maanantai 17. toukokuuta 2021

Sanna Wikström: Elämä ensin

 


Nelikymppisten ystävysten, Pepin, Annikan ja Tommin maailma pyörähtää ympäri, kun menestynyt juristi ja ikisinkku Annika saa samalla lääkärikäynnillä kuulla sairastavansa rintasyöpää ja odottavansa lasta. Annika haluaa kuolla "oikein" ja ryhtyy valmistautumaan kuolemaansa, kirjoittamaan kirjeitä syntymättömälle lapselle ja värväämään Pepistä äitiä. Kun Annika alkaa etsiä lapselle sopivaa isää Pepin rinnalle treffipalvelusta, mikään ei tunnu menevän suunnitelmien mukaan.

Elämä ensin on todella koskettava kertomus syövän kanssa taistelusta, kuinka se vaikuttaa sairastuneeseen ja hänen läheisiinsä. Kirjassa käy hyvin selväksi myös ystävien läsnäolon ja tuen tärkeys, kuinka Peppikin oli valmis laittamaan kaiken peliin jotta hänen parhaalla ystävällään olisi mahdollisimman hyvä ja ikimuistoinen elämä syövästä huolimatta.

Kirja ei kuitenkaan ollut pelkkää synkistelyä, päin vastoin, se sisälsi myös paljon huumoria kun ihmissuhteissa takkuileva Peppi onnistui aina jollakin tavalla saamaan treffiseuralaisiltaan oudoksuvia katseita tai jopa sai nämä karkaamaan paikalta.

Kirjan loppu jätettiin vähän lukijan omien tulkintojen varaan, kuinka Annikan lopulta kävi ja löysikö Peppi vihdoinkin onnen rakkauselämäänsä. Loppu ei kuitenkaan itseäni haitannut, mielestäni loppu oli juuri oikeanlainen ja kaikki kääntyi ainakin suurimmaksi osaksi parhain päin.


Sivumäärä: 318
Otava, 2021
Arvosana: 5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti