rakastettuaan ei tosiasiassa ole olemassakaan.
Ihmishenkien, keisarikunnan ja sydänten tulevaisuus on vaakalaudalla. Tellan on päätettävä, luottaako Legendiin vai entiseen viholliseen. Sisar Scarlett, joka saa selville mullistavan salaisuuden, on puolestaan toivottoman tehtävän äärellä. Ja Legendillä on edessään ratkaiseva, lopullinen valinta.
Caraval on päättynyt, mutta nyt pelissä on paljon enemmän kuin koskaan aiemmin. Finalessa jokainen joko voittaa tai häviää kaiken.

Caraval trilogian päätösosa uhkuu jännitystä ja huimia juonenkäänteitä, eikä siitä löydy yhtäkään pitkästyttävää kohtaa. Tämä trilogia on ollut viihdyttävää luettavaa kannesta kanteen jokaisen kirjan kohdalla, ja taso on pysynyt hyvänä jokaisen kirjan kohdalla.

Kertojana vuorottelevat tällä kertaa Scarlett ja Tella. Kohtalot ovat päässeet valloilleen ja molemmilla siskoksilla on oma roolinsa maailman pelastamisessa, heidän tulee kuitenkin vaarantaa tehtävässä jatkuvasti omat elämänsä ja tulevaisuutensa.

Tellan ja Legendin kissa-hiiri -leikki kulkee mukana läpi kirjan. Toivoin välillä että Herttaprinssi muuttaisi tapansa parempaan suuntaan ja veisi Tellan sydämen, jotta Legendin kanssa pelatut pelit olisivat vihdoinkin ohitse, mutta turhaan elättelin toiveita.

Kirjan loppu oli osittain ennalta-arvattava, mutta ennalta-arvattavuus ei kuitenkaan pahentanut kirjaa. Tämä trilogia on ehdottomasti lukemisen arvoinen, itse ainakin pidin siitä ja se oli juoneltaan vähän erilaisempi kuin monet muut fantasiakirjat.


Alkuperäinen teos: Finale, 2019
Sivumäärä: 396
WSOY, 2019
Arvosana: 4,5

Stephanie Garber: Valenda

 

Ensimmäisen huumaavan Caraval-pelin päätteeksi Donatella Dragna sai pelastettua sisarensa Scarlettin järjestetyltä avioliitolta, ja siskokset pääsivät hirviömäistä isäänsä pakoon. Tellan harteita painaa kuitenkin raskas taakka. Caravalissa saamaansa apua vastaan hän on luvannut salaperäiselle rikolliselle paljastaa Caraval-pelin johtajan Legendin oikean nimen - jota kukaan ei tiedä.
Legendin henkilöllisyyden voi selvittää vain voittamalla Caravalin. Niinpä Tella heittäytyy satumaisen kilpailun vietäväksi jälleen kerran. Uudessa pelissä, joka pelataan Meridiaanin keisarikunnan pääkaupungissa Valendassa, häntä odottaa pakkokihlaus murhanhimoisen kruununperijän kanssa, tuhoon tuomittu rakkaustarina ja moninaisten salaisuuksien verkko. Caraval on aina vaatinut rohkeutta, oveluutta ja uhrauksia, mutta nyt pelissä on sitäkin enemmän. Jos Tella ei pidä lupaustaan, hän menettää kaiken - kenties jopa henkensä. Mutta jos hän voittaa pelin, Legend ja Caraval tuhoutuvat ikiajoiksi.

Ensimmäinen osa oli niin koukuttavaa luettavaa että piti lukea heti perään trilogian toinen osa, Valenda. Valenda jatkaa siitä mihin Caraval jäi, mutta tällä kertaa kertojaksi vaihtuu Tella. Tella ja Scarlett eivät juurikaan poikkea päähahmona olemisesta, välillä tuntui että päähenkilön nimi olisi vain vaihtunut ja muuten tyyppi olisi pysynyt samana, niin samanlaisia he ovat.

Scarlettin ja Tellan miesasiatkin soljuvat samaa rataa toistensa kanssa, aluksi molemmat vihasivat miestä, jota lopuksi tulisikin rakastamaan. Nyt myös Legend saa vihdoinkin kasvot ja Tella joutuukin vaikean valinnan eteen, uhraako hän itsensä vai Legendin.

Myös tämä osa oli todella hyvää ja jännittävää luettavaa, eikä tämän kirjan lukemisessa mennyt kuin hetki. Oli ihana uppoutua Caraval -sarjan tuomaan fantasiamaailmaan. Odotan mielenkiinnolla mitä seuraavassa ja samalla viimeisessä osassa tulee tapahtumaan ja pysyykö kirjojen taso yhtä hyvänä.


Alkuperäinen teos: Legendary, 2017
Sivumäärä: 371
WSOY, 2017
Arvosana: 4,5

Stephanie Garber: Caraval

 

Scarlett Dragna on viettänyt koko ikänsä pienellä kotisaarellaan, jossa hän asuu sisarensa Tellan ja mahtavan mutta julman isänsä kanssa. Nyt Scarlettilla on edessään isän järjestämä avioliitto, joka voi tuhota tytön suurimman unelman: päästä kerran kokemaan Caraval, kaukana Scarlettin kotoa järjestettävä jokavuotinen peli ja esitys, johon katsojat osallistuvat.
Mutta tänä vuonna kutsu Caravaliin lopulta yllättäen saapuukin. Salaperäisen merimiehen avulla Tella huijaa Scarlettin mukaan peliin, vaikka häät ovat juuri edessä. Perillä Isla de los Sueñosin saarella selviää, että Caravalin järjestäjä, mestari Legend, on siepannut Tellan. Tällä kertaa koko Caravalin juonena on nimittäin Tellan etsintä: se, joka hänet löytää, voittaa pelin.
Scarlett on kuullut, että kaikki mikä tapahtuu Caravalissa on vain taidokasta näytelmää. Hän uppoaa silti pakostakin pelin maagiseen, rakkautta ja salaisuuksia uhkuvaan maailmaan. On vaikea tietää, mikä on totta ja mikä ei. Varmaa on vain, että Scarlettin täytyy löytää Tella, ennen kuin viisi yötä kestävä peli päättyy. Tai seuraukset ovat kauheat.

Olen useaan kertaan jo meinannut lukea tämän kirjan mutta aina olen kuitenkin lukenutkin jonkun toisen, nyt sain kuitenkin vihdoinkin luettua Caravalin, ja hyvä niin. Caravalin matkassa pääsi tutustumaan täysin uuteen maailmaan ja vähän uudenlaiseen fantasiaan mitä olen tottunut lukemaan.

Siskoksille on muodostunut todella läheiset ja lämpimät välit, he tekisivät toistensa puolesta mitä vain. Heidän lapsuutensa ei myöskään ole ollut helppo, heidän äitinsä on hylännyt heidät ja jättänyt heidät selviämään väkivaltaisen kuvernööri isän kanssa. Kun Scarlett saa vihdoinkin kutsun Caravaliin ja astuu mukaan peliin, imaisee se hänet totaalisesti mukaansa. Pian hän ei tiedä keneen voi luottaa ja keneen ei, mikä pelissä on totta ja mikä ei. Hän joutuu syvemmälle pelin syövereihin kun olisi voinut koskaan kuvitellakaan.

Caraval on pullollaan jännitystä ja yllättäviä käänteitä, mukaan mahtuu myös ripaus romantiikkaakin. Kirja oli todella koukuttavaa luettavaa ja himoitsenkin jo seuraavan osan lukemista, miten siskosten matka jatkuu ensimmäisen Caraval kokemuksen jälkeen, ja miten Scarlettin ja Julianin orastavan rakkauden tulee käymään.


Alkuperäinen teos: Caraval, 2017
Sivumäärä: 359
WSOY, 2017
Arvosana: 5

Paula Noronen: Tarja Kulho Räkkärimarketin kassa

 

Terse. Näin sinua tervehtii korsolaisen Räkkärimarketin kassalta Tarja Kulho. Hän on profeetta omalla liukuhihnallaan, terapeutti ja kokemusasiantuntija, eikä hän epäröi jakaa näkemyksiään tiskin takaa, halusit sitä tai et. Tämän kirjan avulla opit ymmärtämään paremmin paitsi Tarja Kulhoa myös itseäsi.

Tarja Kulho on viikonloppu illan päätteeksi mennyt selailemaan netistä harrasteopiston kursseja ja ilmoittanut itsensä uusi suunta työelämälle -kurssille. Kirja pyöriikin pitkälti kurssinvetäjän ja Tarjan sähköpostiviestien ympärillä ja välillä maisema siirtyy Tarjan työpaikalle.

Summa summarum teiniaikani oli ihan ok, Hurja-Tardea ahdisti, koska hän kuvitteli olevansa ruma ja kömpelö, mutta sellainen taisi johtua hormoneista ja olla yleistä. Mitä voisin ammentaa tästä kaikesta nykyiseen työhöni. En oikein mitään.

En pitänyt yhtään päähenkilöstä ja se tekikin kirjan lukemisesta aika vaikeaa, en saanut siitä oikein mitään irti. En juurikaan perusta kirjoille, joissa ei ole juonta tai sitten juoni ei vain johda minnekään ja tämä teos oli itselleni juuri sellainen.

Kepeää luettavaa kirja kylläkin oli, sillä sai omat aivot nollattua aika hyvin ja jäinkin miettimään että onneksi meidän lähikaupan kassalla ei ole Tarja Kulhoa.


Sivumäärä: 166
Tammi, 2020
Arvosana: 1,5

Erik Axl Sund: Varistyttö

 

Kun pieni ja haavoittuva sielu rikotaan, se haluaa hyvityksen.
Juuri nyt, kun poika makasi tokkurassa patjalla, hän oli pelkkä alkio. Kun hän olisi opettanut pojalle, miltä tuntui olla samaan aikaan sekä uhri että tekijä, tämä ymmärtäisi.
Ensimmäinen lapsi löytyy metroasemalta jätesäkissä. Se, mitä rikoskomisario Jeanette Kihlbergille kohta paljastuu, uhmaa mielikuvituksen rajoja.

Varistytön juoni on hyvä ja koukuttava, mutta aihe on todella hurja. Kirjassa käsitellään niinkin vaikeaa aihetta kuin lapsen hyväksikäyttö ja kerrotaan mihin se pahimmillaan ajaa ihmismielen. Teksti on todella rankkaa luettavaa ja ajattelinkin jossain vaiheessa jättää sen kesken, useaankin otteeseen, mutta jatkoin kuitenkin loppuun asti.

Hän tajusi saman tien, että tekijä oli mitä todennäköisimmin sama ja että nyt he olivat tekemisissä kaksoismurhaajan kanssa. Kuinka monta poikaa kuolisi ennen kuin tämä olisi ohi?

Kaikilla henkilöhahmoilla on omat ongelmansa, toisella parisuhteessa ja toisella enemmän henkisiä, pään sisäisiä oneglmia. Hahmot ovat mielestäni hyvin mietittyjä ja voisin hyvin kuvitella että tuollaiset tyypit olisivat oikeasti olemassa, kaikki olivat hyvin aidon tuntuisia. Mielenkiintoista että milloin poliisi tajuaa että onkin tekijän kanssa läheisempi kuin kuvittelikaan.

Nyt jäinkin miettimään että luenko trilogian seuraavan osan vai jätänkö tämän aiheen nyt vaan tähän. Todella rankkaa tekstiä, ei voi muuta sanoa.


Alkuperäinen teos: Kråkflickan, 2012
Sivumäärä: 415
Otava, 2014
Arvosana: 4

Erin Hunter: Myrskyn aika

 
Vuoriston kissat ovat taivaltaneet uudelle reviirille yltäkylläisen elämän toivossa. Ruokaa kyllä riittääkin, mutta kissojen välit ovat alkaneet kiristyä - ja tiiviisti yhtä pitänyt joukko on jkautunut kahdeksi.
Nuori kolli nimeltä Myrsky on jäänyt isänsä hylkäämäksi ja päätynyt tämän kanssa eri leiriin. Kun hän metsäpalon uhatessa näyttää kyntensä, isä pyytääkin häntä takaisin luokseen. Myrsky on vaikean valinnan edessä: kumpi on tärkeämpää, verisukulaisuus vai ajan mittaan kehittynyt toveruus?

Klaanien synty jatkaa Myrskyn aika -teoksella vuoristokissojen seikkailua heidän uudella reviirillään. Kissojen matka reviirille ei ollut helppo, mutta vaikeudet eivät myöskään päättyneet siihen kun kissat löysivät uuden kotinsa. Uudessa kodissa heillä on vaivanaan entisiä ystäviään, vieraita kissoja ja myös ihmisiä. Nyt yksi päähahmoista haikailee kuolleen ihastuksensa perään, eikä huomaa kuinka hänen vierellään on häntä rakastava kissa, lopputulos tulee varmasti olemaan se että nämä kaksi päätyvät yhteen, vaikka Harmaa Siiven sydän kaipaakin Ukkosta. Samanlainen kolmiodraama kuin aikoinaan Tulisydämellä.

Muut olivat asettuneet suojaamaan Kuun Varjoa, joka vaikeroi vieläkin tuskissaan. Pitkä Varjo seisoi veljensä vierellä vihreät silmät suurina pelosta ja murheesta.

Kirja tuntuu alkavan jo toistaa itseään, eikä tunnu niin kauheasti tarjoavan enää mitään uutta. Juonta on fiksattu hiukan erilaisemmaksi ja pääosien kissat ovat vaihtuneet, mutta muuten kirjoissa pyöritellään samoja ongelmia kuin aikaisemminkin, on metsäpaloa, ukkospolkua, entisiä ystäviä jotka alkavat vaikuttaa enemmän vihollisilta. Toivoisin jotain pientä fiksausta juoneen, ettei lukeminen tunnu vanhan toistolta.

Kaikesta huolimatta pidän kuitenkin uppoutumisesta Soturikissojen maailmaan ja jokin näissä kirjoissa saa minut lukemaan kirjan toisensa perään, vaikka juoni välillä tuntuukin junnaavalta ja toistuvalta.


Alkuperäinen teos: Thunder rising, 2013
Sivumäärä: 316
Art house, 2019
Arvosana: 3

Jo Nesbø : Verta lumella II

 

Yksinäinen mies astuu ulos linja-autosta pikkuruisessa Kåsundin kylässä Finnmarkissa, Pohjois-Norjassa.
Paikalle sattuneelle saamelaiselle hän esittäytyy Olofiksi. Se ei ole hänen oikea nimensä.
Mies sanoo tulleensa metsästämään, vaikka metsästyskausi ei ole vielä alkanut.
Ystävälliset kåsundilaiset auttavat Olofia majoittumaan ja asettumaan kylään.
Pian myös toisenlainen metsästäjä, Johnny Moe, saapuu Kåsundiin. Hänen toimeksiantajansa on Kalastaja, joka muiden toimiensa ohessa hallitsee Oslon humekauppaa. Suvereenisti nyt, kun Daniel Hoffmann on pysyvästi poissa kuvioista.
Olof on Johnnyn kohde, Kalastajan etsimä mies, jonka veren on tarkoitus värjätä karu maa punaiseksi, kun kaksi asiainhoitajaa kohtaa.

Olof päätyy karkumatkalla Pohjois-Norjaan, jossa hän onnekseen tutustuu ystävälliseen perheeseen joka ottaa hänet siipiensä suojiin. Luultavasti jossakin maailman kolkassa on oikeasti noin ystävällisiä ihmisiä vailla itsesuojeluvaistoa, kun tarjosivat vieraalle miehelle majapaikan ja vielä aseen kaupanpäälliseksi. Kalastajan miehet löytävät Olofin ja kamppailu elämästä ja kuolemasta käydään pohjoisen metsissä, eikä vaarassa ole ainoastaan Olofin henki kun aave perheen lähimenneisyydestä janoaa kostoa. Olof teki välillä aika uskomattomia asioita pysyäkseen hengissä, kuten tunki itsensä poronraadon sisään päästäkseen piiloon takaa-ajajiltaan, ei olisi itselleni tullut ihan ensimmäisenä mieleen tehdä niin.

"Miten...", aloitin, mutta minut keskeytti uusi kirkaisu. Tällä kertaa se ei ollut lintu. Vaan Knut. Me pomppasimme pystyyn. Kalastaja löytää aina etsimänsä.

Pidin tästä kirjasta ehkä vähän enemmän kuin ensimmäisestä. Kirjassa keskityttiin enemmän muihinkin asioihin kun pelkästään dekkarimaiseen tunnelmaan, siihen onnistuttiin ujuttamaan vielä ihan mukiin menevä rakkaustarinakin. Verta lumella II on tiivistunnelmainen ja jännittävä, erittäin koukuttavaa luettavaa.


Alkuperäinen teos: Mere blod, 2015
Sivumäärä: 272
Johnny Kniga, 2015
Arvosana: 4,5

Erin Hunter: Auringon polku

 

Lukemattomien kuiden ajan villien kissojen heimo on elänyt rauhaisasti syrjäisessä vuoristossa. Saalista on kuitenkin niukasti ja olot ovat ankarat. Heimo kärsii nälkää, ja tilanne näyttää toivottomalta.
Kun heimon tietäjä näkee enteellisen näyn nousevasta auringosta, joukko nuoria kissoja lähtee etsimään onneaan - maata, jossa on ylenpalttisesti saalista, vettä ja suojaa.
Kissasiirtolaisilla on kuitenkin edessään suuria vaaroja. Vierailla mailla tulee vastaan erakoita ja hurjia kulkukissoja, jotka kaikki kamppailevat metsästysmaista ja vallasta. Entä missä on auringon polun pää?

Auringon polku aloittaa jälleen yhden Soturikissa saagan, Klaanien synty. Tällä kertaa lähdetään matkaamaan aikojen alkuun ja tutustutaan miten klaanit ovat oikeastaan syntyneetkään. Mielestäni ihan mielenkiintoinen lisäys Soturikissoihin, toivon vaan ettei tämä kirjasarja ala toistaa itseään edellisten tavoin.

Hän nousi ja tassutti painanteen poikki tarkastamaan Kilpikonnan Hännän vuoteen. Se oli kylmä ja tyhjä, ja naaraan tuoksu oli laimea. Huoli iski Harmaaseen Siipeen kuin ketun terävät hampaat. Missä hän on? Miksei hän ole tullut kotiin?

Tällä kertaa lukija pääseekin matkaamaan aivan uusien kissojen mukaan. Hahmoja tuli koko ajan lisää sellaisella rytinällä että olen itsekin jo hieman pyörällä päästäni että kuka olikaan kuka, mutta eiköhän ne tässä seuraavassa osassa tule jo enemmän tutuksi.

Edeltäjiensä tavoin myös Auringon polku sisälsi muutamia raakoja kohtauksia ja kissoja kuoli juuri kun heidät oppi vähän paremmin tuntemaan, mutta niinhän se on jokaisessa osassa ollut. Veljekset Harmaa siipi ja Rosoinen huippu ovat tällä hetkellä omat lempihahmoni.

Jään mielenkiinnolla odottamaan onko lopussa syntynyt Myrsky-pentu suuren Myrskyklaanin perustaja, jonka matkassa olen itsekin viettänyt niin monta tuntia.


Alkuperäinen teos: The sun trail, 2015
Sivumäärä: 332
Art house, 2019
Arvosana:3,5

Erin Hunter: Savannin laki

 

Paviaani, joka on paljastanut petoksen. Norsu, joka on epävarma kohtalostaan. Leijona, joka on valmiina iskuun.
Savannin lakia on rikottu. Oka, Taivas ja Peloton saavat taistella yhteistuumin, jotta oikeus voittaisi - ennen kuin Uljasmaan eläinlajien herkkä tasapaino särkyy ikiajoiksi.

Uljasmaan toinen osa on aivan yhtä koukuttavaa luettavaa kuin ensimmäinenkin, ellei jopa enemmän. Juoni kulkee tasaisesti eteenpäin ja juonenkäänteitä riittää. Lukiessa ei voi koskaan tietää miten hahmojen tulee oikeasti käymään tai kuka heistä kuuluu hyvien ja kuka pahojen puolelle. Itse ainakin yllätyin muutaman kerran kirjaa lukiessani.

Kohdasta, jossa virtahevot ja krokotiilit olivat taistelleet, levisi järveen tumma tahra. Taivas kahlasi pahoinvoivana takaisin laumansa luo. Tällaistako elämä tulee olemaan ilman suurta emoa?

Hahmot ovat niin ihastuttavia ja loppuun asti mietittyjä, jokaiselta löytyy oma persoonallisuus. Kirjan tapahtumiin on helppo sukeltaa ja pystyn oikeasti ajattelemaan tapahtumat sijoittumaan savannille.

Savannin laki jäi todella jännään kohtaan ja ajatukseni on, että joudunko oikeasti odottamaan vielä kuukausia ennen kuin saan tietää Okan kohtalosta. Toivon että lopputulema on yhtä hyvä kuin ensimmäisessä osassa Pelottomalla.


Alkuperäinen teos: Bravelands: Code of honor, 2018
Sivumäärä: 390
WSOY, 2020
Arvosana:4,5

Jari Järvelä: Tyttö ja seinä

 

Metro ei pakene, ei vaikka hänen perässään on venäläisen oligarkin lisäksi mies joka on surmannut Rustin, Metron poikaystävän.
Tukikohdakseen nuori nainen ottaa metsän keskellä Kymenlaaksossa sijaitsevan Onnenmäen. Ränsistynyttä taloa asuttaa hänen äitinsä entinen miesystävä, hautaustoimistoyrittäjänäkin kunnostautunut Voltti. Onnenmäeltä käsin Metro jatkaa kostoiskujaan, joissa aseena toimii spraymaali ja joiden toteuttamiseen löytyy Kouvolan ja Kotkan betoniviidakosta runsaasti seinäpinta-alaa.
Mutta pikkuhiljaa silmukka Metron ympärillä kiristyy, ja kun ratkaisun hetki viimein koittaa vaarassa ei ole vain hänen oma henkensä vaan myös Suomeen ilmestynyt pikkuveli Samuel.

Metro trilogian jännittävässä päätösosassa Metro saa viimein asiansa päätökseen ja kohtaa takaa-ajajansa silmästä silmään, eikä tälläkään kertaa voida välttyä veriseltä loppukohtaukselta jossa hahmoja kuolee. Myös tässä osassa jännitys on käsinkosketeltavaa ja juoni on hyvä alusta loppuun asti. Jotkut kohdat ovat ennalta-arvattavia, mutta sain siitä huolimatta kokea myös yllättyneisyyttä kirjaa lukiessani.

Oikealle, Kaljupää sanoi.Se tönäisi kylkiluiden alle kipeämmin. Vilkaisin alaspäin, näin metallisen piipun. Samalla mua läimäytettiin korvalle.

Kirjan tapahtumat toistavat itseään jokaisessa kirjassa, siitä pieni miinus. Jokaisessa kirjassa ihmiset joihin Metro luuli voivansa luottaa, pettävät hänet, jonka seurauksena Metro on takaa-ajajille kuin tarjottimella tarjoiltuna, mutta tyypit onnistuvat silti mokaamaan mahdollisuutensa, kerta toisensa jälkeen.

Trilogia on tähän mennessä parhaimpia suomalaisia dekkareita joita olen lukenut. Mikäli emmit vielä näiden kirjojen lukemista, suosittelen rohkeasti vaan avaamaan kirjan ja se luultavasti imaisee sinut mukaansa graffitikulttuuriin.


Sivumäärä: 259
Tammi, 2016
Arvosana: 4,5

Jari Järvelä: Tyttö ja rotta

 

Parikymppinen Metro on joutunut pakenemaan kotikaupungistaan Kotkasta väkivaltaisen tapahtumaketjun seurauksena. Hän on jättänyt jälkeensä kolme ruumista, myös poikaystävänsä Rustin jonka kuolema on syössyt Metron mukaan koston kierteeseen.
Berliinissä Metro päättää omistautua toiselle suurelle rakkaudelleen, graffiteille, ja löytää ympärilleen porukan jonka kanssa toteuttaa unelmaansa. Yhdessä he tekevät yhä hurjemmiksi käyviä iskuja ympäri kaupungin paraatipaikkoja. Kunnes eräänä yönä kaikki muuttuu. Palatessaan maalauskeikalta Metro löytää majapaikkansa tuhottuna: lattia lainehtii verestä ja kokonainen seinä on hävinnyt.
Alkaa takaa-ajo joka vie Metron takaisin Kotkaan, kaupunkiin jonne hän on päättänyt olla ikinä palaamatta.

Metron karkumatka on päätynyt lopulta Suomesta Berliiniin, jossa hän jatkaa edeleen graffittiensa tekoa. Metro on löytänyt sieltä uusia kavereita, mutta tapahtumat alkavat pian toistaa itseään kun hän löytää ystävänsä kuolleena majapaikastaan ja taas alkaa Metron pakomatka.

Maailma oli kivettynyt, isä oli jähmettynyt kiveksi, Samuel oli kiveä, mä olin kiveä.Yksikään jalankulkija ei hievahtanut. Ainoa liikkuva asia kivimaailmassa oli kiiltävä musta auto, joka oli jo kadonnut korttelien päähän. Ja kenkä. Se vieri lopulta katuun pudottuaan vielä kymmeniä kierroksia pitkin asfalttia.

Metro tutustuu uusien ihmisten lisäksi myös uudelleen Berliinissä asuvaan isäänsä ja saa samalla tietää että hänellä on velipuoli. Metrolla tuntuu olevan todella huono onni ihmissuhteidensa kanssa ja kaikki ihmiset hänen ympäriltään joko kuolevat tai pettävät hänet, myös hänen isänsä.

Kertojana toimii tällä kertaa pelkästään Metro.Tässä osassa Metro tuli taas hieman tutummaksi lukijalle ja itse ainakin pidin hänestä paljon enemmän kuin ensimmäisen osan kohdalla. Nyt Metro tuntui näyttävän jo enemmän inhimillisiäkin tunteita, vaikka on edelleen todella uhmakas.

Juoni pysyi yhtä tasaisena ja jännittävänä kuin ensimmäisessäkin osassa. Myös tässä osassa Metro joutui todella taistelemaan henkensä puolesta, varsinkin kirjan lopussa. Odotan innolla trilogian päätösosaa, miten Metrolle lopulta tulee käymään.


Sivumäärä: 248
Tammi, 2015
Arvosana: 5

Jari Järvelä: Tyttö ja pommi

 

Suomalainen satamakaupunki muuttuu öisin graffitintekijöiden valtakunnaksi. Heistä yksi on Metro, 19-vuotias tyttö, toinen Rust, hänen poikaystävänsä. Heidän pahimpia vihollisiaan ovat valvontakamerat ja vartijat, Rotat.
Kaikki muuttuu yhtenä väkivaltaisena yönä; koston ja ajojahdin kierre käynnistyy eikä jätä ketään ennalleen.

Tyttö ja pommi on äärimmäisen hyvä dekkari ja se imaisi minut totaalisesti syvyyksiinsä. Kirjassa on kaksi kertojaa, toinen on Bakteeriksi kutsuttu graffittitaiteilija Metro ja toinen Rottiin kuuluva vartija Jere. En oikein tiedä kumman päähenkilön puolella olisin ollut, molemmat tekivät niin äärimmäisiä tekoja toistensa päänmenoksi, luulen että olen tässä asiassa puolueeton. Välillä toivoin metron jäävän kiinni ja välillä taas toivoin ettei Jere saa häntä kiinni.

Tapahtumat etenevät lopulta siihen pisteeseen ettei Metro tiedä enää keneen voi luottaa ja keneen ei, kaikki tuntuvat vain pettävän hänen luottamuksensa ja haluavan että Rotat saavat hänet kiinni. Vaikka Metro on välillä tarjolla hopeatarjottimella, onnistuvat Rotat kuitenkin sössimään hänen kiinniottonsa.

Rotta mulkaisi ikkunaan, se haki autotallista kirveen ja alkoi huitoa samaa juurta poikki. Jos mulla olisi onnea, se huitaisisi omaa jalkaansa.

Kirja sai minusta lukijana otteen jo heti ensimmäisistä sivuista lähtien ja jännitys pysyi yllä aivan viimeisille sivuille asti. Kaksikon kissa-hiiri leikki sai todella surullisen päätöksen lopussa, enkä itse ainakaan osannut sitä odottaa.

Se kuinka uskottava tarina loppujen lopuksi oli, en tiedä voisiko näin tapahtua oikeasti Suomessa, ehkä voisikin.


Sivumäärä: 261
Crime time, 2014
Arvosana: 5

Estelle Maskame: Oikealla tavalla vääränlainen

 

17-vuotias Vanessa ei usko vakaviin parisuhteisiin. Oikeastaan hän ei usko minkäänlaisiin parisuhteisiin. Kun hänen kevyt juttunsa Harrisonin kanssa päättyy siihen, että Vanessa on raivoissaan. Hän aikoo maksaa takaisin samalla mitalla.
Onneksi Vanessalla on suunnitelma, ja sopiva rikoskumppanikin löytyy. Eikä Vanessaa haittaa lainkaan se, että hänen kätyrinsä on pitkä, hauska ja häkellyttävän hyvännäköinen... Kuka olisi arvannut, että kosto voi olla näin suloinen?

Oikealla tavalla vääränlainen ei yllä aivan samalle tasolle kuin aikaisemmat Maskamen kirjat, jotka olen lukenut, mutta ei se missään nimessä ollut kuitenkaan huono. Kirja on koukuttavaa luettavaa kannesta kanteen ja vaikka onkin täysin ennalta-arvattava, ei se lopulta paljoa haitannut.

Kaappini oveen on raapustettu kirkkaanpunaisella tussilla "#hymyilekameralle". Kuulen ihmisten tirskuvan ympärilläni, tunnen heidän tuijottavan, kun huomaan sen, mutta nielaisen, avaan oven ja otan kirjani.

Vanessa ei halua luoda itselleen parisuhdetta, kun taas Harrison tuntuu haluavan Vanessasta enemmän kuin pelkkää hauskanpitoa. Vanessa lopettaa juttunsa Harrisonin kanssa, jonka jälkeen hänestä alkaa levitä alastonvideo. Vanessa vannoo kostavansa Harrisonille ja saakin puolelleen vetävännäköisen kostokumppanin, eikä parisuhde välttämättä tunnukaan niin huonolta vaihtoehdolta.

Vanessalla on myös aika mitäänsanomaton suhde isäänsä. Isä ei ole koskaan läsnä, ei ole ollut siitä asti kun Vanessan äiti kuoli. Vanessasta tuntuu kuin hän olisi samana päivänä menettänyt molemmat vanhempansa. Onneksi tämäkin tunne korjaantuu kirjan edetessä.

Kirjan aihe saa miettimään miten teknologia on oikeasti vaikuttanut negatiivisestikin nuorten elämään ja kuinka helppoa nykyään on ihmistä kiusata, ihan anonyymisti.


Alkuperäinen teos: The wrong side of Kai, 2019
Sivumäärä: 261
Gummerus, 2020
Arvosana: 4

J. K. Rowling: Harry Potter ja Feeniksin kilta

 

Viisitoistavuotias Harry kohtaa ankeuttajat jo ennen kuin lukuvuosiTylypahkassa alkaa. Koulussa hän joutuu uuden opettajan, Dolores Pimennon, silmätikuksi. Arpea särkee polttavasti ja Harry näkee niin merkillisiä unia, että pelkää menettävänsä järkensä. Lordi Voldemort on liikkeellä, vai onko? Aina ei ole helppo tietää, mikä on totta ja kehen voi luottaa.

Harry Potter sarjan viides kirja Feeniksin kilta on ihan mielenkiintoista ja viihdyttävää luettavaa. Harry Potter hahmona alkoi itseäni vähän ärsyttää jatkuvalla mököttämisellä ja kiukuttelullaan kun itse olen tottunut kilttiin ja reippaaseen Harryyn jonka olen tottunut elokuvissa näkemään. Harryn kaverit yrittävät tukea Harrya parhaansa mukaan, mutta silti kaveri jatkaa angstaamistaan, kuinka kukaan ei ymmärrä hänen ongelmiaan.

Harryn kiukku nousi pintaan kuin korkeassa ruohossa ylös kavahtava käärme. Hän on lopen uupunut, hän on mittaamattoman ymmällään, hän oli kokenut kauhua, helpotusta ja taas kauhua koko viime vuorokauden eikä Dumbledore vieläkään halunnut puhua hänen kanssaan.

Kirjassa oli mukana surullisempiakin kohtia, kuten Sirius Mustan kuolema. Hahmon kuolema harmittaa vieläkin, sillä pidin paljon Siriuksesta. Huumoriakaan ei ole unohdettu tässäkään osassa kun Weasleyn kaksoset tekevät tihutöitään tylypahkassa kiusatakseen pinkkiä rakastavaa Pimentoa, joka tekee kaikkensa että oppilaiden elämässä ei olisi mitään sisältöä oppituntien lisäksi.

Myöskään tässä osassa ei olla unohdettu suurta lopputaistelua, tällä kertaa Harrylla on isompi tukijajoukko puolellaan, eikä hänen tarvinnut selviytyä siitä ihan yksikseen. Kirjassa oli tähänastisista osista eniten tapahtumia ja juonikin puski urakalla eteenpäin. Juuri sen vuoksi tämä on tähänastisista Pottereista lempparini, vaikka yksi lempihahmoistani kuolikin.


Alkuperäinen teos: Harry Potter and the Order of the Phoenix, 2003
Sivumäärä: 1050
Tammi, 2004
Arvosana: 4

Harri Gustafsberg ja Heidi Holmavuo: Karhuryhmä

 

Poliisin erikoiskoulutettu valmiusyksikkö Karhu toimii poikkeavissa tilanteissa ja olosuhteissa. Sen alaa ovat vaativat kiinniotot, panttivankitilanteet ja tehtävät, joissa normaali poliisitoiminta ei riitä.
Harri Gustafsberg vie lukijan Karhun keikoille koviin paikkoihin ja hetkiin, joissa tilannetietoisuus hämärtyy ja henkinen kompassi hajoaa. Tapahtumakuvauksia avataan tilanneanalyyseillä, jotka auttavat ymmärtämään ihmisen mielen toimintaa. Mielen suorituskykyä ja henkisiä voimavaroja käsittelevät tietoluvut antavat eväitä äärikokemuksista selviämiseen.
Karhuryhmä ei ole ainoastaan viihdyttävä kertomus valmiusyksikön arjesta, vaan hyödyllinen opas paineen alla ja vaikeissa tilanteissa työskentelyyn.

Kirja on alusta loppuun todella mielenkiintoista ja koukuttavaa luettavaa. Se on kannesta kanteen täyttä asiaa ja sai itseni ainakin miettimään uudelleen millaiset paineet poliiseilla oikeasti on, miten heidän on tehtävä valintoja silmänräpäyksessä ja myöhemmin toivottava että ratkaisu oli oikea.

Päästessämme oikealle kerrostasanteelle näky oli todella kaamea. Kaksi isoa miestä makasi päälletysten ristiin aseteltuna, ja koko käytävä oli veren peitossa.

Kirjassa on useita keikkoja, joita Karhuryhmä on kohdannut. Toiset näistä keikoista on vähän huumoripitoisia, mutta monet taas ovat todella surullisia ja saa miettimään mitä ihmismielessä pitää oikein tapahtua että päätyy noinkin raakoihin tekoihin.

Keskivaiheilla kirjasta löytyy myös useita valokuvia Karhuryhmästä ja sen toiminnasta. Yksi kuva heidän autostaan on aika hurja, uskon kuvan linkittyvän juurikin yhteen kirjasta löytyvään keikkaan, jossa yhtä karhulaista ammuttin.

Toivoisin ehdottomasti lisää tämänkaltaisia kirjoja, joissa ihmiset pääsevät uppoutumaan juurikin siihen oikeaan totuuteen mitä poliisit tekevät pitääkseen meidät muut turvassa.

Tämä kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Itse varasin sen kirjastosta aikoja sitten, mutta vasta nyt sain sen vihdoinkin käsiini. Lukeminen tapahtui yhdessä hujauksessa.

Sivumäärä: 280
Otava, 2019
Arvosana: 5

Corey Taylor: Seitsemän kuolemansyntiä

 

Vaihtoehtometallilegenda Corey Taylor seuloo sielunsa pohjamudat tässä poikkeuksellisessa omaelämäkerrallisessa manifestissa. Sen punaisena lankana ovat kuolemansynnit, joita eritellen hän käy läpi rankkoja elämänvaiheitaan, vanhempiensa alkoholismia, teininä kokemaansa seksuaalista hyväksikäyttöä, rakkauselämäänsä ja maailmanmaineen tuomia mahdollisuuksia sekoilla kaikin kuviteltavissa olevin tavoin. 

Kun Slipknotin suosio kasvoi ja sen jäsenten elämäntyyli kävi yhä rajummaksi, Taylor alkoi pohtia, mitä "synti" tarkoittaa. Mikä on julistettu hyväksi ja pahaksi, ja miksi näin on tehty? Tämä epäpyhä saarnamies käy kaikenlaisen henkisen laiskuuden ja tekopyhyyden kimppuun sekä ylistää kiihkeästi älyllistä vapautta ja intohimoista elämänasennetta.

Tilitys sisältää niin paljon mustaa huumoria ja satiirista piikittelyä, että Corey Tayloria voi hyvällä syyllä kutsua Amerikan Hynyseksi.

Olen teinistä asti kuunnellut Slipknotin musiikkia, mutta vasta nyt luin Taylorin omaelämäkerran, tai enemmänkin mietekirjan. Ajattelin pääseväni uppoutumaan paremmin miehen menneisyyteen, mutta kirjassa käsitellään ehkä enemmän hänen mietteitään kuin menneisyyttään. Toki myös menneisyyteen sukelletaan, mutta siihen ei niinkään ehdi uppoutua kun se jo on käyty läpi.

Minä vihaan Los Angelesissa ajamista, koska törmään koko ajan ihmisiin. En tarkoita, että törmään heihin kun he ajavat autoillaan. Tarkoitan, että törmään heidän kehoihinsa autolla, jota satun ajamaan.

Taylorin lapsuus ei todellakaan ole ollut helppo, sen tiesin jo ennen kuin luin tämän kirjan, mies on joutunut lapsuudessaan ja nuoruudessaan kestämään niin paljon että ihmettelen miehen olevan vielä järjissään. Kirjan luettuani tuntui että tutustuin paremmin Taylorin kovaan kuoreen kuin hänen sisimpäänsä.

Alkuperäinen teos: Seven deadly sins, 2011
Sivumäärä: 233
Like, 2011
Arvosana: 3,5

Hugh Howey: Siilo

 

Ihmiskunta on siirtynyt elämään siiloihin, koska ilma maan päällä on myrkyllistä hengittää. Yhteiskunta pysyy koossa tiukkojen sääntöjen avulla. Jules ei kuitenkaan suostu enää uskomaan ylhäältä ladeltuja totuuksia, vaan päättää paljastaa siilon salaisuudet.

Kirja on odotellut hyllyssäni jo muutaman vuoden jotta saisin sen aloitettua, mutta aina olen valinnut sen ohi jonkin toisen teoksen. Nyt otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja päätin avata tämän paljon kehutun Siilo trilogian avausosan.

Hän näki Marnesin kirkkaat ja nurkistaan kurttuiset silmät, jotka katsoivat häneen, sitten miehen katse siirtyi kenttäpulloon. Marnesin kantamaan kenttäpulloon. Vesi, Jahns tajusi, ja siinä ollut myrkky oli tarkoitettu apulaisseriffille.

Aluksi mietin että näinköhän tapahtumat menee läpi kirjan kun hahmo toisensa jälkeen kuoli juuri kun aloin päästä heistä kärryille. Sitten mukaan astui Jules, jonka kanssa sain käydä läpi jännittävän matkan siilosta toiseen ja takaisin. Useamman kerran ajattelin että hahmon kohtalo on sinetöity, mutta aina tämä urhea henkilö vain päihitti kaikki vaarat ja haistatti kuolemalle pitkät. En kuitenkaan päässyt ihan täysillä perille Julesista, toivottavasti häneen tutustutaan paremmin vielä seuraavassa osassa.

Lukas ei saanut varoitusta, lähtölaskentaa ei kuulunut. Tuntikausia kestänyt rauhallinen odotus, sietämätön joutilaisuus, puhkesi vain äkisti väkivallaksi.

Itse juoni oli alusta asti mielenkiintoinen ja piti hyvin otteessaan. Uusia juonenkäänteitä tuntui tulevan jatkuvasti, eikä niitä voinut oikein ennalta-arvata. Kirjassa törmätään niin rakkauden huumaan, kuin petollisuuteenkin ja kaikkeen siltä väliltä. 

Kirja loppui mielestäni hyvin. Aluksi pelästyin Luukasin kohtaloa, mutta onneksi kaikki päättyi kuitenkin hyvin ja jopa ihan onnellisesti. Luen ihan mielelläni jossain veiheessa myös seuraavan osan Siilosta.

Alkuperäinen teos: Wool, 2013
Sivumäärä: 575
Like, 2013
Arvosana: 4

Alex Schulman: Polta nämä kirjeet

 

Rajun riidan jälkeen Alex ymmärtää kantavansa sisällään selittämätöntä vihaa. Lapset pelkäävät isäänsä, ja vaimo kärsii miehensä raivonpuuskista. Alex alkaa etsiä sukunsa menneisyydestä selitystä käytökselleen.

Alex Schulman yhdistää mestarillisesti lapsuusmuistonsa, sukunsa aidot kirjeet ja dramatisoimansa menneisyyden. Kirja on koskettava ja henkilökohtainen kuvaus intohimosta ja mustasukkaisuudesta sekä niiden traagisista seurauksista monen sukupolven elämässä. Jännittävä kolmiodraama pitää otteessaan kuin dekkari.

Polta nämä kirjeet kertoo 1900-luvun alkupuolen rakkaustarinan kielletystä rakkaudesta kirjeiden muodossa. Kun Alex alkaa penkoa sukunsa menneisyyttä, hänelle valkenee että hänen isoäidillään Karinilla on ollut aikoinaan suhde toisen miehen kanssa Alexin isoisä Svenin selän takana.

"Löysitkö sen mitä etsit?"
"Löysin", minä vastaan. "Mummillani taisi olla suhde Olof Lagercrantzin kanssa."

Sven vaikuttaa juurikin niin jurolta ukolta, kuin monet miehet ovat tuohon aikakauteen käsittääkseni olleet. Karenin suuri rakkaus Olof puolestaan vaikuttaa juurikin sellaiselta mieheltä, joka on voinut hyvällä käytöksellään saada monet naiset haaveilemaan itsestään. On surullista miten Karen joutuu kärsimään jatkuvasta arvostuksen puutteesta ja uhkailusta Svenin osalta, Sven päättää vielä lyödä viimeisen naulan arkkuun ja katkaista vaimonsa suhteen kertaheitolla.

"Jos sinä joskus olet minulle uskoton, ammun ensin sen miehen ja sitten sinut. Lopuksi ammun itseni."

Kirja on todella mielenkiintoinen alusta loppuun asti, siitä tekee vieläkin mielenkiintoisemman tieto siitä että kyseiset kirjeet ja päiväkirjamerkinnät ovat oikeasti aikoinaan olleet kirjan rakastavaisten käsissä.

Alkuperäinen teos: Bränn alla mina brev, 2018
Sivumäärä: 277
Otava, 2020
Arvosana: 4,5

Marja Kangas: Miestä näkyvissä

 

 Kesken varsin intiimin hetken Sirkun aviomies päättää vetäytyä, sekä Sirkusta että heidän avioliitostaan. Jalon päätös sysää Sirkun kriisiin, jossa lähetetään liikaa tekstiviestejä, hankitaan uusi tukka, käydään mielijohteesta urkukonsertissa ja juodaan laatikkoviiniä morsiuspukuun sonnustautuneena.
Kaupunginteatterin näyttelijänä Sirkun pitäisi osata käsitellä kaikenlaisia tunteita, mutta tätä myrskyä hän ei osaa hallita. Apuun kutsutaan niin ystävät, terapeutit kuin universumikin.
Mitä jää jäljelle kun avioliitto kaatuu? Mitä tapahtuu, kun pakon edessä täytyy siirtyä oman elämänsä päähenkilöksi? Miten tavoitella täydellisyyttä ja lopulta päästää siitä irti?

Aivan ensimmäinen reaktio kirjasta oli että päähenkilöhän on aivan kaheli. Sirkku vaikuttaa todella epätasapainoiselta ja lapselliselta ihmiseltä, jonka ajatusmaailma vaikuttaa välillä olevan teinin tasolla. Sirkun kuullessa Jalon erohaluista, alkaa tämä vaikuttaa oikein kunnon riippakiveltä kaikkine miljoonine tekstiviesti vinkumisineen ja aneluineen. Toki Jalokaan ei ansainnut omalla käytöksellään ja petoksellaan papukaijamerkkiä. Ehkä voisin itsekin vähän seota jos mies töksäyttäisi tuollaisessa tilanteessa ja tuollaisella tavalla haluavansa erota.

Jalo kierähtää minusta pois. En käsitä vielä ollenkaan, että minulta saattaa puuttua pian aviomies. Liimaudun Jalon selkään kiinni, mutta hän riuhtaisee itsensä irti minusta:
- Sirkku, tää on nyt tässä.

Täytyy myöntää että en juurikaan pitänyt kirjan sivuhahmoistkaan. Alma on vähän hassumainen, mutta hänestä pidin ehkä kaikkein eniten. Alma on jotenkin sympaattinen. Margaretha puolestaan on liian räväkkä ja suorapuheinen, eikä ajattele elämää kuin yhtenä isona taideteoksena. Puhumattakaan nyt teatterin väestä, ehkä siellä todella on noin surkuhupaisa meininki oikeastikin kuin Sirkun työpaikalla. 

Ja sen kummempia ajattelematta minä kurlautan kurkusta räkäklimpin ja sylkäisen sen Jalon päälle. Se osuu silmiin. Puukoru hyökkää pöydän yli ja työntää minut selkänojaan kiinni:
- Nyt tyttö! Täällä täytyy käyttäytyä!

Kävin kirjaa lukiessani monta erilaista tunnetilaa läpi, koin myötähäpeää Sirkun touhuista, mutta osasi hän myös naurattaa. Ero on varmasti todella raskas prosessi, varsinkin kun se tulee aivan puskista, mutta Sirkku ei tuntunut huomaavan omia virheitään lainkaan käsitellessään eroa, vaan hän etsi virheitä vain miehestään.

Ei voi muuta sanoa kuin: jos mielit eroon kumppanistani, toimi kuten Sirkku ja onnistut siinä varmasti.

 
Sivumäärä: 351
WSOY, 2020
Arvosana: 3

Riikka Suominen: Suhteellisen vapaata

 

 

 

Klaara rakastaa Ilmaria, mutta kuuden yhteisen vuoden jälkeen parisängyn toiselle puolelle jaksaa könytä kerran kvartaalissa. Asiantuntijat neuvovat piristämään seksiä, mutta ruuhkavuosien keskellä voimat eivät riitä sirkustemppuihin. 

Kun lapsuudenystävä kuolee, Klaara päättää, että elämä on liian lyhyt velvollisuusseksiin. Hän pussailee työpaikan pikkujouluissa, ja ehdottaa Ilmarille avointa suhdetta. Molemmat kirjautuvat Tinderiin ja alkavat treffailla.

Kipinä syttyy taas kotimakuuhuoneessakin, mutta ystävät epäilevät. Mitä, jos joku ihastuu - tai enemmän?

Suhteellisen vapaata kertoo kuinka avioparin seksielämä on lakastunut, koska vaimo ei enää halua miestään, vaan on kiinnostunut enemmänkin seksistä vieraiden miesten kanssa. Kirjoittaja todellakin tietää mistä puhuu kun on kirjoittanut kirjan vapaasta suhteesta, sillä hän elää myös itse sellaisessa avioliitossa.

 

Seksissä on hienoa, että keho tietää, mitä se haluaa eikä teeskentele muuta. Jos se haluaa, se kostuu, kovettuu, turpoaa ja venyy. Jos se ei halua, ei tapahdu mitään. Tällä hetkellä tapahtuu aika vähän.

En oikein pitänyt kirjan päähenkilöstä Klaarasta, hän on jotenkin todella pikkumainen, eikä mikään tunnu oikein riittävän hänelle. Myös hänen miehensä Ilmari jäi todella etäiseksi ja samalla myös koko heidän parisuhteensa. Suhteellisen vapaata on kerrottu Klaaran näkökulmasta, joten miehen todelliset ajatukset Klaaran ehdotukselle vapaasta suhteesta jäivät mysteeriksi. Välillä tuntui kun Klaaran avioliitto olisi hänelle joku suurempikin mörkö, ainakin siihen malliin hän välillä laukoo ajatuksiaan puhuessaan parisuhteesta persoonana.

"En mä käytä vapauttani etsimällä parempaa suhdetta. Se mitä mä vapaudellani teen tapahtuu meidän suhteen ulkopuolella. Mua ei kiinnosta mitä sä teet omallasi. Vaikka pukeutuisit vaippoihin tai panisit Saarnin kanssa. Se ei ole multa pois. Mua kiinnostaa vaan, millaista meillä on keskenämme."

Kirjan alkupuoli oli aika tylsää ja tasapaksua luettavaa, tuntui ettei juoni edennyt yhtään minnekkään ja meinasinkin jättää kirjan kesken kun ajattelin ettei tämä teos ole ollenkaan mun juttu, mutta sinnikkäästi jatkettuani aloin pitää siitä enemmän ja enemmän.

Oli mielenkiintoista uppoutua asiaan, joka on itselleni kovin vieras. Itse en välttämättä pystyisi avoimeen suhteeseen, mutta hyvä että jotkut ihmiset pystyvät pelastamaan liittonsa tai seksittömyytensä avoimen suhteen avulla.

Sivumäärä: 380

Otava, 2020

Arvosana: 4

J. S. Meresmaa: Dodo

 

 

 

Yksinhuoltajaäidin kasvattamalla Iinalla on edessään paha paikka. Arvosanoja pitäisi nostaa, jotta lukiosta ja aikanaan yliopisto-opinnoista tulisi totta. Iina tuntuu kuitenkin onnistuvan vain poissaolojen määrän nostamisessa. Hänellä on syitä. Ensinnäkin on Tuukka. Poikaystävää on nykyään vaikea saada aamuisin edes sängystä ylös, saati hoitamaan asioitaam. Toiseksi on Dodo, heidän vaarallinen salaisuutensa. Luonnontieteellinen ihme, joka vaatii huolenpitoa 24/7.

Sitten äiti pakottaa Iinan kesäksi isän luokse maalle. Isän, joka valitsi mielummin viinan kuin Iinan, ja jota Iina ei ole nähnyt vuosiin. Että sellainen unelmien kesä edessä.

 

Kun avasin kirjan ekan kerran, ajattelin että olen lainannut runokokoelman, en ole ikinä ennen lukenut säeromaania, joten alkuun tämä vähän hämmästytti. Tekstiä on kirjassa loppujen lopuksi todella vähän sivumäärään nähden, mutta asiaa sitäkin enemmän. Iinan päässä käy sellainen ajatusten vilske että kirjassa ehditään punoa Iinan omia suhdekiemuroita masentuneen poikaystävänsä kanssa, ihastusta parhaaseen ystäväänsä, isä- ja äitisuhdetta ja eriskummallista dodoa.

 

Tapetissa on viiltoja, niin syviä, että niiden alta pursuaa massaa. 

Jalkalistat: syöty 

Verhoja: ei ole, enää 

vain sälekaihtimet turvassa ikkunoiden välissä.

 

En ole nyt aivan varma ymmärsinkö lopulta mikä tarkoitus Dodolla kirjassa loppujenlopuksi oli. Aluksi Dodo oli satoja vuosia sitten sukupuuttoon kuollut dodo, mutta lopulta se olikin jotain ihan muuta. Kuvastiko tämä Dodo jollain tavalla ehkä Iinan mielessä käytävää tunteiden sekamelskaa.

 

Alkoholi on ollut sille aina tärkeämpi kuin mä.

Humala on sen jumala.

Iinan äiti on yksinhuoltaja, joka palaa loppuun tyttärensä kanssa vaikkei tunnu edes tietävän että Iina käytännössä asuu poikaystävänsä luona eikä kotonaan äidin kanssa. Iina kuitenkin vaikuttaa ihan kiltiltä tytöltä, lukuunottamatta poissaoloja koulusta. Äiti päättääkin lähettää Iinan raitistuneelle isälleen, jonka kanssa tyttö ei ole ollut missään tekemisissä vuosiin, ei edes jutellut puhelimessa. Iinan täytyy oppia uudelleen tuntemaan isänsä kesäloman aikana, joka on muuttunut hänelle vieraaksi noiden vuosien aikana.

Tämä oli todellakin nopeaa luettavaa, sen lukemiseen ei mennyt tuntiakaan, mukaanlukien kaikki muistiinpanot joita tein kirjaa lukiessani. Kirja yllätti minut siinä, miten paljon se herätti itsessäni ajatuksia, vaikka sivumäärä ja tekstin paljous ei päätä huimaa.

 

 

Sivumäärä: 157

Myllylahti, 2020

Arvosana: 3,5

 

 

Beth O'Leary: Kimppakämppä

Kustannustoimittaja Tiffy on vailla asuntoa sikamaisen kalliissa Lontoossa. Yöhoitaja Leonilla on yhden makuuhuoneen asunto ja kova tarve rahalle. He päätyvät loistavaan ratkaisuun, jota heidän ystävänsä pitävät hulluna: Tiffy nukkuu sängyssä yöt ja Leon päivät, eikä heidän tarvitse edes tavata toisiaan.

Mutta kun yhteiseloon sotkeutuu romanttisia tunteita, menneisyyden traumoja ja vankilassa väärin perustein istuvia veljiä, kämppikset kohtaavat hankalampia haasteita kuin toisen pesemättömät tiskit keittiön altaassa.

"Sinä nukkuisit hänen sängyssään, Tiffany!" Gerty sanoo.

"Kaikki tietävät, mikä on kimppakämpässä asumisen sääntö numero yksi: älä mene sänkyyn kämppiksesi kanssa."

Ihastuin kirjan juoneen heti kun luin tämän kirjan ilmestymisestä ja laitoin sen heti varaukseen kirjastosta ja olihan se ihastumisen arvoinen. Kirjan juoni pitää tiukassa otteessaan ja saa lukemaan sivun toisensa jälkeen. Juoni etenee hyvässä tempossa, eikä kämppikset hyppää oitis toistensa kauloihin, vaan tunteet alkavat nostaa pikku hiljaa päätään kirjan edetessä. Mitään räiskyvää romantiikkaa ei kirjassa ole, mutta itseäni se ei haitannut ollenkaan, välillä vähempi on parempi.

Hahmot ovat kiinnostavia ja aidon tuntuisia, inhimillisiä tyyppejä. Leon on hyväsydäminen ja vähän ujokin reppana, joka on tyttöystävänsä tossun alla, kun taas Tiffy on suorasanainen ja hassumainen nainen. Pari oudoksuu aluksi toisiaan ja varsinkin Tiffyn mielikuvitus alkaa aluksi laukata kuvitellessaan millaisen miehen kanssa hän oikein asuu yhdessä. He tutustuvat toisiinsa pitkälti muistilappujen kautta, joiden välityksellä he juttelevat keskenään.

Justin on poissa. Se on ohi. Ahdistava tukehtumisen tunne jää kuitenkin hänen jälkeensä, ja tarratessani nihkein sormin kiinni Rachelista ja Mosta minut valtaa äkillinen, oksettava pelko, etten vapaudu ikinä Justinista, täysin riippumatta siitä, kuinka monta kertaa näen hänen kävelevän tiehensä.

Kirjassa käsitellään myös Tiffyn vaikeaa suhdetta hänestä eronneeseen Justiniin. Justin on stalkkaava ja pelottava narsisti, joka haluaa julkisesti tuhota Tiffyn suhteen Leoniin saadakseen Tiffyn takaisin itselleen. Mies on menossa aika äärimmäisiin tekoihin saadakseen Tiffyn taas tossunsa alle.

Kimppakämppä saa varmasti lukijan käymään monia tunteita läpi, sen parissa saa niin nauraa kuin vähän itkeäkin.

Alkuperäinen teos: The flatshare, 2019

Sivumäärä: 445

WSOY, 2020

Arvosana: 5

Erin Kelly: Kiviäidit

Marianne kasvoi vanhan viktoriaanisen mielisairaalan varjossa, joka vainoaa häntä yhä hänen unissaan. Marianne oli 17-vuotias lähtiessään pakoon kaupunkia, perhettään, poikaystäväänsä Jesseä - ja ruumista, jonka he hautasivat. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Mariannen on pakko palata, ja hän tuntee heti menneisyyden kuristavan otteen. Yhä katkera Jesse uhkaa viimein paljastaa totuuden.
Marianne tekisi mitä vain vaaliakseen rakentamaansa elämää ja tytärtään, jonka ei halua koskaan kuulevan menneisyydestään. Mutta Marianne ei tiedä koko tarinaa - eikä hän ole ainoa, joka on valmis epätoivoisiin tekoihin varjellakseen salaisuuksiaan.

Mariannen mies on ostanut osakkeen remontoidusta entisestä mielisairaalasta, joka saa Mariannen ihon nousemaan kananlihalle ja muistamaan taas oman menneisyytensä kauhut. Vihjailut Mariannen karmeasta menneisyydestä alkavat jo siis aivan kirjan alkupuoliskolla, joka sai itseni jatkamaan lukemista innolla, sillä halusin tietää mikä se jokin oikein on, mikä karmea teko saa Mariannen kavahtamaan entistä mielisairaalaa.

Suustani ei lopulta pääse kirkaisua vaan sen vastakohta, kuiva ja epätoivoinen hengenveto, jossa ei ole happea, vain pölyä. "En pysty menemään sisälle", saan sanottua. "Sa,, ole kiltti äläkä pakota minua palaamaan tuonne."

Mariannen menneisyys alkaa toden teolla kummitella kun hän kohtaa ensirakkautensa Jessen, joka vaikuttaa luonteeltaan yhä siltä samalta teinipojalta, johon hän kerran rakastui, totuus on kuitenkin jotain aivan muuta. Myös Jesse liittyy vahvasti näihin Mariannen vaalimiin salaisuuksiin.

Juoni oli ihan hyvä, joskin paikka paikoin vähän tuntui junnaavan paikoillaan, eikä asiat tuntuneet liikkuvan suuntaan tai toiseen. Plussaa tulee juonen ennalta-arvaamattomuudesta, ainakaan itse en osannut etukäteen tietää miten kirjan henkilöille tulee loppujen lopuksi tapahtumaan.

Alkuperäinen teos: Stone mothers, 2019
Sivumäärä: 427
Gummerus, 2020
Arvosana: 4

Josie Silver: Tule takaisin

Lydia Bird on onnentyttö, sillä hän on menossa naimisiin elämänsä rakkauden, Freddie Hunterin kanssa. Mutta kun Freddie menehtyy yllättäen auto-onnettomuudessa, Lydian elämältä putoaa pohja.
Musertavan surun keskellä Lydialle avautuu mahdollisuus elää rinnakkain kahta elämää: yhtä, jossa Freddie on yhä elossa, ja toista, jossa hän jatkaa vähitellen elämäänsä ja huomaa rakastuvansa uudelleen. Lopulta Lydian on tehtävä valinta kahden maailman välillä.
 
Tule takaisin on todella koskettava selviytymistarina puolisonsa menettäneen Lydian elämästä, jossa hän opettelee elämään uudelleen ilman rakasta miestään. Kirja on mielenkiintoinen kannesta kanteen, eikä tämän lukemisessa mennyt todellakaan kauaa kun sen viimein sain ensimmäisen kerran avattua. Kävin itsekin monia tunteita läpi kirjaa lukiessani, se osasi naurattaa, mutta myös itkettää ja sai itsenikin ajattelemaan asioita monelta kantilta.

"Pitikö hän kiirettä minun takiani? Oliko onnettomuus minun syytäni? Olisinpa vain sanonut rakastavani häntä. Tietenkin olisin sanonut niin, jos olisin tiennyt, että sain silloin puhua hänen kanssaan viimeisen kerran."

Lydia yrittää kovasti päästä takaisin jaloilleen Freddien kuoleman jälkeen, mutta kaikki muistuttaa häntä vain siitä ettei näkisi tätä enää koskaan - kuinka lakanoiden vaihtaminenkin ensimmäisen kerran kuoleman jälkeen saa hänet romahtamaan. Lydia alkaa elää rinnakkaistodellisuutta uniensa kautta, jossa hänen rakas Freddie on edelleen elossa, pian hän kuitenkin joutuu huomaamaan ettei rinnakkaiselo olekaan aina niin hyvä vaihtoehto. Pikku hiljaa Lydia alkaa kuitenkin saada taas elämänilonsa takaisin ja ryhtyy tapaamaan jälleen uusia ihmisiä.

Kirjan loppu on aivan ihana ja se pakahdutti ainakin oman sydämeni totaalisesti. Loppu oli kyllä ennalta-arvattava, mutta oli ihanaa kun kirja loppui juurikin tällä tavalla. En keksi tästä teoksesta mitään huonoa sanottavaa.

Alkuperäinen teos: The two lives of Lydia Bird, 2020
Sivumäärä: 431
Otava, 2020
Arvosana: 5

Sally Rooney: Normaaleja ihmisiä

Lukiossa Connell on suosittu jalkapalloilija, Marianne paarialuokkaa. Heidän välilleen muodostuu yhteys, jonka Connell kuitenkin salaa muilta. Yliopistossa osat vaihtuvat: Mariannen outous alkaa säkenöidä ja Connell jää paitsioon. He tapaavat muita ihmisiä, mutta jokin vetää heidät kerta toisensa jälkeen yhteen.

Kirja on kertomus vaikeasta rakkaudesta, kuinka mikään ei tunnu menevän oikein ja pari saa aikaiseksi vain leikkiä toistensa kanssa kissa-hiiri -leikkiä. Kirjassa käsitellään myös vaikeaa aihetta, nimittäin perheväkivaltaa, jonka uhrina Marianne on, oman veljensä toimesta. Henkisesti ja fyysisesti loukatun Mariannen luonteessa näkyy pieniä pilkahduksia jäljistä, joita väkivalta on häneen jättänyt.Kirjassa käsitellään myös masennusta ja siihen liittyviä itsemurha-ajatuksia.

Sitten etuovi sulkeutuu, ja Marianne ja Connell ovat kahdestaan. Marianne tuntee, miten hartialihakset rentoutuvat niin kuin heidän yksityinen rauhansa olisi huumetta.

Connell vaikutti aluksi aika kylmältä, mutta tarinan edetessä jääsydämeksi osoittautuikin välillä myös Marianne. Mariannella oli kuukausien aikana useitakin poikaystäviä, kun Connell puolestaan löysi itselleen ensimmäisen tyttöystävän Mariannen jälkeen, tuntui se olevan seurustelevalle Mariannelle maailmanloppu. Connell ja Marianne ovat molemmat mielestäni hyviä ja onnistuneita hahmoja, ja kaiken kaikkiaan aitoja ja uskottavia.

Marianne hymyilee pientä hymyä, niin kuin olisi voittanut kiistan. Connellista on mukava saada hänessä aikaan sellainen olo. Hetken tuntuu mahdolliselta pitää molemmat maailmat, molemmat versiot elämästä ja liikkua niiden välillä niin kuin kulkisi ovesta.

Normaaleja ihmisiä on loppujen lopuksi aika hämmentävä teos, itselleni jäi ainakin vähän hämmentynyt olo tämän luettuani. Johtunee varmaankin tuosta mainitsemastani kissa-hiiri -leikistä, jota päähenkilöt Connell ja Marianne tässä harrastavat heidän jatkuvalla on-off suhteellaan.

Alkuperäinen teos: Normal people, 2018
Sivumäärä: 258
Otava, 2020
Arvosana: 4

Salla Simukka: Lukitut

Te olette nyt vankilassa. Teidät on vangittu, koska on olemassa vahvat perusteet olettaa, että jokainen teistä tekee jossain vaiheessa rikoksen, josta teitä kuuluu rangaista. Ette ole tehneet noita rikoksia vielä, mutta todennäköisyyslaskelmat osoittavat, että teette ne. Olette täällä siksi, että nyt on viimeinen hetki tehdä parannus. Jos pystytte ennen kahdeksantoistavuotissyntymäpäiväänne tunnustamaan tulevan rikoksenne ja osoittamaan katumusta, pääsette vankilasta. Mikäli ette, jäätte kärsimään rangaistustanne.

Pidin paljon kirjan juonesta, mutta valitettavasti toteutus ei ollut niinkään hyvä. Lukitut tuntui hätäisesti tehdyltä, ja juonen toteutus ontui, välillä tuntui että kirjan idea unohtui itseltäkin ihan kokonaan.

"Illalla ajatukset kiertyivät toistensa ympärille kiihtyvällä vauhdilla Vegan mielessä eikä hän saanut unta. Internet. Niin oli lukenut hänen rikosvihjeessään. Vegaa se oli naurattanut, sillä hän tiesi kyllä, mitä hän voisi tulevaisuudessa tehdä. Hän voisi tehdä kyberhyökkäyksiä."

Hahmoja löytyy monenkirjava joukko, mutta en päässyt oikein kunnolla perehtymään yhteenkään heistä. Kertojahahmoja oli mielestäni liian monta näin pieneen teokseen ja olivat jääneet vähän vajaavaisiksi ja latteiksi. Eniten pidin Oliverista, mutta hänkin jäi kovin etäiseksi.

Lukitut on selvästi tarkoitettu nuoremmille lukijoille, se käsittelee paljon nuorten ongelmia ja heidän ajatuksiaan mm. omasta seksuaalisuudestaan. Ehkä olen jo liian vanha tämänkaltaisille kirjoille, koska en saanut siitä mitään irti. Voisin kuvitella että muutama vuosi sitten olisin voinut pitää teoksesta enemmän.

Sivumäärä: 284
Arvosana: 1,5
Tammi, 2020

Niko Rantsi: Sinun puolestasi vuodatettu

Veli-Matti Suojasen elämä on solmussa. Vanha tuttu pikkurikollinen on vainonnut järjestyspoliisissa työskentelevää Veli-Mattia ja hänen perhettään jo pitkään, eivätkä viranomaiset voi painostavalle tilanteelle mitään. Lopulta Suojasen mitta täyttyy ja hän päättää toimia, ennen kuin kenellekään käy huonosti. Samaan aikaan Suojasen lapsuudenystävä sotkeutuu tunnetun ammattirikollisen bisneksiin. Päästäkseen niistä irti hän tarvitsee Suojasen apua. Kun poliisi löytää hylätystä vajasta vainajan, alkaa murhatutkinta, jossa Suojanen istuu kuulustelupöydän väärällä puolella.

"Viime vuonna, joskus keväällä, yksi tyyppi alkoi seurailla ja uhkailla mua. Asia eteni rikostutkintaan, ja siitä pitäisi olla oikeudenkäynti lähiaikoina."

Kirjassa käsitellään vaikeita asioita, sekä poliisin puolesta, että tavallisen maallikon jonka yhden virheen takia hänen koko elämänsä on pilalla. Kirja on taidokkaasti kirjoitettu ja ainakin minut se piti otteessaan alusta loppuun asti. Kirjasta tekee vielä paremman se tosiasia, että sen on kirjoittanut poliisi, joka todellakin osaa asiansa. Kirjaa lukiessa saa huomata, että poliisitkin ovat virkapukunsa alla aivan tavallisia ihmisiä, jotka joutuvat myös taistelemaan virkatehtävissä omienkin tunteidensa kanssa.

Henkilöhahmot ovat uskottavia ja pidin varsinkin Suojasesta, joka joutuu totuuden  kuultuaan kamppailemaan tunteidensa kanssa, ja joutuu tekemään vaikean valinnan - onko hän lojaali virkapukuaan vai läheistään kohtaan.

"Päivää päivää, minkälaista asiaa teillä on? nainen kysyy. 
Kauluspaidassa on vain sukunimi. Rinne.
Tuota, tulin tänne, koska ex-mieheni on kadonnut. Jussi Lehto."

Jussin kohtalo jäi vähän surettamaan, kun ei saatu tietää mitä hänelle tarkalleen tapahtui. Mutta tämä on valitettavasti monelle ihmiselle tapahtunut oikeasti, joten ymmärrän miksi tietoisuus Jussin kohtalosta jäi pimentoon.

Lukisin ehdottomasti rikosylikonstaapeli Niko Rantsilta lisääkin teoksia ja toivon että hän jatkaa myös kirjailijan roolissa poliisityönsä lisäksi. Kiitos Suomen poliisille heidän arvokkaasta työstään, jossa he joutuvat riskeeraamaan oman henkensä meidän muiden puolesta.

Sivumäärä: 346
Tammi, 2020
Arvosana: 5

Suzanne Collins: Balladi laululinnuista ja käärmeistä

On elonkorjuun aamu ja kymmenes vuotuinen Nälkäpeli on alkamassa. 18-vuotias Coriolanus Snow valmistautuu Capitolissa hohdokkaaseen tehtävään yhtenä Nälkäpelin ohjaajista. Ennen niin mahtava Snow-suku elää kovia aikoja, ja sen ainoa heikko toivo on Coriolanus: onnistuuko hän päihittämään koulutoverinsa viehätysvoimassa, älyssä ja oveluudessa ja ohjaamaan tribuuttinsa voittoon?

Lähtöasetelma on Coriolanukselle kehno. Hänet määrätään ohjaajaksi tribuuteista heikoimmalle, Vyöhykkeen 12 tytölle. Kaksikon kohtalo on nyt hitsattu yhteen - jokainen Coriolanuksen valinta voi johtaa suosioon tai epäonnistumiseen, voittoon tai tuhoon. Areenan sisäpuolella käydään kamppailua elämästä ja kuolemasta. Areenan ulkopuolella Coriolanus puolestaan tajuaa, että hänellä on tunteita kuolemaan tuomittua tribuuttiaan kohtaan... ja hänen on päätettävä, noudattaako sääntöjä vai pyrkiäkö voittoon keinoja kaihtamatta.

Coriolanusta oksetti, mutta hän ei pystynyt kääntämään katsettaan pois. Olisi ollut kauheaa nähdä mitä tahansa olentoa kohdeltavan sillä tavalla - koiraa, apinaa, jopa rottaa - mutta että ihmistä? Ja vieläpä poikaa, jonka ainoa rikos oli ollut paeta henkensä edestä?

Coriolanus Snow on joskus ollut kuin kuka tahansa muu ihminen, oikeudenmukainen ja seurannut omaa sydäntään. Uusimmassa Nälkäpelissä lukijat saavat vihdoin tietää miten Coriolanus muuttui tuosta tavallisesta pojasta koko Panemin tyrannimaiseksi hallitsijaksi, jolta ei löydy empatiaa ketään kohtaan. Kirjassa selviää myös miksi Corniolanus vihaa juuri vyöhykettä 12 niin paljon.
Coriolanus ihastuu päätä pahkaa ohjaamaansa tribuuttiin, Lucy Grayhyn ja on valmis tekemään rakkautensa eteen mitä vain, vaikka se tarkoittaisi koko Panemin pettämistä.

Aiemmissa Nälkäpeleissä en pitänyt yhtään Snowsta, en sitten tippaakaan. Mutta tässä kirjassa Coriolanus on oikeasti mielenkiintoinen ja pidettävä hahmo, joka haluaisi olla kaikkia kohtaan oikeudenmukainen ja haluaisi kovasti tehdä oikeita ratkaisuja.

Jos Coriolanuksella olisi ollut parempi olo, hän olisi nauranut sille, kuinka ironisen nopeasti heidän suhteensa oli taantunut henkilökohtaiseksi Nälkäpeliksi. 

Kirja on todella hyvä lisä Nälkäpeli sarjaan, joka auttaa edes vähän ymmärtämään Snown tyrannimaisuutta ja hänen vihaansa vyöhykkeitä kohtaan, varsinkin vyöhykkeen 12 tribuuttia.


Alkuperäinen teos: The ballad of songbirds and snakes, 2020
Sivumäärä: 598
WSOY, 2020
Arvosana: 4,5

Lasse Nousiainen: Konttaava koomikko

Kolmekymppinen koomikko jälleensyntyy, avuttoman vauvan kehoon, aikuisen tietoisuudella. On tullut kontatuksi kotiin aika monista bileistä, ja nyt se pitäisi opetella uudelleen. Edessä taitaa olla identiteettikriisi jos toinenkin...

"Äiti alkaa jäkättää ja isän tölkki numero yksi aukeaa. Ymmärrän, että perheessämme on välillä vähän vaikeaa, mutta silti ihmettelen, miksi joku on tehnyt meistä lastensuojeluilmoituksen."

Kirja on todella kepeää luettavaa ja aivan loistavaa kesälukemista. Kirja on täynnä huumoria ja monet letkautukset saivatkin hymyn huulille, kirjassa käsitellään myös vaikeita aiheita, kuten parisuhteen ongelmia, perheen sisäisiä ongelmia ja kuolemaa.

Konttaava koomikko herätti itsessäni paljon erilaisia tunteita, välillä tuntui kuin kirja olisi kertonut oman perheen elämästä, varmasti moni perheenäiti tai -isä pystyy samaistumaan moniinkin kirjan tapahtumiin ja tunteisiin.

"Vittuako se minua kiinnostaa, haluaisin olla vain nukkumassa ja nähdä unia pinkeistä poneista. Painan molemmat kädet uhmakkaasti kylkiä vasten ja isän ääni voimistuu entisestään."

Välillä jäin miettimään että mahtaako meidänkin lapsi kiukunpuuskissaan ajatella juuri tuollaisia asioita, onko hänenkin sisällään joku edesmennyt koomikko, ainakin letkautuksista päätellen juurikin näin voisi olla.


Sivumäärä: 253
Tammi, 2017
Arvosana: 4,5

Jessie Burton: Nukkekaappi

Nuori aviovaimo Nella koputtaa uuden kotinsa oveen Amsterdamissa vuonna 1686. Vastassa ei olekaan hänen miehensä, kauppias Johannes Brandt, vaan tämän synkkä ja teräväkielinen sisko ja kaksi omituista palvelijaa. Kun Johannes lopulta saapuu, hänellä on mukanaan erikoinen häälahja: nukkekaappi, joka on tarkka kopio heidän kodistaan. Nella alkaa sisustaa pienoistaloaan, mutta mystinen miniatyristi lähettää pyytämättä esineitä, jotka tuntuvat ennustavan tulevaa. Yrittääkö nukentekijä paljastaa talon kätkemät salaisuudet Nellalle ennen kuin on liian myöhäistä, vai haluaako hän tuhota kuvaamansa talon asukkaat?

"Jäljellä on vielä yksi mustaan kankaaseen kääritty nyytti, muita pienempi. Nella rohkenee tuskin avata sitä, mutta lopulta uteliaisuus vie voiton. Mustan kankaan avautuessa hän alkaa kuitenkin voida pahoin."

Kirjassa sukelletaan romanttisen Amsterdamin pyörteisiin, mutta kaikki ei olekaan pelkkää ruusuilla tanssimista, vaan vastassa on kevyen romantiikan lisäksi myös jännitystä, petoksia ja yllättävää ystävyyttä. Paikoitellen kirjan tunnelma oli jopa vähän ahdistavakin. Aikakausi astui mielestäni hyvin esiin kirjassa, ja oli mukavaa vaihtelua päästä sukeltamaan välillä historian syövereihin.

Kirjan juoni on hyvä ja piti otteessaan, kuitenkin siitä jäi jotain puuttumaan. Olen myös vähän pettynyt kirjan loppuun, loppu oli jotenkin vähän kökkö ja hätäinen. Olen vähän kahden vaiheilla pidinkö tästä kirjasta lopulta vai en.

Alkuperäinen teos: The miniaturist, 2014
Sivumäärä: 431
Arvosana: 3
Otava, 2016

Josh Malerman: Punainen piano

Pianisti Philip Tonka herää koomasta lähes kaikki luut murskana. Puoli vuotta aiemmin hän ja hänen bänsinsä, toisen maailmansodan kolmekymppisistä veteraaneista lppstuva The Danes, sai Yhdysvaltain armeijalta rahakkaan tehtävän: Namibin aavikolla on kuultu ääni, joka on saattanut ydinpomminkin toimintakelvottomaksi. Onko kyseessä uusi kylmän sodan voimasuhteet mullistava ase? Mitä bändi oikein löysi aavikolta? Tai.. mikä löysi heidät?

"Philip, en kuvittelekaan että sattuisit tietämään ihmiskehon kaikkien luiden nimet, mutta minä yritän tässä kertoa, että sinulta ei ole murtunut ainoastaan ranteet ja kyynärpäät. Sinulta on murtunut melkein kaikki."

Kirjan juoni on todella mielenkiintoinen. Olin ihan myyty jo heti ensimmäisistä sivuista lähtien. Malerman osaa todellakin pitää lukijan otteessaan ja tietää tarkalleen miten se tapahtuu. Kirjassa ei ole lainkaan pitkästyttäviä kohtia, vaan se on kannesta kanteen täynnä mielenkiintoisia tapahtumia.

Henkilöhahmot ovat myös mieleeni. Philip on hurmaava naistenmies, joka saa pelkällä hymyllään naisten jalat veteliksi, mutta joka ei ole tehtävän jälkeen enää omaitsensä, ei sisäisesti eikä varsinkaan ulkoisesti. Ellen on empaattinen ja sydämellinen hoitaja, joka tuntee vetoa koomasta heränneeseen Philipiin.

"Kun Philip pääsee pimeydestä, Ross on poissa. Ja vain sorkanjäljet, matkalla aavikolle, ovat jäljellä."

Olen vähän hämilläni kirjan "pahiksen" osalta. En lopussa tuntunut ymmärtävän enää ollenkaan mitä oikein tapahtui ja kuka oli kaiken takana. Mikä oli todellisuudessa tuon äänen lähde tai miten koko homma oikein toimii. Ilmeisesti kaikki on vain katsojan silmässä.

Alkuteos: Black mad wheel, 2017
Sivumäärä: 326
Karisto, 2020
Arvosana: 4,5

Erin Hunter: Hajonnut lauma

Leijona, jonka lauma on hylännyt.
Norsu, joka osaa lukea totuuden vainajien luista.
Paviaani, joka kapinoi kohtaloaan vastaan.
Sukupolvesta toiseen Afrikan tasankojen eläimet ovat noudattaneet ankaraa lakia: tapa vain elääksesi. Mutta nyt petojen ja saaliin välinen hauras tasapaino on vaakalaudalla, ja lain tulevaisuus riippuu näistä kolmesta epätodennäköisestä sankarista.

"Minä halusin vain olla perheeni kanssa. Ja nyt he ovat poissa ainiaaksi. Pian minäkin olen. Hän nieli pelkonsa ja ärisi uhmakkaasti. Tällä kertaa en pakene. Tällä kertaa kohtaan kuoleman rohkeasti..."

Kuten muissakin Erin Hunterin kirjoissa, myös Uljasmaassa eläimet uskovat vakaasti enteisiin ja lakeihin, niiden voima on myös Uljasmaan aloittavassa Hajonnut lauma -kirjassa suuressa osassa. Juoni on mielestäni mielenkiintoinen ja uppouduinkin kirjaan ihan täysillä sitä lukiessani. Hunter osaa totisesti luoda lukijalleen miellyttävän lukuelämyksen.

Pidin todella paljon kirjan hahmoista. Suosikkeihini kuuluu ehdottomasti Peloton, jolla riittää haasteita elämässä paviaanien kanssa kun kaikki lauman jäsenet eivät hyväksy häntä laumaan ja Peloton tunteekin itsensä usein ulkopuoliseksi. Oka on viisas apina, joka saa selville lauman johtajan murhaajan, joka ei tavallaan tullut itselleni yllätykseksi. Vähiten äänessä oli nuori Taivas norsu, joten tämä hahmo jäi vielä vähän tuntemattomammksi kuin muut hahmot.

Varasin kirjastosta jo Uljasmaan seuraavan osan Savannin laki, joka julkaistaan näillä näkymin lokakuussa.

Alkuperäinen nimi: Broken pride, 2017
Arvosana: 4,5
Sivumäärä: 328
WSOY, 2020

Uljasmaa

Uljasmaa (Bravelands) on Erin Hunterin kirjasarja, joka sijoittuu savannille. Savannilla vallitsee ankara laki: tapa vain elääksesi. Lakia aletaan kuitekin rikkoa kaamealla tavalla, joten koko Savannin tasapaino alkaa horjua. Tulevaisuus riippuu nyt leijona Pelottomasta, paviaani Okasta ja norsu Taivaasta.











1. Hajonnut lauma, 2020 (Broken pride, 2017)
2. Savannin laki, 2020 (Code of honor, 2018)
3. Veren ja luun voima, 2021 (Blood and bone, 2018)
4. Hiipivät varjot, 2021 (Shifting shadows, 2019)

Siiri Eniranta: Kesämyrsky

Andrew on katsellut koko kevään houkuttelevaa Josh Royta, joka johtaa eliittikoululaisten Nokisiipien jengiä. Sattuman oikusta Andrew pääsee viettämään kesäänsä Joshin perheen loisteliaalle huvilalle ja kurkistamaan maailmaan, johon hän ei kuulu.

Joshin sisko, hemmoteltu Penelope Roy, on joutunut todistamaan kaupunkia kuohuttanutta murhaa, ja koko Summersuttonin huvilan väki kulkee varpaillaan hänen takiaan. Mutta mitkä Penelopen totuuksista ovat valhetta? Andrewn lapsuuden viimeinen kesä Summersuttonissa on viattomuuden ja turmeluksen piirileikkiä, tihenevää kehää kiertävä ruma arvoitus kiiltävässä kuoressa.

Kesämyrsky on Finlandia voittaja Siiri Enorannan teos, jossa pikkukylässä tapahtuvasta murhasta pääsee ilmoille valheiden vyyhti. Kirja on pienessä dekkarihengessä tehty teos, josta löytyy  enemmän ihmessuhdekiemuroita ja hulppeita tapahtumia. Kirjassa pääsee seuraamaan myös teinien jengielämää, joka on yllättävän karua toimintaa, eikä jengien välisiltä kiistoiltakaan vältytä.


”Mä seurasin ääniä, ne... ne riiteli, mutta mä en erottanut, mitä ne sanoi. Ja sitten toinen miehistä kohotti sorkkaraudan ja - ja iski...”

Pidin paljon Kesämyrskyn hahmoista. Kaikilla hahmoilla on omat piirteensä ja salaisuutensa. Andrew on pohjattoman rakastunut Joshiin, joka puolestaan alkaa myös tuntea pientä vetoa Andrewta kohtaan. Penelope vaikuttaa välillä hemmoteltulta ja uhmakkaalta lapselta, mutta toisinaan hän on vain eksynyt pieni tyttö.

"Aurinko huiski taivaanrannan kevyen pilviharson persikan sävyillä kulkiessaan sen läpi kohti metsän rajaa."

Pidän kirjailijan tavasta kuvailla asioita, jonka ylläoleva lainaus kirjasta hyvin ilmaisee.
Muutamat kohdat jäivät itselleni vähän mysteeriksi, mutta kaiken kaikkiaan pidin tästä kirjasta ja sen lennokkien täyttämästä pikkukaupungista.

Arvosana: 4
Sivumäärä: 285
WSOY, 2020

Jennifer Hendriks & Ted Caplan: Tosi raskas reissu

Veronica Clarke ei ole koskaan halunnut saada hylättyä kokeesta tai testistä - ennen kuin hän pitelee kädessään muovista tikkua, jonka näyttöön on piirtynyt kaksi viivaa. Veronican tulevaisuus huippuyliopistoineen alkaa haihtua kangastuksen lailla, kun käy ilmi, etteivät kondomit estä raskautta, jos poikaystävä on tökkinyt niihin neulalla reikiä.
Raskaus täytyy saada keskeytettyä heti alkuunsa, mutta lähin laillinen aborttiklinikka on kolmen osavaltion päässä. Veronican mieleen tulee vain yksi ihminen, jonka ei usko tuomitsevan häntä: lukion syrjäytynein ja sarkastisin olento, Bailey Butler.
Tien päällä edessä on kavalkadi varastettuja autoja, panttilainaamo, kaheli ex-poikaystävä, frettejä ja kirjava joukko uskomattomia henkilöhahmoja. 

Nyt ihan alkuun pitää sanoa, että kirjoitin yksi ilta tätä postausta tabletilla, ja nyt kun meinasin tehdä vielä viimeisen tarkistuksen ennen julkaisua, olikin kaikki muu teksti hävinnyt paitsi kirjan kuvaus, täytyy myöntää että vähän ärsyttää tehdä sama homma uudestaan.


Kirjasta sai mielenkiintoisen ja huumoria täynnä olevan kuvan takakannen perusteella, mutta  jouduin hiukan pettymään kirjaan. Jo pelkästään jatkuva beibe -sanan käyttö sai niskakarvani nousemaan pystyyn.

"Tytöt lopettivat tanssinsa ja katsoivat minua kuin olisin puhunut kiinaa. Ei kiinaa. Kävin lukion tokalla mandariininkurssin. He toljottivat minua kuin olisin puhunut suomea."

Kirja on täynnä teinidraamaa, eikä liiotteluilta olla vältytty. Tapahtumat ovat suurimmaksi osaksi vedetty niin yli ja liioteltu vähän liikaa, etten itse ainakaan saanut hirvittävästi huumoria kirjasta irti.

Henkilöhahmot ovat myös vähän hutaisten tehty. Bailey on kapinallinen, joka ei tunnu pelkäävän ketään tai mitään, ei varsinkaan seuraamuksia. Veronica taas on täysin päinvastainen persoona, täydellisyyteen pyrkivä, todella itsekeskeinen ihminen, joka ajattelee vain miten muut hänet näkevät.

Pidän kyllä kirjan ideasta, eikä abortti aiheena ole helpoimmasta päästä. Kaiken kaikkiaan kirja on hieno tarina ystävyyden kiemuroista, kuinka erottaa oikeat ystävät suosion siivellä elävistä.

Alkuperäinen nimi: Unpregnant, 2019
Sivumäärä: 304
Arvosana: 2
WSOY, 2020