Zoey on vihdoin turvassa kotona Stark rinnallaan ja yhdessä he valmistautuvat kohtaamaan Neferetin. Yön talossa vaikuttavat kuitenkin uudet voimat: vaarallisimpana Neferetin salainen ase, teinipoika Aurox, joka on kuitenkin myös jotakin muuta kuin mitä päällisin puolin näyttää.
Paljastuuko Neferetin todellinen luonne ennen lopullista tuhoa? Ehtiikö Zoey loihtia Auroxin pinnan alla lymyilevän ihmisyyden esiin?
Arvostelijan mielipide:
Määrätty on suositun Yön talo -kirjasarjan yhdeksäs osa, jonka P.C. Cast on kirjoittanut yhdessä tyttärensä kanssa. Zoeyn edelliset koettelemukset ovat ohi, mutta palattuaan Yön taloon hän huomaa Neferetillä olevan uusi suunnitelma, johon kuuluu myös ihmispoika Aurox, joka on kuitenkin jotain muuta kuin päällisin puolin näyttää. Aurox on itse pahuuden luoma ase. Myös Kalona ilmestyy taas mukaan kuvioihin, mutta kumpi on tällä kertaa hänelle todellinen uhka?
»Kalona nojautui lähemmäs ja veti poikasa lähemmäs, niin että Refaim lepäsi hänen sylissään. Kuolematon katsoi Refaimia hyvin pitkältä tuntuvan ajan, ja sitten hän sanoi äänellä, jonka tunnekuohu sai värisemään: "Refaim, minä olen pahoillani. Anna minulle anteeksi vihani ja typeryyteni." Ja sitten Nyksin langennut soturi sulki silmänsä, laski päänsä ja lisäsi: "Jumalatar, ole kiltti. Älä anna hänen maksaa minun virheistäni."»
Kirja piti tällä kertaa juonellaan paremmin kiinni, kuin aikaisemmat osat. Uusi vihollinen Kalonan sijaan on piristävä yllätys, varsinkin kun Neferet tulee varmasti loppujen lopuksi saamaan aseestaan omille näpeilleen. En oikein tiedä mitä ajattelisin Haethin sielun paluusta, jollain tavalla ihan kiva että sielu asustaa nyt sonnissa, mutta sitten taas, eikö nuo Zoeyn miesasiat ole käsitelty jo liiankin useaan kertaan? Kirja jäi melko jännään kohtaan: miten käy Auroxin ja onko Kalonalla ehdottelujensa takana pahat mielessä vai onko langennut soturi löytänyt Nyksin uudelleen? Teksti oli melko sujuvaa ja sitä oli ihan kiva lukea eteenpäin. Lukemisessakaan ei mennyt niin kauaa kuin kirjasarjan aiemmissa osissa, koska teksti ei ollut niin tönkköä ja täynnä teinislangia.
»Se tapahtui tuosta noin vain. Afrodite selitti juuri jotain täysin normaalia lintsaamisesta, kun hänen koko ruumiinsa alkoi kouristella. Hän muuttui jäykäksi. Hänen silmämunansa muljahtivat taaksepäin ja hän alkoi itkeä verikyyneliä.»
Pidin huomattavasti enemmän tämän kirjan hahmoista, kuin edellisen, vaikka ne samat ovatkin niin huomasin kehitystä niiden luonteissa ja yksityiskohdissa. Zoey nyt on aina niin sinisilmäinen kuin ennenkin, joskin havaittavissa on pientä muutosta. Shauneen ja Erinin riita, voi että kuinka onnellinen olin siitä että heidän teinikäyttäytymisensä laski minimiin riidan jälkeen, eivätkä tytöt olleet muutenkaan niin suuresti esillä tässä kirjassa. Afrodite puolestaan on samanlainen kuin ennenkin, jotenkin keskeneräiseksi jäänyt pissis, josta en pidä. Kirjan ehdottomia suosikkejani on Refaim ja Kalona, helvetillisiä kuolemattomia olentoja, jotka molemmat astuvat lopullisesti hyvyyden puolelle kirjasarjan lopussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti