sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Yoshihiro Takahashi - Hopeanuoli 6

Ninjakoirien maille saapuneet Oun joukot joutuvat heti vihollisen hyökkäyksen kohteeksi. Pian käy kuitenkin ilmi, että taistelu on väärinkäsityksen syytä. Pahaksi onneksi Oun koirat ovat jo ehtineet astua myrkkyohdakkeisiin, ja ainoa vastalääke löytyy todellisen vihollisen alueelta.

Kogan ninjakoirat ovat järjestäneet Benin laumalle ansan uskottelemalla että kuuluvat Akamen laumaan. Iga koirien luullessa taas Benin lauman kuuluvan Kogaan. Akamen joukko onkin järjestänyt Benin laumalle tappavan ansan, ennen kuin tajuavat mitä oikein on tapahtunut.

Myös tästä kansikuvasta ja sen väreistä pidän paljon, tietty kannessa voisi pienenä lisänä olla vielä sekä Kogan että Igan johtajat. Pidin tästäkin osasta paljon, raaoilta tapahtumilta ei voi myöskään välttyä kun koirat tappelevat viimeiseen hengenvetoon asti. Osa loppuu taas jännittävään kohtaan kun Ginillä on vastassa Kogan johtaja Kurojaki.







Alkuperäinen nimi: Ginga Nagareboshi Gin vol 6, 1983
Arvosana: 5
Sivut: 185
Punainen jättiläinen, 2010

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti