Kirjassa päästään tutustumaan perheeseen, jota seuraa vuosikymmenestä toiseen jokin tragedia, eikä draamaltakaan voida välttyä. En oikein tiedä mitä tästä teoksesta pitäisi ajatella, tuntui että kaikki hahmot olisivat jollakin tavalla enemmän tai vähemmän sekaisin, joka ei oikein auttanut itseäni pysymään kirjassa ja sen tapahtumissa mukana. Myös sukulaissuhteet tuntuivat välillä menevän sekaisin kun kirjassa esiintyi niin monta hahmoa. Todella moni asia jäi kokonaan auki, enkä tiedä miten ne loppujen lopuksi edes liittyivät mihinkään. Kirjan alku oli mielestäni huono ja ajattelinkin lopettaa ensimmäisen luvun jälkeen kirjan kokonaan kesken, mutta sitkeästi luin kirjan loppuun asti. Juonet eivät mielestäni oikein punoutuneet yhteen.
Ensimmäisen tarinan juoni on repaleinen ja sekava. Tapahtumat tuntuvat menevän oikein hujauksessa ohi, eikä niihin ehtinyt itse mukaan ollenkaan. Hahmoista ei saanut mitään irti, enkä ymmärtänyt miten tuo yliluonnollisuus liittyi oikeastaan edes mihinkään. Jäin myös miettimään oliko mystinen mies Ronin äidin kadonnut miesystävä vai oliko jätkä vain sekoamispisteessä ja vähän liiankin harhaluuloinen. Jollain tavalla ärsytti myös toistuva se -sanan käyttö ihmisestä puhuttaessa.
Toinen tarina taas on aivan toista maata. Jäntti onnistui mielestäni hyvin ja uskottavasti viemään tarinan juonta eteenpäin, puhumattakaan sen koukuttavuudesta. Teksti oli myös sujuvaa aluksi, kunnes se muuttui vanhan 80-vuotiaan miehen kerronnaksi, jonka ajatuksen harhailivat menneisiin aikoihin vähän turhan usein. Miten Jaco oli loppujen lopuksi hävinnyt?
Kolme viimeistä tarinaa olivat ihan suht hyviä, vaikkakin juoni tuntui rispaantua aika nopeasti jokaisen kohdalla. Pentin kertomus vaikutti vähän sekopäiseltä ja melko julmaltakin, kun taas Ailan kertomus oli tavallaan aika surullinen. Mieleen jäi pyörimään myös Johanneksen vankilapaosta kysymys - miksi vanginvartija päästi kaverin lipettiin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti