Sofi Oksasen Baby Jane on moderni versio Bette Davis -elokuvasta Mitä tapahtuikaan Baby Janelle. Se on piinaava kolmiodraama, jonka osapuolet ovat ajautuneet hyvinvointiyhteiskunnan turvaverkkojen ulkopuolelle.
Arvostelijan mielipide:
Sofi Oksasen Baby Jane kertoo kahdesta naisesta, jotka rakastavat toisiaan. Molemmilla heistä on diagnosoitu masennus ja molemmilla asia ilmenee eri tavoin. Naiset päättävät yhdessä perustaa naisten alusvaatteita myyvän yrityksen - joka on tarkoitettu eritoten perversseille miehille. Pariskunnan rakkaus kukoistaa, mutta pian mustasukkaisuus ottaa vallan ja kaikki ei menekään enää ihan kuten pariskunta on toivonut.
»Nauroin, kun hän heti kotiovellani suuteli minut täyteen, ja nauruni kiersi ympäri keväthumisevaa juopumustani ja sekoittui muihin ääniin.»
Kirja on ensimmäinen Sofi Oksasen kirjoittama kirja jonka luen, ja olen melko vaikuttunut kirjailijan tyylistä. Kirjan juoni on todella hyvä ja mukaansatempaava. Jo alkusivuilla huomasin pitäväni kirjasta, joka huokuu erilaisuudellaan ja kekseliäisyydellään. Kirjassa käy varsin hyvin ilmi, miten paljon tukea ihmiset tarvitsevat oikeasti mielenterveyteen liittyvissä asioissaan, ja millä tavalla valtio ei heitä mielestäni tarpeeksi tue. Vaikka teos onkin jo kymmenen vuotta vanha, ei asiat ole mielestäni muuttuneet kovinkaan paljoa parempaan suuntaan, varsinkaan niin paljoa kuin pitäisi. Miinusta tulee kuitenkin siitä, että osa kohtauksista on aika sekavia ja hujahtavat vähän turhan nopeasti ohi. En myöskään pitänyt kuinka kohtaukset hyppivät edes takaisin ja saa ainakin itseni pohtimaan mitä milloinkin on loppujen lopuksi tapahtunutkaan. Itseäni jäi vähän harmittamaan, kun en tiedä mitä Pikille todellisuudessa olikaan tapahtunut.
»Nyt minäkin olen vankilassa. Vähän toisenlaisessa kuin sinun omasi, mutta vankilassa kuitenkin. Ehkä kohta ymmärrän. Ehkä tulen lähemmäksi sinua kuin koskaan.»
Kirjassa esiintyvät hahmot ovat aitoja ja uskottavia, sekä luonteeltaan täysin erilaisia, toiset ovat avoimia ja toiset taas sulkeutuneet omaan kovaan kuoreensa. Jäi jotenkin sellainen tunne, ettei hahmoja ole kauaa mietitty ja pyöritelty, mikä vaan lisää hahmojen aitoutta, jos olisi toisin voisivat hahmotkin olla liian teeskennellyn oloisia ja kirja olisi romahtanut kokonaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti