tiistai 10. marraskuuta 2020

Jari Järvelä: Tyttö ja rotta

 


Parikymppinen Metro on joutunut pakenemaan kotikaupungistaan Kotkasta väkivaltaisen tapahtumaketjun seurauksena. Hän on jättänyt jälkeensä kolme ruumista, myös poikaystävänsä Rustin jonka kuolema on syössyt Metron mukaan koston kierteeseen.
Berliinissä Metro päättää omistautua toiselle suurelle rakkaudelleen, graffiteille, ja löytää ympärilleen porukan jonka kanssa toteuttaa unelmaansa. Yhdessä he tekevät yhä hurjemmiksi käyviä iskuja ympäri kaupungin paraatipaikkoja. Kunnes eräänä yönä kaikki muuttuu. Palatessaan maalauskeikalta Metro löytää majapaikkansa tuhottuna: lattia lainehtii verestä ja kokonainen seinä on hävinnyt.
Alkaa takaa-ajo joka vie Metron takaisin Kotkaan, kaupunkiin jonne hän on päättänyt olla ikinä palaamatta.


Metron karkumatka on päätynyt lopulta Suomesta Berliiniin, jossa hän jatkaa edeleen graffittiensa tekoa. Metro on löytänyt sieltä uusia kavereita, mutta tapahtumat alkavat pian toistaa itseään kun hän löytää ystävänsä kuolleena majapaikastaan ja taas alkaa Metron pakomatka.

Maailma oli kivettynyt, isä oli jähmettynyt kiveksi, Samuel oli kiveä, mä olin kiveä.Yksikään jalankulkija ei hievahtanut. Ainoa liikkuva asia kivimaailmassa oli kiiltävä musta auto, joka oli jo kadonnut korttelien päähän. Ja kenkä. Se vieri lopulta katuun pudottuaan vielä kymmeniä kierroksia pitkin asfalttia.

Metro tutustuu uusien ihmisten lisäksi myös uudelleen Berliinissä asuvaan isäänsä ja saa samalla tietää että hänellä on velipuoli. Metrolla tuntuu olevan todella huono onni ihmissuhteidensa kanssa ja kaikki ihmiset hänen ympäriltään joko kuolevat tai pettävät hänet, myös hänen isänsä.

Kertojana toimii tällä kertaa pelkästään Metro.Tässä osassa Metro tuli taas hieman tutummaksi lukijalle ja itse ainakin pidin hänestä paljon enemmän kuin ensimmäisen osan kohdalla. Nyt Metro tuntui näyttävän jo enemmän inhimillisiäkin tunteita, vaikka on edelleen todella uhmakas.

Juoni pysyi yhtä tasaisena ja jännittävänä kuin ensimmäisessäkin osassa. Myös tässä osassa Metro joutui todella taistelemaan henkensä puolesta, varsinkin kirjan lopussa. Odotan innolla trilogian päätösosaa, miten Metrolle lopulta tulee käymään.


Sivumäärä: 248
Tammi, 2015
Arvosana: 5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti