Tiikeritähden vallanhimo syöksee metsän pahempaan vaaraan kuin koskaan aiemmin, ja klaanipäälliköiden on tehtävä vaikeita valintoja. Tähtiklaanin pahaenteiset sanat askarruttavat Tulitähteä. Edessä on viimeinen taistelu metsän kohtalosta, mutta kaikki ei menekään niin kuin Tulitähti on kuvitellut. On enteiden täyttymisen aika, ja pimeyden hetki koittaa Myrskyklaanille...
Arvostelijan mielipide:
Soturikissojen kuudes ja viimeinen osa painottuu viimeiseen taisteluun metsän herruudesta. Tulitähti kohtaa uuden yllättävän ja voimakkaan vihollisen, joka pakottaa kaikki klaanikissat pakenemaan metsästä tai kohtaamaan oman kuolemansa. Voiko Tulitähti kuitenkaan tehdä mitään näin voimakkaan vihollisen edessä?
»Neljästä tulee kaksi. Leijona ja tiikeri kohtaavat taistelussa, ja metsä hukkuu veren valtaan.»
Tämä kirja uhkuu jännitystä juonellaan, kun suuri lopputaistelu alkaa lähestyä. Olin kuitenkin jokseenkin pettynyt, kun Tiikeritähti on ollut niin suuressa osassa kaikissa kirjoissa, ja juoni on keskittynyt pitkälti tämän pahuudentekoihin, ja kun Tiikeritähti lopulta kuolee tässä osassa, on tuo kuolema nopea, eikä edes yhdenkään klaanikissan tekemä. Pidin kyllä ideasta tuoda kirjaan täysin uusi ja vahva vihollinen, ehkä vihollinen oli kuitenkin vähän liioiteltu kaikkine koiranhammaspantoineen ja kynsineen, joka vähän laski tämän kirjan pisteitä. Olen pitänyt kirjasarjassa juurikin siitä, että kissat ovat pysyneet kissamaisina, eikä niille ole luotu mitään ihmismäisiä piirteitä. Lopputaistelussa osa kohtauksista sai omiakin tunteita nousemaan vähän pintaan, varsinkin Valkomyrskyn kuollessa. Olisi ollut myös realistisempaa, että tässä suuressa lopputaistelussa olisi menetetty myös Myrskyklaanin osalta vähän enemmän henkiä, annettiin kuitenkin ymmärtää, että vastus on todella paha.
»Veriklaanin päällikkö nousi takajaloilleen ja nosti etukäpälänsä kuoliniskuun. Tulitähti räpiköi sivuun, mutta ei ollut kyllin nopea. Hänen päässään räjähti, kun vahvistetut kynnet osuivat maaliinsa. Hänen silmissään hulmahtivat liekit, jotka jättivät jälkeensä pelkkää pimeyttä.»
Kirjasarjan hahmot ovat olleet onnistuneita ja realistisia ihan ensimmäisestä kirjasta lähtien. On tavattu paljon uskollisuutta ja petturuutta, ystävyyttä ja vihanpitoa, eikä juonikaan ole käynyt missään vaiheessa tylsäksi, vaan on pitänyt lukijansa hyvin otteessaan alusta loppuun asti. Toisaalta vähän harmittaa, kun Soturikissat päättyvät tähän, mutta onneksi kirjasarjasta on julkaistu jo useita jatko-osia, joten niitä lukemalla voi tyydyttää suuremman Soturikissat kirjainnon. Aluksi epäröin vähän koko kirjasarjan lukemista, ajattelin sen olevan vähän turhan lapsellista luettavaa, mutta täytyy sanoa että olen positiivisesti yllättynyt kuinka huikeaksi kirjasarjaksi tämä loppujen lopulta paljastuikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti