maanantai 19. elokuuta 2019

Erin Hunter: Unohdettu soturi

Myrskyklaanin retkikunta on palannut vuorilta. Matka on jättänyt Kyyhkysiipeen rajut jäljet: häntä piinaavat jatkuvat painajaiset, ja hän on menettänyt erityisaistinsa. Samaan aikaan Närhisulka on ymmällään, kun Ikuisen metsästyksen heimon profetiassa luvattua neljättä kissaa ei löydy. Voiko profetia enää toteutua?
Yllättäen järvelle saapuu muukalainen, joka kylvää eripuraa kissojen keskuuteen ja ajaa klaaneja ja klaanitoveruksia yhä kauemmas toisistaan. Kissojen huomio kiinnittyy keskinäisiin välienselvittelyihin, vaikka todellinen uhka on joukkojaan edelleen kasvattava Synkkä metsä, pahojen henkikissojen Tähdetön maa.

Odotin kovasti, josko tässä kirjassa edistyttäisi jo Synkän metsän kissojen kanssa, mutta siinä suhteessa kirja ei tarjonnut mitään uutta. Kuten kirjan nimestäkin jo voi päätellä, saa Myrsyklaani vanhan jäsenensä takaisin, tuoden lisää eripuraa jo valmiiksi jännitteiseen ilmapiiriin. Välillä kirja tuntui vähän junnaavan paikoillaan, eikä tuonut mitään uutta lisää juoneen, mutta juoni itsessään meni taas pikku hiljaa eteenpäin, ehkä vähän epävarmemmin askelin kuin tavallisesti. Olen toiveikas viimeisen osan osalta, josko siinä sattuisi ja tapahtuisi.





Alkuperäinen nimi: The forgotten warrior, 2011
Arvosana: 3,5
Sivut: 303
Art house, 2018

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti