keskiviikko 3. maaliskuuta 2021

Jarkko Tontti: Haava

 



"Ihmisenä olemisen haavaa ei hyvinvointivaltio paranna."

Kun vuosia huumekoukussa roikkunut tytär kuolee, vanhemmat etsivät syntipukkia. Kaikkein pelottavinta on katsoa peiliin. Oliko kuolema helpotus, vai olisiko toivoa sittenkin ollut? Mitä tapahtui, ja ketä siitä voi syyttää?


Haavassa käsitellään oman lapsen kuolemasta selviytymistä, kun Gretan päihderiippuvainen tytär löydetään kuolleena ja kuolemansyyksi epäillään itsemurhaa. Greta ei usko että hänen tyttärensä olisi hypännyt omaan kuolemaansa, vaan alkaa itsepintaisesti selvittää tyttären kuoleman outoja piirteitä. Samaan aikaan Gretan ex-mies Johannes tuskailee alkoholismin kourissa ja miettii liittyykö hän itse lapsensa kuolemaan.

On surullista kuinka Greta kyllästyi oman lapsensa tekosyihin ja epäonnistumisiin, eikä lopulta edes uskonut tyttärensä pääsevän irti aineista. Vanhemmankaan rooli ei ole tuossa tilanteessa varmasti todellakaan helppo, mutta vanhemman tuki on varmaan tärkeä lähtökohta parantumiselle.

Valitettavasti monet ihmiset kamppailevat juuri samanlaisten asioiden kanssa kuin Greta ja Johannes tässä teoksessa. Varsinkin kirjan loppu Jeminan kertomana saa miettimään, että vaikka Jemina ei pystynyt pysymään erossa huumeista, hän kuitenkin lopulta sisimmässään halusi juuri sitä - pysyä erossa huumeista.

Sivumäärä: 238
Otava, 2021
Arvosana: 4/5

Lotta-Sofia Saahko: Papan kanssa kahvilla

 


"Pappa, millainen on karjalainen?" kysyn papalta kahvipöydän ääressä.
Pappa hörppää kahvia ja raapii päätään. "No onpas metka kysymys", hän sanoo. "Mistä sie tuollaisen keksit?"

Jorma on pikkupoika, kun hänen perheensä saa tiedon, että viimeinen evakkojuna Karjalan Impilahdesta lähtee kahden tunnin kuluttua. Siitä alkaa pojan pitkä matka, joka on täynnä syrjintää ja seikkailuja, muuttoja ja musiikkia, sekä kummituksia ja karjalanpiirakoita. Kun Jorma etsii omaa paikkaansa uudesta kodista, hän oppii, mitä asioita elämässä ei voi ostaa rahalla.

Jorma-papan tarina on täynnä lämmintä huumoria ja suuria tunteita. Samalla se on sydäntäsärkevän koskettava vastaus Lotan kysymykseen.


Papan kanssa kahvilla on todella koskettava kirja Jorma-papan lapsuudesta ja nuoruudesta. Pappa vei todellakin oman sydämeni, aivan ihana persoona. Hän muistuttaa minua paljon omista edesmenneistä isoisistäni, jotka olivat niin kultaisia ja huumorintajuisia, mutta omasivat myös semmoisen suorasanaisenkin puolen, aivan kuten kirjan kautta välittyy myös tämän papan luonne.

Papan muistelmista käy hyvin ilmi miten vaikeaa tohon aikaan elämä on ollut, varsinkin evakkoperheillä joiden on pitänyt muuttaa jopa nimensä sopeutuakseen uuteen yhteisöön. Kirjasta välittyy myös miten vanhat tavat ovat jääneet elämään vanhemmissa ihmisissä, kun on tyydytty paljon vähempään kuin nykyään.

Kirja on koskettavaa luettavaa monellakin tapaa, kuinka pappa muistelee omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan ja puhuu omista vanhemmistaan ja tuntemuksistaan. Lotan ja papan kahvipöytäkeskustelut muistelujen välillä piristivät kirjaa todella paljon.

Kirjassa oli mukana vanhoja valokuvia Jorman elämänvarrelta. Yllätin itseni hymyilemästä kun katsoin vuoden 2002 mökkikuvaa, jossa Jorma on saanut komean saaliin.

Seurasin jonkin Lotan ja papan saamaa höykytystä joka on aivan käsittämätöntä, kuinka jotkut ihmiset voivat olla niin sydämettömiä että alkavat haukkua heitä heidän lauluäänestä lähtien. Aivan käsittämätöntä. Tällä parivaljakolla on sydän täynnä kultaa, eikä heidän lauluissaan ole todellakaan mitään vikaa, päin vastoin, tämä kaksikko on varmasti piristänyt monien ihmisten korona-arkea - itseni mukaan lukien.


Sivumäärä: 312
Tammi, 2020
Arvosana: 5/5

keskiviikko 17. helmikuuta 2021

Anna-Leena Härkönen: Olis niin kiva

 


Miten suhtautua ystäviin, jotka tekevät jatkuvasti ohareita?
Onko nuorison vapaamielisyys jo ahdasmielistä?
Mistä tunnet sä molopään?
Anna-Leena Härkönen vastaa näihin kysymyksiin rehellisen riemastuttavalla tyylillään ja ottaa tarkan katseensa kohteeksi myös virushysterian, vessajononatsit, dna-testit, etuilevan Jeesuksen, kaamosmasennuksen sekä repliikit, jotka voivat kääntää kohtalon suunnan. Vastaansanomaton uusi kirjoituskokoelma laittaa aikamme ilmiöt halki, poikki ja pinoon.


Kuten takakannessa lupailtiin niin tämä teos on kyllä rehellisen riemastuttava, piristi ainakin omaa päivääni. Kirjassa on useita lyhyitä kirjoituksia Härkösen omasta elämästä ja ajatuksista jotka eivät hauskoilla letkautuksillaan jätä kylmäksi. Olis niin kiva on vähäisestä sivumäärästään huolimatta oikea mielen nostattaja ja kivan kevyttä luettavaa.

Tykkään lukea Härkösen kirjoja ja pidän hänen tavastaan ajatella välillä tyyliin" jos ei oo sulle fine niin ei oo mun ongelma". Hän ei myöskään säästele sanoissaan, vaan antaa tulla.


Sivumäärä: 141
Otava, 2021
Arvosana: 4

maanantai 15. helmikuuta 2021

Johanna Elomaa: Sinä päivänä kun synnyin

 

Pinja ja Keiju on erottamaton parivaljakko, joka uskoo, että kohtalo on omissa hyppysissä ja jokainen kesäyö kuplivassa Helsingissä voi olla se merkityksellisin. Lopulta yliopiston luentosalit käyvät liian ahtaiksi, ja on muutettava elämän suunta. Minkälainen seikkailu odottaa turismiin heräilevässä Kaakkois-Aasiassa, Afrikan savanneilla ja New Yorkissa, jossa terrorismi muuttaa yhdessä hetkessä maailman? Onko valinnoillamme lopulta merkitystä, vai kulkeeko elämämme ennalta määrättyä polkua pitkin?

Sinä päivänä kun synnyin kertoo Pinjan ja Keijun ystävyydestä, sekä Pinjan koskettavasta elämästä. Tapahtumat sijoittuvat vuosien 2000 ja 2020 välille, joiden aikana kirjassa törmätään useampiinkin tragedioihin, kuten Afrikan salametsästykseen, WTC-tornien terrori-iskuun ja Tsunamiin. Kirja on todella koukuttavaa luettavaa ja saa lukijan varmasti käymään paljon erilaisia tunetiloja läpi - surua, pettymystä, vihaa ja iloa.

Aluksi en meinannut saada tekstistä oikein otetta, mutta pian suunta muuttui aivan täysin ja uppouduin Pinjan elämään ihan totaalisesti. Pidin paljon Pinjasta hahmona, hän on hyväsydäminen ihminen, joka avaa tunteitaan ja ajatuksiaan kirjoittamalla ne vihkoonsa. Pinja joutuu kokemaan elämänsä aikana todella paljon surua ja menetystä, mutta selviää kuitenkin mitä kamalimmista tapahtumista ja pystyy jatkamaan elämäänsä. 

Täytyy myöntää että kirjan loppu sai kyyneleetkin valumaan kasvoillani, oli se sen verran koskettava, eikä kyynelhanojen avaamiselta vältytty muutenkaan. Todella loistava teos.


Sivumäärä: 395
Otava, 2021
Arvosana: 5

sunnuntai 7. helmikuuta 2021

Tiina Saari & Maiju Majamaa: Ei jälkeäkään

 


Mitä tapahtui 16-vuotiaalle Raisa Räisäselle Tampereen yössä 20 vuotta sitten?
Mihin raumalainen 18-vuotias Markus Leväniemi katosi ruotsinlaivalta aamuyöllä?
Ei jälkeäkään kertoo yhdentoista kadonneen suomalaisen tarinan. Osa heistä on yhä kadoksissa, osa on löytynyt tavalla tai toisella. Laadukkaasti kirjoitetut tarinat perustuvat pääosin poliisien ja omaisten haastatteluihin. Kirjassa tarkastellaan katoamisten taustalla olevia syitä ja sitä, miten omaiset selviävät: Jos kadonnutta ei löydy, surutyö ei voi kunnolla alkaa. Läheiset jatkavat etsimistä.


Kirjassa tutustutaan 11 kadonneeseen suomalaiseen, joista heidän omaiset ja läheiset kertovat. Jokainen tapauksista on surullista luettavaa, enkä voi kuvitellakaan millainen tuska omaisilla on ollut tai on yhä edelleen, ei kai tuollaisesta koskaan pääse kokonaan yli.

Joissain tapauksista jäin vähän miettimään poliisin panosta, toki heilläkin on omat sääntönsä ja ohjeensa joita kuuluu noudattaa, mutta vähättely omaisten hätään ei liene yksi niistä, saatika se että puhutaan kadonneen pojan äidille että poika on joutunut kalanruoaksi ruotsinlaivalla, järkyttävää.

Kirja saa miettimään että kuinka pienestä elämä on oikeasti loppujen lopuksi kiinni. Sinun tarvitsee suututtaa vain yksi ihminen tai nousta kerran väärään autoon ja se on siinä. Kirja on mielenkiintoista luettavaa ja herättää lukijassa varmasti paljon ajatuksia ja itse ainakin aloin pohtimaan enemmänkin kadonneiden kohtaloita.


Sivumäärä: 276
Into, 2020
Arvosana: 4,5

Eddy De Wind: Pääteasema Auschwitz

 

Hollanninjuutalaisen lääkärin Eddy de Windin keskitysleiripäiväkirja on tiettävästi ainoa Auschwitzin sisällä kirjoitettu kirja. Vuonna 1943 de Wind ja hänen vaimonsa Friedel kuljetettiin Auschwitziin. Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä molemmat selvisivät hengissä kuukaudesta toiseen. Sodan loppuvaiheessa, neuvostojoukkojen jo lähestyessä Auschwitzia, de Wind alkoi pitää peitenimellä salaista päiväkirjaa. Syntyi ainutlaatuinen dokumentti historian synkimmästä loukosta, jonka pimeyteen Eddyn ja Friedelin välinen rakkaus toi valoa.

Olen odottanut tämän kirjan lukemista kuin kuuta nousevaa, varatessani tämän olin lähes sijalla 300, eli aikaa on mennyt monta kuukautta. Nyt sain sen vihdoinkin kirjastosta luettavaksi.

Pääteasema Auschwitz on synkkää luettavaa, ja on ihmeellistä kuinka positiivisiakin jotkut ihmiset kirjassa ovat, vaikka käytännössä odottavat vain milloin on heidän aikansa lähteä - tavalla tai toisella. Ihmiset osasivat suurimmaksi osaksi pitää yhtä, vaikka raa'at SS-miehet tekivätkin heidän elämästään suoraan sanottuna helvettiä.

Kirja on kaiken kaikkiaan todella mielenkiintoista luettavaa, sillä se antaa realistisen kuvan Auschwitzin tapahtumista, onhan sen kirjoittaja ollut yksi monista onnettomista vangeista. En voi kuvitellakaan kuinka hankalaa kaiken tapahtuneen jälkeen on ollut yrittää elää taas normaalia elämää.

Tämä teos on todella hyvää historiallista luettavaa ja suosittelen lämpimästi tutustumaan siihen, vaikka sen lukemista voikin joutua odottamaan jos kirjastosta aikoo lainata. On se kuitenkin odottamisen arvoinen.

Alkuperäinen teos: Eindstation Auschwitz, 1943-1945
Sivumäärä: 253
WSOY, 2020
Arvosana: 4,5

sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Tuomas Nyholm: Samu Haber

 


Samu Haber ei esiintyjänä paljoa esittelyjä kaipaa, mutta kuka oikeasti on esiintyjän "maskin" takana? Itse olen vuosien varrella enemmän ja vähemmän fanittanut Sunrise avenueta ja kuullessani kuinka Samu Haberista julkaistaisiin kirja, lisäsin sen samantien luettavien kirjojen joukkoon. Olihan se pakko päästä lukemaan.

Haberin kunnianhimo on käsin kosketeltavaa ja nostan hattua kuinka kaveri päätti kuitenkin lopettaa bändin, vaikka suosiota löytyi ympäri maailman. Haber ei kuitenkaan itse saanut siitä enää niin paljoa irti kuin aikaisemmin ja kyllä se tekstin kautta välittyi hyvin kuinka hankalan matkan Haber on käynyt päästäkseen pinnalle. Menestyksellä on ollut hintansa. Välillä tekstin läpi kuulsi että Haberilla olisi aika iso ego ja välillä vähän itseään täynnä, mutta eihän tuollaista julkisuutta saakkaan pelkästään nurkassa istuskelemalla.

Kirjan loppupuolella käsiteltiin myös huumevyyhtiä, johon Haber joutui osalliseksi alkuvuodesta ja kerrottiin miten asiat olivat menneet niin kuin ne olivat menneet.

Kirjassa puhuttiin myös kuinka usein Sunrise avenue sai pakit levy-yhtiöiltä, voisin veikata että näitä lemppaajia on myöhemmin enemmän tai vähemmän harmittanut kun bändi iskikin lopulta ulkomaita myöten kuuluisuuteen.

Kuten aikaisemmin totesin, Haber on käynyt vaikean polun päästäkseen huipulle, mutta ovathan he sen huipun kyllä bändinsä kanssa ansainneetkin.


Sivumäärä: 509
Otava, 2020
Arvosana: 4,5


Stephanie Garber: Finale

 




On kaksi kuukautta siitä, kun kohtalot vapautuivat korttipakan kahleista, kun Legend julistautui kruununperijäksi ja kun Tellalle selvisi, että hänen rakastettuaan ei tosiasiassa ole olemassakaan.
Ihmishenkien, keisarikunnan ja sydänten tulevaisuus on vaakalaudalla. Tellan on päätettävä, luottaako Legendiin vai entiseen viholliseen. Sisar Scarlett, joka saa selville mullistavan salaisuuden, on puolestaan toivottoman tehtävän äärellä. Ja Legendillä on edessään ratkaiseva, lopullinen valinta.
Caraval on päättynyt, mutta nyt pelissä on paljon enemmän kuin koskaan aiemmin. Finalessa jokainen joko voittaa tai häviää kaiken.


Caraval trilogian päätösosa uhkuu jännitystä ja huimia juonenkäänteitä, eikä siitä löydy yhtäkään pitkästyttävää kohtaa. Tämä trilogia on ollut viihdyttävää luettavaa kannesta kanteen jokaisen kirjan kohdalla, ja taso on pysynyt hyvänä jokaisen kirjan kohdalla.

Kertojana vuorottelevat tällä kertaa Scarlett ja Tella. Kohtalot ovat päässeet valloilleen ja molemmilla siskoksilla on oma roolinsa maailman pelastamisessa, heidän tulee kuitenkin vaarantaa tehtävässä jatkuvasti omat elämänsä ja tulevaisuutensa.

Tellan ja Legendin kissa-hiiri -leikki kulkee mukana läpi kirjan. Toivoin välillä että Herttaprinssi muuttaisi tapansa parempaan suuntaan ja veisi Tellan sydämen, jotta Legendin kanssa pelatut pelit olisivat vihdoinkin ohitse, mutta turhaan elättelin toiveita.

Kirjan loppu oli osittain ennalta-arvattava, mutta ennalta-arvattavuus ei kuitenkaan pahentanut kirjaa. Tämä trilogia on ehdottomasti lukemisen arvoinen, itse ainakin pidin siitä ja se oli juoneltaan vähän erilaisempi kuin monet muut fantasiakirjat.


Alkuperäinen teos: Finale, 2019
Sivumäärä: 396
WSOY, 2019
Arvosana: 4,5

maanantai 7. joulukuuta 2020

Stephanie Garber: Valenda

 


Ensimmäisen huumaavan Caraval-pelin päätteeksi Donatella Dragna sai pelastettua sisarensa Scarlettin järjestetyltä avioliitolta, ja siskokset pääsivät hirviömäistä isäänsä pakoon. Tellan harteita painaa kuitenkin raskas taakka. Caravalissa saamaansa apua vastaan hän on luvannut salaperäiselle rikolliselle paljastaa Caraval-pelin johtajan Legendin oikean nimen - jota kukaan ei tiedä.
Legendin henkilöllisyyden voi selvittää vain voittamalla Caravalin. Niinpä Tella heittäytyy satumaisen kilpailun vietäväksi jälleen kerran. Uudessa pelissä, joka pelataan Meridiaanin keisarikunnan pääkaupungissa Valendassa, häntä odottaa pakkokihlaus murhanhimoisen kruununperijän kanssa, tuhoon tuomittu rakkaustarina ja moninaisten salaisuuksien verkko. Caraval on aina vaatinut rohkeutta, oveluutta ja uhrauksia, mutta nyt pelissä on sitäkin enemmän. Jos Tella ei pidä lupaustaan, hän menettää kaiken - kenties jopa henkensä. Mutta jos hän voittaa pelin, Legend ja Caraval tuhoutuvat ikiajoiksi.


Ensimmäinen osa oli niin koukuttavaa luettavaa että piti lukea heti perään trilogian toinen osa, Valenda. Valenda jatkaa siitä mihin Caraval jäi, mutta tällä kertaa kertojaksi vaihtuu Tella. Tella ja Scarlett eivät juurikaan poikkea päähahmona olemisesta, välillä tuntui että päähenkilön nimi olisi vain vaihtunut ja muuten tyyppi olisi pysynyt samana, niin samanlaisia he ovat.

Scarlettin ja Tellan miesasiatkin soljuvat samaa rataa toistensa kanssa, aluksi molemmat vihasivat miestä, jota lopuksi tulisikin rakastamaan. Nyt myös Legend saa vihdoinkin kasvot ja Tella joutuukin vaikean valinnan eteen, uhraako hän itsensä vai Legendin.

Myös tämä osa oli todella hyvää ja jännittävää luettavaa, eikä tämän kirjan lukemisessa mennyt kuin hetki. Oli ihana uppoutua Caraval -sarjan tuomaan fantasiamaailmaan. Odotan mielenkiinnolla mitä seuraavassa ja samalla viimeisessä osassa tulee tapahtumaan ja pysyykö kirjojen taso yhtä hyvänä.


Alkuperäinen teos: Legendary, 2017
Sivumäärä: 371
WSOY, 2017
Arvosana: 4,5

sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Stephanie Garber: Caraval

 


Scarlett Dragna on viettänyt koko ikänsä pienellä kotisaarellaan, jossa hän asuu sisarensa Tellan ja mahtavan mutta julman isänsä kanssa. Nyt Scarlettilla on edessään isän järjestämä avioliitto, joka voi tuhota tytön suurimman unelman: päästä kerran kokemaan Caraval, kaukana Scarlettin kotoa järjestettävä jokavuotinen peli ja esitys, johon katsojat osallistuvat.
Mutta tänä vuonna kutsu Caravaliin lopulta yllättäen saapuukin. Salaperäisen merimiehen avulla Tella huijaa Scarlettin mukaan peliin, vaikka häät ovat juuri edessä. Perillä Isla de los Sueñosin saarella selviää, että Caravalin järjestäjä, mestari Legend, on siepannut Tellan. Tällä kertaa koko Caravalin juonena on nimittäin Tellan etsintä: se, joka hänet löytää, voittaa pelin.
Scarlett on kuullut, että kaikki mikä tapahtuu Caravalissa on vain taidokasta näytelmää. Hän uppoaa silti pakostakin pelin maagiseen, rakkautta ja salaisuuksia uhkuvaan maailmaan. On vaikea tietää, mikä on totta ja mikä ei. Varmaa on vain, että Scarlettin täytyy löytää Tella, ennen kuin viisi yötä kestävä peli päättyy. Tai seuraukset ovat kauheat.


Olen useaan kertaan jo meinannut lukea tämän kirjan mutta aina olen kuitenkin lukenutkin jonkun toisen, nyt sain kuitenkin vihdoinkin luettua Caravalin, ja hyvä niin. Caravalin matkassa pääsi tutustumaan täysin uuteen maailmaan ja vähän uudenlaiseen fantasiaan mitä olen tottunut lukemaan.

Siskoksille on muodostunut todella läheiset ja lämpimät välit, he tekisivät toistensa puolesta mitä vain. Heidän lapsuutensa ei myöskään ole ollut helppo, heidän äitinsä on hylännyt heidät ja jättänyt heidät selviämään väkivaltaisen kuvernööri isän kanssa. Kun Scarlett saa vihdoinkin kutsun Caravaliin ja astuu mukaan peliin, imaisee se hänet totaalisesti mukaansa. Pian hän ei tiedä keneen voi luottaa ja keneen ei, mikä pelissä on totta ja mikä ei. Hän joutuu syvemmälle pelin syövereihin kun olisi voinut koskaan kuvitellakaan.

Caraval on pullollaan jännitystä ja yllättäviä käänteitä, mukaan mahtuu myös ripaus romantiikkaakin. Kirja oli todella koukuttavaa luettavaa ja himoitsenkin jo seuraavan osan lukemista, miten siskosten matka jatkuu ensimmäisen Caraval kokemuksen jälkeen, ja miten Scarlettin ja Julianin orastavan rakkauden tulee käymään.


Alkuperäinen teos: Caraval, 2017
Sivumäärä: 359
WSOY, 2017
Arvosana: 5