Lukiossa Connell on suosittu jalkapalloilija, Marianne paarialuokkaa. Heidän välilleen muodostuu yhteys, jonka Connell kuitenkin salaa muilta. Yliopistossa osat vaihtuvat: Mariannen outous alkaa säkenöidä ja Connell jää paitsioon. He tapaavat muita ihmisiä, mutta jokin vetää heidät kerta toisensa jälkeen yhteen.
Kirja on kertomus vaikeasta rakkaudesta, kuinka mikään ei tunnu menevän oikein ja pari saa aikaiseksi vain leikkiä toistensa kanssa kissa-hiiri -leikkiä. Kirjassa käsitellään myös vaikeaa aihetta, nimittäin perheväkivaltaa, jonka uhrina Marianne on, oman veljensä toimesta. Henkisesti ja fyysisesti loukatun Mariannen luonteessa näkyy pieniä pilkahduksia jäljistä, joita väkivalta on häneen jättänyt.Kirjassa käsitellään myös masennusta ja siihen liittyviä itsemurha-ajatuksia.
Sitten etuovi sulkeutuu, ja Marianne ja Connell ovat kahdestaan. Marianne tuntee, miten hartialihakset rentoutuvat niin kuin heidän yksityinen rauhansa olisi huumetta.
Connell vaikutti aluksi aika kylmältä, mutta tarinan edetessä jääsydämeksi osoittautuikin välillä myös Marianne. Mariannella oli kuukausien aikana useitakin poikaystäviä, kun Connell puolestaan löysi itselleen ensimmäisen tyttöystävän Mariannen jälkeen, tuntui se olevan seurustelevalle Mariannelle maailmanloppu. Connell ja Marianne ovat molemmat mielestäni hyviä ja onnistuneita hahmoja, ja kaiken kaikkiaan aitoja ja uskottavia.
Marianne hymyilee pientä hymyä, niin kuin olisi voittanut kiistan. Connellista on mukava saada hänessä aikaan sellainen olo. Hetken tuntuu mahdolliselta pitää molemmat maailmat, molemmat versiot elämästä ja liikkua niiden välillä niin kuin kulkisi ovesta.
Normaaleja ihmisiä on loppujen lopuksi aika hämmentävä teos, itselleni jäi ainakin vähän hämmentynyt olo tämän luettuani. Johtunee varmaankin tuosta mainitsemastani kissa-hiiri -leikistä, jota päähenkilöt Connell ja Marianne tässä harrastavat heidän jatkuvalla on-off suhteellaan.
Alkuperäinen teos: Normal people, 2018
Sivumäärä: 258
Otava, 2020
Arvosana: 4
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti