lauantai 16. toukokuuta 2015

Erin Hunter - Vaarallinen polku

Takakansi kertoo:

Varjoklaani on saanut uuden vahvan päällikön, Tiikeritähden. Tulisydän pelkää, että hänen kostonhimoisen vihollisensa nousu liittyy painajaisiin, jotka piinaavat häntä öisin. Samaan aikaan reviireiltä löytyvät riistantähteet, oudot hajut ja varoittavat enneunet herättävät soturien epäilykset: metsässä vaanii salaperäinen uhka, jollaista ei ole ennen nähty. Myrskyklaanin päällikkö Sinitähti on kääntänyt selkänsä soturiesi-isille, eikä hänestä ole Tulisydämelle apua. Onko Tähtiklaani hylännyt heidät iäksi?


Arvostelijan mielipide:

Vaarallinen polku on huippusuositun Soturikissat -kirjasarjan viides osa. Tulisydämen klaani kohtaa taas uusia vaaroja, kun metsän valtaa verenhimoisten koirien lauma, eikä Sinitähden oikukkuus helpota klaanin tilannetta tippaakaan. Tulisydämen mieltä painaa myös Tiikeritähti, olisiko hän vihdoin jättänyt Myrskyklaanin rauhaan ja tyytynyt johtamaan Varjoklaania? Klaaniin liittyy myös uusi jäsen, joka on jo entuudestaan tuttu. Valitettavasti myös tälläkään kertaa Myrskyklaani ei selviä ilman klaanijäseniensä menettämistä.

»"Mitä tapahtui?" Tulisydän toisti. "Kuka teki tämän?" Kirkastassu päästi heikkoa vaikerrusta, joka otti hiljalleen sanojen muodon. Tulisydän tuijotti oppilasta kauhun vallassa, kun ymmärsi lopulta, mitä tämä yritti sanoa. "Lauma, lauma", Kirkastassu kuiskasi. "Tapa, tapa."»

Juoni piti todella hyvin koukussa kirjan alkusivuista ihan viimeiseen sivuun asti. Kyllähän kirjan kirjoittajat keksivät taas jotakin uutta kirjasarjan juoneen, vaikka sitä pähkäilinkin edellisen osan luettuani. Klaani koki taas paljon menetyksiä ja vastoinkäymisiä ja on juonen kannalta hyvä että tarinassa pystytään luopumaan myös merkittävistäkin henkilöistä. Tähän kirjaan oli saatu ehkä kaikkein eniten tunteita herättäviä kohtauksia, varsinkin tuo kohtaus Myrskyklaanin suuren päällikön kuolemasta. Nyt toivon mukaan seuraavassa ja viimeisessä osassa Tiikeritähti saa tuta nahoissaan kaikki tekemänsä kauheudet.

»"Sinusta tulee loistava päällikkö." Sinitähden ääni oli hyvin heiveröistä kuiskausta. "Yksi kaikkien aikojen suurimmista koko metsässä. Tulet suojelemaan klaania tulen lämmöllä ja puolustamaan sitä liekin raivolla. Sinusta tulee Tulitähti, Myrskyklaanin valaisija."»

Henkilöt ovat pysyneet pitkälti samanlaisina, kuin edellisessäkin osassa, eikä mitään sen suurempia muutoksia ole tapahtunut. Jotenkin oli helpottavaa kun Sinitähti käytti viimeisenkin henkensä, alkoi johtajattaresta tulla jo sen verran vainoharhainen ja ärhäkkä ettei niitä märmätyksiä olisi jaksanut lukea enää seuraavassa osassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti