Harryn neljäntenä kouluvuonna Tylypahkan koulussa järjestetään kolmivelhoturnajaiset, joihin osallistuu oman koulun lisäksi kaksi muuta velhokoulua, Beauxbatons ja Durmstrang. Kustakin osallistujakoulusta valitaan ottelija kolmeen rohkeutta, taitoa ja ajattelua mittaavaan taikakoetukseen, ja kolmen koulun nuoret velhot ja noidat seuraavat turnajaisia omia suosikkejaan kannustaen. Ottelupäivien välissä koulunkäynti jatkuu: Hagridin tunneilla tutustutaan räiskeperäisiin sisuliskoihin, Sibylla Punurmio ennustaa Harrylle synkkää kohtaloa ja pimeyden voimilta suojautumista opettaa omalaatuinen Alastor "Villisilmä" Vauhkomieli. Seuralaisen pyytäminen joulutanssiaisiin tuntuu Harrysta lähes ylivoimaisen vaikealta tehtävältä, mutta edessä ovat vielä koitokset, joiden veroisia Harry ei ole koskaan aikaisemmin kokenut.
Arvostelijan mielipide:
J.K. Rowlingin neljäs Harry Potter -kirja kertoo Tylypahkassa järjestettävistä kolmivelhoturnajaisista, jotka ovat useita vuosia olleet lakkautettuna, koska ottelijoita on kuollut niissä niin paljon, mutta nyt kolmivelhoturnajaiset päätetään pitää jälleen. Liekehtivä pikari valitsee yli 17-vuotiaiden halukkaiden joukosta mielestään kolme parasta ottelijaa, Harryn epäonneksi joku on salaa laittanut myös hänen nimensä pikariin ja joutuu neljänneksi ottelijaksi. Kaikki kolme tehtävää ovat hengenvaarallisia, ja kolmas niistä saa täysin odottamattoman käänteen, eikä tälläkään kerralla säästytä vainajilta.
»Salissa oli kauan hiljaista, kun Dumbledore tuijotti lappusta kädessään ja koko muu sali tuijotti Dumbledorea. Sitten Dumbledore rykäisi ja luki lapusta - "Harry Potter."»
Luettuani ensimmäiset reilu sata sivua, ajattelin kirjan olevan tappavan tylsä ja mietin jo kirjailijan epäonnistuneen tässä teoksessaan, mutta sitten jännitys alkoi pikku hiljaa nostaa päätään ja kirjan juoni tempaisi minut täysin mukanaan. Kirjassa tipahteli jatkuvasti uusia juonenkäänteitä, jotka saivat minut uppoutumaan kirjan juoneen oikein toden teolla ja sai lukemaan kirjaa eteenpäin nopeahkolla tempolla, jotta saan vastauksen mietteisiini. Kirjailija päätti kuitenkin vastata odotuksiini kertarysäyksellä kirjan lopussa, jolloin kaikkiin juonenkäänteisiin tuli selvyys. Odotin kirjan loppukohtauksen nostavan tunteitani pitaan, kuten elokuvassakin, mutta - ei mitään. Siihen olinkin aika pettynyt, ettei kirjailija saanut surulliseen loppuun tuotua vähän lisää tunnetta. Kirja tarjosi myös pientä huumorinpoikasta ja saikin melko usein hymyn nousemaan huulille.
»Iho valkeampi kuin pääkallo, suuret ja vimmaiset, helakanpunaiset silmät ja nenä litteä kuin käärmeen, sieraimina viillokset... Lordi Voldemort oli noussut.»
Henkilöistä pidin ehkä jopa enemmän kuin aikaisemmin. Harry Potter ei tunnu enää niin rasittavalta kuin aikaisemmin, Hermionesta kuoriutui nätti tyttö, sekä Ron alkaa näyttää tunteitaan Hermionea kohtaan. Ulkomailta tulleet kilpailijat puolestaan olivat niin itseään täynnä, etten pitänyt heistä ollenkaan, luulivat itsestään vähän liikoja. Hagrid oli taas niin ressukka ja kävi tämä hahmo oikein sääliksi töykeän toimittajan lehtikirjoitusten takia. Kaiken kaikkiaan henkilöhahmot olivat onnistuneita ja todellisen tuntuisia, eikä pidä taaskaan unohtaa näitä Rowlingin ihmeellisiä luomuksia, kuten räiskeperäiset sisuliskot, jotka ovat taas yksi hyvä näyte kirjailijan mielikuvituksesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti