maanantai 12. syyskuuta 2016

Robert Kirkman & Jay Bonansinga - Kuvernöörin tuho osa 1

Kuvernööri hallitsee laumaansa pelolla ja kauhulla, mutta kaikki eivät suostu peloteltaviksi. Ihmisyyden nurjat puolet tulevat esiin ja välienselvittelyä on luvassa, kun kaunat kiehuvat yli äyräiden. On tullut aika valita puolensa.

The walking dead -sarja nousi suureen suosioon sen astuttua tv -maailmaan. Itse en ole koskaan ollut mikään sarjakuvien lukija, joten en ole perehtynyt myös kyseisen sarjan sarjakuviin. Uskoisin että kirja on uskollinen sarjakuville, koska tv-sarjasta se ainakin poikkesi paljon. Kuvernöörin julmuus astuu aivan uusiin ulottuvuuksiin, kun hän kiduttaa Michonnea, mutta mies saa kyllä samalla tavalla takaisin, vähän suuremmalla mittakaavalla vaan. Tässä kyseisessä kohtauksessa tulikin jopa etova olo, oli kohtaus sen verran raakamainen.

Harmikseni kirjassa ei niinkään ollut zombiemeininkiä, mutta ehkä viimeisessä osassa senkin edestä. Plussaa oli että tv:stä tutut suosikkihahmot astuivat nyt Woodburyyn, joten seuraavassa osassa on tiedossa menoa ja meininkiä.

Kirjan kerronta tuntuu tässäkin osassa vähän sekavalta. Yhdessä luvussa voi olla neljäkin eri kertojaa, joita vaihdellaan kesken toisen kertojan olevien tapahtumien. Tämä tekeekin kirjaan vähän sekavan vaikutelman.


Alkuperäinen nimi: The fall of the Governor: part one, 2013
Arvosana: 4
Sivut: 288
Like, 2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti