Outolintu on Veronica Rothin kirjoittaman samannimisen trilogian avausosa. Roth onnistui pitämään minut hyvin kiinni kirjassa, eikä lukemiseen lopulta mennyt kauaakaan. Jostain syystä juoni tuntui välillä junnaavan vähän paikoillaan, mutta lähti kuitenkin aina taas eteenpäin. Kirjassa oli paljon eri tapahtumia, mutta jotenkin jäin kaipaamaan enemmän mukaansa tempaavaa jännitystä ja kutkuttavia hetkiä, joita ei mielestäni kirjassa ollut loppujen lopuksi paljoa. Juoni ja idea oli kuitenkin hyvä ja viihdyttävä, mutta välillä tuntui erttä jotakin jäi puuttumaan, en vain osaa pukea sanoiksi mikä se jokin on. Olisin toivonut kirjaan vähän enemmän tunnetta, kun Trisin vanhemmat kuolivat tämän silmien edessä, ei nuorella tytöllä tuntuneet ajatukset juurikaan harhailevan heihin päin, kuten olisi luullut, vaan tyttö oli astunut vähän turhan nopeasti uskaliaan saappaisiin.
Tapahtumissa oli tietenkin mukana myös hiukan nuorta lempeä, joka antoi kirjalle kivan pienen säväyksen. Hahmoja oli moneen lähtöön, ja kuten monissa muissakin kirjoissa löysin täältäkin omat inhokkini ja suosikkini. Suosikiksini nousi Tobias eli "Neljä", jokin vain kaverin luonteessa vetosi minuun. Kovan ulkokuoren alta tuntui pikku hiljaa kuoriutuvan jotakin muuta. Inhokiksi asteli komeasti Peter raivostuttavalla luonteellaan ja itsekkyydellään.
Kirjan pohjalta on tehty myös saman niminen elokuva. Itse olen katsonut elokuvan ennen kirjan lukemista ja täytyy sanoa että tapahtumat ovat aika paljon erilaisia. Kirjassa oli ehkä ripaus enemmän raakuutta, eikä päähenkilökään ollut aivan niin naiivi mitä elokuvassa. Myös kirjan loppu oli huomattavasti nopeatempoisempi mitä elokuvassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti